Monenmoista, vaikka ei mitään

Kahden runoilijan (ankaraa rykimistä ja niistämistä) kotikonnut näissä kahdessa kuvassa.
Ylimmäisessä Ludvigin (herra Runebergin) kamari kesähuvilalta Pietarsaaressa.
Alimmaisessa K. Joupin (omaasukua Wirtanen) keskikamari Hälävän mutkalla.
Taustalla olevassa huoneessa (tuolla, jossa Magnuksen työhousut riippuvat kaapinovessa) minä istun par´aikaa ja kirjoitan.
Alakuvassa näkyy myös hivenen Magnuksen arkipyhäpöksyjä, vaikka miestä itseään ei jostain syystä ole tullut kuvaan.
Ehkä tarkoitukseni on ollutkin kuvata vain noita sipulikukkia. Kuvan kukkaset ovat kuvaamisen arvoiset syystä, että ne eivät kyllä meikäläisenkään hoteissa knääki. Ovat nimittäin tekokukkia. Sipuleineen päivineen.

Istun siis yhdistetyssä peräpöksä&kodinhoito&kirjoitushuoneessa jälleen.
Siis mitä? Juurihan minä täällä istuin! Kuinka voi olla mahdollista, että yksi viikko on kuin puolitoista päivää ja risat?
Mitä on ehtinyt tapahtua tässä vilahtavassa välissä?
Otan kalenterini käteen ja katson. Aivan oikein: ei paljon mitään.
Perjantaille olen merkannut selvällä, mutta vetävällä käsialalla: 90-vuotisonnittelukukat Verso Silmelä.
Niin myös tein.
Touhukkaana menin kukkakauppaan ja valitsin kauneimman atsalean kaikista niistä kymmenestä muusta atsalleeasta ja kirjoitin kortin niin kauniilla käsialalla kuin pystyin. Saavatpa  kaikki selvää, ketkä kukkasella muistavat. Onnea ja siunausta! Toivottaa Yryselä-Palhojaisen Kyläneuosto.
Koputtelin  syntymäpäiväsankarittaren oveen ja kilkuttelin ovikelloa.
Pian ovi aukaistiinkin ja hymyilevin ja loistavin kasvoin minut toivoteltiin tervetulleeksi.
-Kyläneuvoston puolesta on jo käyty! heläytti Verso sydämellisesti.
Pusersin atsaleapakettia niin, että kyseessä hetkenkuluttua olisikin pelkät atsat.
-Öhh...klup...nielaus, mutta kun mun oli puhe...kalenterissa oli merkintä....
joo, mutta sinä kyllä ansaitset tuplakukat, kiljaisin helpottuneena ja avasin kukkapaketin.
Ihana synttärisankaritar Verso!
Kunpa minäkin joskus olisin samanlainen, kun minulle tuotaisiin muutamat tupla-atsaleat joka instanssista.

Torstaina alkoi Isonkyrön kirjaston runopiiri.
Meitä kokoontui taas se sama vakio porukka koolle. Kylli, Eve ja minä. Kolme ihanaa runotarta.
Menimme keskusteluissamme aluksi läpi kaikenmaailman kesäasiat. Lausuimme sitten kukin vuorollaan runoja. Minä omitekoisen ja muut toisten tekoset.
Omitekoinen kuulosti lausuellessani minunkin korvaani oudolta ja kohtitulevalta.
Even mielestä runon pitää olla kohtituleva. Niin, mutta lopuksi runo muljahti luotaantyöntäväksi.
Ehkä käsittelen sitä vielä enämpi sisäisesti-istuvan suuntaiseksi.

Vein Kyllille Magnuksen villatakin korjattavaksi. Siinä on mennyt veoketju mäsäksi. Vaikka se vetoketju on kuin  laivanveto kettinkiä, niin se on mennyt rikki. Kuten vetskareille aina, kautta maailman sivu, on tupannut käymään. Se vaihdettu versio kestää yleensä yhtäkauan kuin itse klettukin. Ihmeellistä. Pitäisi ehdottaa vaatetehtaille, että ostavat kaupasta vetoketjut ja neulovat toisen version heti ensimmäiseksi.
Kyllä vanhakunnon nappirivi olisi paras vaatteessa kuin vaatteessa.
Vein myös Catherineltä saamani puseron korjattavaksi.Tai munklattavaksi ihan uuteen uskoon.
Hiat pois, helma parikymmentäsenttiä lyhyemmäksi ja kaarevat helmat.
Lisäksi sanoin Kyllille, että jos joku hänen asiakkaistaan ihastuu puseroon jo ennen sen muodonmuutosta, sen saa antaa sille.
 Kylli alkoi heti (teatterin harrastaja kun on) esittää mahdollista asiakaskohtaamista:
-Ai, sinäkö tykkäät siitä? Ota mukaasi. Saat sen. Se on kyllä erään asiakkaan, mutta jos kerran nuin kovasti tykkäät, niin siitä vaan...
Meillä on tosi hauska runopiiri.

Perjantaina olin Piken kaverina SPR:n kanttiinissa Laurilanmäellä. Meillä meni ihan ylitöiksikin, kun keskustelimme niin innokkaasti. Asiakkaat kävivät heti, kun puoti avattiin.
Sanoin, että minua saa pyytää toistekkin.

Yksi päivä viimeviikosta meni leipoessa. Leipää, känttyä ja sämpylöitä.
Vatsa oli illalla piukee kuin viidakkorumpu, eikä päristyksetkään puuttuneet.
Ruis ei sovi meikäläisen suolistosolmuihin alkuunkaan. Mutta on vaikea, ettenkö sanoisi mahdotonta, olla syömättä tuoretta ruisleipää. Ennenvanhaan söin todellakin ruisLEIVÄN. Enää ei pysty ja ympäristöhajuhaitatkin käyvät liiallisiksi jopa itselle. Muista ei väliä. ; )

Kristillisdemokraattien piirihallituksessa vierähti yksi ilta.
Asiat tulivat kuntoon puolin ja poikin.

Eilen, sunnuntaina, meillä oli Naisten kesken iltapäivä Vähässäkyrössä.
Paikalle tuli ilahduttava määrä naisia. Meillä oli teemana "turha murehtiminen".
Minä sain lausua runoja. Juontaja sanoi, että saan lausua NIIN monta runoa, kun haluan.
Halusin lausua kaksi (2).
Kieli ei meinannutkaan kuivaa. Päinvastoin. Sain nieleskellä sanojen välissä yhtenään ja yrittää muutoinkin olla tyrskähtämättä itkuun.
Kirjoitin sen päivän iltapäivällä runon, mutta en saanut sitä tulostettua, kun kopiokone teki julkisen tenän.
Värikasetti on vedellyt viimeisiään viimeien puolivuotta ja nyt se ei vedellyt enää yhtään mitään.
Ei auttanut, kuin kirjoittaa käsin ruutuvihkoon se uusi runo plus se parinviikon vanha runo, jonka jo kerran olin unohtanut kotiin. Minun piti lausua se Jurvassa, kuten kaikki sadat lukijani varmaan muistavat.

No, joka tapauksessa, on erilaista lukea valkoiselta paperilta mustalla selvällä präntillä painettua tekstiä, kun yrittää tihrustaa (lasini kaipaavat ehdottomasti ja kipeästi päivitystä) huonolla käsialalla rytmittömästi örmittyä hieroglyyffiä.
Tekstin pitäisi olla juuri  niin ylöskirjoitettu, kun se uloslausutaan, MUTTA PIENEHKÖÖN RUUTUVIHKOON EI MAHDU!
Nyyhkytystä!

Jokatapauksessa sain ihmeellistä palautetta Naisten kesken yleisöltä.
Eräs nainen sanoi minulle niin kauniisti, että unehutin sillä seisomalla kaikki vaikeudet ja lausumisien tuskaukset .Kaikki virheet ynnä änkytykset.
Eräs nainen puolestaan sanoi tilaavansa kaukolainauksena (johonkin kaukaisen Lapin raukoille peruille) Runollisen kirjani, kun minulla ei ollut hänelle sellaista myydä. (Ei ole myydä enää kenellekkään muullekkaan).
Kerroin hänelle, että kirjaani on saatavilla Seinäjoen kirjastosta (tiedän sen, kun olen sinne niitä kaksi itse vienyt) Vaasan kirjastosta (tiedän sen, kun Anskuliini on sinne yhden vienyt) ja Isonkyrön kirjastosta (tiedän sen, kun sinne on niitä kaksi ostettu).
Kaikki 500 Runollista kirjaa siis ovat nyt jossakin ja se on ihastuttava Jumalan ihme. Olen hyvin kiitollinen ja onnellinen.

Viimeviikolla makuupöksäämme eksyi maailmanympärysmatkallaan syksyn ensimmäinen pikkarainen "suloinen" hiiri.
Eksyminen oli totaalista. Mitäs meni killeriin.
Magnus kyllä sanoi, jotta älä sitte rupia revittöhön hiiriistä yhtäkää sanaa.
En alkaakkaan sen kummemmin ja lopetan muutenkin tällä erää tämän kertaisen revittämisen. :D
T: Kaisa Killström-Mousberg
--------------------------------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 61-66

Jumalattomien köydet kiertyvät ympärilleni, mutta minä en unohda sinun lakiasi.
Yösydännäkin nousen kiittämään sinua oikeudenmukaisista päätöksistäsi.
Olen kaikkien niiden ystävä, jotka pelkäävät sinua ja noudattavat sinun säädöksiäsi.
Sinun hyvyytesi, Herra, täyttää maan.
Opeta minua tuntemaan käskysi.
Herra, hyvin sinä olet palvelijallesi tehnyt, olet tehnyt sanasi mukaan.
Anna minulle tietoa, anna oikeaa ymmärrystä, minä turvaan sinun käskyihisi.