Viikko vierähti

Kuvassa oleva mylly on menettänyt siivekkeensä jo viimevuoden myrskyissä.
Siivet lensivätkin melkein tuonne auton luo asti.
En muista, minkäniminen myteri mahtoi silloin olla kyseessä.
Sopivaa siivekevärkkiä ei ole ottanut löytyäkseen, mutta vinhasti ne pyörivät nuo kaksi jäljellejäänyttäkin.
Komea klonksutus kuului ja viuhuna vain kävi viikonloppunakin, kun tuuli taas ihan mahdottomasti.
Huh, huh. Oskari oli nimeltään.
Puolentunnin vaiva kiharapilven väännöstä haihtui sekunnissa tyhjiin. Ei jälkeäkään ensimmäisestäkään kiharakiehkurasta, jahka vain yhden askelen ovesta ulospäin otti.
Lauantaina en viitsinyt moista turhaa vaivaa nähdä ollenkaan, vaikka ihmistenilmoille silloinkin lähdin.
Tukka siirotti jo kotona kuin myrskyn jäljiltä.

Lukijakantani on pysytellyt viikon samana, joten töräytys kuuluu ny vain kaikille entisille kirjautuneille- ja tuhansille (rykäisy) kirjautumattomille lukijoilleni. TÖT-TÖT-TÖRÖÖ!

Meillä täällä Hälvänmutkalla on jo tehty monia valmisteluita joulua varten.
Olemme mm. laittaneet joulumatot lattiaan ja syöneet yhden rasiallisen isoäidin kookospalloja.
Jos käsittelisi ensiksi tuon ensinmainitun mattokohdan:

Meillä on ennestään julmetun suuri ja paksu punaisenkukertava räsymatto. Se on anopin jäämistöä ja ties, vaikka hänen kutomansakkin.
Matto on, täällä Letkutiellä asuessamme, aina köökinlattiaa jouluisin somistanut.
Magnus pesikin sen viimekesänä ja siitä tuli entistäkin ehompi, räsympi ja paksumpi.
Nyt maton rinnalle on tullut toinenkin räsymatto. Maikku antoi.
Hän on kutonut sen ihan itse kirkkaanpunaisista, kirkkaanvihreistä ja kirkkaankeltaisista matonkuteista. Matto on huumaavan ihana!
Se on kertakaikkisesti juuri sellainen, jota hurjimmissa joulumatto-unelmissani olen aina toivonut. Settiin kuuluu samanvärinen kynnysmattokin.
Nyt on murheena vaan, että emme saa pitää mattoa lattiallamme ehkä koko jouluakaan.
Maikku sanoi, että matot pitää laittaa eteiseen.
Maikku sanoi, että hän ei anna koko mattoja, jos ne laitetaan muualle kuin eteiseen.
Nyt vaan sitten pitää orientoitua, kun Maikku ja Eerikki tulevat joulun aikaan iltakaffille, että joudun itkua pidätellen käärimään matot tötterölle ja kantamaan ne raskain askelin heidän autonsa perätuhdolle.
Mutta siihen menee vielä tovi ja sen ajan käytämme nauttimiseen, iloitsemiseen ja ihailemiseen.
Charleskin, jolle on sama, onko huushollissa mattoja vai ei, sanoi näitä Maikun antamia  komeiksi.
Kovasti ihmetteli, ettei saa köökissä pidellä. Ehdottipa vielä, että laitetaan siksiaikaa tampuuriin, kun Maikku ja Erkki kaffeelle tulevat. ;)

Viimeviikon tekosia ja menosia muistellessani tulee ensimmäisenä mieleen karjalanpiirakat.
Ja miksei tulisi, kun niitä ensimmäistä kerta pitkän elämäni aikana pelleille väänsin.
Vääntää-verbi kuvaa tismalleen tuota.piirakanleipomissessiota.
En ymmärrä, minkä pula-ajan reseptin  oikein googletin?
Reseptejä olisi varmaan ollut, vaikka huru mykky, mutta stoppasin kiihkoissani heti ensimmäiseen.
Siinä seisoi ihan ymmärrettävästi vesi- plus jauhomäärä, mutta sitten reseptissä luki: öljyä.
Niin, se on selvää se, mutta kuinka paljon?
Napollinen? 1/2 litraa? Kaksi milliä?....
Ratkaisin arvoituksen laittamalla taikinan sekaan pari  fingerporillista rypsiöljyä ja sitten eiku taikinaa pulikoimaan.
Olen useasti näilläkin sivustoilla julkituonut, että olen onnellinen pulikan omistaja.
Pulikalla kaulitaan karjalanpiirakkataikinaa, jos joku ei satu tietämään.

Puuron piirakoihin olin keittänyt aamupäivällä valmiiksi ja kauniin suklaanruskeana se kattilassa odotteli ruisripsutusta ympärilleen.
Miksihän laktoosittomaan maitoon keitetystä  riisryynipuurosta tulee aina Fatserin sinisen väristä?
Noh, se ei ainakaan minua haittaa ja läiskin sitä runsaasti kunkin piirakkataikinalättysen päälle.
Minä tykkään, kun piirakoissa on puuroa kyllälti. Tykkään, kun  piirakat muutoinkin ovat valmiina kahvilautasen kokoisia, eikä sellaisia 2 euron kolikon kokoisia.
Kaikki meni loistavasti, ellei ota huomioon, että sitä öljyä oli taikinassa liian vähän.
En saanut reunoja pysymään ehjinä. EN OLLENKAAN!
Reunat rispaantuilivat ja olivat niinkuin Brysselinpitsiä pulikoinnin jälkeen.
Rypytä siinä sitten.
Tuloksena olikin  tuohivirsun näköisiä ihme nyssyköitä. Yhtä koviakin ne olivat.
Mutta maku! Se oli hyvä ja niinpä teinkin päätöksen, että piirakkaura saa jatkua.

Yhdet puurojuhlat tuli jo myös männäviikolla juhlittua ja ensimmäinen joulutorttu korkattua.
Samaisen päivän iltana tuli ensimmäinen joulujuhla vietettyä ja siellä kinkku&kaikki mahdolliset loodat&rosollit sun muut korkkailtua.
Joulujuhla oli Isonkyrön Alapään maaseutunaisten, johon minulla on ollut ilo ja kunnia kuulua jo kahdeksan (åtta) vuotta.
Maaseutunaisten joulujuhlassa koin sellaisenkin ihmeen, että sain virkkuukoukulla väkerrettyä ihan itse villalangasta lumihiutaleenmallisen koristuksen.
Siis, jos olisin edellispäivänä kuoleentunut, en olisi ikinä tullut tietämään, että sellaisen osaan ihan itse virkata.
Ohjeita lukemalla en olisi koskaan osannutkaan.
Onneksi vieressäni istui Malla. Malla selosti millimilliltä mitä tehdään ja kuinka.
"Hiutaleet huovutetaan lopuksi pesemällä ne tavanomaiseen tapaan muun pyykin seassa", luki ohjeessa.
Minulla on juuri huovutus- vaihe käynnissä.
Oikeastaan kone jo lopettikin  pouhottamisen, mutta minä en mene vielä kantta availemaan, etteivät kuivahda myttyräksi. Hiutaleet.
Olen aika onnellinen, että minäkin saan nyt lisätä käsityöaikaansaannoksiki myös lumihiutaleet.
Tähänastiset saavutukset kun ovat olleet:  pötkyläpuolihame, pari patalappua (jotka näyttivät pipoilta) ja parimetriä ketjusilmukkaa.
Oppia ja edistystä ikä kaikki! Huomaan ilokseni ma.

Ohi kiitäneeseen viikkoon mahtui uuden kirjan esittelytilaisuus Naistenillassa Vaasassa.
Huom!  Ei minun kirjani. Se kirja ei ole vielä ollenkaan kirjoissa, eikä kansissa.
Jouduin lähtemään kaiken kesken pois, kun hovikuskilla oli kiire.
Viehättävä lämminhenkinen tilaisuus ja salaa toivon, että minäkin voisin samanlaisen pitää...
Tilaisuudessa oli nuoria kauniita naisia kuulijoina. Tietysti, kun aihe koski mm. lastenkasvatusta.
Ajattelin, miten äkkiä kolmisenkymmentävuotta on kohdallani luiskahtanut. Noin vain ja hupsista keikkaa!!! Lapseni ovat jo keski-ikäisiä ja äitinsä vanhuusiässä. 65- vuotiasta tituleerattiin jossain lehdessä vanhukseksi.
Jos, koskaan, niin esitelmää kuunnellessani suonikohjuja kutitti ja rasvalätti rinnuksillani suorastaan huusi olemassaoloaan.
Huomasin pari muutakin fläkkiä eripuolilla villaröijjyäni päällysvaatteet riisuttuani.

Sain kuitenkin kivan idean vieressäistuneelta naiselta. Ehdotuksen kirjoittaa runo nimeltä
VENYTETTY JOULU.
Runo on kirjoitettu ja kertaalleen jo lausuttukin oikein yleisön edessä.

Ylistaroon ajelin tuhatta- ja sataa vuoden viimeiseen kirjoittajapiiriin lauantaina.
Tällä kerralla opettajalle luettiin tekstejä, joita olimme kirjoittaneet ja hänen piti arvata, kuka hengentuotteen takana olisi.
Neljästä kirjoitusnäytteestä opettaja arvioi puolet oikein ja puolet pieleen.
Minun kirjoitukseni arvauksessa, jonka Saga (nimi muut.) ansiokkaasto esitti, opettaja osui oikeaan.
Yritin ihan hirveästi muuttaa TYYLIÄNI, että se ei paljastaisi mitään.
Ei onninut. Mihinkäs seepra raidoistaan pääsee.
Keväällä kirjoituskurssilla pidetään vielä sellainen arvauskilpailu, että me oppilaat arvuuttelemme toistemme hengentuotteita. Opettaja lukee.
Alan jo nyt kirjoittaa, siis niin tuntematonta pränttiä, etten itsekkään arvaa sitä, kun toisen lkemana kuulen.
Palkintona lauantaina oli ylimääräinrn suklaamälli voittajille.


Pappilassa pidettiin runomatinea sununtaina ja siellä minä leuat louskuen sen "Venytetty Joulu"-runon takellellen luin.
Runo oli taas niin uusi, etten itsekkään sitä oikein ymmärtänyt, mutta nimi oli ainakin hieno.
Hohhoijjaa! Mutta hyvin asiat ottivat venyäkseen.
Kielikin kääntyili sulavasti suussa, eikä sydänkään noussut Aatamin omenaa korkeammalle.
Huomenissa pääsen lausumaan venytys-runon uudestaan. Uudelle yleisölle.
Ehkäpä kirjoitan vielä tänään uudenkin runosen. Who knows?

Joonathan oli meillä viikonloppuna.
Hieno nuori miehenalku. 13v on hieno ikä.
Keittelin hienon miehenalun mieliruokia: makaroonivelliä, muusia, lihapullia ja köyhiä ritareita.

Viikko päättyi Nikolainkaupunkireissuun.
Siellä Euroopan ihanimpaan ja kauneimpaan kirkkoon Sunnuntaiseuroihin, tai mikä niiden sunnuntaiseurojen nimi nykyään on?
Hyvät seurat kumminkin.

Näihin kehuihin lopetan löpinät tällä haavaa. Peli jatkuu ja kirjoitukset jatkuvat ensi maanantaina.
Siihen saakka adjö täältä Letkikseltä.
T: Kaisa Snöhiutale-Virkkunen
----------------------------------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 99-103

Olen oppinempi kuin kaikki opettajani, kun tutkin sinun liittosi säädöksiä.
Olen viisaampi kuin kansan vanhimmat, kun noudatan sinun säädöksiäsi.
Pahan poluille en jalallani astu, minä tahdon totella sinun sanaasi.
Sinun päätöksistäsi en poikkea syrjään, sillä sinulta minä olen oppini saanut.
Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi.
Ne maistuvat hunajaa makeammilta.