Jatkokesäviikko

Viimmosia jäätelönpalasia suussa sulatellen alan näpytellä tätä joka maanantakista blogia.
Minusta tuntuu, että maanantaki on kyllä useammin kuin kerran viikossa.
Hyvät ihmiset!
Juurihan minä revittelin toissaviikon tapahtumia, vaikka "ei juuri mitään" ollut tapahtunut ja nyt on mennytviikko revitettävänä.
No kyllä tietysti aina jotain tapahtuukin, vaikka kirjoittamaan alkaessani tuntuu, että en minä nyt tässä voi tapahtumiksi muuttua. Sitten asia on myös niinkin, että vaikka ei tosiaan mitään tapahtuisi, niin minä kyllä saan asiaa paperille. Enemminkin on vaikeuksia lopettaa kunkin kertainen kirjoittaminen
Eräs nuorimies sanoi minulle viikonloppuna, kun puhuimme minun kirjoittamisistani, että nythän minulla on hyvää aikaa sulatella, hioa ja lyhennellä kirjoittamiani uusia runoja, ennenkö kolmas runokirja putkahtaa tähän matoiseen maailmaan.
Sanoin hänelle lempeästi, että en osaa kirjoittaa mitään lyhyesti, sulatella ja hioa vielä vähemmän.
Se on taivahan tosi. Minulla on pitkä ja monimutkainen tyyli kirjoittaa. Oli kyseessä sitten vaikka kauppalappu, kuten useasti olen sanonut.
Nokakkain, livenä ihmisten kanssa praataillessani olen lyhytsanainen ja joskus en ole sanainen ollenkaan.
Menee valtavasti aikaa ja tupakkia miettiessäni, mitä sanoisin ja sitten kun keksin mitä sanoisin, en muista sanoja. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan ja jos pieni liioiteltu paisuttelu sallitaan. Varsinkin tuossa tupakki-kohdassa. En nimittäin polta tupakkia ensinkään.
Olen paljon moni&eläväsanaisempi blogien ja Facebookkien lehdillä kuin livenä.
Kerroinhan teille aikoinani sen, mitä se yksikin haastattelija sanoi minulle, kun katseli minua päänupista varpaisiin silmät ympyrkäisinä?
Muistatte varmaan, mutta sanon sen kumminkin, jos joku tulee tänne näitä lukemaan ihka ekaa kertaa. (Minua haastateltiin Uusi Tie-nimiseen hengelliseen lehteen).
Hän, tuo haastattelija, loihe lausumaan, että hän odotti tapaavansa ihan erilaisen pärsuunan kuin sitten tapasi.
Hän odotti tapaavansa räiskyvän, eloisan, taukoamatta puhuapulputtavan naisen.
Hän EI  sanonut, että tapasikin jo sammaloitua alkaneen, "eloisan" (vrt. laiskiainen), muutaman harvan sanasen silloin tällöin solkottaneen mummeliinin.
-Nuan sei kyllä ajatellu. Soon sun omaa luulua ja epäälystä, sanoi Magnus, kun tuohtuneena hänelle asiasta kerroin.
Tiedänhän minä, että ihastuttava haastattelijani ei noin ajatellut. Eikä ollenkaan mikään kumma, vaikka olisikin niin ajatellut. Minä ja kertojaminäni ovat kaksi eri asiaa. Toinen on maassa ja toinen puussa. ;)

Jatkoin vielä tuolle mainitsemalleni nuorelle miehelle  kirjoittamistyylini tarkennusta:
-En osaa kirjoittaa mitään lyhyesti. Rehellisesti sanottuna en haluakkaan kirjoittaa mitään lyhyesti. Itseasiassa mietin koko ajan, kuinka saisin ilmaistua jotakin mahdollisimman pitkän kaavan mukaan!
Nuori mies nyökytteli päätään. Hän ei myöskään sanonut mitään, mutta tiedän, että näin hän ajatteli:
-Parahin mummuseni. Pitkät jorinat ovat omiaan vähentämään lukijakuntaa raskaalla prosenttimäärällä.
Myönnän, että kyllä se näinkin on, mutta ne jäljellejäävät prosentit ovatkin sitten prosenttuaalisesti niitä sitkeimpiä ja uskollisimpia tapauksia.
Joten: TÖT-TÖT-TÖT-TÖRÖÖÖÖÖÖ vaan kaikille teille rakkaille prosenteille! :D

Nyt juoksaisen tässä välissä hakemaan kalenterin ja lisää kaffia.

Kalenterissani ei ole viime viikon päivien päällä yhtään merkintää vasta kun perjantain, lauantain ja sunnuntain kohdalla.
Edellisellä aukeamalla olisi ollut torstain päällä edes paskanen plätti. Ei, ei kahviplätti tällä kertaa, vaan kärpäsentappoplätti.
Kärpänen istahti viimeviikolla torstain kohdalle kiusattuaan minut ensiksi sieto- ja kestokyvyn äärirajoille. Hetken mielijohteesta lätkäsin käden sen päälle ja siihen loppui lento.
Äimistyin ja inhottikin jonkin verran.
Ensimmäistä kertaa elämässäni olin saanut ilman kärpäslätkää, sanomalehtitruuttua, tai myrkkysumutinpulloa saanut kärpäsen listityksi.
Yrityksiä on tähän vajaaseen seitsemäänkymmeneen vuoteen totiseti kyllä mahtunut.
Nyt, kun se onnistui, örkötti pahan kerran. Käsi piti pestä useampaan kertaan ja käsidesiäkin olisin siihen lutrannut, jos olisi talosta löytynyt.

Oli oikeastaan hyväkin, ettei viikolla ollut menoja minnekkään.
Nimittäin ilmathan olivat kuin kesällä konsanaan ja istuskelinkin eripuolilla plantaasiamme hörpiskellen kahvia ja narskutellen porkkanoita. 5:2:een ei kuulu pullat. Varsinkaan, kun noudatan myös sitä gluteeniton/laktoositon ruokavaliota.
Molemmat ovat onnistuneet hyvin. G/L-dieetti oikeinkin hyvin.
Puntari joutuu vielä kyllä yhtä lujille kuin ennenkin, mutta oletan sen johtuvan siitä, että nostelen niitä painoja.
Eikös lihasmassa silloin tiivisty, eikä niinkään kevenny? (Tietämätöntä, mutta toiveikasta ryintää).
G/L- dieetti jatkuu vielä jonkun aikaa. Luulenpa, että se voi jatkua viimmoseen hengenvetoon saakka, koska olo on parempi.
En nyt mene tietenkään asiasta  kovin syvällä rintaäänellä totena toitottelemaan, mutta ainakin laktoosittomia tuotteita aion käyttää täst`edeskin. Jo Magnuksenkin takia.
Happinaamarit ovat kuulemma vaivalloisia pidettäviä, eivätkä pyykkipinnatkaan sierainten sitojina kivoja ole. I suppose.

Blogin alussa on taas kaksi valokuvaa, kuten aina on ollut ja aina tulee olemaan.
En tahdo, että blogin ulkonäk muuttuu piiruakaan mihinkään suuntaan. Nautin kovasti, kun pystyn jonkun asian pitämään muuttumattomana.
Olin 11-vuotias, kun kauhukseni huomasin, että asiat voivat muuttua. Perinpohjin muuttua.
Muutimme nimittäin Vaasan Huutoniemeltä Vaasan keskustaan. Tai no, ei se nyt ihan keskustaa  ollut, mutta ei paljon muutenkaan.
Joka tapauksessa ulkohuussi vaihtui sisäklosettiin.(Ei huono muutos). Vesi tuli kraanasta ja valui viemäriin ( ei huono muutos) ja saunaan ei tarvinnut enää lähteä kilometrien päähän, riitti, kun kipaisi kellarikerrokseen.
Ympäristö muuttui, kaverit vaihtuivat, koulu vaihtui ja niin edelleen ja niin edelleen.
Tuosta muutoksen ajasta saamastani tärskystä johtuen tykkään, jos jotkut asiat pysyvät samanlaisena.
Tietenkin on hauskaa, jos on laittaa aina tuoreita ja vaihtuneita kuvia bloggauksen alkuun ja juttujen aiheet on myös syytä vaihtua. Se on selvä se, mutta noin yleisesti ottaen mikään ei saa blogissa muuttua. Tausta pitää pysyä valkoisena ja kirjaimet mustina. Piste.
Koska kamera on lojunut väskyn pohjalla zoomi lytyssä, niin oli pakko laittaa alkuun vanhoja kuvia. Jo joskus nähtyjäkin.
Ensimmäisessä kuvassa on kuva piirustuksestani, josta teetän ehkä joulukortin. Aiheita on muitakin.
Toisessa kuvassa luen runoja alkukesän Isonkyrön telttapäivillä.
Ilmeestäni voi havaita, että kieli on jo hyvää vauhtia takertumassa kitalakeen ja tukkatupsun alla hikihelmivanat ovat lähdössä  kaksoisleukoja kohti.

Perjantaina meitä lähti tiivis ja innokas viiden hengen porukka Isostakyröstä ja Östermyrasta Suomen Ryttylään. Ryttylä sijaitsee, kuten kaikki tietävät, Hausjärven kunnassa Riihimäen kupeessa.
Ryttylässä oli jokavuotuinen Kansanlähetyksen liittokokous ja vastuunkantajien retriitti.
Ryttylässä aina naamasta (ja joka paikasta muualtakin) siliää muutama rytty.
Ihan takuula takaisinpäin tullessa posket ovat paljon siloisemmat ja sydän sytkyttää tasaisemmin.
Paitsi kokousta, oli muukin ohjelmaa. Niin mielenkiintoista ja hyvää, että luultavasti minulla oli suu ihastuksesta auki koko päivien ajan. (Myös nukkuessa ja syödessä).
Sain myytyä viisi (five) Runoratsukkoakin. Magnus (ei meidän Magnus) puhui pyysi mainospätkää päivien Mika-isännältä ja myyntimenestys 4:n kirjan osalta oli taattu.
Yksi kirja olisi mennyt kaupaksi ilman minkäänmoista puhetta ja mainostusta.
Olin asiasta otettu ja ylpeä. Terveisiä vaan Irmalle! (Toivottavasti muistin nimen oikein) (ja vaikka en muistaisikaan, niin kyllä asianomainen tunnistaa asian, jos lukee tämän). :D

NYT täytyy lopettaa kirjoittelu. On pakko mennä alakertaan tunkemaan tavaroita kaappeihin ja muutenkin hieman pyyhkimään paksumpia pölykerroksia pöyien pinnoilta pois.
Huomenna meillä kokoontuu lähetysraamattupiiri. Tervetuloa kaikki kynnelle kykenevät. Kello 18.30.
T: Kaisa Tsupukka-Glutenberg
----------------------------------------------
Sananlaskujen kirja. Luku 16, jakeet 1-3

Ihminen suunnittelee mielessään, mutta sanat antaa Herra.
Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään, mutta Herra punnitsee ajatukset.
Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmasi menestyvät.