maanantai 13. tammikuuta 2014

Viikko vilahti


Kuten otsikosta jo ilmi käy, viikko on viuhahtanut upotakseen ja unohtuakseen menneisyyden pohjattomaan huhmareeseen.

Tuon alkulauseen keksin väenvängällä pusertamalla.
Siitä tulikin ihan hyvä, mutta valheellinen.
Huhmar katsokaas ei koskaan voi olla pohjaton. Huhmareessa, jos missä, pitää olla pohja.
Huhmareen pohjaahan vasten juuri hierretään kaikkia, mitä pitää saada pieneksi, tai suorastaan jauhoksi.
Meillä oli kotona....hep, hep, hep!!! Onkohan muuten huhmare sama kuin mortteli?
Joka tapauksessa meillä oli lapsuudessa kotona mortteli ja sitä tarvittiin melkeinpä päivittäin johonkin. Jonkin murskaamiseen.
Kaikki on nykyään valmiiksi tehty murskeeksi, koskapa minä en ikinä tarvitse morttelia enää missään.
Kerran meinasin tarvita. Olin vahingossa ostanut kardemummapussukan, joka sisälsikin kokonaisia mummuja.
Noh, minäpä muistin anopin ohjeet ja teot: Puhdas tiskipyyheliina pöydälle, sen yhteen kulmaan kasa kardemumman palasia, liina myttyyn ja ankara paukutus vasaralla ja mytty auki.
Dadaa!!! Simsalapim!
Edessäsi on kardemummaa jauhettuna. Tai siis paukuteltuna. Jos tulos on liian karkeaa, niin uusintakäsittely ja thats´it.
Kardemumma on ihana mauste. Tuossa paukuttelusessiossa on vielä sekin hyvä puoli, että huumaava kardemumman tuoksu leviää ylt´ympäriinsä huoneistossa joka paikkaan.
Pyyheliinakin tuoksuu vielä muutaman pesukerrankin  jäljiltä hyvältä kaardemumskilta. Ainakin minun pyyheliinani.
Minä en saa koskaan mitään pyykkiä oikein puhtaaksi ensimmäisellä pesukerralla, enkä usein toisellakaan.
Isäni ei pitänyt kardemummamausteesta tippaakaan.
Hän sanoi, että kukin voi laittaa mummansa pieneen kupposeen ja pullaa syödessään ripotella siitä joka suupalalle niin paljon kuin ikinä tahtoo.
Minä ihmettelin moista. Minusta kardemumma sopi ihanasti pullaan. Ihan samoin kuin omenahillo munkkiin. Nykyään munkkeihin vaan valitettavasti laitetaan pipetillä pieni hillorupsaus.
Ja onpa sellaisiakin kauheuksia, ettei ole hilloa ollenkaan.
Mitä se semmonen meininki on? Ei, kyllä munkkiin hillo ja pullaan kardemumma. Piste.

Olen muuten, mausteissa pysyäksemme, luultavasti keksinyt yhden uuden mausteen, jota aion laittaa tästä lähtien kaikkiin leivonnaisiin ja keitoksiin, mitä käsistäni lähtee.
FARIINISOKERIN!
Aivan, se on ikiaikainen maustesokeri ja keksitty ajat sitten, kuten ruutikin. Kyllä! Mutta tähän saakka olen luullut, että sitä voi laittaa vain vappusimaan.
Vappusimaa en ole tehnyt vuositolkkuihin.
Kaikki alkoi siitä, kun ostin erehdyksessä fariinisokeria. En muista, mitä se oli, kun piti sen tilalla ostamani, mutta fariinipussi oli pussissa, kun sitä kaupasta tultuani tyhjäsin.
Sitten tarina jatkuu... Unehutin kerran ostaa siirappia ja leipään ja sämpylöihinhän tarvitaan tujaus siirappia. Näiltä nurkilta ei noin vain lähdetä hiivanpalaa, tai mitään muutakaan, siitä paikasta noin vaan, ostamaan.  Kekseliäänä flikkana laitoin fariinisokeria leipäleipomukseen siirapin asemesta.
Tuli maikean makuista leipää ja samanmoista sämpylää.

Nyt sitten olen laittanut sekä, siirappia, että fariinia, koska molempia on kaapissa nyt runsaasti..
Marjakiisseliinkin lisäsin pikkasen f-sokeria ja siitä tuli niin hyvää, että jopa minä pystyin syömään sitä.
Tarkkaavaisena lukijana teistä usea muistaa, että en pysty syömään ruokia, joita vieraille keittelen.
Tietenkin nyt sen verran, ettei vieraat ihmettele, että mitä ihmeen keitoksia heille syötetään, kun ehtoisa emäntä ei pysty nielemään pipenöäkään.
Fariinisokeri antaa ihastuttavan maun myös sämpylöihin. Tähän saakka sämpyläni ovat maistuneet (ja osin näyttäneetkin) seinäntilkkeeltä, mutta nyt ne vain osittain näyttävät.
Kiitos fariini-imeläkiven!
Olivat tänäänkin sämpylät hyviä kuin mitkä.
Itse uskon vakaasti f-sokerin vaikutukseen ja tujaukseen. Odotankin innolla lihapullien tekoa.
Niitä nyt on vain on vielä pakkasessa joulusta jäljellä, mutta jahka ehtyvät, niin pyörittelen uusia fariinisokerilla terästetystä taikinasta.
Rakas, rakas isä-vainaa teki usein lihapullia ja aina innoissaan kyseli, että maistammeko me mitään erikoista tekemissään lihapullissa?
Me arvuuttelimme kaikenlaista ja usein emme osuneet oikeaan.
En muista, että isäni olisi koskaan maininnut fariinisokeria yllätysaineena pullissa.
Olen näköjään perinyt häneltä kokeilunhalua. Minulle se pukkaa esiin  valitettavasti vain silloin, kun jotain valmistusainetta puuttuu.

Kuvia, joita alkuun olin laitellut voin selostaa tässä vaiheessa.
Tuntuu, että koko ajan ovat kuvat loppu. Siis sellaiset kuvat, joita voisi blogiin laittaa.
Olen filmannut varmaan jokaisen nurkan sisältä ja jokaisen kolkan ulkoa. Ei niitä voi montaa kertaa näytille laittaa.
Mitään ei kukaan siinä häviäisi, vaikka en mitään näytille laittaiskaan, mutta on mukava aloittaa kuvilla, eikä kuivakiskoisella kerronnalla heti.
Muuten en tykkää vaihtaa blogin ilmettä yhtään piirua mihinkään suuntaan. Ei väripohjaa, ei sivu/ylä/ala kuvia, eikä kuvioita. Ei mitään!
Jututtujen vaihtuminen olisi kyllä mukavaa ja että ne muuttuisivat viikottain, mutta...
Voi olla, että pitää alottaa neljäkymmentäluvulta jauheskelemaan niitä samoja omia bravuurinumeroita, jotka jo on usealla eritaholla jauhettu ja luettavaksi kirjattu.
Vanhuus tulee ja häppeningit laimentuvat, lässähtääkseen lopuksi hissuksensa jonnekkin sinne morttelin pohjalle.

Äidilläni oli myös jotkut bravuurinumerot, jotka hän aina kertoi, jos juttu vähänkin sinnepäin liippasi.
Esimerkiksi hänen ja vaarini välisiä (vaari oli äidin appivaari) hauskoja tapahtumia kuulin ainakin kaksisataa kertaa äitini eläessä.
Ne eivät tosin kyllä olleet mitä tahansa juttuja ja ainakin kaksisataa kertaa niille nauroin. Eikä tarvinnut edes teeskennellä. :D
Ai ,niin siis kuvat.
Noh, ensimmäisessä kuvassa on enkelikokoelmastani osa.
Toinen osa on kuvassa olevan kaapin päällyställä, joka ei tietenkään mahtunut kuvaan ja  muutama enkeli liihottelee alakerrassa.

Alakuvassa on Vilpolan peräseinä ja sen ikkunasta urkeneva maisema.
Tuo maisema on nyt totaalisesti muuttunut.
Tunkioruusu, joka peräikkunan takana rehevänä pursuilee on menettänyt kasvualustansa.
Entinen vanha paskatunkio on tasattu samalla, kun Magnus muutenkin heilui kaivinkoneen kanssa takapihallamme.
Takapiha-sanaa toivon myös, etten enää koskaan kuule. Takapiha on tätänykyä ja jahka se saadaan oikein kukoistuksen kukkaan TAKAPATIO! Ettäs sen lähisukulaiset kaikki tiedätte.
Sinnehän tulee se uima-allas ja muutama lepolasse sivutarjoilupöytineen.
Eihän se sovi seinillekkään, että mennään TAKAPIHALLE uimaan ja lepolassen päällä limonaadia juomaan.

Huomaatte varmaan, että en ole paljoa liikkunut ja ollut missään.
Ei siis ole mitään suunkorppuuntumis- yms juttuja revitettävänä tällä kertaa.
Olen kirjoittanut Runollinen kirja N:o 2:sta päivittäin. Yhden proosajutun olen laittanut usiamman  suudelman ja rukouksen saattamana etiäppäin ja kolmatta projektia väännän myös, kun aika antaa periksi.
Siinäpä ei paljoa muuta tehdä kuin istuta yläkerran alkovi-pöksässä sormet koukussa näppäimistöllä.
Minulla on kyllä hyvä apu: Magnus.
Jos sanon, että EI, PITÄIS TÄSTÄ MENNÄ KIRJOTTELEMAAN, MUTTA PAINAA TUO SIIVOUS JA SEN SEMMONEN NIIN ILKEÄSTI NISKANPÄÄLLE, ETTÄ (huokaisu ja teeskenneltyä nenän niistoa)...niin Magnus sanoo:
-Meessä kuule vaan kirijoottohon. Mä voin siivota. Ihan niinku tähänki saakka, vaikket oo kirijoottanukkaa!
Magnus on Magnus, vaikka vois paistais.

Sunnuntaina olin Vähässäkyrössä Naisten kesken iltapäivässä.
Minä sain keittää kaffit ja kaadellakkin sitä, mutta pääasiassa join kahvia ja olin kuulijan paikalla.
Ihan mukava pesti sekin.

Nyt loppuu tämänkertainen kirjoitusbloggaus, jatkuakseen ensi maanantaina, jos Jumala suo.
T: Kaisa Farin-Sockersjö
------------------------------------------------------------------------

Psalmi 119, jakeet 112-117

Olen taivuttanut mieleni täyttämään käskysi, aina ja tinkimättä.
Mieltään muuttelevia minä vihaan, mutta sinun lakiasi rakastan.
Sinä olet minun suojani ja kilpeni, sinun sanaasi minä panen toivoni.
Kaikotkaa pahantekijät! Minä tottelen Jumalan käskyjä.
Ole tukenani lupauksesi mukaan, niin saan elää. Älä vie toivoani.
Taluta minua, pelasta minut, niin pidän määräyksesi aina mielessäni.

6 kommenttia:

pau kirjoitti...

Mortteli on tuttuakin tutumpi lapsuudesta. Meillä sitä tosin käytettiin vain kardemumman hienontamiseen, mutta tuntuu, että sitä tarvittiin usein. Varmaan joka viikko, näin jälkikäteen ajatellen, mutta ehkä muistan väärin. Jauhaminen oli minun hommaani, koska olin äidin ainoa apulainen, ainoa tyttö perheessä siis. Etuoikeutettu monin tavoin.
Siunattua vuoden alkua ja antoisia runonrustaushetkiä rakkaalle siskolle <3

pau kirjoitti...

Runollisia hetkiä Runoilijattarenpolulle :)
Kirjoitin jo pitkän stoorin mutta hävisi joten siunauksia vaan kovasti <3

Terttumarja kirjoitti...

Usein on jouduttu jotain pyyhkeen sisälle laitettua hakkaamaan vasaralla hienoksi.Hämärä muistikuva on siitäkin, kun äiti hieroi pullolla pyyhkeen sisälle laitettuja kahvipapuja hienoksi. Olisikohan kahvimylly ollut silloin rikki?
En nyt muista, mutta kauan aikaa siitäkin on.
Muuten, raparperikiisselistäkin tulee parempaa, kun siihen lisää joko siirappia tai fariinisokeria!

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Joo sama tuntu minullakin, että usein tarvittiin.
Varmasti joka viikko vähintäin. Jotain muutakin kuin kardemummaa kyllä mortteloitiin, kun meillä ei ainakaan joka viikko leivottu.

Maunolla ja sen neljällä veljellä oli kaikilla kans yksi sisko.
Sisko piti melkein kovempaa jöötä kuin äiti.;)

Siunattua vuoden alkua sinulle Pau-siskoseni myös!

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Tuo stoorin häviäminen johonkin bittiavaruuteen on tullut minullekkin tutuksi pariinkin otteeseen.
Magnus aina sanoo, että JOTAKIN minä itse olen töpeksinyt ja väärin painaltanut, mutta eihän ole, Pau, niin? Eihän?

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Minäkin muistan tuon pullohieronnan!
Meillä oli myös kahvimylly seinässä. Kuulen sen ihanan rouskeen vieläkin korvissani.
Olen juonut pienestä pitäen, siis todella pienestä pitäen, kahvia.
Kaitpa siihen flosotettiin yli puolet maitoa, mutta kun kahvi oli hyvää (itte jauhettua),niin se ei haitannut.
Sokeria ei saanut paljoa laittaa ja aika pienenä jätin sen kokonaan pois kaffia pilaamasta.

Uskon kuin kirveensilmään fariinisokerin kaikkivoipaiseen maun parantamiseen.
Minähän olen aikamoinen kokki, kun keksin tuon asian. ;)
Siirappia pitää kans kokeilla.