maanantai 27. tammikuuta 2014

Ohi meni, eikä takaisin tule, eikä tarttekkaa!


Otsikko on hyvä menneestä viikosta ja se sopii kuin nenä päähän tämänkertaisiin alkuvalokuviinkin.
Yläkuvassa on maisema, joka meni ohi, eikä tule takaisin.
Siitä piti Mauno naapurin kaivinkoneella huolen tuossa loppusyksystä.
Täytyy kyllä sanoa, että tuota mahtavaa tunkioruusupuskaa tulee ikävä. (Ylempi valokuva.)
Kyllä! Niin hullulta, kun se kuulostaa, niin sitä tulee ikävä!
Oli mahtava ammuskella tunkioruusun siemeniä ylt´ympäriinsä.
Tai se itsehän niitä ammuskeli, kun pikkasen härnäsi.
Joka kerta, kun siemenkotelo pritkahti ja siemenet lennähtivät metrien päähän, piti tosissaan säikähtää. Oli se sen verran äkäistä touhua.
Missään en liioin ole noin muhkeaa tunkioruusupusikkoa ennen nähnyt.
Tietäähän sen, kun vanhassa muhevassa tunkiossa saa kasvaa, eikä kukaan ole tehnyt elettäkään sen poiskitkemiseksi.
Keväällä alkaa kuitenkin toinen tahti.
Yritän saada noille tunkioruusun paikoille juhannusruusua viihtymään.
Juhannusruusulla on minuun hiukan samantapainen vaikutus kuin tunkioruusulla.
Molemmat mykistävät ja jähmettävät sinut äärelleen pitkiksi toveiksi.
Jähmetyksen jälkeen tulee äkillinen halu hieroa naamaa kukkapuskaan. Juhannusruusuissa vaan on eräs ominaisuus, joka estää hieronnan.
Olen Magnukselta monasti kysynyt, eikö hänen tee mieli heittäytyä mahalleen, kun näkee esimerkiksi valkoapiloita, tai voikukkia kasvavan jossakin ja hieroa naamaa niitä vasten?
Ei kuulemma oo ikänä teheny niin miäli teherä.
Magnus sanoo aina lisäksi, jotta Lyllanihan aina kans paiskaa maate johonku myyrän paskakasahan ja pehtaroottoo siinä aikansa.
Hyvät hyssykät! Kyllä ruusut- sun muut kukkaset ja niihin naamanhieromiset on pikkuisen eri asia kuin myyränpaska.

Viikko siis meni taas, että viuhahti.
On aika kirjoittaa ylös mielenkiintoiset häppeningit varrelta viikon, eli mhvv:n.
Istun täällä "uutuuttaan" hohkaavassa kirjoituspöksässäni vinttihuoneessa.
Tässä yhdistetyssä nukkumis&kirjoittamispöksässä, eli alkovissa, muistattehan?
Siinä, jonka minä sanoin olevan alko-ovi?

Olen tänään kirjoittanut uuden runonkin, vaikka luulin jo etten pysty enää ikinä kirjoittamaan edes kauppalappua, saatikka runoa suoltamaan.
Monen moista on viikon aikana koettunna. Niin lempeää liplatusta kuin tyrskyävää myrskyäkin.
Tyvenet ovat paljoltakin osuneet siihen aikaan vuorokaudesta, kun on ollut nahkat silmillä.
Onneksi niin.
Luulen, että ei tulisi mitään, jos yölläkin, nukkuissaan,  pitäisi myrskyn mylvinnässä olla.
On sitäkin kyllä tullut koettua, ei sen puolen.
Mitä se muuta on kuin myrskyn mylvintää, jos unessa juoksee pakoon jotakuta, joka huitoo moralla ja aina onnistuu hiukan hilpaisemaankin?

Monen päivän kohdalta ovat uudenuutukaisen, vihreäkantisen kalenterin kohdat lumen valkoiset.
Mutta silti päivät ovat olleet täynnä toimintaa. Nimittäin aivotoimintaa.
On syntynyt runoja ja kertomusta pitkät pätkät.
Ennen puoltapäivää olen vintinpäälle kivunnut ja välillä kahville alas kongonnut.
Runoja on nyt kasassa 46. Edellisessä kirjassa niitä oli 44.
Siis painotan sanaa kasassa.
Sitä en tiedä, kuinka monta niitä on sitten koossa, kun lopullinen niitti päälle pannaan.
Uhosin aikanaan, kun aloin toista kirjaa kirjoittamaan, että kirjoitan tuplasti enemmän kuin ensimmäiseen eeppokseeni. Siis uuteen tulisi 88 runoa.
Joku sanoi minulle, että Erkkikään ei jaksa niin montaa runoa lukea.
Se joku oli varmasti oikeassa.
Minulla kun pakkaa olla runot vielä kaikenlisäksi pitkiäkin.
Luin männäviikolla yhden hyvän runon Facebookista. Valitettavasti en muista, kuka oli runoilija.
Runo kuului osapuilleen näin:

Talviruno.
Hitsit, kun on kylmä.! Loppu.

Tuohon pitäisi minunkin pyrkiä. eikä laverrella ja liverrellä montaa sivullista yhtä runoa.
Olen jo hivenen muuttanutkin käytäntöä. Aion sepitellä (ja olen jo sepitellytkin) joka toisen runon pitkän ja vastaavasti joka toisen lyhyvenlännän.
Sitten piirrän jotain tunnelmaan sopivaa joillekuille sivuille niin luulen, että se jaksetaan loppuun kahlata. Ainakin Magnus vannoo jaksavansa.

Ylistaroon ajelin renkaat moikuliaisina lauantaina.
Olikin hyvä ajella, kun ei satanut, eikä paistanut ja pakkanenkaan ei paukkunut.
Määrätyn paikan ohi kaahatessani muistin, että olisin hyvin ehtinyt käydä kuntosalillakin vetämässä tunnin salisession.
Arvaat varmaan, että ohitin Laurilanmäen, jossa kuntosali on.
Ennen joulua ja pitkin syksyä ajatuksissani ei muuta ollutkaan,kuin  kuinka osoittelisin matkan kirkolle niin, että samalla salilla kävisin.
Kotonakin kaappasin tämän tuosta eteisen tuolin alta kahvakuulan ja nostelin ja pyörittelin sitä niin, että lopuksi pääkin muistutti kahvakuulaa.
Punnuksia punnersin melkein aina, kun niiden ohi kuleksin. (Punnuksia pidän keittiön puuhellan päällä vanhassa perunakapassa).
Enää en ole muistanut koko kappaa, saatikka sen sisältöä.
Juuri nyt, kun alinomaa koneen ääressä istuu, niin pitäisi puntareiden heilua, eikä ala-ja yläleukojen.

Kirjoittajapiirissä oli taas hauskaa.
Saimme kirjoittaa muun muassa sanomalehden yleisönosastolle kirjoituksen.
Minä kirjoitin kuntauudistuksesta. En kuitenkaan ikimaailmassa sitä lehteen lähettäisi.
Oli se sen verran kantaa ottava. Puoleen jos toiseen.
Kirjoituksen loppuun lisäsin, että minulle ei ole nuukaa, mihinkä kuntaan minut liitetään. Eikä silläkään liitetäänkö pakolla, vai vapaaehtoisesti.
Kirjoitin, että minulle on tärkeää se, että olen saanut liittyä taivaanvaltaKUNTAAN.
Sen parempaa kuntaa ei ole olemassakaan, eikä tule. Nih!
Kotitehtäväksi tuli rustata kirjoitus toiseen muotoon. Aionkin rustata runon siitä kuntauudistus-yleisönosastokirjoituksestani.
Kukapa tietää, vaikka ihan kirjaani sen laittaisin. Onkohan kukaan runoa kuntauudistuksesta ennen väsännytkään? On se sen verran kinkkinen aihepiiri.

Sunnuntai koitti seesteisenä.
Ajelimme kirkkoon tapamme mukaan. Heti ovella oli kaksi rippikoululaista ojentamassa virsikirjan ja toivottamassa tervetulleeksi hymyilemällä niin iloisesti, että kristallikruunutkin näyttivät himmeiltä niiden rinnalla.
Rippikoululaiset olivat kirjoittaneet rukousaiheita, jotka he reippaasti puhujapöntöstä kävivät lukemassa, samoin he lukivat päivän epistolatekstit ja keräsivät kolehdin.
Hienoa oli katsella näitä nuoria.
Olisi ollut erityisen hienoa, jos enempi heidän vanhempiaan olis ollut kirkossa reipasta jälkikasvuaan ihailemassa ja ylpeyttä tuntemassa.
Lopuksi nuoret menivät alttarille siunattavaksi.
Herra! Siunaa rippikoululaisia, heidän omaisiaan, rippikoulun vetäjiä ja isosia. Aamen.

Sunnuntai-iltapäivällä oli Isonkyrön Pappilassa Naisten kesken iltapäivä.
Me järjestäjät ja tiiminaiset menimme paikalle hyvissä ajoin, että ehdittäisiin kissauttaa kahvit., koristella pöydät, sytytellä kynttilät ja kattaa tarjoilupöytä ja tietysti rukoilla.
Ehdimme tehdä tehtävämme loistavasti ja ehdimmepä vielä trönätä kaffitkin.
Kaikki oli viimmosta silausta myöden valmista.
Minulle oli täss Naisten iltapäivässä uskottu juonto.
Olinkin sitä mielessäni kotona harjoitellut ja tarkoin ajatellut, kuinka alkaa, kuinka pitää suuta ja missä paksuja käsiä.
-Ollos oikein erityisen paljon ja runsaasti tervetullut...
-Olkaa rakkaat naisihmiset suurenmoisesti, mutta lämpimästi sydämenpohjasta tervetuloa...
Minä sanailin peilin edessä nuppi tutisten.
Onhan niitä kaikkia hyviä tapoja ja tyylejä, mutta kaikki, jok´ikinen sana oli kuivuva huulille.
Syy: pääpuheenpitäjä ei ollut tullut, kun kello oli viittävaille kolme. Tilaisuus alkaisi kello kolme. Eikä pääpuheenpitäjä tullut, vaikka kello oli tasan kolme.
Hänelle soitettiin ja kuultiin, ettei oltu kutsuttukaan!

En muista, kuinka huojuin ja mihinkä, mutta sen muistan, että rääyin suoleni pellolle.
Eivät auttaneet mitkään lohdutuksen- eivätkä hillinnän-sanat.
Jaa, ettäkö oli ylilyönnin makua? Voin vakuuttaa, että ei ainoastaan makua, vaan myös hajua!
Päätin lopettaa kaikki. Niin kuin seinään.
Lyödä rasarauskat pöytään, enkä ikinä tulisi enää mihinkään. En, vaikka kuinka pyydettäs.
Ymmärrän, että sisaret hämmästyivät reaktiostani. Hepä eivät minua tunne sydänjuuritasolla.
Minä aina romahdan (pakko käyttää tätä muotisanaa) välittömästi, jos jotakin kamalaa kauheempaa tapahtuu.
En osaa suhtautua niin, että sanoisin, että noh.. pitipäs nyt sattua. Otetaanpas  suunnitelma b:ee kehiin.
Mutta onneksi muut osasivat.
Mary, Eikku ja Ancku pitivät kahdenminutin palaverin sillä aikaa, kun minä keittiössä vollotin ja kaduin syntymääni repien tukkaani.
Yleisö juo aina noissa iltapäivissä kahvit ensin, joten minulla oli hyvää aikaa rääkyä.
Asioiden laita ei minua laittanut rääkymään, vaan se, että minä olin UNOHTANUT.
Eikä oikeastaan sekään vielä olisi rääyttänyt, vaan se, etten edes muistanut saaneeni kutsujantehtävää.
On kaameaa huomata, ettei muista saaneensa tehtävää.
Jos muistaa tehtävän ja sitten huomaa unehuttaneensa sen suorittamisen ei tunnu miltään tämän rinnalla.
Jotenkin en saanut asiaa selitetyksi. En tietenkään, kun räkä ja kyyneleet lensivät ylt´ympäriinsä ja muutenkin puhuin, kuin olisin joutumassa vähintäin jalkapuuhun, saamassa sakot ja kuva vielä lehteen.

Eve lohdutti myöhemmin puhelimessa (ja toiset Pappilassa) sanoen rauhalliseen ja vakaaseen tyyliinsä, että asiassa on käynyt niin, että kukaan ei erehdyksessä ollut saanut erikoisesti tehtäväkseen kutsua puhujaa.
Oli vaan päätetty, että Sipe (nimi muutettu) kutsutaan. Piste.
Oli häneltä joku joskus aikoje alussa kysynyt, että tulisiko hän ja hän mielellään sanoi tulevansa.

Asioista on tapana jokaisen aina selviytyä. Jotkut a) paremmin, jotkut b) huonommin.
Minä kuulun näissä tehtävissä tuohon jälkimmäiseen b-joukkioon.
Työrukkaset riippuvat alhaalla, maata vinistäen, vielä muutaman päivän. Ehkä sitten taas kiskon ne käsiini, kun vettä hiukan ensin virtaa Kyrönjoessa merta kohden. :D

Illalla myöhään, itkun nikotusten vielä ruumistani ravistellessa, tulivat miehet Nikolainkaupungista.
He olivat käväisseet Asevelikylässäkin ja Catherine oli lähettänyt minulle purkissa porkkanan-, kurkun-, ja paprikan palasia ja näkinkenkähapankorppuja.
Dippikastiketta oli myös purkissa mukana.
Lisäksi vielä pussillinen kaikkia ihania koruja, kun oli eurolla halavalla saanu.
Uusi iso, ihastuttava rannekoru ranteessa istuin hämärässä keittiössämme ja dippailin vihanneksia.
Ei enää itkettänyt ja lämmöllä ajattelin tytärtäni.
-Onkohan tämä nyt sitä lohtusyömistä? kuiskasin itsekseni värisevästi huokaisten.
Oli se varmaan, mutta olipa ainakin terveellistä ja vähäkalorista lohtusyömistä.
Kiitos Catherine, kiitos tytöt, kiitos Herra! :D

Niin ja piti vielä sanomani, että saimme illasta runsasta kiitosta.
Minulle sanoi eräs rouva, että minä juonsin hyvin. En kyllä muista itse kuinka ja mitä!
---------------------------------------------------------------------------
Herran siunaus

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne
ja antakoon teille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.Aamen.





16 kommenttia:

Aila kirjoitti...

Piti oikeen suurentaa tuo kuvaanen, jotta oikiastiko se Kaisa sanoo palsamia tunkioruusuksi... No on se kumminki hienompi nimi, kum mitä kuulin täriltä, siten kehtaa sanuakkaa (se jotenki liitty siihen siemenien pritkahutteluhun).
Mutta mä kyllä tohorin epäällä, jottet sä viä oo tuosta palsamistas kokonansa erohon pääsny, on ne niin sitkahia ja riallisia.
Vaikka kyllä mua vähä huvittaa, kun kerraasti koitin asijauheesta saara meiränki pihahan tuon kasvamahan, niin ei se ruvennu millekkää. Vaan nym moon siitä tytyväänen, kun oon kuullu, jotta son julistettu lainsuojattomaksi. Tai miksi ne ny niitä rianroskia sanookaa. Niinku lupiini, palsami, kurtturuusu ja muutama muu.

Ansku kirjoitti...

Kiitos taas Kaisa <3
Sori vaan, mutta sainpa kuin sainkin taas makeat naurut, ihan ääneen hihittelin. Osaat niin osuvasti kuvailla ja sanasi laittaa jopa noista itkupotkuraivareista (tuota sanaa et kyllä itse käyttänyt). Kaikesta selvitään, kun käsissä on Isän antamat rukkaset! Niissä vain pito paranee käytössä! Kiitos taas <3 <3 <3 (ja sydämiä niin, että piisaa!)

Terttumarja kirjoitti...

Juhannusruusujen tuoksua ei voita mikään!
Mukava, että saatte niitä plassillenne, pitäneekin pyöräillä sitten niitä ihailemaan jonain kesänä. :))
Ja mukava, että runokirjan valmistelu on hyvällä mallilla.
Älä sure, ettet ole kuntosalille ehtinyt, sinulla on nyt muuta tekemistä. Ei se sali sieltä mihinkään katoa.
Talviruno, jonka esitit, oli todella lyhyt ja ytimekäs!
Kirjoittaa "rouva", joka juontoasi kehui, eikä aiheetta.

Anitta kirjoitti...

Enpä ole tunkioruusu nimitystä ennen kuullutkaan. Minä olen kyllä tuota yrittänyt istuttaa moneen paikkaan, huonolla menestyksellä. En ymmärrä sen vainoamista, niinkuin en ymmärrä kurtturuusunkaan vainoamista kun en sitäkään ole koskaan nähnyt sopimattomassa paikassa. No, en ymmärrä ehkä aina kaikkea.
Olipas harmittava juttu tuo pääpuhujan poissaolo. Ehkäpä tulee toisen kerran. Eihän ne puheenaiheet odotellessa katoa. Hyvää kannattaa odottaa ja puhujanne lienee sitä laatua.

Heeka kirjoitti...

Olipas makeaa tekstiä. Kiitos Kaisa! Täällä yksikseni - Munni on kyllä tuolla toisessa huoneessa - nauraa hykertelin tekstiä lukiessani.

Aila kirjoitti...

Anitta, siinä on kyse siitä, että vieraslajit valtaavat alaa niin, ettei millään muilla kasvi- tai eläinlajeilla kohta ole elinmahdollisuuksia. Vieraslajit ovat siis tuontitavaraa, osa toki vahingossa kulkeutuneet, eikä niillä ole luontaisesti täällä kurissapitäjiä. Siis luonnon monimuotoisuuden säilymisen vuoksi niiden leivämistä pitäisi rajoittaa. Siis: omassa pihassa toki saa kasvattaa niin palsamit, kurtturuusut kuin lupiinitkin, mutta samalla on huolehdittava, ettei ne siemenet pritkahtele edemmäs.

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
Minen kirijoottaesnani muistanu ollenkaa tuata palsami-nimiä.
Mä itte sanon sitä pritkukukaks, ku äitee kuttuu sitä nii.
Joo varmaa on, jotta palsamista ja Terijoen salavasta ei pääse eroon ikänä. Oikee perusteellisesti, mutta tuallaasta pehkua takapihallen ei enää pääse kasuamahan. Magnus ajaa leikkurilla niiren päältä aina ku ne nostaa nuppiansa. :D

Aikoonani mä yritin saara tontillemma (ei täälä Kyröös, mutta Vaasas) sitä sellaasta jättilääs Ukonputkia menestymähän, mutta en saanu. Siinoli Jumalan käsi varjelemas. Semmä huamasin jäläkihinpäin,ku oon lukenu minkämoonen myrkkyputki on kysees.

kaisa jouppi kirjoitti...

Ansku
Kiitos kehuista (ja kaikesta muustaki).
Kyllä mullaki jo vähä suupieliä ylöspäin vinnaa. ;)
Mutta aika vähä! :(

Ens kerralla peli kuitenkin varmasti taas jatkuu. Periksi ei anneta.
Rukkaset on jo naulasta otettu näkösälle.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Joo, kiitos kehuista. Ne kyllä lämmittivät vanhaa, mutta värisevää sydänalaani! :D

Juhannusruusut ovat aina olleet erityissuosikki n:o ykkösiä.
Olen eräältä blogini lukijalta saanut OIKEAN juhannusruusun nimenkin.
Se on minulla tallella ja se kourassa lähden keväällä juhannusruusukauppaan.
Ostin aikoinani muka juhannusruusun, mutta sen kukat eivät olleet pulleita.
Aikani hermoiltuani aloin pitää siitäkin lajista. Tuoksu oli oikea ja samanlainen.

Oli hyvä juttu tuo, kun sanoit, että kuntosali ei sieltä mihinkään katoa.
Ei niin!
Ja aina on mahdollista alkaa alusta lihasten etsintäkin.;)
Lihasten, jotka kyllä ovat kadonneet. ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Heeka
Kiitos makeista kehuista.
Ne hykerryttivät puolestaan minua! :D

vilukissi kirjoitti...

Heh, kertakaikkiaan. Oot sä ihana!

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Tua sun kommentti mun pitää kirijoottaa lapolle ja aina ku krahanaa vastahan, mä vetaasen lapon taskusta ja lujen sen. ;)

Ailakki kirjoitti...

Joo tuata tunkioruusa mäkin oon yrittänyt kämmenet ruvella hävittää mut eipä tahdo onnistua mut taas keväällä heti kun vähkin nostavat nokkaansa niin minäpä hyökään onhan juhannusruusut paljon kauniimpiakin minä kun tykkään ruusuita eriyisesti on niitä muitakin kauniita kukkia.on se ihanaa kun olemme varustettu eri lahjoilla ja erilaisilla.tässä oon ollut saa sanoa melkein sägynnurkas todella lujaan ottavaa flunssaa tohtoriskin jo käynyt kuvia ja muita kokeita tehty mitään ei ollut.mut koittelee vaan ei hylkää Herra kai tämä on jonkinlainen mietintä myssyn paikka.Siunattua viikonloppua(:

kaisa jouppi kirjoitti...

Ailakki
Saa nähdä tosiaan, kuinka hävittämisen kans käydään.
Nyt vasta tajusin, että ihan melkein metrin päässä noista tunkioruusuista on naapurin viljapelto.
En kyllä oo nähnyt ruusuja sinne levinneen. On vissiin niin hyvät torjunta-aineet.

Kuinkas nyt? Pääsetkö Varustamolle huomenna?
No, jos pääset, niin siälä rookataan! :D

isopeikko kirjoitti...

palsami onkin vieras ja vie tilan muilta. Päivänkakkarat ovat paljon mukavampia :)

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Taas osuit oikeeseen, mitä kukkien hianouteen tulee!
Päivänkakkara on ihana kakkara.
Meiän tontilla muutama kasvaakin sielä sun täälä.
Ne pitää saada ottamaan palsamien paikat!