Väsynyt, mutta uupunut

Iltaa kaikki, jotka valveilla vielä olette.
Itse en enää oikein ole valveilla ja sanoin Maunolle, että kuinka onnistun saamaan järjellisen mhvv:n äntiin tänä iltana+
Magnus sanoi, jotta kirijoota vaan lyhkääsesti.
Charleskin pisti lusikkansa soppaan, vaikka ei oltu käsketty ja sanoi, että minun sepustukseni ovat aina niin mahdottoman pitkiä, ettei niitä kukaan kuolevainen jaksa lukea. hän ainakaan.
Minä vastasin leuka värähtäen, että kyllä jotkut ainakin sanovat lukevansa.
Charles vastasi, että joo, niin ne sanoo, vaikkei oo.
Noh, mitäpä tuosta (urhea yskäisy).Hauska blogia on kirjoittaa luki, kuka luki. Loppuun, tai ei.
Ja uskon vakaasti, että teitäkin on, jotka loppuun asti lukevat ja jaksavat. :D

Iltaa siis vaan ja hyvää tämän viikon alkua.
Alussa on kuva, jota viimekerralla etsin koneelta yli puoli tuntia, enkä löytänyt.
Syynä oli se, ettei sitä oltu koneelle ikinä  laitettukaan.
Haloo! Ja minä kun nimenomaa sanoin, että saiskos sukkakuvan koneelle, kun pitäis näyttää, mimmoset sukat postista  minulle tuli.
No, nyt sitten pyysin, että kuva koneelle pikimmiten laitettaisiin, että saisin aloittaa bloggauksen, niin ei löytynyt piuhaa, jota kuvien siirtämiseen tarvitaan. Ainakin meillä.
Luin, tai kuulinko jostain joltakin, että nykyään on sellaiset vermeet ihmisillä, ettei piuhojen kanssa tarvitse pöffelehtiä ollenkaan!
Sellaiseen olotilaan minäkin haluan tähdätä.
Mahdollisimman vähän kaikkea pälettä,  piuhaa ja sen sellaista.
Sen parempi meikäläiselle.
Jos on vähän vempeleitä, niin ei voi olla paljoja ja monimutkaisia käyttöohjeitakaan.
Minun on parina viime päivänä pitänyt saada tikulle asioita ja vastaavasti tikulta asioita pois.
On näytetty ja opetettu, ohjattu hitaasti kuin Suomi-fimin tapahtumissa, mutta ei jää päähän.
Surullistako? Ei yhtään.
Näiden useiden vuosikymmenien aikana olen tullut ymmärtämään, että en opi helposti mitään. Jos ollenkaan. Niin se vaan on ja siihen on tyytyminen. Aivoissani on joku ihme pehmytkudos-kohta, jossa tieto kulkee kuin liisterissä, jos ollenkaan.

Noh, piuha kuitenkin löytyi.
Jouduin pyytämään anteeksi karskinpuoleista sanaa Magnukselta.
Sana luiskahti suusta, koska hermostuin, kun tunsin epämiellyttävästi, että minua syytetään piuhan katoamisesta,VAIKKA EN OLLUT SIIHEN KOSKENUTKAAN.
Piuha oli kuitenkin juuri siellä missä pitikin. Piuhalaatikossa. Kymmenen (10) muun piuhan seassa.
Nyt on rauha taas maassa. Anteeksi pyydetty (minä) ja anteeksiannettu (Magnus).

Eka kuvassa on ne ihanat sukat, jotka sain vanhenemiseni johdosta Ritulta (nimi muut.).
Kukan sieppasin ja asettelin taiteellisen säväyksen saamiseksi, kukkavaasista.
Kukan ja kukkavaasin saimme puolestaan Hessalta ja Herbertiltä (nimet muut,) tässä joku aika takaperin.
Toisessa kuvassa on Joonathan säbän tuoksinassa. (Number 99).

Viikko meni potiessa ja runoja uuteen rustinkiin rustatessa.
Kyseessä ovat ne runot, jotka on jo yhden kerran lähetetty taitettavaksi. Ei vielä painettavaksi (onneksi).
Luin runoja torstaina Isonkyrön kirjaston runopiirissä Ewelle ja Kyllille.
Mitä useamman runon luin, sen paksumpi limaklöntti kertyi kurkkuni perälle.
Runot olivat täynnä virheitä. Sekä kirjoitus, että muunlaisia.
Niissä ontui kaikki muu, paitsi loppu. Lopussa ei enää onnuttu, vaan kaaduttiin päistikkaa pitkin permantoa.(Jos runosta nyt näin voi sanoa, mutta sanon, että ymmärrätte yskän ja missä mennään).
Runoja oli myös aivan liian vähän.
Tästäkin seikasta sain ylimääräisiä näppyjä kehooni.
Liian vähän? Kuinka voi olla mahdollista? Ja minähän briljeerasin, että runoja on niin monta, että kirjaan voi valita PARHAIMPIA (pahankuuloista bronkiitti-yskää).
Ehkä minä sitten olen vihoviimein oppinut tiivistämään sanottavani. Muuta en pysty sanomaan.

Ei auttanut kuin aloittaa runojen restaurointi.
Väänsin puolisenkymmenta (1/2 10) uuttakin runoa ja lisäksi löysin kätköistäni vanhoja, jotka kirjoitin, näin uskallan asian ilmaista, uudestaan.
NYT on kaikki melkein korjattu.
Varon lukemasta enää uudestaan niitä, jotka olen 3-4 kertaan tarkastanut ja korjannut.
Varon jo siitäkin syystä, että joka kerta on jotain korjattavaa löytynyt ja tiedän, että löytyis vast´edeskin, mutta tämä likkapa ei enää niitä lue.

Kurjaa olotilaa on lisännyt myös hampaiden jomotus.
Muistattehan, että olen mys yhtä hammasta (lue:paikkakasaa) kevyempi?
Minultahan kiskaistiin hammas maanantaina.
Tyhjää koloa on jomoskellut päälakeen asti ja kaikki kolon rintamuksella olevat hampaat (lue:paikkakasat) ovat pelkästä myötätunnosta oireilleet kummallisen ilkeästi.
Minulla on kyllä aika hammaslääkärille uudestaan kuun lopuilla.
Olen popsinut buranaa, niin että hyvin olen kuitenkin selvinnyt.
Oikeanpuoleinen jalkakin on vihoitellut.
Muistattehan, että kaatua präiskahdin tässä jokusen aikaa sitten?
Kaaduin oikean jalan päälle polvelleni ja varmasti jokainen, jalan muhkeasta lihaksesta, siirtyi sentin paikoiltaan ja ovat nyt hitaasti (särkien) palaamassa takaisin paikoilleen.
Magnus sanoi, jotta minoon pitäny vääränmallisia kenkiä kintuusnani.
Mauno on kyllä oikeassa. Olen pitänyt pitkävartisia korkeahkokantaisia saapikkaita viikon aikana monta kertaa.
Minulla on ollut sellaisi tilaisuuksia, että on ollut pakko pitää hiukan sievempiä kulkuneuvoja kuin niitä tavanomaisia, lintallaolevia, matalapohjaisia läskäreitä.
Olen joskus sanonut Magnukselle, että niin kauan, kun pysyn pystyssä, vaikka molemmilta puolilta tukienkin, niin niinkauan minä tahdon pitää kauniita kenkiä. Sopi tai ei! Pääsi kävelemään, tai ei!
Vellitalossa on sitten aikaa köpötellä Ainoilla.
(Täytyy mennä hörppäämään vettä. Meinaa kurkku kuivaa, kun niin pitää kiihtyä).

Lauantaina olin Nikolainkaupungissa Naisten iltapäivässä. Se pidettiin Pelastusarmeijan kauniissa temppelissä.
Aija-Kanita ja Elitzabethy tulivat ilokseni mukaani.
Meitä oli naisia koolla monta, monta kymmentä ja puheen kilkatus ja kalkatus väliajoilla  sen mukaista. Iloista ja äänekästä.
Minulla oli kunnia saada lausua kaksi runoa.
Otin puhujapönttön mukaan muovipullollisen vettä, mutta esityksen tuoksinassa en muistanut koko pottua.
Tapahtui semmoinen ihme, että suuni ei muuttunutkaan Koiviston korpuksi, eikä kuivaksi kuin sukeltajan sukka.
Ei ollenkaan. Sylki pakkas tursuamaan suupielistä liiankin kanssa, oikein innostuessani.
Sydänkään ei lyönyt ylimääräisiä kierroksia, eikä se liioin yrittänyt alakautta ulos.
Ihmeellistä!
Tuntui, että runoista pidettiin ja se lisäsi olematonta uskoani siihen, että runokirjani vielä näkee päivänvalon, vaikka virheitä runsaasti kylkiluihinsa osuikin.
Aija- Kanita joutui lähtemään ennen lausumistani kotiin, mutta lupasin pitää hänelle yksityis-lausuntatilaisuuden, jahka mennen hänen luokseen käymään.
Saas nähdä jännittääkö minua "yleisön" edessä? Jos niin käy, minä voin pyytää yleisä menemään toiseen huoneeseen ja kuuntelemaan sieltä.
Aija-Kanitalla on hyvä kuulo. Toisin kuin siskontytöllään.

Sunnuntaina meillä oli Yryselä-Palhojainen kylien kirkkopyhä Isonkyrn kirkossa.
Minä sain olla esirukouksessa mukana.
Rukoilin, että kouluissa saisi laulaa aina kaikista virsistä kaikki säkeistöt, jos tahtoo.
Muidenkin asioiden puolesta me rukoilimme. Niin on kirkoissa sunnuntaisin tapana tehdä.
Saimme veisata muutaman virren oikein torvisoittokunnan säestyksellä. Se ei ole nykyään enää oikein tavallista.
Hienoa ja upeaa oli ja hyvältä maistui kirkkokaffit ja voisilmäpulla jumalanpalveluksen päälle.
Catherine (ei meidän Catherine-tyttäremme) kaateli kahvia ja minä kuljin pöydissä kysellen, että saiskos olla lisää? Aika monelle sai.
Sitten kuljeskelin pöytien ympärillä ja huusin, että ottaako joku kolmannen kupillisen?
Joku otti.
Nyt tämä lkka ottaa ja menee maata. Hyvää yötä Jeesus myötä.
T: Kaisa Buranö-Napskog
------------------------------------------------------------------
Levolle lasken, Luojani.
Armias ole suojani.
Sijaltain ellen nousisi,
taivaaseen ota tykösi.
Aamen.