Ihka uusia kuvia digialbumistamme.
Olen pitänyt kameraa taskussani ja sihtaillut eri kohteita, että minulla olisi aina uusi kuva lätkäistä näiden viikkoreportaasienialkuun.
Digialbumimme varasto alkaa olla jo käytetty loppuun muutamaa raäpsähdystä ehkä lukuunottamatta.
Otin kuvia innoissani heti niin monta, että liikenee oikein kaksi julkaistavaksi tällä kertaa.
Ylimmäinen kuva on puutarhamme (!) omenapuista.
omppupuut ovat olleet paikallaan jo kuusi vuotta ja hedelmiäkin on oksillaan toinen niistä antanut muistaakseni yhteensä vajaa kymmenisen kappaletta.
Siis vain tuo toinen, tuo lähempänä oleva puu on meittiä (ja muutamaa lintua) hedelmillä ilahduttanut.
Magnus luki puutarhakirjasta, jonka sai ottaa ihan ilmaiseksi Kerhotuvan kirjavaihetuspöydältä, että jos omenapuunne näyttää enemmän saunavihdalta kuin omenapuulta, sitä on syytä oksia.
Paitsi typistellä, niin oksat pitää myös taittaa ulospäin ja alespäin (vrt.kuva) juuri saunavihtalookin muuttamiseksi
Magnus haki takapihalta tiiliskiviä ja narukaupasta narua ja taiteili puun uuteen lookkiin.
Leikkasikin oksia ohjekirjan mukaan.
Ohjekirjan mukaan typistely&leikkely: viidennen silmun, laskettuna oksan päästä katsoen...tai jotain tuohon suuntaan. Kamalan vaikeesti minun mielestäni, mutta ei Magnuksen.
Joka tapauksessa, nyt odotamme runsasta satoa puista, jotka tähän asti luulivat olevansa saunavihtoja.
Tätä kirjoittaessakin meinaa sylkyä tipahdellä koneen näppäimistölle, ajatellessani punakylkisiä metisiä omenoita, jotka notkuvat entisissä saunavastoissa.
"Puutarhasta" puheenollen, olen tänään tehnyt ulkotöitä minäkin.
Olen istuttanut orvokintaimia kahteen koriin.
Saimme taimet Maikulta, joka piipahti meillä syömässä makkarasoppaa päivällä.
Ulkona oli oikein keväinen ilma: TOUKOTUULI vinkui about 50 boforin sekunttinopeudella auringon heloittaessa kelmeähkösti pilvettömältä, mutta kirkkaalta taivaalta.
Jaloissani olevat lämpöhousunpultut lepattivat hyisessä tuulessa. Eli ne eivät olleet yhtään liikaa, kuten eivät toisetkaan ylläni olevat pitkäthousut, enempää kuin toppatakkikaan.
Jouduin kätkemään terhakkaat orvokkitaimet koreissaan tuulettomaan paikkaan vanhojen puisten kärrynpyörien katveikkoon.
Taidan kyllä hakea ne sisälle ulkoeteiseen, koska senkerran kun TOUKOTUULI pääsee niitä rouhaisemaan, ne lähtevät lentoon ja eikä niitä koskaan löydetä.

Toinen digialbumin kuva on kaarnaveneestä, jonka laskimme laskuojaamme männä viikolla.
Magnus on sanonut, että Letkutien vieressä oleva oja laskee liemensä Kyrönjokeen Vähänkyrön kohilla.
Charles värjäsi tuohipurjeen punaiseksi, jotta erotamme sen, kun katselemme Tolkin sillalla sen ohilivuntaa (ohilipumista. Toim.huom.)kohti Merenkurkkua.
Voin kyllä paljastaa, että purtilo on tällä hetkellä melkein samassa kohdassa kuin mihin se laskettiin. Ainoa pieni ero sijainnissa on, että se on pinnan sijasta pohjalla.
Ehdotin, että laitettaisiin seuraavaksi pullopostia liikkeelle, mutta en saanut kannatusta.
Eikä ne pullot ojien pohjilla kivoja olekkaan.

Tuttuun tapaan istun kirjoittamassa tätä reportaasia täälä peräkamarissa koneen ja avonaisen kalenterin ääressä.
Maanantain kohdalla kalenterissani lukee: Dei.
Olin laittanut merkinnän siksi, että muistaisin kuunnella minun ja Magnuksen äänittämän Matkalla-ohjelman radio Deistä.
Ohjelma kestää 15 minuttia ja onnistuimmekin kuulemaan viimeisen lauseen Magnuksen puheesta ja kaikki kaksi minun lausumaani, tai öhh..lukemaani omitekoista runoani.
Olin taas yhtä äimistyksissäni omasta äänestäni.
Siis kuinka ULKOkorva voi niin vääristää, mitä SISÄkorvalla kuulee?
Jos en tietäisi, että minä niitä runoja mikrofooniin kaulasuonet pullolla kähisin, niin luulisin, että joku, hyvinkin runsaasti varttunut, kilpaselostaja siellä kärisee jotain käsittämätöntä.
No, joo, mutta hauska sellaista ohjelmaa on tehdä.
JOS joskus taas tulee tilaisuus, niin otan rauhallisemmin. Yritän muistaa, että en suinkaan selosta sadanmetrin pikajuoksua, vaan hempeää ja kuulakasta (rykäys) runoa.
Iän muassaan tuomaa kärinää tuskin saan poispiilotettua :(

Tiistaina oli sitten Vappu.
Vappu on liputuspäivä, mutta me emme liputtaneet.
Tuli edellisviikolla liputettua perjantain lisäksi vielä seuraavakin päivä.
Veteraanit kyllä ansaitsevat pitkänkin liputuksen. Vaikka joka päivä liputettaisiin, ei olisi väärin.
Ensiksi kauhistuin, kun veteraaniliputuspäivää seuraavana päivänä vasemmalla sivusilmällä huomasin lippumme vielä komeasti tuulessa liehuvan.
Mitä ohikulkijat ja naapurit sanoo?
Sitten rauhoituin, kun ajattelin, kenen kunniaksi lippumme vieläkin liehui
.
Vappuna oikeastaan emme edes taas muistaneet liputtaa.
Minä heräsin aamuyöstä paistamaan rasvarinkeleitä ja Magnus meni anivarhain Isonkyrön torille pystyttämään KD:n telttiä, jonka suojassa myisimme arpoja ja simaa ynnä rasvarinkeleitä.
Vapputorille oli siis aikomus mennä KD:n "lippua", eli asiaa, näkösällä pitämään.
Olikin aika perinteinen vappuilma: teltta oli jatkuvasti lentoon lähdössä, eikä liian kireä yo-lakki, kireydestä huolimatta ollut pysyä päässä.
Saimme kuitenkin myytyä about 300 rinkulaa (toisin sanoen kaikki, mitä meillä paistettuna löytyi).
Niistä ja arvoista saadut rahatkin onnistuimme pitelemään purkissa, vaikka olivat kokoajan yläilmoihin lennähtämässä, kun kantta availtiin ja rahoja purkkiin aseteltiin.
Tyytyväisinä, mutta onnellisina menimme Magnuksen kaa vielä torilta Even ja Matthewin luokse kahville. Söimme myös vaihteeksi Even pyörittelemiä rasvarinkeleitä.

Kalenterin perjantain kohdalle olen hutaissut menevän naisen käsialalla: leip. kuntosali-sauna.
Näistä merkinnöistä ei toteutunut kuin leip. ja kuntosali.
Saunakin oli, mutta ei lämpimänä ;)
Leivoin lauantaina siis kaksi jykevää saaristolaislimmppua.
Ehkä nimi SAARISTOLAISLIMPPU on hiukan suurellinen näistä limppusista puhuttaessa.
Ehkä nimi MAATIAISLIMPPU istuisi paremmin, mutta joka tapauksessa limppuja leivoin ja syötykin on jo toinen, vaikka ovat aika kokoliaita.

Lauantain kohdalla ei ole minkäänkarvaista merkintää, mutta silloin olin kuitenkin vuotuisella runoleirillä Suomen Lepikossa.
Leiri on kaksipäiväinen, mutta pääsin vain yhdeksi päiväksi.
Sain kirjoitettua siellä muutaman varteenotettavan värssynkin, mikä on iloinen asia. Aion nimittäin painattaa ne siihen toiseen runokirjaani, johon on nyt kertynyt jo muutama kymmen runosta.
Olen oikein onnellinen huomatessani sanaisen arkunkanteni olevan taas oljen verran raollaan.
Tosin sanainen arkkuni retkotti turhankin avoimena iltahetkeä Lepikossa viettäessämme.
Minulla on kaamea tapa esiintuoda mielipiteeni hirveällä möykällä ja paatoksella, silmät viissenttiä päästä pitkällä ja naama punasena.
Kummallista.
Huolimatta siitäkin, että koko vajaan vuosisadan kestäneen elämäni aikana olen saanut tuta, että en voita sillä mitään, enkä ketään puolelleni.
Toisaalta olen kyllä luonteeltani sellainenkin, että muut saavat olla minun puolestani sitä mieltä, kuta ovat.
Olen siis hyvin kahtaalle suuntautunut persoonallisuus :D
Minun pitää vaan taas jatkossa hartaasti muistaa, että en saa unehuttaa hetkeksikään itseäni.
Koko ajan on pakko ajatella, kuinka suu ja silmät on päässä ja kuiskata (paino sanalla kuiskata) esimerkiksi, että
oh, kuinka minua nyt korpeaa tämä pikkarainen epäkohta ja olenkin sitä mieltä, että...

Sunnuntaina porhalsimme HYVISSÄ ajoin Maalahden kirkkoon.
(Hyvissä ajoin=tuntia ennen alkua).
Magnus sai saarnata ja minä sain lähetystilaisuudessa lausua runoja.
Minun ei tarvinnut yskiskellä kertaakaan Magnuksen saarnan aikana.
Kauhuissani ajattelin, että jos alkaakin yskittää ihan oikeesti.
Magnus lopettaisi saarnan siihen.
Sanoisi kuuliaisena, että eukkua tuntuu taas kovasti ryityttävän, jotta paras on sanua aamen tähän kohtahan.
Kaikki meni kuitenkin hyvin.
Magnuksella oli hyvä saarna. Siinä puhuttiin Jeesuksesta. Kuinka Jeesus on kuollut meidän syntiemme edestä, että meillä olisi pääsy taivaaseen. Iankaikkiseen elämään.
Samoin runoni menivät hyvin, koska tunsin itseni harvinaislaatuisen typeräksi ja olisin halunnut vaipua penkin alle ja toivoin, että puhujapöntön alla olisi luukku ja sen alla kuoppa, jonne nappia painamalla klopsahtaisin.

Voi olla, että sinä parahin, mutta hyvä lukijani toivoisit, että tämän kirjoitustuolinikin alla olisi luukku, joka jo klopsahtaisi, joten sarjassa mielenkiintoiset eventyyrit by Kaisa from Letkis, ottavat ja päättyvät tällä erää tähän.
T: Kaisa Klopsander-Letker
-----------------------------
Psalmi 16, jakeet 7-11

Minä kiitän Herraa, hän neuvoo minua, yölläkin kuulen sisimmässäni hänen äänensä.
Minä pysyn aina lähellä Herraa.
Kun hän on oikealla puolellani, minä en horju.
Minun sydämeni iloitsee, mieleni riemuitsee, minun ruumiini ei pelkoa tunne.
Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan.
Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.