Olin jo aikeissa ennemmin tulla tänne mhvv:tä päivittelemään, mutta jouduinkin menemään RETKELLE eteiseemme.
Pahaa aavistamatta haukkasin par´aikaa käristemakkaran päästä palasta, kun jysähti.
Aurinko helotti toisesta aakkunasta ja toisesta näkyivät synkeät pilvet, joita en ollut edes ymmärtänyt taivahalla olevan.
Koskaan ei retkipaikka ole tullut niin äkäseen valmiiksi kuin havaintojen jälkeen.
Tummansininen pyyheliina välioven ikkunaan malarinteipeillä,  Leelian lepotuoli köökistä eteiseen, jalkanahkajakkara kaaressa paikoilleen (Leelian eteen), dekkari mukaan ja eikun viettämään "laatuaikaa" ukoniilin ulkona leiskuellessa.
Että minä sitten hermostun noista ukoniileistä! Onneksi sentään muita perheenjäseniä vain naurattaa. Tosin tiedän, että nauravat meikäläisen fobialle, mutta kumminkin.
Ihan kaamean kauheita jyrinöitä ja salmaoita ei onneksi ole juuri täällä päin ja ainakaan suoraa  Vähännevan plantaasin yläpuolella, ei ole esiintynyt.

Aikaa venähti siis retkeilyn merkeissä, mutta nyt istun tutussa peräpöksässä puhtaiden vaatteiden ja kärpästen ympyröimänä.
Kärpäsiä on kyllä vain yksi (ja sekin on kohta entinen), mutta se pörisee ja syöksyilee sinne tänne koko ajan niin, että tuntuu kuin niitä olisi tusina.
Kärpäsethän kuulemma  saavat aina hepulin ennen sadetta ja ukonilmaa. Tämä sontiainen on saanut hepulin myös ukonilman jälkeen.
Kärpäsistä sun muista puheenollen tämänkesäiset, teelautasen kokoiset paarmat ovat myös saanet suittua pyrstönsä ja pistimensä käyttökuntoon.
Kesästä nauttiminen on tullut siis hivenen työläämmäksi.Huomasin sen, kun lueskelin samaista dekkaria ulkona auringon kilossa.
Olen nyt kirjan 1/2 välissä. Minulla on hirveä työ&tuska olla avaamatta viimeistä sivua ja lukea sieltä kuka elleskaapin tekijaä on. Asia selviää kuulemma viimeistä-edellisessä sanassa, kuten dekkareissa on tapana.
Minulla on tapana lukea aina viimmonen sivu aina melkein ensimmäisenä. No, minä en luekkaan dekkareita koskaan. Muissa kirjoissa ei ole väliä tietääkö lopun joo, tai ei.
Minulle on väliä. HALUAN AINA TIETÄÄ LOPUN ENSIMMÄISEKSI.

Kalenteri on myös tutulla paikalla läppärin vieressä.
Sitä silmäillessä osuu katse kahteen plättipäivään.
Jos joku upo-uusi lukija aloittaa blogini lukemisen juuri tällä minutilla, niin hänelle avaan hieman plättipäivä-nimikettä.
Plättipäivä on päivä kalenterissa, jonka kohdalla ei ole mitään merkintää mitä on tehnyt, tahi kussa ollut.
Ei, vaan sellaisen kohdalla ei tietenkään ole oltu missään, vaan siinä on vain plätti tipahtaneesta  makupalasta, tai kahvikupin pohjasta jäänyt rengas.
Viimeviikon keskiviikkona ja torstaina en tosin näytä olleen, enkä syöneenkään mitään. Enkä liioin juoneen kaffia.

Maanantain häppeningit luultavasti selostin jo samana päivänä edllistä raporttia väsätessäni.
Silloinhan tehtiin se valtava operatsuuni, että vasemman kämmenen pohjasta kaivettiin se paljonpuhuttu yksi kpl tikkiä pois.
Kämmen alkoi siitä hetkestä etiäppäin parata ja on jo kutakuinkin sileä kuin vauvelin takalisto.
Joku päivä otan ja kyselen terveyskeskuksesta, mikä röppöri kädessä on.
Luultavasti viikonpäästä on tulokset palasesta sinne saapuneet. Olettaisin.

Tiistaina meille kokoontui porukka suunnittelemaan telttakokoussarjaa, joka pidetään kirkolla Isossakyrössä.
Pyöräytin rapal...(jotkut sanovat raparperi, joka on varmastikkin se oikea versio, mutta meillä Hutskilla sanottiin aina rapalperi). Siis pyöräytin rapalperipiirakan asian kunniaksi.
Sain reseptin Maikulta:

8 kananmunaa
4 dl sokeria
(vaahdotetaan)
2dl sulavoita (käytän tuota sanaa, koska se on niin ihastuttava. Kyse on siis sulatetusta voista).
5 dl vehnäjauhoja. (Minä lisäsin varmuuden vuoksi pari tl. leivinjauhetta, koska en halunnut painimattoversiota, kuten aina pakkaa torttupohjista hehkeytyä meikäläisellä).

Levitetään taikina isolle vuoalle.
Pinnalle pökitään rapalperin palasia ja sokeria maun mukaan.
200 asteessa paistetaan 10-15 minuttia (minä paistoin 15).

Hyvin onnistui piirakka ja hyvin myös telttailta-suunnittelu.
Minä saan piirtää mainoksen. Laitan siitä kuvan tänne, jahka saan sen valmiiksi. Päässä pulpahtelevat  jo suurisuuntaiset piirrustussuunnitelmat valtamerilaivasta ja sen vanavedessä uiskentelevasta pikku purtilosta, joka on tukevasti ison laivan peräköliin  umpisolmulla sidottu. Telttapäiviemme teemana on "Suuressa mukana".
Ans kattoo nyt.
Saan myös lausua runon ja todistaa uskostani Jeesukseen.
Telttipäivät ovat Isossakyrössä elokuun 5-7 päivä illansuussa. Aika ei ole vielä päätetty, mutta kun tulet sinne klo 18.,00 niin varmasti kerkiät.
Sitäpaitsi minä olen siellä varmasti, vaikka juhla alkaisikin vasta klo 19.00.
Pitää laittaa kaffipöytä valmiiksi ja sensellaista. Seurojen opuksi ryystetään aina sumpit ja teet.
Muidenkin paikkakuntien telttapäiville pääsen runoilemaan ja puhumaan. Laihialla olen 15.7 klo 18.00
Peräseinäjoella 12.6 klo 19.00. Tervetuloa- ja menoa näihin "rättikirkko"-tilaisuuksiin.
Ei niistä hullumpana kotiin palaja. :D

Tähän väliin on hyvä tukkia selostus ylläolevasta kahdesta kuvasta.
Ensimmäisessä on rekvisiittaa runokurssilta. Jos olen tämän kuvan ennenkin julkaissut ja siitä sepustanut, niin olkoon asia  taas heitä varten, jotka tällä siunaamalla ovat blogiani lukemaan alkaneet.
Kuvan ruusun pakkasin huolellisesti runokurssin päätyttyä ooppelin takakonttiin. Laitoin muhkean märän paperitukun kuppiin ja ruusun sinne tarkasti pystyasentoon.
Lienee tarpeetonta mainita, että siellä se on vieläkin :(

Alakuvassa on tämän Telluksen ihastuttavimman kirkon kastemalja.
Rakkaita terveisiä myös ihastuttavan kirkon ihastuttaville kirkonpalvelijoille Anskuliinille (muutettu nimi muutettu) ja Zakrikselle (nimi muutettu).
Anskuliini! Aulassa ei ollut sitä ihanaa taideteosta, jonka päällä niin monet kerrat istuimme ja asiat ortninkiin laitoimme. Mitäs me nyt teemme?
Ei muualla voi ajatellakkaan istuskella ja pohdiskella ennen seurojen alkuja!!!
En minä silloin  tarkoittanut kaikkea, mitä taideteoksesta tuli ajateltua ja sanottua, kun se vuosia sitten aulaan ilmestyi. Päinvastoin. Minä onttopää en ollenkaan ymmärtänyt, mimmonen taideaarre oli kirkon aulaan saatunna ja asetettunna.
Äkkiä takaisin.
Piti vielä mainitsemani, että Charles muunmuassa on aikoinaan kastettu  tuossa kuvan maljassa olleella kastevedellä.

Olimme siis sunnuntaina Huutoniemen kirkossa kesäseuroissa. Charles piti opetuspuheen.
Aluksi oli ohjelmassa pieni ex-tempore-kuvaelma, kuinka Jeesus kutsuu luokseen lapsia siunatakseen heitä.
Yhtään lasta ei ollut paikalla, joten eteen kutsuttiin meitä lapsenmielisiä.
Tunsin itseni jättiläisen suurikokoiseksi pikkulapseksi seistä töklöttäessäni siinä saarnastuolin edessä.
No, en minä olisi ollenkaan mennytkään, mutta kun juontaja-Sepe oikein nimeltä kutsui.
Illalla Magnus sitten kumminkin sanoi minulle jotain niin kaunista, että päätin, että hyökkään seuraavillakin kerroilla esiintymään, vaikka ei  kutsutakkaan. ;)

Perjantaina matkustin rakkaitten nikolainkaupunkilaisten kanssa Pasilaan. Messukeskukseen . Lähetysjuhlille. Isonkyrön seurakunnan valtuuttamana ja äänestyskelpoisena.
Puhelimeen niiskutin seuraavana päivänä Magnukselle, että tunnen itseni lounli raideriksi, vaikka ympärillä velloskeli porukka sinne sun tänne.
Eipä aikaakaan, kun kaksi salskeaa veljeä Vaasasta kehoittivat minua kaffille kanssaan tulemaan ja sitten menimme laulamaan Sionin kanteleesta virsiä koko poskella puolentoistatunnin ajaksi.
Tunsin, miten poskilleni palasi terve maalaisenomainen  punerrus ja eikös vain vereslihalle nyppimäni kynsinauhatkin alkaneet osoittaa eheytymisen merkkejä.
Ala&kulo oli täydellisesti poispyyhkäisty.
Terveisiä ja kiitollista ajatusta teitteille Jussi ja Kaaleb (nimet muutettu), jos satutte ikinä näitä lukuja lukemaan.
Herra teidät lähetti ja Hän myös teitä runsaasti siunatkoon.

Sunnuntain lähetysjuhla-tilaisuuteen en osallistunut, koska olin silloin jo onnellisesti Pohjanmaan laajoilla lakeuksilla. Sen tervehdyttävien tuulosten tuiverruksissa.
Minut oli jo viimevuoden puolella kutsuttu Isonkyrön Alapään Maaseutunaisten 80-vuotisjuhlaan lausumaan runoa. Juhla oli sunnuntaina 9.6 klo 13.00, joten lähdin kotiin Pasilasta jo lauantai-illalla.
Olinko minä otettu ja suuresti briljeerattu tästä runokutsusta?!
Ikinä en myöskään muista niin hyviä sillivoileipiä nauttineeni, enkä niin mahottoman maistuvaista mansikkakermakakkua syöneeni kuin näillä 80-vuotisjuhlilla. Otinkin kermamansikkakakkelia  niin runsaasti, että pullahti sitä aimo annos kulkkuuni illalla jostain syystä alas kumartuessani.
Siis, mitäkö uusi vaaka sanoi? Vaiti, sangen vaiti oli vaaka. Ei puhunut yli, eikä alisanoja.

Vartavasten ttähän ilaisuuteen kirjoittamani upouuden runon lausuminen jännitti aivan mahdottomasti ja kieli oli kuiva kuin beduiinin sandaali.
Sydän löi sataaviittäkymmentä ollen puolestaan taas hetken kuluttua aimo ajan tyystin lyömättä.
Tunsin itseni harvinaislaatuisen tyhmäksi&typeräksi ja olisin toivonut, että luukku allani olisi auennut ja mätkäissyt  minut salakäytävään, joka johtaisi Letkutien rintamamiestalon yläkerran sänkyyn viltin alle.
Toisin sanoen: hyvin meni.

Luulenpa, että näihin tiiviisiin tunnelmiin lopetan raportoinnin tällähaavaa.
Ensi maanantaina lisää plättipäiväkirjakerrontaa, jos Luoja suo.
T: Plättä Haavanen-Punkersten
-----------------------------------------------------
Sananlaskujen kirja
Luku 22, jakeet 4-10

Nöyryyden ja Herran pelon palkka on elämä, vauraus ja kunnia.
Okaita ja ansoja on väärämielisen tiellä, karta sitä, jos elämäsi on sinulle kallis.
Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siitä poikkea.
Köyhä on rikkaan vallassa, velallisesta tulee velkojan orja.
Joka vääryyttä kylvää, se tuhoa niittää, hänen sauvansa särkyy ja mahtinsa murtuu.
Siunattu se, jolla on hyvä sydän, hän antaa leivästään tarvitsevalle.
Aja riitapukari pois, niin sopu palaa, tulee loppu torasta ja parjauksesta.