Mukavaa, että teittiä on. (Torvien toitantaa)...
Kiinnostaa tämä kirjoittelukin huomattavasti enempi.
Kuvat alussa ovat Letkutien varressa olevan talomme pihapiiristä.
Meillä on tasan kolme kukkapenkkiä. Ellei suurta vuorenkilpipenkkiä lasketa kukkapenkiksi.
Tuossa näette niistä kukkaispenkeistä siis kaksi. Ne vaan ovat olemassa, kasvattavat niihin juuttuneet kukkasensa, kuollakseen taas syksyllä uudestaan keväällä noustaksensa.
Erikoisen ilahtunut olen nämä kahdeksan vuotta, jotka täällä olen majaillut, tuosta pyörökukkapenkistä. Yläkuvassa.
Pyörökukkapenkkiin on ihanasti alkanut nostaan nuppiaan puna-apila.
Kaikki luonnonkukat saavat pääni pöperöiseksi onnesta.
Kaikkihan teistä muistavat, että en ole mikään hortonoomi, enkä viherpeukalo nyt ollenkaan. Tykkään tehdä puutarhassa vaan istumista, kaffinjuomista, taivaallekatselemista ja lukemista.
Mutta niin on kuitenkin pihapiirimme rakas ja kaunis, että ihan itkua vääntää, kun noita kuvia katselen ja ihailen. Maunohan siellä toki ruokkoaa ja ajelee ruohikkoa ja joskus kastelee niitä kolmea penkkiä. Ja ruukuissahan meillä kukoistaa aina samettiruusuja. Että kyllä meillä Maunolla puutarhointia piisaa.
Ellei olisi Joulu tulossa, niin itkisinkin, kun noita kuvia katselen, mutta mitä hulluja. Joulun jälkeenhän alkaa taas pukata kevättä.
Sitäpaitsi minä olen syys&talvi&kevät&kesä ihminen. Ja kaikkia siltä väliltä.
Olen myös leipomus ihminen.
Tänäänkin olen leiponut 70 pullaa. Vajaat puolet korvapuusteja ja enimmät puolet margariinisilmäpullia.
Leipätaikina on ämpärissä par´aikaa liinan alla nousemassa. Taikinasta tulee kahdeksan leipää ilman reikää.
Ehdin nyt kuitenkin teille mielenkiintoisia menemisiäni hiukan kerroskella, ennenkö taikina nousee yli reunojen.
Joskus taikina ei nouse ollenkaan, tai hyvin hitaasti, joten voi olla, että ehdin kertoa kaikki nipusta näppyyn, perusteellisesti ja pitkästi.
En muista pätkääkään (eikä taatusti kukaan teistäkään) kerroinko viime maanantain menoni?
Siispä kertaan ne uudelleen, koska minulla ei ole yhtäkään merkkausta annakan syrjässä menneeltä viikolta, muuta kuin tuon maanantain ja tietenkin sunnuntain kohdalla, jossa on kaksi örmintää.
Enää ei tule edes kahvikupin renkaita kalenteriin, tai rasvarinkuloita, että vois edes ne mainita, jos ei muuta menoa ole ollut.
Ei, en ole lopettanut kahvinjuomista, enkä voikkuleipien syömistä, mutta tässä koneen lähellä olen pyrkinyt minimoimaan kaiken sellaisen.
Viime maanantaina olimme siis Tervajoen aseman lähellä olevassa Ystävyydenkulmassa raamattupiirissä.
Raamattupiirin nimi on Sananen. Siellä meikäläisellä on vaikeuksia päästää suustaan vain sananen, mutta hieno piiri se on.
Sanasesta ajoimme kirkolle toiseen raamattupiiriin.
No niin! Siinä se oli! Sitten seuraakin kalenterissa 5 valkoista päivää.
Ei mitään missään, eikä ketään kussaan.
Paitsi tietenkin torstaina Kirjaston runopiiri ja kuntosali.
Runopiiriin tuli uusi jäsenkin. Anitta (nimi on aavistuksen verran muutettu). Uusi tulokas piristää aina ja runotkin soljuivat tavallista suloisammin kaikilta.
Minä olen alkanut soljuilemaan facebookin runoilijoissa ja lähetän päivittäin runojani kaikkien nautittavaksi (pieni, merkitsevä yskäisy) ympäriinsä, mihinkä ikinä vain keksin. Jakelen niitä sinne sun tänne ja toivon, että muutkin jakelisivat.
Minä olen siinä toiminnassani mielestäni ihan normaali. Kuka kirjoittaja haluaa, että kukaan ei koskaan saisi tietää, mitä hän ylös kirjoittaapi?
Niin, no...kyllä. Onhan niitä pöytälaatikkorunoilijoita. Varmaan paljonkin.
Minä ehdotan kaikille heille sellaisille, että esiin vaan! Runot kehiin laatikostoista!
Sain kantaa omia runojani kehiin sunnuntaina ihan kahdessa eri paikassa.
Laihialla ja Isossakyrössä.
Laihialla oli rovastikunnallinen naistenpäivä ja minua oli pyydetty sinne lausuilemaan omitekemiä runojani.
Samana päivänä oli meillä Isossakyrössäkin Naisten kesken iltapäivä, mutta laskeskelin innoissani, että ehdin hyvin kaahata Laihialta Isoonkyröön tilaisuuksien välissä.
Niinkuin ehdinkin.
Perjantaina, kun ajelin kirkolle perunoita ja sen sellaista ostelemaan, niin ajattelin siinä tyyrätessäni, että muistavatkohan naiset Pappilassa Naisten kesken iltapäivää varten tehdä sitä ja hakea tätä?
Nyt, kun minä en olisi alkuvalmisteluissa mukana tällä kertaa.
Silloin, siinä hetkessä, iski niinsanottu pommi vasempaan pikkuaivolohkooni leviten savuamaan koko aivomössööni.
Olin itse unohtanut hoitaa ilmoituksen antamisen seurakuntailmoituksiin paikallislehteen!
Se on minun tehtäväni ja on aina ollut. Olisin mukana, tai en.
Siitä siihen, etten tyyrännyt kauhuissani koslaani ohivirtaavaan Kyrönjokeen.
Onneksi meillä seurakunnassa on hoksusta kotoisin oleva sihteeri, joka oli laittanut lehteen, että tilaisuus yleensä ON!
Kyllä asiat on niin, että asiat hoituvat hyvin, ilman erästä mommaa Hälävänmutkalta.
Runoilu meni hyvin molemmissa.
Vesihörppyjä piti tosin ottaa runojen välissä ja olisi ollut otettava joskus lauseidenkin välissä, mutta se ei tahtia haitannut.
Eikä sekään, että ääni värisi hivenen liikaa, kun ottaa huomioon runojen luonteen, mutta mitä väliä?
Olisin saanut myytyäkin kaksi runokirjaani, mutta kuten muistatte painos on loppu.
Voi ehkä hivenen olla niin, että kirjasta otetaan lisäpainos, mutta se ei ole vielä lopullisesti selvää, joten revittelen siitä myöhemmin.
Tunsin itseni myös estraadilla näpöttäessäni typeräksi/tolloksi/rumaksi ja paksuksi, joten uskon vakaasti, että onnistuin hyvin lausumisessani.
Kynsinauhojen nyppiminen ja järsiminen on myös ottanut laantuakseen. Harkitsen jopa hankitsevani jotain uutta kynsilakkaa ja sen päälle jotain ihania blinblig-tarroja.
Jotain sähäkkää kumminkin tuon veresliha-ajan muistonkin eliminoimiseksi.
Elämä on laiffii!
Ja kyllä minä olin kirkossakin sunnuntaina. En vapaaehtoisesti jätä kirkossakäyntiä ikinä väliin, niinkauan kuin henki pikkasenkaan pihisee.
Laihian naistenpäivä alkoi jumalanpalveluksella.
Tähän tyssää tämäkertainen raportointi jatkuakseen ensi maanantaina, jos rakas Jumala suo.
T: Kaisa Aivander-Mössyksten
--------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 90-93
Polvesta polveen pysyy totuutesi.
Sinä panit paikoilleen maan ja se pysyy.
Sinun päätöstesi varassa on yhä kaikki, koko luomakunta palvelee sinua.
Ellei lakisi olisi ollut minun ilonani, olisin menehtynyt kurjuuteen.
Milloinkaan en unohda sinun säädöksiäsi, ne antavat minulle elämän.
8 kommenttia:
Oi että joku on leipomusihminen. Minäkin olisin mielelläni sellainen, mutta tavallisen nisutaikinan teko ei onnistu, ei sitten millään. (Kaikki muu kyllä tietysti ;)
Tavallisen pullan saan aina liian kovaksi tai likilaskuiseksi, mauttomaksi, paistumattomaksi, kuivettuneeksi, mikä tahansa muu mutta ei sopivaa.
Kirlah
Minä sain kakstoistavuotiaana (huh, melkein satavuotta sitten) köksäntunnilta niin hyvän ohjeen, että pulla EI YKSINKERTASESTI VOI epäonnistua.
Muistan, kun tulin kotiin koulusta ja leivoin puolenlitran taikinasta nisusia, niin äiti sanoi minulle, että tästä lähtien sinä leivot.
Se oli yksi niistä harvoista kehuista, joita äidiltä sain. Se kumminkin lämmittää vieläkin mieltä.
Onneksi. Kirlah, kaikki mitä teet, muuta kuin nisupullaa, tulee erinomaista (vrt. kaikki yli-ihki-ihanat käsityösi).
Niistähän pakkaa tulohon RIIMAA, vaikka tavallista yrität. Niinku pohojalaasilta yleensäkki.:D
Leipominen on mukavaa puuhaa ja saa paljon parempaa kuin kaupasta ostettu.
Mulla oli viime lauantaille neljä (4) menoa, mutta ehdin vain kahteen. Tälle viikolle on merkattuna 14 menoa, joista jouduin jo tämän päivän menoista kaksi viivaamaan yli kun poikanen tuli käymään. Tämän viikon muille päiville on sitten sopuisasti vain kaksi menoa/päivä. Jouluun asti on lauantait buukattu ja muutamat viikonpäivät kans. Sitten on sellaisia to-doo -juttuja kuten hammaslääkäri, joka pitäisi tilata, serkut pitäisi kutsua kahvittelemaan, pari entistä työkaveria pitää kutsua jouluglögille, pari vanhempaa (!) serkkua pitäisi kutsua käymään.
Kääk, joulukortit pitää lähettää ulkomaille.
PS to-doo tarkoittaa että pitäisi tehdä.
Leipominen on meikäläisenkin juttuja jonkin verran kudon pikku väelle sukkia.Oli mieleen painuva jumalanpalvelus kauniis Sotkamon kirkossa sunnuntaina sanan julistus oli OK kiitos siitä ylöspäin Taivaanisälle..
Anitta
No sinulla nyt vasta vientiä on!
14 menoa viikossa. En ole moiseen yltänyt.:D
Mutta silloin on mentävä, kun pääsee vielä menemään. Sitä mieltä minä olen.
Serkkuja kannattaa aina kutsua. Meillä oli juuri eilen kans serkkukutsut. Olemme säännöllisesti kokoontuneet jo muutaman vuoden.
Joulukortteja en ole lähettänyt ainakaan kolmeenkymmeneenvuoteen. Aina niitä kumminkin saamme. He, jotka meille kortin lähettävät tietävät, että me emme niitä lähettele.
Olin postissa aikoinani töissä nääs! ;)
Ailakki
Minäpä tiedän, että sinä se olet varsinaisnen mestarikokki&leipuri!
Joskus näen unta niistä sinun leipäjuustoistasi. :D
No, olipa hyvä, että ootte saanut huilata ja nauttia lomasta.
Jeesuksen läsnäolo hoitaa aina!
Niin se on, että turha on reseptejä kamalasti muuttaa. Jos on jo 12v oppinut nisun tekemään tietyllä lailla ja se onnistuu, niin miksi ottaa riskejä? Kysyn vaan!
Eipä sillä, etteikö ole hauska joskus kokeilla jotain uutta, mutta se vaatii aina enemmän sysäystä.
Kiva kuulla, että menoa ja virtaa piisaa ent. virtasella (hih,hih). Lehdessäkin alvariinsa on rouvan nimi milloin missäkin tilaisuudessa :)
Siunausta kaikkeen ja joka päivä niin että piisaa, Kaisa <3
Pau
Kiitos siunausten toivotuksista! :D Siunausta tarvitaan (ja sitä saa).
Resepteihin en tahdo malttaa luottaa ollenkaan. Vähintäin jauhoja pitää ain alusauttaa määräänsä enempi.
Tulokset ovat sitte sen moisia. :(
Pitää joskus ottaa oikein kirjevaaka ja mitata rammilleen kaikki. Meillä on jo muutama pikku punnuskin, joita on hyvä käyttää vaakakupin toisessa kupissa.
Pitäisi vaan löytää vielä itte kirjevaaka jostain.
Siunausta nyt sinulle myös, rakas sisko, niin paljon myös, että piisaa!!!Ja Jumalan siunaushan omilleen piisaa. Elämän loppuun asti.
Lähetä kommentti