Kahdella jalalla, mutta kaikkea muuta kuin pirteenä

Tavallinen nuivakka arki ottaa jo ja kolkuttelee yön takana.
Mikäs siinä. Arkista peherrystä se tämä ihmisen elo tuppaa olemaan.
Hienoa on ollut kuitenkin viettää Pääsiäistä.
Pääsiäinen on valtavan tärkeä juhla meille ihmisille.
Ilman sitä meillä ihmisillä ei olisi mitään toivoa. Ei juhlassa, eikä arjessa.
Olimme Magnuksen kanssa monta kertaa  näiden pyhien aikana Isonkyrön kirkossa, jonka alttaritaulu puhuu valtavasta Jumaan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan.Alttaritaulussa Jeesus riippuu verisenä ristillä.
Jeesus kuoli ristillä sovittaakseen meidät ihmisten synnit, että meillä olisi puolustaja Jumalan edessä viimeisellä tuomiolla. Se, puolustaako Jeesus meitä, riippuu siitä, otammeko hänet eläissämme vastaan omakohtaiseksi Vapahtajaksemme.
Ensi syksynä tulee 27 vuotta, kun sain tulla uskoon. Jeesuksen omaksi. Siitäkin olen iloinnut tänä pääsiäisenä.
Sanoin elokuussa 1987 Jeesukselle, että tässä oon tee mitä tahdot.
Jokunen kuukausi meni ja yht´äkkiä löysin itseni Helsingin Ölympiä Staadionilta pestyine kauloineni.
Jumala tahtoo pelastaa.
Kerron tämän siksi, että mistäs minä tiedän, kuka teistä on samanlainen kuin minä olin ammoisia aikoja sitten? Toivoin nimittäin aina kovasti, että joku uskovainen olisi kertonut minulle yhtä sun toista hengellistä, koska minua kiinnosti uskonasiat ihan mahdottomasti.
No, sitten poukahti nokan eteen työkaveri, joka keroi ja pyysi hengellisiin tilaisuuksiin ja tämä likka meni.
Sillä tiellä ollaan. Joskus kompastutaan rähmälleen, mutta Jeesus on voimallinen pystyyn nostamaan.

Alun kukkaiskuvat on räpsäisty ihan viimeaikoina. Joulukaktus kukki jouluna ja nyt seen toinen puoli kukkii pääsiäisenä.
Ruusut saimme Mauritziolta (Magnuksen veli), jota saimme pitää vieraanamme joku päivä takaperin.
Nyt ruusut ovat jo pudottaneet lehtensä, mutta luulen, että saan neljä ruusua kuivaruusukokoelmaani. Siltä hiukan vaikutaisi. Minulla on kuivaruusuja kerättynä kahdeksanvuoden ajalta jo sievoinen kimppu. Pidän kimppua kirjahyllyn lasiovien takan, jotta ne eivät pölyynny ihan mahdottomasti.

Kaksi viikkoa on solahtanut taas alta viuhahtamalla, mutta mitään kaksinkertaista määrää jutunjuurta ei ole haaviin kertynyt. Niistäkin olen jo tihkutellut tietoa Facebookkiin. Hankalaa vaan, kun blogia ja facea tiiraavat samat ihmiset. Meikäläisen iässä ei enää tapahdu niin tajuntaa räjäyttäviä juttuja, että kahteen paikkaan räjäytyksiä liikenisi.
Tahtovat olla sellaisia "tänään apteekissa, huomenna osuuskaupassa ja terveyskeskuksessa" asioita, mutta hyvä, kun edes jotakin.

Podin siis valtakunnan flunssaa hyvän joukon toista viikkoa, etten tosiaan jaksanut osuuskauppa-juttujakaan tänne väsätä.
En ennen moista tautia ole potenunnakaan.
Silloin, kun olin töissä ja paskasten rahojen kanssa tekemisissä, minkäänlainen röppöri ei ikinä minuun tarttunut. Nyt, kun muoviläpykkää vaan kassalla vinguttaa, tarttuvat kaikki kauppakärrypöpöt- ja röppörit heti vanhan ihmisen kitusiin.
Taudin kuvaan kuului niin hirvittävä yskä, että ajattelin kylkiluiden nousevan vaakatasoon ja jäävän siihen asentoon pysyvästi ja loppuelämäni ajaksi.
Tunsin olevani muutenkin kuin nyrkkeilysäkki, jota paukutetaan ilman taukoa toista viikkoa.
Yhtään tervettä paikkaa en kyennyt nimeämään.
En myöskään ole tiennyt, miten kaikki röörit ja reiät alkaavat falskaamaan (ehkä jo kuluneisuuttaankin), kun ihminen  tarpeeksi usein ja voimallisesti yskiä köykyttää.
Toiset reiät tosin menivät vastaavasti niin tukkoon, että kun yritti niistää, niin niissä ei tapahtunut kertakaikkiseti mitään falskaukseen viittaavaakaan.
Korvan reikäkäytävissä  sen sijaan kuului ääni kuin ilmapallosta olisi turskutettu ilmaa pois, mutta ikään kuin sisäänpäin. Tiedättehän? (Tukkeentunutta lavuaaria, kun pumppaa sellaisella kummisella prutkulla, kuuluu hieman samantapainen ääniefekti).
Siis, onko ihanaa, kun saa kertoa sairausdiagnoossia perinpohjin, eikä kukaan keskeytä, vaan kuuntelee.
Suurimman osan siitä runsaasta viikosta toki nukuin, että en kuullut, enkä tuntenut mitään, mutta Magnus siirtyi toiseen sänkyyn nukkumaan, joten arvaan, että aikamoisia taudinkorinoita nukkuessanikin kuulla saatiin.
Loppu hyvin ja kaikki hyvin.
Kukaan ei perhekunnastamme ole ainakaan vielä sairastunut, vaikka basiliskoja leijui varmaan katosta lattiaan ja päinvastoin, joka neliömillimetrillä.
Yksi "hauska" episodi taudinkuvasta vielä sallittaneen:
Kuuntelin jonakin päivänä radio Deitä sängyssäni ja olin hyvin tuohtunut, kun kuulin, kuinka studiossa viriteltiin viuluja puheen aikana.
Ajattelin kuumeen sumentavin aivoin, että eik tuotakin nyt olisi voinut tehdä hiukan ennemmin ja jossakin sivuhuoneessa. Onhan sielä studiossa joitakin sivupöksiä, missä viulunkieliä viritellä.
En tahtonut oikein saada puheestakaan selvää, kun kielet viritettäessä niin fiuleissa kitisivät.
Tovi meni, ennenkö huomasin, että oma kuumeinen henkitorveni se siinä pihisi.
Hohhoijjaa!

Kaksi runolausuntatilaisuutta meni taudin vuoksi ohi suun ja muutama mielenkiintoinen kokous.
Erääseen tilaisuuteen minut oli merkitty runoja lausumaan, vaikka minun ei ollut puhe niitä ollenkaan lausuakkaan. Luulenpa kuitenkin, että yksikään ei sen takia tilaisuuteen ollut tullut, että KAISA JOUPPI lausuu omitekemiään runoja.
Mutta, ettei nyt aivan menisi nollille, niin on kerran eräs Pirkko tullut tilaisuuteen juuri siksi, kun K. Jouppi on siellä vastuuta kantamassa ja runojaan lukemassa.
Pirkko oli aikoinaan postikursseilla samaan aikaan kuin minäkin.
Oi, niitä ihania ja mukavia aikoja!
Kerran, tästä on jo aikaa ja olen sen myrtsinä jo aiemminkin kertonut, olin eräällä kiikku&leikki-kentällä, jonne oli kokoontunut aika monta ihmistä siksi, että heidän sukulaisensa tulee sinne leikkimään pikkumuksunsa kanssa. Hän asui muualla Suomessa ja tuli syntymäkaupunkiinsa kyläilemään.
Kun kuulin sukulaisten iloista juttelua ja katselin heidän jännittynyttä odotustaan, luikersi kateuden katkera kyy sydänkammiooni.
-Mikähän minun pitäisi olla, että suku tulisi leikkikentälle, koska KAISKEEKIN tulee, eikä hän ehdi kaikkien luona vierailla, niin kaikki tulevat kiikkuskentälle.
Ehkä joku Aale-Kaisa Tynni (merkitsevää rykimistä).


Näiden kahden viikon aikana olen tehnyt pari merkittävää päätöstä. (Toki monta monituista päätöstä odottaa vielä päätöstään).
Olen päättänyt rajottaa Facebookissa olemista yhdestä-puoleentoistatiimaan. Ehkäpä iltaan painotettuna.
Hyvin olen pystynyt päätöksen, ainakin toistaiseksi, pitämään.
Pyrin kirjoittamaan kaikennäköistä muuta päivisin (runoja ja proosaa) ja hoitamaan livenä kaverikohtaamisia, jos mahdollista.
Toisen päätöksen tein plastiikkapussien heivaamisesta.:
Heivaan p-pussit tykkänään kauppakassin virkaa tekemästä.
Hämmästyin p-pussukoiden hintaakin. Yheksäntoista senttiä! Ja, vaikka olisivat halvempiakin, niin kyllä kangaspussit ajavat niiden ohi mennen, tullen ja palaten.
Yhden kerran olen jo kangaspusseja käyttänytkin. Viikonloppuostoksilla.
Kesti huomattavasti kauemmin pakata tavaroita ja takana oli jonoa, mutta en ainakaan kuullut huokauksia ja ilmeitä en ehtinyt tarkkaillakkaan.

Taidan muuten ottaa ja lopetella raporttia tällä haavaa.
Olen ollut koko päivän mohjaannuksissa (suutuksissani) Magnukseen.
No, mitä, kun aamulla lähdimme kirkkoon ja sanoin siinä jossakin vaiheessa, että mitähän panisi suuhunsa, että jaksaisi HOJAANTUMATTA siihen asti, kun syödään, niin
Magnushan latasi kamarista, jotta luulihny tuahon ikähän ehtinysellä on tiatua mitä syää, iliman, että on ku maaliman loppu olis kysees. Senku paat ruisröötiä käkätintä kohori!!!
Minulta loksahti harvahampainen suuni apposen auki.
Hyvät ihmiset! Onko minun tavallinenkin puhe kuin maailmanlopun edellä? Pitääpä kattoa, mitä täst´edes puhuu ja millä painotteilla.
Päätin, että en ikinä puhu enää mitään.
Iltapäivällä Magnus huomasi päätökseni ja ihmetteli suureen ääneen, niin kuin maailmanlopun edellä, että mikä muhun  on menny?
Vielä myöhemmin iltapäivällä hän arveli (kun en vastannut kysymykseen), että kyse on siitä, kun hän kehootti ruisröötiä moheltohon.
-Saako uskua anteeksi sanomisensa? Magnus kysyi.
-Kyllä saa. Minä annoin anteeksi jo ennen kirkonmenoja, koska ehtoolliselle ei voi raivopäissä mennä, minä sihisin.
Puhumiseni minä ajattelen kyllä muuttaa tasaisemmaksi. Sellaiseksi yhden nuotin sambaksi ja monotooniseksi jollotukseksi. Jos pystyn. Meinaan, kun on ikääkin jo tullut kohta seitsemisenkymmentä vuotta. Noinkohan sitä pystyy tyyliään enää hiomaan?
Enkä minä asiaa enää oikein edes muistakkaan.
T: Kaisa Jollot-Monoton

----------------------------------------------
Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen,
hänellä on varattuna apua yllin kyllin,
viisautta ja tietoa.
Siionin aarre on Herran pelko.

Jesaja 33:6