Sinne meni viime viikko

Kesäiset kuvat kaikista lapsenlapsistamme.
Talvisia kuviakin taatusti olisi, mutta ei ehdi etsiskellä, koska ilta on pitkälle kulunut.
Ellei olisi Joulu aivan nurkan takana, äityisi mieli hyvinkin haikeaksi noita kuvia katsellesa.
Oi tuota suloista kesää ja oi noita suloisia mukuloita.
Mutta ei auta haikailu ja sitäpaitsi kohta taas alkaa päivä pitenemään.
Yht´äkkiä on tämä talvi tähän tupsahtanut.
Viimetingassa huomasimme, että omenapuiden hennot varret ovat vielä olleet ilman suojaa jäniksiltä ja muilta pupujusseilta.
Eilen nimittäin huomasimme jänön jäljet hangessa. Yhdet vaan, mutta ne olivat jo aika läheltä valkeakuulas-omppupuuta liipanneet.
Olisi ollut kaameeta, jos sen runko olisi rouhittu, koska tänä vuonna saimme ensimmäiset ihanat omenat sen oksilta. Kahdeksan vuotta se otti, mutta olivatpa kyllä sitäkin makeampia.
Tänään Magnus laittoi kanaverkkoa ynnä muuta estettä jäniksen ateriointia hillitsemään.

Istun peräkammarin pyöreän pöydän äärellä ja tunnen olotilanikin hyvin pyöräksi.
Söin nimittäin juuri nahkapitsan ja joulukorpputortun. (Röyh).
Lähdin alkuillasta kirkolle kokoukseen (seurakunnan lähetystyön johtokunnan kokous), jonka jälkeen ampaisin kauppaan ostamaan muutamat kilot kaikensorttisia jauhoja ja kaikensorttisia maitoja.
Aion leipoa vielä muutaman limpun ja muutaman kymmenen torttua lisää joulua silmälläpitäen.
Tänään kyllä jo leivoin torttuja.
Keitin myös napollisen luumuja ja rusinoita torttujen täytteeksi.
Tortuista tuli tavanomaisia. Sitkeitä ja kovia.
Aion, kuten jo sanoin, kuitenkin leipoa niitä lisää, koska joulunaikaan juuri nuo sitkeät ja kovat joulutortut tekevät kauppansa jostain kumman syystä.
Ne ovat juuri niitä torttuja, joista serkkupoikani Jape sanoi pikkupoika ollessaan, että saako hän toisenkin jouluKORPUN?

Kesken joulukorppujen teon meille soitti nainen, joka kysyi minun osoitettani. Hän tulisi oikein kotoani saakka ostamaan Runollista kirjaani.
Kurkkuani alkoi kuristaa. Ei voi olla totta!
Voi ovatko ne runot edes niin hyviä? Että niitä kannattaa täältä Hälävänmutkilta asti hakea?
Näin minä Magnukselle tuskailin pestessäni taikinaa pois käsistäni ja kyynärpäistäni.
-No kuinka ne ny olis huanontunu täs toises painokses, ku ensimmääseski noli samat värssyt ja noon menny hyvin kaupan?
Onhan se niinkin, mutta kyllä minä nyt yritän vakavissani pusertaa tähän toiseen kirjaan 1/2 parempia ja loppuhengollisempia sikermiä kuin tuohon ensimmäiseen.
Tämänhetkinen runosuonen pulppailun esteenä on se nimenomainen  tietokone, jolla osaisin parhaiten kirjoittaa.
Tuo 8- vuotias rekkule saa, muutenkin retaleiset hermoni mahdollisimman kauas runollisesta pulpahteluista.
Koneeseen ilmestyy nimittäin yht´äkkiä ja tuon tuosta, joku ihmeen mainosläpykkä oikeaan alakulmaan.
Magnus sanoi, jotta poista se heti kusse tuloo ja ilimestyy.
Kyllä, kyllä, mutta muuta en ehdi tehdäkkään. Raivokohtauksen ollessa päällä, en kyllä mitään kovin henkevää runoa pysty esiin suoltamaan.
Uudempaa konettamme en oikein hallitse, joten pitää ehkä mennä tietokonekauppaan ja kysyä, onko vanhoille mommille mitään simppeliä härveliä myynnissä?
 Onhan niitä kerran kännyköitäkin, niin miksei sitten tietsikoita.

Maanantaina siivosimme huushollimme Magnuksen kanssa.
Siivosimme sen saman kaavan mukaan, jota olemme noudattaneet 47 vuotta.
Elikkä Magnus imuroi ja pesi plaattiat, minä kanniskelin vaatteet tuolien karmeilta, sanomalehdet lattioilta, kaikki muut kamat asiaan kuuluviin paikkoihin asiattomista paikoista ja jynssäsin ovenpielet.
Meillä porukka kulkee huoneesta huoneeseen pidellen ovenpielistä kiinni. Huom. likaisilla, painomusteisilla käsillä.
Tiistaina kokoontui meillä lähetys/raamattupiiri.
Kävimme Magnuksen kanssa tämän piirin puitteissa ja puolesta lähettämässä joulupaketin merien ja mantujen taakse.
Laitoimme pakettiin kivikovaa ruisnäkkäriä kolme kiekkoa ja pussillisen lakritsia.
Jos joku suomalainen menee ulkomaille pitkähköksi aikaa, niin hänelle pitää aika-ajoin lähettää ruisleipää ja lakritsia.
Näin me teimme.
Laitoimme pakettiin vielä Yhyressä-yhdistyksen joulupuodista ostamamme rannekorun. Samantapaisia koruja on kyseisessä maassa, jonne se lähetettiin, varmaan pilvin pimein, mutta niissäpä ei ole samaa tunnearvoa.
Nyt saaja voi lakritsia mutustellessaan ajatella meistä lämpimäisiä ajatuksia samalla, kun katselee punahelmistä rannekorua.  SUOMESTA saatua ja tehtyä.

Kun olin postissa aikoinani töissä, niin äidit, isät ja koko suku lähetti Suomessa asuvalle rakkaalleen aina sen maan vakiojuttua, jota ilman ei kauaa elä.
Siis niin kuin suomalaiset eivät elä ilman ruisleipää&lakritsia.
En nyt viitsi mainita nimiä erikseen, mutta erään maan kansalaiset eivät tule toimeen ilman haisevaa juustoa.
Koko postin perähuone, korjaan: koko posti haisi aina homehtuneelle varpaanvälille, kun eräs tyttö sai kotimaastaan paketin.
Joka paikka haisi, vaikka me käärimme juustopaketin sadanlitran jätesäkkiin.
Oi, sitä ilon kiljahdusta, minkä neiti ilmoille päästeli, kun sai juustojätesäkkipaketin käteensä.
Pakettia sydänalaansa painaen hän psmotti meille jotain iloista ja elämänmyönteistä, josta emme ymmärtäneet sanaakaan.
Kyllä me postifrouvat ja neidit sitä ihmettelimme, mutta toisaalta ymmärsimmekin. Olimme me työsarkamme aikana niin monet ruisleipä/lakristipakettia etiäppäin vieraille maille matkaan auttaneet.

Viimeviikolla söimme Magnuksen kanssa taas jouluaterian.
Olimme Kyrönmaan Kristillisten Eläkeläisten joulujuhlassa. Oikein kutsuttuna.
Magnus piti puheen ja minä lausuin runoja.
Siinä lausuessani koin ihan uudenlaisen tunne-reaktion. Moista en koko lausujaurani aikana ennen ole kokenut.
Nimittäin silmänmunaskuuni tuntuivat noin neljänkymmenen PLUS celssiusateisilta ja olivat pullahtaa päästä poskelle.
Ei oikein mukava tunne, mutta parempi sekin kuin kielen kitalakeen kuivuminen.
Silmien kuivuminen ja korppuuntuminen ei haittaa ulosantia.
Nyt muistinkin, että eräs ihana runoystäväni pyysi, että kirjoittaisin  runon myös tänne blogiinkin.
Hän kirjoitti kortissaan, että aina niin eläväisesti kuvaan, kuinka kulloinkin kieli kuivuu ja sydän poukkoo, niin voisin yhtä eläväisen runonkin kirjoittaa siinä sivussa.
Oli mukavaa lukea sellaista ja ajattelenkin, että tämän toiveen toteutan piankin.
NYT en jaksa, mutta ensi kerralla katson, että alan aikasempaan bloggailemaan.

Runopiiriin kokoonnuimme torstaiseen tapaan. Päätimme, että vielä ensi torstaina kokoonnumme ja vietämme runopiirin joulujuhlaa.
Minä kissautan termariin kaffit, Ewe tuo torttuja ja kupit.
Ohjelmasta ja suorittajasta ei niissä pippaloissa ole pulaa. Kylli, Ewe, Nita ja minä pidämme siitä huolen.
Joulujuhlien päälle onkin kiva mennä kuntosalille huhtomaan ja puntteja paiskomaan.

Sunnuntaina vietimme Kristillisdemokraattien Isonkyrön osaston jouluista hetkeä metsästysmajalla Orisbergissä.
Meitä oli kokoontulleina yhteensä  kahdeksan immeistä ja yksi koira.
Joimme glögiä ja kahvia, söimme nisua ja makkaraa. Laitoimme kunnan ja maan asiat järjestykseen ja ajelimme tyytyväisinä koteihimme.

Tyytyväisenä aion seuraavaksi tintata pisteen tämänkertaiseen mhvv:hen.
Piste.
T: Kaisa Glögsten-Lakritsö
--------------------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 104-105

Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä.
Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä!
Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni., se on valo minun matkallani.