Olen hiukan lisäillyt liiterin seinälle rekvisiittaa.
Täytyy laittaa seinät "kukkimaan", kun muuten on kukkapenkkejä plantaasillamme aika krantusti.

Ylimmässä kuvasa on tämän talon aikoinaan käytössä ollut fältti (äsken oli väärä tieto:äes).
Fälttiä käytettiinsSiis siihen aikaan, kun vielä oli peltoja ja talossa hevonen ja Magnuksen vanhemmat taloa pitämässä.
Keskimmäisessä kuvassa uutena tulokkaana on pehujen alta löytämäni heinäharava.
Siitä puuttui muutama pii, jonka asian Magnus tuotapikaa korjasi.
-Minoon erinääsiä piikkiä haraviihin korijannu ja laittanu paikoollensa, Magnus kehaisi.
Minä olin totaalisen äimistynyt. Luulin, että löytämäni harava on ajalta ennen rautakautta.
-Ehei! Tällääsillä haravootihin aina, ku tehtihin heinätöitä. Kaikki muut haravat (jotka siis oli jo keksitty) olis ollu liian raskahia.
Pakkohan se oli uskoa, kun pii-mestari sanoo. Itse en kaupunkilaisfröökynänä heinätöitä PÄÄSSYT tekemään.
Koko päivän sitten soi mielessä ja ihan ääneenkin molemmat lollotimme: "Haravasta katkesi pii, katkes vielä toinenkii. Isä teki uuden piin ja taas sillä haravoitiin".

Alakuvassa uutta seinäsomistetta ovat kaksi ikkunakehikkoa. Pienempi on ammoin lahonneesta ja kaatuneesta sikala&navetta rakennuksesta. Sellainen aarre on pakko laittaa seinälle.
Pytingissä ei ollut muuta ikkunaa, joten rakennuksen koon voi päätellä siitä.
Että ikkuna yleensä, edes joten kuten, saatiin kasaan ja koppuloitua tuohon seinustalle, olisi ihan oma lukunsa.
Luku ei kylläkään olisi mhvv (mukavia häppeninkejä varrelta viikon), vaan t&hhvv.( T&hhvv= tuskaisia&hikisiä häppeninkejä varrelta viikon).
Siinä se nyt kumminkin on ja pysyy, mikäli minussa henki yhtäänkään pihisee.
Muista pihakaunistuskoristeista laitan kuvia myöhemmin. Kuten uudesta pihapöydän kannesta esimerkiksi.

Ensimmäiset puutarhamme antimet nyhdettiin ruokapöytään tänään.
Nimittäin rapalperin varsia n.12kpl  (a 10 cm) ja ruohosipulia (n. 10 grammaa).
Minun luonani, täälä Hälvänmutkalla, oli tänään serkkutapaaminen. Tahdoin keittää kaupunkiserkuille kunnon rapalperikiisselit.
Rapalperia jouduin korvaamaan ylimääräisellä perunajauho-tujauksella, sekä pakastemansikoilla.
Kovasti kiisselistä sitten riittikin lusikoimista ja kyllä siinä aavistus oli raparperinkin makua.

PÄÄruoaksi (rykäisy) tein Mexikon pataa, johon ymppäsin sieniä ja sipulia niin, että tuntui.
Voin vakuuttaa, että ympätty Mexikonpata maistuu oikein maikealta kahdenviikon kaalisoppasession jälkeen.
Toisaalta voin kyllä myös vakuuttaa, että minä en suinkaan kaalisoppaan kyllästy kahdessa viikossa.
Yhtäältä voin myös kertoa, että pieni breikki kaalikeittoon tuli myös viime viikonloppuna, jolloin olin runoleirillä merenrannalla. Tarkennettuna: Lepikossa.
Siellä söin pari saunanapollista (tokikin kattilassa keitettyä ja lautaselta nautittua) lohikeittoa, puoliloodallista lasagnea ja kapallisen persiljapottuja kanasoossia kyytipokana ja runsain määrin sallaadia ynnä croisantteja jne, jne.
Ai mitäkö uusi puntari moisesta meinaili?
Noh...se nyt on niin uusi, eikä vielä tunne puntaroitaviaan. : (

Runokurssilla oli aivan suloisen ihastuttavaa.
Kirjoittelimme kynät sauhuten runoja napeista, lankakeristä, eri puulajeista, valokuvista jne.
Niitä sitten loihe lausuimme vuorotellen ja taputimme kaikille erikseen ja yhdessä.
Meitä oli kolmattakymmentä runonaista-ja yksi runomies kokoontuneena vuotuiseen runolliseen viikonloppuun.
Ehdoton vaatimus oli, että kukaan ei saanut käyttää vain-sanaa.
("Tämä nyt vaan on tämmönen", "tämmösen mä vaan sain äntiin" jne. olivat kokonaan ja ankarasti kiellettyjä lauseita).
Minä sain runsaasti läpytyksiä ja hurraa-huutoja omalla lausuntavuorollani, vaikka ne olivatkin vaan...öh...

Lauantai-illalla istuimme, me runokurssilaiset, takkatulen ääressä ja kährästimme makkaraa.
Minä lausuin "kuuluisan"- ja kovasti suitsuttamani Miäs-runon.
Kuulijakunnassa oli ainakin yksi, joka piti runostani varauksemattomasti. Hän oli tämä Make. Kurssin ainoa mies.
Runokurssit ovat hyvin inspiroivia. En olisi koskaan uskonut vääntäväni värssyä jokipajusta, tai vielä vähemmän lankakerästä!
Niin vaan tuli valmista ja Pia (kurssin vetäjä) sanoi, että jokipaju-runon voi ilman muuta painattaa semmosenaan tulevaan kakkoskirjaani.
Tai niin ainakin olin kuulevinani. Kuulokojeesta loppuivat nimittäin patterit heti kurssin alettua ja sainkin arvata kaikkien sanomiset ja runomiset siitä lähtien.
Toivottavasti runosuoni jatkaa pullisteluaan. Meillä kaikilla.
Voinpa ottaa esimerkistä vaarin ja katsella vaikka maaseutua kuvaavaa valokuvaa ja alkaa kirjoittamaan runoa näkemästäni.
Minä saan, nimittäin,  lausua Isonkyrön Alapään Maaseutunaisten 100-vuotisjuhlassa runoja, tai ainakin runon.
AH, MIK` AUER EESSÄ URKENEEP´
PÄIN PILVIREUNUST´ PÄÄSKYINEN SYÖKSYILEE.
TÄN SEUDUN YNNÄ MAAN
KOTIKUNNAAKSENSA VALINT` ON
JA NOKAKASSANSA PIKKUPESÄÄNS POIKAISELLEEN KANTAA MAD´ON.

No, ehkä vielä pitää hioa ja ehkä vielä miettiä muitakin aiheita.
Linnusta puheenollen, västäräkki on julki- ja salaa, häntä vipottaen, kantanut pikkuruisia risunpätkiä meidän autotalliimme. Ilmeisesti se aikoo rakentaa sinne västäräkinpesän.
Luin kerran eräästä linnusta, joka oli rakentanut pesänsä traktorin uumeniin. Isäntä ei kuulemma käynnistänyt traktoriaan, ennenkuin poikaset lähtivät pesästä.
Minä vääntelin käsiäni hermostuneena etsiessämme Charlesin kanssa, mihinkä tintti pesäänsä pykää.
-Minä en voi olla käynnistämättä ooppeliani niin pitkäksi aikaa.
On salillakäyntejä, lukupiiriinmenoa, Nikolainkaupunkiin ajamisia ja Osuuskauppaan käyntejä...
Onneksi ei ainakaan renkaiden päällä näkynyt rakennusaineita.
Ihme lintu tuo västäräkki. Se on yksi lempparilinnuistani, vaikka ei näytä pesäasioissa ajattelevan nokkaansa pitemmälle.

Jos vielä pysytään eläinaiheissa, niin meidän köökin lattialta on pyyheliinan sisuksissa köörätty ulos ainakin kymmenen ampparia. Niitä sellaisia pipon tupsun näköisiä ja kokoisia ja raidallisia.
Magnuksen on ollut pakko niitä ulos kanniskella, kun minä en ole uskaltanut.
Toivorikkaana olen heittänyt ötökän päälle pyyheliinan, mutta aina olen muistanut, miten Magnusta pisti amppari liinan läpi.
Magnus oli kovin tuohtunut asian päältä ja sanoi, että tekis miäli iskiä lätkällä mokomaa sittiäästä niin, jottei se ikänä enää pääsis  piikkiänsä mihinkää tuikkaamahan, eikä muutoonkaa eres siitetpölyä keräälöhön.


Tarkkaavaiset lukijani muistanevat, että kirjoitin meidän menevän Järviradioon kolmentunnin (3t) suoraan ohjelmalähetykseen?
Niin me myös teimme. Eikku, Magnus ja minä.
Kaikki meni hyvin ja ikinä ei kolmetiimaa ole luiskahtanut ohi niin nopeasti.
Saimme ohjelmasta positiivista palautettakin ja kirjaanikin tilattiin maakuntaan kaksi kappaletta.
Olin oikein otettu.
Viimmosta Runollista kirjaa viedään ihan tuossa tuokiossa. Sitten on kaikki 500kpl myötynnä.
Lähetyksen hyväksi on rahat menneet ja toivottavasti joku runo on aiheuttanut sievoista iloakin ja ainakin hiukan ajattelemista.

Kalenterissa ei ole viikon varrelta muita merkintöjä, joten lopetan siltä osin kirjoittamisen tähän ja siirryn muistelemaan Israelin matkaa, jossa on siis menossa sen toinen päivä (!)
Mutta hiukan kertausta:
Ensimmäisenä iltana siis kaduimme suorilta jaloilta Leonardo-hotellin pehmoisiin pieluksiin.
Samassa asennossa (kädet suorina sivulla, suu auki) kuin olin nukkumaan mennyt, niin samassa asennossa myöskin aamulla pirteänä heräsin.
Samoin heräsivät Magnus ja Joonathan.
Runsaan aamupalan moosattuamme lähdimme, koko retkikunta,  Jerusalemin Vanhaan kaupunkiin ja temppelialueelle.
Temppelialue on sillä paikalla, jossa nyt on moskeija. Kun Jerusalemista näytetään kuvia, näkyy sen iso kultainen kupoli komeasti.
Kävelimme alueella ja seisoimme myös sillä kohdalla, jossa on ollut temppelin KAIKKEIN PYHIN paikka..
Siinä kohtaa esirippu repesi ylhäältä alas, kun Jeesus kuoli.

Alueella oli runsaasti eri maista retkikuntia ja suloinen kielten sekamelska kaikui ylt´ympäriinsä.
Puutarhahaudalla kuljimme hartaina ja Raamatusta luettiin Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja hautaamisesta.
Ehtoollista saimme myös nauttia ympäröivässä puutarhassa. Siellä on useita paikkoja, jonne on koottu tuoleja ja penkkejä kauniisiin ryhmiin kukkien, puiden ja pensaiden varjoihin.
Sydämen täytti sanoinkuvaamaton ilo ja ihmetys.
Jeesus maksoi minunkin syntini ristillä. Jeesuksen ruumis, minunkin puolestani annettu, Jeesuksen veri, minun edestäni vuodatettu. (Ja sinun, rakas lukijani).

Oli tarkoitus, että menemme tuona samana päivänä myös  itkumuurille, mutta aikataulu hivenen petti jo aamupäivästä lähtien, joten päätimme mennä sinne seuraavana päivänä.
Hotellilla menimme suihkuun ja sitten taas notkuvien pöytien ääreen ruokasaliin.
(Niitä pöydän antimia, kun täsä muistelen, niin ahdistaapa menemään jääkaapille. Ihan vaan salaattia aion suuhuni haarukoida. En ole unehuttanut laihdutuskerhoamme.)

Toisen matkapäivän illansuussa pidimme hartaushetken ja sitten menimme nukkumaan.
Joonathan oli jo alkanut hivenen tutustumaan muihin matkaseurueemme jäseniin. Varsinkin suurinpiirtein samanikäisiin neiteihin.
Ihastuttava Israelin yö kääräisi meidät pehmoiseen ja lämpimään niskaotteeseen ja eipä aikaakaan, kun hotellihuoneen täytti katkonainen kuorsaus (Magnuksen sanoja- ja kuulopuheita lainatakseni).
Joonathanin puolelta ei tietenkään kuulunut pihaustakaan, enkä minä herännyt kuuntelemaan Magnuksen puolelta kuuluvaa.
Tähän päätän reportsuunini tältä haavaa. Israelissa toinen päivä illassa ja yössä....zzz...
T: Kaisa  Iki-Harmaja

---------------------------------------------------
Runokurssin aamuhartauteen saamani mannalappu:

Tämä on se sanoma, jonka olemme hänestä kuulleet ja jonka julistamme teille:
Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. (1. Joh. 1:5)