Välähdyksiä

Ylläolevat kuvat ovat luultavasti jo moneen kertaan  sivustoillani olleet, joten ei niistä sen enempää.
Jaa, mutta jos joku ensimmäistä kertaa raporttiani lukee, niin hänelle kerrottakoon, että yläkuva on eteisestämme (tai porstuasta, kuten täällä sanotaan).
Alakuva on meidän ulkosaunastamme. Sisäsaunasta ei voi kuvia ollakkaan, kun sellaista sisäsaunaa ei ole.
Noista ylimmäisen kuvan kävyistä myös sen verran, että tuo valkoinen ökömöntti ei ole hometta.
Se on tekolunta. Oikea lumihan ei näillä helteillä pinnoilla pysyisikään.

Uusia kuvia pitäisi olla koko ajan räpsimässä, että olisi sitten mitä esille laittaa.
Tuntuu kuitenkin, että kaikki kolkat joka neliösentit on tällä  plantaasilta jo kuvattu ja ikuistettu ja sivujen aluissa olleet.
Sitten, kun sitä menee muualle ja löytyisi sopivaa kuvattavaa, niin arvata saattaa, että kamera on piirongin laatikossa.

Magnus meni juuri tuota kuvassa olevaa saunaa lämmittämään.
Suihkussa ei kuulemma saa pestyä tarpeeksi puhtahaksi. Sen verran on tullut päivän askareissa tullut hiottua
Lämmintä riitti, kun istutimme mansikantaimia upouuteen mansikkamaahamme.
Tai siis Magnus istutti. Minä kaivoin taimille kokonaista viisi koloa ja olin viittä vaille läkähtyä.
Puutarhan perustaminen, sen jatkohoito, sekä kaikki muu tuhannen tekeminen on todella tuskaisan työlästä.
Reviskelin kuoppien kaivamisen lisäksi myös muutaman nokkosen marjapuskien alta ja muuta ei tarvittu! Tuskaisa "tästä ei tuu mitään ja näitä vastaan rimpuilu on turhaa"- fiilis präiskähti päälle kuin märkä, haiseva tiskirätti.
En ymmärrä, kuinka toisilla alkavat sormet syyhyämään heti, kun pikkanenkin paljas pläntti lumen alta loimottaa.
Lupasin kyllä helteen pehmittämänä (aika hiljaisella äänellä tosin), perata mansikkamaata (ja ehkä hiukan muutakin).
Pakkohan se oli luvata, kun puutarha-alaa on tuplattu.
Mutta kyllä asia niin on, että puutarhaihmistä minusta ei tule. Olisi se jo jotenkin käynyt ilmi näiden runsaiden vuosikymmenien aikana.
Sitä tälläinen kirjoittaja-ihminen on voimaton jo yksistään nokkosta vastaan pullikoidessaan.
Kun kyseisen polttiaisen kiskoo mielestään viimeistäkin juurikarvaa myöden irti maasta, on paikalla muutaman päivän kuluttua kaksi polttiaista. Entistäkin ehompaa ja ilkeästi pistävää.
Sama pätee kaiken rikkaruohon kanssa ja rikkaruoholajikkeitahan on tuhansia.
On se niin turhaa kaikki.

Ensimmäinen hellepäiväkin oli eilen ja sen myötä helteinen riita.
Minä en ole ikinä ollut viehkoimmillani armottomassa helteessä, enkä varsinkaan missään kulkuneuvossa.
Meidän kulkuneuvossamme ei nimittäin pelaa ilmastointi!
Se on talven mittaan mennyt kaikessa hiljaisuudessa rikki.
Puhun nyt sitikasta. Ooppelissahan ei sellaista ylellisyyttä  kuin ilmastointi, olekkaan.
Jotain lehmänhengen lämpöistä hohhailua vain jostain pienistä reikäsistä.
Eilen käväisimme päivällä Nikolainkaupungissa ja huomasin heti Letkutiemme päässä, että kaikki ei autossa ole kohillaan.
Magnus ei havaannu mitää outua, vaikka lämpötila kohoili jo kolmenkymmenen graaderin paremmalla puolella.
Illan suussa, kun  lähdimme Lapualle ja automme sisälämpötila oli koko matkan sama kuin laihialaisten saunassa, eli plus kolkytviis, Magnuskin myönsi, että vikaa on
Sanoin Magnukselle, että pitää putsata ilmastointituulettimen ritilä.
Tottakai vika johtuu siitä, että ritilä on tukossa.
Pölynimurin, ilmapumpun ja astianpesukoneen ritilät kun putsaa silloin tällöin, niin jo alkaa asiat lutviutua.
Magnus sanoi, että asia pitää tarkistaa ohjekirjasesta. Pitää tarkistaa, onko semmosta ritilää olemassakaan.
Sanoi Magnus kuitenkin pelkäävänsä, että näissä "uusissa" autoissa jos joku paikka prakaa, pitää uusia melkein koko kosla.
Tänään ei kuitenkaan ole ehditty mitään huoltokirjoja lueskella, kun on ollut ihan tarpeeksi hommaa ja hikoilemista muutenkin.

Paitsi ensimmäisiä helteitä, on meikäläinen ollut tänään ensimmäisellä retkelläkin.
Ukkonen on jytissyt ja meikäläinen joutunut siis  lähtemää retkelle.
Kaikki varmaan muistavat, että meikäläinen pelkää ukkosta ihan sikakovaa.
Eivät auta minkäänlaiset puheet, ei lohduttelut, ei vähättelyt, eikä sen sellaiset.
Minulta loppuu ja seisahtuu kaikki elimellinen toiminta, kun näen salaman olkoonkin, että kaikki vakuuttavat sen olevan viidensadan (femhundra) kilometrin päässä Hälvänmutkasta.
Menen ukonilmalla aina sisäeteiseen "retkelle".
Sisäeteinen on ikkunaton ja sen ovetkin saa säppiin niin, ettei päivä lmistään kohden äpi kumota.
Kannan eteiseen aina  nojatuolin ja nahkaisen jalkajakkaran, evästä ja patteriradion.
Silmille sidon valoaläpäisemättömän huivin.
Jaa, että enkö uskovaisena luota rukoukseen ja Jumalan apuun?
Totta kai luotan! Ilman niihin luottamista olisin tullut jo ajat sitten sekopäiseksi, harittavakatseiseksi ihmisraunioksi. Ties, vaikka kasvaisin jo koiranputkea.

Viimeviikon varrelle osui kolme eri tilaisuutta, jossa sain lausua runoja.
Ilmajoella, Kurikassa ja Lapualla.
Ja niin vaan kävi, että kaikista selvittiin aika pienillä vesikulauksilla ja sydämen vajaalyönneillä.
Tuttu "olet typerä, mutta paksu punkero&tankerolausuja"-fiilis kyllä tulvahti  mielen päälle  heti puhujapönttöihin kömytessäni, mutta siihen olen jo tottunut.
Fiilis saattaa pällähtää mieleen vielä seuraavana aamunakin, kun muistelen männyttä, mutta siihenkin olen jo tottunut.

Nikolainkaupungissa olimme esirukous-koulutuksessa kryptassa. Kesäkuussa Vaasassa on Suomen Lähetysseuran kesäjuhlat, johon esirukoustehtävään lupautuneita koulutettiin.
Meitä oli ainakin (en laskenut tarkkaan, koska en kehdannut venyttää kaulaani ja tuijottaa jokaista erikseen) kolmekymmentä paikalle kokoontunt. Kaikki naisia, paitsi Magnus.
Tulin surulliseksi. Missä kaikki esirukoilijamiehet ovat?
Olisi ollut mukavaa, kun molempia ihmis-sortteja olisi ollu tasapuolisen yhtä paljon näinä tasa-arvon kultaisina aikoina.
Noh, ehä heitä vielä ilmaantuu.

Viime viikon aikana on korttien piirustelu ja runojen-ja kaiken muunkin kirjoittelu jäänyt minimitasoakin nuivasemmalle tasolle.
Sen sijaan Facebookissa luuhailu on taas noussut samalle tasolle kuin ennenkin.
Minähän uhosin joku aika takaperin, että olen koneella vain illalla ja silloinkin vain hyytävän hetken.
Ei onnistunut, mutta aion kyllä ponnistella siihen suuntaan.
Plastiikkipussien käytönkin kauppapusseina uhosin lopettaa kuin seinään.
Se olisi varmasti onnistunutkin, jos olisin muistanut ottaa kangasväskyt mukaan kauppoihin lähtiessäni.
En ole muistanut kuin yhden kerran! :(
Ruumiinkulttuuria, eli punttien ja kumminauhojen nostelua ja kiskontaa olen sentään taas parinpäivän aikana harjoittanut, että ei kaikki asiat ihan päin prinkkalaa ole menneet..
Ainahan voi aloittaa alusta ja sen jälkeen taas alusta.

Nyt tämä likka sen sijaan lopettaa tällä kertaa jatustelun tähän. Ensi maanantaina alan alusta  ja sehän maanantai on tuossa tuokiossa
T:Marja Kaisa Punkersson-Pötkänder
--------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 139-144

Minä olen pakahtua raivosta, kun ahdistajani eivät piittaa sinun sanastasi
Sinun sanasi on taattu ja koeteltu ja palvelijasi rakastaa sitä.
Minä olen vähäinen ja halveksittu, mutta sinun säädöksiäsi en unohda.
Sinun oikeamielisyytesi on ikuinen, sinun lakisi on totuus.
Minä olen joutunut ahdinkoon ja hätään, mutta sinun käskyistäsi saan ilon
Sinun liittosi on iäti oikea
Auta minua ymmärtämään sitä, niin voin elää.