Jos nyt pitäisi torvea töräytellä, niin pikkusen vaan pihinää kuuluisi.
Niin on höplät lämmöstä lerpullaan.(Höplät=huulet).
Vaikka en minä lämmöstä, enkä kuumuudesta valita. Tarvitsee vain muistaa niitä kylmiä päiviä, jolloin iho oli kananlihalla aamusta iltaan. Silloin sitä tyytymättömämpikin ihminen taatusti ajattelee, että hyvä näin.
Eilen, kun ajelimme pitkänkaavan mukaan Jyväskylästä Hälvälle (vaikka oli puhe lyhyempää kaavaa käyttää), niin en kertaakaan ajatellut, että hyvä näin.
Jossain vaiheessa emme tienneet olimmeko Jurvassa, vai Turvassa. Piti DEF:N (nimi muutettu) kassalta kysyä, että mimmoset kuntaliitosket täälä on tehty ja onko kylteissä aina lukenut silläviisiin kuin niissä nyt näytti seisovan.
-Aina on samat kyltit tolpanpäissä olleet, vakuutti myyjätär ja kaupanmyyjäthän ovat aina oikeassa.
Kiukkusin koko matkan.
Taukkasin ja kiemurtelin, huohotin ja puhisin, äyskin ja vikisin. Hiki valui ja naama punotti vielä tuntitolkulla kotiintulon jälkeenkin. (Eikä vähiten Magnukselta, joka joutui kärsimään SEKÄ kuumuudesta. että krätysestä akasta).
Meillä on autossa ilmastointilaitteessa jotain vikaa. Kauheasti ilmarei´istä ilmaa tohottaa.
Ilmaa, joka on lämpöistä kuin lehmänhenki.
Tätä lehmänhenkituuletusta oli kitenkin pakko pitää posottamassa, muuten olisimme sulaneet paikoillemme.
Minulla muuten silmät jo aavistuksen verran sulivatkin. Ainakin sellainen tunne oli.
Tuntui aika-ajoin, että silmänmunaskuut valuvat justiinsa rinnuksille, kun niihin lämmin lehmänhenkituuletus koko ajan ilkeästi osui.
Silmissä minulla on ollut muutenkin jotain häikkää jo pitemmän aikaa.
Vasemman silmän peittää sellainen outo kalvo, joka tuntuu klumppuna ja jossa klumpussa heittelehtii tikkumaisia, pistemmäisiä ja kullanvärisiä kuvioita, oli luomet kiinni, tai levällään.
Useahkosti on myös sellainen tunne kuin  katselisi maailmaa akvaariosta. Veden läpi.
Aamuisin herätessä vasen silmä  tykyttää epämiellyttävästi ja joskus sitä pikkasen pakottaa.
Magnus sanoi, että nua silimäoireet kuulostaa sevverran kauhioolta, jotta hän ainaki menis juasten lääkärihin, jos hänen silimistään olis kyset.
Kyllä minä aionkin mennä. Itseasiassa voin kysellä jo huomenna vastaanottotirehtööriltä ovatko oireet sellaisia, että toimenpiteisiin pitäisi ryhtyä.

Jyväskylässä olimme lauantain ja sunnuntain Kansanlähetyksen kesäjuhlilla.
Minulla ja Magnuksella oli määrä myydä juhlilla Runoratsukko-kirjaani, jota työä myös antaumuksella teimme.
Magnuksen ei tietysti olisi ollut pakko mukana olla, mutta hän nimenomaa tahtoi auttaa vaimoraaskuansa.
Meille osoitettiin paikka, johon saimme myyntitavaramme ja rekvisiittamme levittää.
Rekvisiitta ja myyntitavara: ständi, runokirjoja ja Ryttylän miestenpäivien ohjelmalappuja.
Bloggauksen alussa oleva kuva on kuvanäpsäys tällaisesta ohjelmalapusta.
Minä olen tuon sukseeta herättäneen kuvan piirtänyt ja olen saanut siitä kiitosta ylenpalttisen kosolti.
On aina mukavantuntuista, kun kehutaan. Kehuminen on samalla balssamia kolhiintuneelle taiteelliselle mielelleni (vrt. edellisellä kerralla kertomastani kilpailusukseesta). ;)

Magnus on paljon parempi myyjä kuin minä.
Hän huusi myyntipuheita- ja jakeli ostokehoituksia ihmisille jo, ennenkö he olivat ehtineet tartaria pitkin meidän myyntipöytämme kohdalle:
-Tulukaa ostamahan hyvä runokirija!!!
Nyt muuten, tässä ja nyt,  aloin miettimään ja kyselemään, että sanotaanko urheiluhallin juoksurataa tartariksi?
Ettei vaan olisi tartar raa´alla jauhelihalla päällystetty voileipä?
No, ehkäpä sana tarkoittaa molempia ja asiayhteydestä käy aina ilmi kumpaako tarkoitetaan, Juoksurataa, tai voileipää.

Saimme Magnuksen kanssa yhden ja puolen päivän aikana myytyä kahdeksisenkymmentä kirjaa.
Mielestäni hieno saavutus. Kysehän on sentään tuntemattoman mummun kirjoittamasta kirjasta ja vielä RUNO-sellaisesta.
Tulin myös  siihen hyvään tulokseen, että myyntiin vaikuttaa suunnattomasti se, että rahat kirjasta menevät lähetyksen hyväksi.
Pääsin ihan yllättäen lauantaina oikein parrasvaloihin ja ohjelmaan mukaan kirjani kanssa.
Etukäteen ei oltu "linnassa" sovittu mitään.
Jos koskaan, niin tuolloin tunsin itseni typeräksi ja varsinaiseksi pallopääksi seistessäni monituhatpäisen yleisön edessä flusuhousuissani.
Kaikki kolme leukaani lotisten luin runon Runoratsukosta.
Mutta! Niin vaan tuli joku sen perusteella kirjan ostamaan, eli hyvin meni, vaikka flusuttikin.

Toinenkin erikoinen tapaus sattui noilla juhlilla myös. Sellainen, jota ei ennen ole tapahtunut ja epäilenpä vahvasti, ettei tämän koommin tapahdukkaan.
Antakaas, kun kerron. Tästä taitaa muuten tulla taas emäpitkä bloggaus, muttea ei auta. Pakko kertoa:
Lauantaina myyntipöytämme luo tuli pieni poika kysyen kirjasta, että mikä se oikein on?
Kerroin, että kyseessä on runokirja. Runokirja aikuisille, vaikka kansikuvasta voisi päätellä, että kirja on lapsille kirjoitettu..
Poika nyökkäsi ja lähti pos.
Seuraavana päivänä näin, miten jonkunmatkan päässä sama poika itki vuolaasti. Hänen ympärillään oli kuitenkin lohduttajia niin runsaasti, etten hyökännyt paikalle. Poikaa otettiin hellästi kädestä kiinni ja kuljetettiin Uuden Tien kirjapöytien luo (jonkun matkan päässä omastamme).
Hetkisen kuluttua poika oli taas juoksuradalla (sillä niinkutsutulla tartarilla) ja itki hartaasti. Huomasin, että hänen isänsä istui takanamme ja ajattelin, että poka itkee, kun ei löydä isäänsä.
Menin sanomaan poikaa lohduttaville ihmisille, että isä istuu takanamme.
-Ei kyse ole siitä, että isä olisi hukassa, vaan siitä, kun hän ei saa ostaa runokirjaa!
-Ööö...siis minunko kirjoittamaani runokirjaa? kysyin nieleskellen.
-Niin! vastasivat kaikki kuorossa.
Menin pikkuruisen myyntipöytämme luo ja sieppasin Runoratsukon ja kävelin rivakasti (tartarilla on hyvä kävellä rivakasti) pojan luo ja ojensin kirjan hänelle.
-Ole hyvä!
-Ihan ilmaiseksiko? nyyhkytti poika.
-No, kyllä. Sinulle myyn ihan ilmaiseksi!
-Kiitos! Niisk...nyysk...

Jonkun ajan kuluttua poika tuli nuoren tytön kanssa kiittämään ja sanoi, että oli lukenut jo kaksi runoa. Hyviä kuulemma olivat. ;)
Pian poika käveli taas jonkun kanssa ohitsemme. Runoratsukko oli tiukasti kädessä.
-Kiitos vielä kerran! hän huusi.
Minua kyllä nauratti ja ihan itketti. Toivottavasti joskus aikuisena tämä upea pikkumies löytää Ratsukon kirjahyllystään ja lukee runon, toisenkin ja muistaa sen vanhan runomummelin, joka kirjan hänelle siellä Jyväskylän juhlilla antoi.

Seuraavana aamuna hymyni hyytyi ja päinvastoin itkua tihutti , kun aamupalalle mennessämme kompastuin rappusissa niin, että tömähdin ylätasanteelle polvilleni.
Niin minä sanon, että fiilis oli sanoinkuvaamaton. Sekä päässä, että polvissa.
Ihmettelen, että pattipolveni eivät tasaantuneet lättypolviksi sen veegen.
On se rytinää, kun satakiloa (noh, onneksi nyt setään vielä jokusen kilogramman vähemmän) tulee polvien päälle.
Harmitti ja hävetti.
Kaikki, koko hotellin väki oli sinä aamuna kerrankin herännyt ajoissa aamupalalle ja näki, kuinka Magnus yritti kammeta lusupulttueukkoansa pystyasentoon.
Hampaita yhteen narskutellen ja kyyneleitä pidätellen onnuin puuropadan ääreen.
Hiukan päivän mittaan polvia jomoskeli, mutta buranaa vaan helttaan, niin kyllä tokeni.
Hohhoijjaa sanon minä.(Synkeää jupinaa).

Tänään olin Nikolainkaupungissa tapaamassa serkkuani, joka on tullut Austraaliasta Suomessa käymään ja päivittämään tietoja ja muistoja ihanasta synnyinkaupungistaan,
Siitä on kulunut 56 vuotta, kun hän perheineen nuorena tyttönä kenguruiden maahan lähti.
Meitä oli muitakin serkkuja tapaamisessa mukana. Menimme Stramppenille ihanasti syömään ja keskustelemaan ja muistelemaan.
Keskiviikkona menemme kiertämään Vaasan hautausmaat ja ensi maanantaina tulee koko serkkulössi meille. Grillaamme makkaraa ja minä aion läväyttää piimävellikattilan pöytään.
Siitä tulee varmasti ikimuistoinen yhdessäolo&herkuttelu hetki.;)

Olisi vieläkin riittänyt jutunjuurta, mutta teitä armahtaen lopetan tähän.
T:Kaisa Littainen-Polviander
-----------------------------------
Psalmi 119, jakeet 171-173

Kummutkoon ylistys huuliltani:
sinä opeat minulle määräyksesi.
Laulakoon suuni sinun lupauksistasi,
sillä käskysi ovat hyvät ja oikeat.
Olkoon sinun kätesi minun apuni,
olenhan valinnut sinun säädöksesi.