Tervetuloa, Stiina, blogilukijoitteni sankkaan joukkoon! :D
Oikein veret hyytyi, kun yht`äkkiä blogiani tiistakina silmäillessäni huomasin, että numero 47 oli muuttunut 48:ksi.
Siis häh? Olin sangen ökötyksissäni. OLIKO NUMERO OLLUT MUUTTUNEENA JO KIRJOITTAMISEN AIKANA!?
Apua! En ollut mitenkään huomannut moista.
Sitä menee aina maanantakisin koneen ääreen silmät lasittuneina, kädet vaakatasossa ojossa, eikä huomaa mitään muutoksia ympärillään, eikä missään.
Mutta sitäkin lämppöisimmät tervetuloa- terveiset&toivotukset sinulle Stiina-taiteilijatar ja lämpöiset tervehdykset myös kaikille muille rakkaille, mutta ihanille lukijoilleni.

Laitoin tuohon alkuun neljä kuvaa uposen uutukaisesta Vilpolastamme ( projekti number 3). (Muut toteuneet projektithan ovat kaarisilta ja kaivo). (Toteutumattomat projektit ovat uima-allas, huvimaja ja kirkko.) (!)
Minua ei mitenkään hytkäytä, vaikka haaveprojektit eivät ikinä, kuuna kullan valkeana, toteutuisikaan. Sanon tämän sillä silmällä, jos ja kun Magnus lukee tämä mhvv-bloggauksen, ettei hän ahistuisi.
Kuulin hänen jotenkin voipuneesti sanovan jollekulle, jotta Kaisa aina sanoo ja rooraa kaikenlaasia rojekteja ja mun pitääs niitä saara äntihin, vaikkei mulloo, ku moottorisaha ja rautakanki tyäkaaluuna.
Siis, vaikka ei ikinä kirkko nousisi tälle plantaasille, eikä uima-altaan aallot hyväilisi raihnaista vanhaa kruppiani, niin ei haittaa,  enkä välitä. En, en ja en.

Mutta kovasti iloitsin tuosta Vilpolasta ja alkasin välittömästi sisustaa sitä kaikenmaailman rekvisiitalla.  Joimmepa jo ensimmäiset kaffitkin tuon pöydän ääressä ja muutama makkarakin tuli massutettua siinä istuskellessa ja ihaillessa.
Alimmaisessa kuvassa näkyvät tikapuut  pelastin hellapuiksi pilkkomiselta joutumiselta (hohhoijjaa, mikä lause).
Tosin Magnus sanoi itsekkin heti  arvanneensa, että tikapuiden aika ei suinkaan ole vielä ohi, jahka minä ne näen.
Kuvassa tikapuiden vieressä on pikkupossujen syöttökaukalo. Magnus pesi sen porstalla, jonka jälkeen se  kannettiin riemusta kiljuen Vilpolan takaseinää koristamaan.
Tarmokkaat pikkusikaset ovat ajankulukseen järsineet kaukalon reunojakin. Koko purtilo on niin ihana, että siitäsiihen, etten nosta sitä Vilpolan tuhdille pöydälle koristeeksi.

Kulunut viikko on ollut aika erikoinen:
Tulimme juuri Rollo-tapahtuman talkoista ja saimme pitää vierainamme Rallua ja Jaakobia.
Rollo ja Rallu. :D

Rallu ja Jaakob karauttivat pihaamme lauantaina klo 13. nolla, nolla.
Rakkaat veli ja sisko Itä- Suomen vaaramaiseman notkelmasta tulivat meitä ihastuttamaan tänne Länsi-Suomen lättymaisemiin.
Kovasti ihastelivat näkymiä. On kuulemma hermoja  lepuuttavaa nähdä tasaista lättyä silmän siintämiin. Taivaskin on jotenkin korkeammalla ja enämpi sees, kuin siellä idässä.
Hmpf? Mistähän meikäläisen hermot sitten riekalehtavat? Se ei voi siis johtua ainakaan ympäristöstä.
Minä tykkäisin  puolestani, kun saisin  katsella vaaran laelta toisia vaarojen lakeja.  Ja entäs ne kirkkaat ja päilyväiset pikku järven silmät, joita  tuikkielee jokaisen vaaran notkelmassa? Parhaissa kaksi!
Ah sielläpä varmaan hermot lepäisisivätten, jos missä.

Vieraat olivat miettineet tuliasensakin niin tarkkaan, ettei kukaan koskaan.
Kauniista kortista Rallu luki juhlallisesti jo kynnyksellä kauniin runon:

Pakettiin laitoin ripauksen iloa
lisäsin onnea parisen kiloa.
Auringon säteellä paketin suljin
tänään sen kanssa luoksesi kuljin.

Siinä paketissa, joka siis oli auringonsäteellä kiinni tamuloitu, oli ensinnäkin sukat Magnukselle.
Sukat sen takia, että pystyy hiipimään hiljaa, kun kirjailijatar&runoilijatar (so. minä)  tekee luovaa työtä peräkammarissa.( Hmmpff!)
Lisää paketin sisältöä: kaffipaketteja monen monta. Syy: luova työskentely vaatii  runsaasti kahvinryystöä, jotta ajatusnystyrät pysyvät koholla.
Paketista löytyi tietysti myös kunnon kynä ja keltakantinen vihko minun  alati muassani  pidettäväksi.
Jos inspiraatio ottaa iskeäkseen jossakin, eikä ole kynää ja vihkoa, niin voi unehuttaa sen veegen kaikki.
Se on totta.
 Parhaat värssyt ovat iäksi painuneet unhohon, kun ei ole ollut vihkoa, eikä pännää mukana. Nyt muuttuu tahti kertaheitolla.
Kankainen, pikkarainen siunaustoivotus seinään ripustettavaksi oli vielä tässä ihanassa paketissa.
Kehuinkos turhaa vieraiden pakettivaivannäköä?

Se oli se Rallu (ja Jaakko) osio, mutta entäs Rollo?
Ympäri Suomea kokoontuu vuosittain satoja ja taas satoja 10-13 vuotiaita tyttöjä ja poikia uimaan kilpaa ja viettämään uimaleiriä. Tapahtuman nimi on Rollo.
Kysyin joltakin, mistä tuo hauska nimi on saanut  alkunsa, mutta ei ollut tietoa.
Tänä vuonna Rollo pidettiin Vaasassa. Yli 800 lasta ja heidän huoltajiaan on yhteenkokoontuneina uimisen ja muun liikunnan merkeissä..
Minä ja Magnus olimme talkoissa tänään ja aiomme mennä huomennakin.
Olimme Info-pisteessä.
Haloo? Infopisteessähän pitää tietää kaikki asiat etu-ja takaperin suomeksi, ruotsiksi ja serbokroatiaksi. Bussiliikenteestä, pankkiautomaateista-ja matkamuistomyymälöistä puhumattakaan.
Minä en tiennyt mistään-enkä kustaan mitään.
Äkkiä kuitenkin opin karkkien hinnat ja sain tietoa BIILAREISTAKIN, jota karkkia en ollut tiennyt olevan olemassakaan.
Eräs pikkupoika selosti, että ko. karkit ovat pikkuruisia vaahtokarkkiautoja.
Lupasin juhlallisesti, että mikäli minusta riippuu, niin biilareita hankitaan, vaikka Kivennavalta lisää. Olivat päässeet suuren kysynnän takia loppumaan.
Niitä myös hankittiin ja useampaa sorttia.
Uimalakeista tiedän nyt myös aika paljon enemmän kuin eilen.
Tiedän, mikä malli on in ja mikä out.
Tietenkin uimalakki onkin  tärkeä. Päähän pikottaa uidessa  pinnalla koko ajan. Ei ole yhdentekevää, mitä siinä  "imukupissa" lukee.
Oma suosikkini oli Ressun kuva. Koko lakki oli siis kuin Ressun pää.
Joku pikkupoika kysyi, että onko myynnissä luurankouimalakkia.
-Valitettavasti ei nyt ole, valehtelin minä kirkkain silmin.
Tai, siis lakkia ei tosiaan ollut myynnissä. Se osa oli siis totta.

Tämä Rollosta. Ehkä huomenna kertyy lisää raportoitavaa. Sen saa sitten nähdä ja kuulla ensiviikon mhvv:n osiossa.

Viime viikolla kalenterissa on useita plättipäiviä.
Ne olivat todenteolla juuri sellaisia. Kävimme Magnuksen kaa nimittäin raivoisasti kaikkien elämisestä- ja olemisesta syntyneisiin lika&sittaplättien kimppuun, koska meille tulisi harvinaisia vieraita.
Olen jo puolenvuosisadan ajan ihmetellyt ja kummastellut, miksi sitä ihminen ei voi ELÄÄ siivommin? Olisihan se paljon helpompaa, jos putsaisi ja puleeraisi aina sitämukaa, kun sottua syntyy. Mutta ei!
Jos kukaan ei ilmoita tulostaan, en laita kortta, enkä muutakaan ristiin, mitä siisteyteen tulee.
Muistan aina erään Japen, joka oli meillä kerran vaimonsa kanssa kylässä. Asuimme silloin Asevelikylässä.
-Onko teillä aina näin siistiä?, hän kysyi epäilevän näköisenä.
-Voi Japsku-kulta, kunpa tietäisit, ajattelin minä ja tarjosin epätavallisen innokkaana keksitaltrikkia nenänsä eteen.

Sunnuntaina olimme kirkossa. Konfirmaatiokirkossa.
Kirkko oli täpösen täynnä juhlakansaa.
Konfirmaatiokirkossa on hienoa olla mukana, vaikka rippilapsissa ei oliskaan ketään omaan sukuun, tai muutoin lähituttua.
Uskoisin saarnan koskettaneen meitä kaikkia. Saarnassa puhuttiin Jeesuksesta, Hyvästä Paimenesta.
Rippilapset lauloivat aivan iki-ihanasti monta laulua ehtoollisen aikana.
Nuo laulut jäävät heille varmasti koko elämän ajaksi mieleen soimaan.

Iltapäivällä porhalsimme Nikolainkaupunkiin. Kesäsunnuntaikohtaamispaikkaan Hutskin kirkkoon.
Kurvasimme kesäsunnuntaikohtaamispaikka-tilaisuuden jälkeen Asevelikylään.
Aioimme kömpiä autosta ulos, mutta Catherine juoksi rappusille ja katsoi merkitsevästi kelloon.
Olivat kuulemma juuri iltapalalle lähdössä pizzeriaan.
Me lähdimme kotiin Vähällenevalle ja Lyllan jäi ihmettelemään keskelle pihapientaretta.
Turhaanko sitä häntää nyt pitikin heiluttaa?
Emme ole muistaneet sanoa, että kesällä kirkolla kokoonnutaan tuntia myöhemmin. :D

Huomenissa Lyllan tulee meille kesävieraaksi koko viikoksi. Sen isäntäväki matkustaa myös viikoksi puolestaan muille maille. Sitten otetaan uusiksi hännänheiluttamiset.

Minä se puolestani olen jälleen kerran taas niin naatti, että matkakertomus jää taas pois tästäkin osiosta.
Pitänee joku kaunis kerta aloittaa sillä.

T: Kaisa Småsvin-Purtilo
---------------------------------------------------------------------------
Psalmi 9  4-10 (Olenpa tämän ennenkin laittanut tänne, mutta olen itse Raamatun luvussa tismalleen tässä kohdassa. Ja muutenkin,  tämä on hyvä kohta. Kuten tietenkin kaikki kohdat Raamatussa. Ja tosia.)

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta, tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
- mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.
Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.
Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa,
lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet,
taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkujat.
Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman.