Hoitamista ja keittämistä

Par´aikaa olen ihan muualla  kuin Letkutien varressa sijaitsevan rintamamiestalon vinttipöksässä.
Olen Nikolainkaupungissa "hoitamassa" Joonatania ja Viviannia.
Koko tämän viikon olen täällä, mutta yhtään ei tietenkään tunnu vieraalta oleminen.
Olenhan tässä tupasessa aikoinani asunut yli puolet mittavasta elämästäni.
Tänään tarkeni istua ulkonakin verannalla hyvän tovin. Olisin istunut toisenkin tovin, mutta Lyllan (talon viehkeä koiraneiti) ei suostunut menemään varjoon makoilemaan ja minusta näytti, että sen karvojen seasta nousi savua, kun oli tunninverran paikoillamme löhötty.
Kieli pitkällä koira huohotti jalkojeni juuressa, eikä ottanut luppakorviinsakkaan käskyjä siirtyä pöydän alle. Pöydän alle aurinko olisi päässyt porottamaan, mutta Lyllan ei jostain syystä siitä pätkääkään piitannut. Minä en liioin halunnut pöydän alle makaamaan mennä, joten
keräsin  kampsuni (so. kännykkä, kaffikuppi, avainnippu, Raamattu ja 4;n euron lukulasit) ja mennä piskin kanssa sisälle.
Oikeastaan ihan hyväkin, että menin. Minullakin alkoi naamanahka muistuttaa punakan emakkopossun pintaa. En ollut kotoa lähtiessäni muistanut ottaa mukaan aurinkorasvaa.
Aurinkorasvat eivät, itse asiassa, lähteissäni moljahtaneet mieleenikään.
Villahousuja meinailin laukkuuni laittaa ja kevyttoppatakin otinkin, enkä vain meinannut.

Tästä bloggauskerrasta tulee muutenkin hyvin lyhyenläntä syystä, että viime viikolla en ollut yhtään missään.
Jaa, mutta olinpas! Olimme Viviannin kevätjuhlassa. Ne ovat aina olemisen arvoiset juhlat.
Koskaan en väsy ihailemasta sitä käsittämätöntä iloa ja intoa, mitä kaikki koululaiset suorastaan kihisevät ohjelmia suorittaessaan.
Ja oi niitä loistokkaita juhla-asuja niin pojillla luin tytöillä. Linnanjuhlat jäävät armotta hopealle.
Paljon on puhuttu suvivirrestäkin ja siitä, voiko sitä laulaa, vai pitääkö tykkänään pois jättää.
Jokaisessa kevätjuhlassa, missä minä olen kuudenkymmenenyhdenvuoden aikana ollut, se on laulettu. Ja kovaa!
Minäkin olen sen aina kurkustani ulos rääkäissyt, vaikka en koskaan mitenkään ylen iloisena, enkä onnellisena.
(Muistutan taas niistä angstisista fiiliksistä, mitä kyseinen virsi sieluni syvereissä aiheuttaa).
Viviannin kevätjuhlissa olen joka kerta iloisena seurannut, miten ponnekkaasti kaikki virttä laulavat. Ihan jokainen. Oli kotoisin mistä oli.
Tästäkin syystä olin havaitsevinani itsessäni ko. virren aikana positiivisen värähdyksen.
Oikeinkin positiivisen ja siinä viimeisen säkeistön aikana varsinkin.
Viviannin kevätjuhlissa laulettiin nimittäin jok´ikinen värssy. :)

Viimeviikon kalenterilehdillä oli kyllä merkattu menoa monenmoista. Virheellistä ja oikeata, mutta minä olin kotona.
Minulla oli täysi työ tilaustehtävän loppuunpiirtämisessä.
Laitan siitä tilaustehtävästä, jonka sain kun sainkin valmiiksi väkerrettyä, kuvan tänne, jahka se hyväksytään ja valmiiksi painetaan.
Suusanallisesti kuva on jo hyväksytty! Ajatelkaa! Vaikka ei ole nähtykään. Pahaa pelkään, että asiaa vielä harkitaan, kun kuva saapuu perille ja revitään auki kuorestaan.
Tuohon alkuun laitoin entisiä piirustuksiani. Mäyräkoira laitetaan kolmeen eri kehykseen ja alimmaisesta tulee ehkä joulukortti, jahka kerkiää.

Muista taideharrastuksistani sen verran, että erääseen eläkeläisille tarkoitetun kirjoituskilpailun voitto meni täydellisesti sivu suun.
Toinen ja kolmaskin palkinto suhahti ohi. Itseasiassa 4:s, 5:s ja kuudes kunniamainintakin klopsahti joillekuille muille.
Ja minä kun olin jo ehtinyt suunnitella, mitä palkintorahoilla (muistaakseni 300 euroa) tekisin.
Ei voi tuomareidenkaan makuun enää toivoansa panna.
Vielä on mualimalla yksi kilpailukirjoitus tyrkyllä ja yksi pitäis lähiaikoina kirjoittaa.

Mutta nythän minä sensijaan huomaan, että mitä minä oikein vinguin, että missään en ole ollut.
Olimmehan me kaksissa yo-juhlissakin lauantaina.
On aina ilo tällaisissa juhlissa olla ja käydä. Eikä vähiten juhlien suussasulavien herkkujen vuoksi. ;)
Idä-neidon (nimi muut.) juhlissa tein jopa sellaisen poikkeuksen, että kilisytin laseja yhteen yhdessä uuden ylioppilaan ja Magnuksen kanssa. Kilistelyt ja kalistelut olen lopettanut jo vuosikymmeniä takaperin. Tämä oli poikkeus.
Nytkin laseissa oli tietenkin limonaadia, koska sitä väkevämpää en juo.

Sunnuntaina pakkasin kapsäkkiä viikon Nikolainkaupunki-rupeamaa varten ja illansuussa lähdimme matkaan hynttyinemme ensin Huutoniemen kirkolle kesäseuroihin ja sieltä minut köörättiin tänne Pyssykylään, jossa nyt siis tätä juttua kirjoitan ja jonka jutun tähän kohtaan myös lopetan

Kaikkea hyvää ja kesältä haisevaa kaikille lukijoilleni toivottaa:
Kaisa Kilistäjä-Caliste
-----------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 150-153
Ilkeät vainoojat ovat jo lähellä-
he ovat kaukana sinun laistasi.
Sinä, Herra, olet lähelläni. Sinun käskyissäsi on totuus.
Jo kauan olen tiennyt millainen liittosi on:
sinä olet säätänyt sen ikiajoiksi.
Katso kurjuuteeni ja pelasta minut!
Minä en ole unohtanut lakiasi.