Rinkuloita

Olin niin tohkeissani mhvv:n kirjoittamisen alkamisessa, etten huomannut katsoa, olisiko lukijakuntanumero muuttunut.
Torven törinätä nyt kuitenkin kaikille teille, joka olette uskollisesi lukijana olleet.
Torventöräys myös kaikille teille, jotka muuten vaan uskollisia olette. Ilman erityistä kirjautumista mihinkään. :D
Tylsää olisi kirjoittaa, jos teitä ei olisi. Sitä ihminen aina alitajuntasesti tekstiä toisten ihmisten luettavaksi kirjoittaa, vaikka olisi kyse salaisestakin päiväkirjasta.
Niin kirjoitin aikoinani salaista päiväkirjaa minäkin. Annoin salaisen päiväkirjan luokkakavereilleni luettavaksi.
Siitä sitten nousi aikamoinen älämölö, kun äitini luki päiväkirjani, vaikka en sitä missään tapauksessa luettavaksi hänelle antanut.
-Mikäs se tämä on ja mitäs tämä kaikki tarkoittaa? äitini kysyi kalpeana ja heilutti p-kirjaa nenäni edessä.
Sieppasin kirjan ja juoksin pannuhuoneeseen ja paiskasin kirjan pannunpesään.
Tunnelma oli aika jäätävä pitkähkön aikaa, mutta toki asiat unehtuivat vuosien mittaan.
Ymmärrän, että ei ole mukava lukea "totuuksia" itsestään (äitini) mutta ymmärrän kyllä itseänikin ("totuuksien" kirjoittaja).
Murkkuikäisenä tulee kirjoitettua "kaameesta mutsista" kaikennäköistä ja murkkumaisella paatoksella.
Noh, enää minä en tahdo kirjoittaa paatoksella kenestäkään, enkä mistään.
Itsestään kun kirjottaa, ei koskaan loukkaa ketään, eikä tule väärin ymmärretyksi.;)

Jos toissaviikko oli häppeninkiä pullollaan, oli mennyt viikko rauhallinen.
Koko kalenteriaukeamalla ei ole yhtäkään kaffiplättiä ja vain kaksi menovinkkiörmintää, joista toinen ei ollut edes meno, vaan muistutus puhelinsoitosta.

Viime viikollahan oli vappu ja se on kalenteriin merkitty valmiiksi, ettei sitä tarvinnut erikseen ylös kirjoittaa.
Muistin ihan mainiosti, että vappuna menemme aina kaikki kynnellekykenevät kristillisdemokraatit Isonkyrön vapputorille (kunnantalon parkkialue) myymään simaa, arpoja ja sokeroituja rasvarinkuloita.
Minäkin leivoin rinkulasatsin (kts. kuva ylhäällä).
Niistä ei tullut ollenkaan aiempien vuosien veroisia, eikä makuisia.
Ensinnäkin tein taikinan veteen ja toiseksi mistään ei löytynyt munkinpaistorasvaa.
Ostin munkinpaistorasvan sijaan rypsiöljyä ja pouhotin rasvareiät siinä, MUTTA EIVÄT MAISTUNEET SAMALTA!
Oma porukkahan meillä syö omitekoisia rinkeleitä, vaikka ne maistuisivat miltä, tai ei miltään, mutta toisille syöttäminen ja vielä maksua vastaan kauhistutti.
Laitoinkin omat leipomukseni vasta vihoviimmosena myyntiin samalla, kun vannoin, että lähden, ensi vuonna vaikka miten pitkälle kauppamatkalle saadakseni paistorasvaa (kookos- tai muuta sen sellaista).
Naisten tekemät simat loppuivat melkein heti, vaikka Ewe, Helna ja Hannah sitä pottutolkulla olivat valmistaneet.
Ihmiset nyt vaan tykkäävät omitekoisesta simasta ja ihmiset nyt vaan eivät jaksa simaa itse valmistaa.
En minäkään, joten ostin parinlitran pullon Vaasaan maistiaisiksi vietäväksi.

Vappuilma oli ihan samanlainen kuten aina. Tuulinen ja vähäluminen.
Pitkäpunttiset villahousut ja toppatakki eivät olleet hituistakaan liikaa.
Tuuli oli jopa niin tukevaa, että en viitsinyt laittaa serpenttiinejäkään  kaulalle, koska en olisi viitsinyt juosta irtilentävien tiinejen perässä.
Minä en koskaan heitä, jätä, tai pudota minkäänkarvaista roskaa maahan, enkä luontoon.
Siispä serpentiinit jäävät odottamaan ensivappua. Muuta rekvisiittaa en tarvitsekkaan, koska vappunenä on minulla ollut syntymästäni saakka.

Vappu on minulle aina hieman  enemmän tunteita herättävä juhla.
Isäni kuoli vappupäivän aamuna vuonna 1961 40-vuotiaana.
Se muistuttaa minua siitä, että koskaan ei tiedä, milloin lähtö iankaikkisuuteen on edessä.
-Illalla menet terveenä nukkumaan ja aamulla voit kuolleena herätä, kuten joku viisas on joskus jossain sanonut.
On siis oltava aina valmis. (Valmis= uskoa Jeesukseen Kristukseen).
Uskon, että isänikin ehti huutaa Jeesusta avukseen ennen kuolemaansa.
Hän ei kuollut sydäninfarktiin heti. Ei vielä ambulanssissakaan (jonka tulo tuntui meistä kestävän ikuisuuden), vaan hän kuoli vasta sairaalan teho-osastolla.
Isä oli taatusti kuullut Jeesuksesta puhuttavan.
Muistan, kun olimme Kauhavalla kesäisin eräässä maatalosa kesälomilla, kuinka aikuiset väittelivät ja kiihkeästi keskustelivat uskonasioista. Talon väki kuului Helluntai-seurakuntaan.
Meikäläinen on sitä ikäluokkaa, jolloin koulussa vielä kuuli Jeesuksesta. Niinpä tiesin, keä avuksi huutaa, kun elämän tie kävi liian klumppuseksi. :D
Voi toki olla, että nykyäänkin kouluissa kuulee Jeesuksesta.
Vahinko, että koulujen uskonnonopetus yritetään saada loppumaan, joulukuvaelmat ja suvivirret mys.
Kuinka lapset sitten voivat tulla näistä asioista tietämään?
Kodeissa on toki hyvä opettaa ja iltarukoukset lukea. Minun lapsuuden kodissani ei opetettu.
En myöskään minä opettanut omille lapsilleni.:(  Lapsenlapsille olemme saaneet asioista mielinmäärin kertoa.

Toritapahtuman jälkeen ajella nytkyttelimme Nikolainkaupunkiin.
Kävimme Asevelikylässä, hautausmaalla ja Aija-Kanitan tykönä. Siinähän sitä oli tekemistä tälläselle mummulle yhden päivän aikana ihan piisalle asti.
Illalla köllähdin vatsa vesirasvarinkeleitä tursuten sänkyyn. Tuskimpa ehdin rukoilla  iltarukousta puoleenkaan väliin, kun rinkelinmuotoisesta suuaukostani kaikui ilmoille kovaääninen kuorsaus.

Tiistaina lähdin Nikolainkaupunkiin oikein jantusissani tapaamaan monivuotista ystävätärtäni, Bärttaa.
Juttelimme ja muistelimme menneitä ja luin hänelle psalmeja. Yhden psalmin okein kahteen  kertaan Bärttan pyynnöstä.
Paluumatkalla ajattelin poiketa Lidliin, mutta sen kauppakärryt eivät huolineet polettia rivistä irrotakseen.
Olisi pitänyt löytyä kahden, tai yhden euron kolikko, mutta sellaisia minulla ei siihen hätään ollut.
-Pitäkää tunkrahvinne! sihisin itsekseni ja kaasutin mutkaista tietä näkymättömiin.
Kauan aikaa en nähnyt silmissäni muuta kuin kyseisen kaupan ihastuttavia rahkatuotteita ja hedelmäkoktaileja, mutta sumenivat ne sitten, kun tuli muuta mietittävää.

Sunnuntaina oli Pappilassa kevään viimeinen Naisten kesken iltapäivä.
Paikalle oli tullut kolmisenkymmentä ihastuttavaa naista, johon joukkoon rohkenen laskea itsenikin.
Lujille se tosin ottaa, sillä minulla ei ole mitään kevätvaatteita!
Piti minun kiskoa ylle kukonaskel-(?)kuvioinen hameentuppi, joka on minulle aivan liian pieni.
Sitä seikkaa peitelläkseni panin kaulaani pitkän kukonaskel-(?)kuvioisen kaulahuvin ja mustan villatakin. Tunsin oloni kamalaksi paksuksi tumpukaksi, mutta:
sain lausua kaksi runoa.
En muista kieleni tarttuneen mihinkään, saatikka kuivuneen, mutta kovasti jännitti ja jälkeenpäin hävetti&kenkutti, joten hyvin meni.
Kaikki hurrasivat ja taputtivat.

Naisten kesken iltapäivän ohjelma oli kaikinpuolin muutoinkin taas hurraamisen ja taputuksien väärttiä.
Ulkona satoi lunta, mutta sisällä Pappilassa oli lämmin, hyvä ja hellä mieli jokaisella.
Syksyllä, jos Luoja suo, jatketaan.
Kirjoitin sunnuntain tilaisuutta varten uposen uuden runonkin. Sen nimi on Ilo.
Ja olinko iloinen, kun sain lisätä runon uposen uuteen kansioon.
Kansioon, jonka nimi on runokirja 3.
Lisäksi sain piirrettyä lauantain ja sunnuntain aikana kuvat runokirja kakkoseen ja kaikki pitäisi olla sitämyöden selvää.
Nyt vaan painotalon painokoneen eteen odottamaan kieli viissenttiä pitkällä lämpimäisten runokirjojen esiin putkahteluja.

Piirtämisestä innostuneena kävin ostamassa kaksi pirrustuslehtiötä ja aion alkaa piirtämään kaikenlaisia kortteja. Joulukortteja nyt ainakin.
On hyvä takoa niin kauan kuin rauta on kuuma.
(Rauta on kuuma: 1) vielä, kun lähetetään kortteja. 2) vielä, kun kynä pysyy kädessä, 3) vielä, kun henki pihisee).

Tänään maanantaina olimme iltapäivällä kokoontuneina Ewen ja Matthewin kotiin lähetystyön merkeissä.
Tilaisuus oli niin mukava, että melkein en ymmärtänyt kotiin lähteä.
Lähdinpä kuitenkin ja tässä sitä nyt ollaan ja tähän sitä nyt lopetetaan.
T: Kaisa Kukonaskel-Tumppi
------------------------------------------------
Virsi 376, säkeist numero 3

Kun päättyy kerran matkani,
lähetä, Herra, enkeli
luoksesi minut tuomaan.
Ruumiini kerran kätköön maan
nimeesi, Jeesus, siunataan,
se ota armon huomaan.
Kun herätät sen kuolleista,
suo minun taivaan riemussa
katsella kirkkauttasi
ja nähdä rakkaat kasvosi.
Oi Herrani.
suot autuuden, suot autuuden,
ylistys Herran ikuinen!