Mihinkä viikko luiskahti?

Terveisiä Nikolainkaupungista!
Tulimme 21:n pintaan kotosalle ja hiukan söin makaroonilaatikkoa, hörppäsin kupillisen kahvia ja  kapusin maanantai-illan tapaan vintille kirjoittamaan maanantaibloggausta, eli mhvv:tä (mielenkiintoisia häppeninkejä varrelta viikon).
Siis: Hyvää iltaa rakkaat lukijani ja muut! Töttöröö! :D
Olimme tänään siis Nikolainkaupungissa.  Draamaharjoituksista. Huomenna on esiintyminen kello kolmen pintaan Vaasassa Arbetets Vännerillä, eli Vennulla
Vielä ei pahemmin jännitä johtuen siitä, että draamassa ei minulla ole, (eikä kenelläkään), vuorosanoja muistettavanaan.
Draamassa Magnus on Pietari  ja minä nainen suuressa väkijoukossa. Suurta väkijoukkoa esittämässä onkin väkeä nyt ruhtinaallisesti. Ainakin kuusi kappaletta. Joskus on ollut vain kaksi minun lisäkseni.
Harjoittelimme esityksen läpi ainakin kolmeen kertaan ja kaikki sujui ohjaajan mielestä ihan mukiinmenevästi. Se puolestaan ei ole mikään kumma, koska kyseessä on niin valtavan hyvä käsikirjoitus. Suoraan Raamatun teksteistä. Sitä kohdasta, jossa Pietari ja Johannes parantavat ramman miehen Kauniin portin vieressä.
Minun osani on siis olla nainen suuressa väkijoukossa. Ohjaajan mielestä olin hieman liian neutraali ja sovittiin, että yritän näyttää positiivisemmalta. Lupasin huomenna ylittää rajani ja edes yrittää näyttää positiiviselta.
Täytyypä myös muistaa laittaa roolivaatteet tuulettumaan pyykkinarulle heti aamusta, etteivät ne ainakaan pilaa positiivista fiilistä tuoksahtelemalla tunkaiselta. Vaatteet ovat näet tumpattuna plastiikkapussiin ja pussi komeron lattialle.
Ihmettelempä sangen lujasti sitä hajumolekyyliä, joka saa vaatteet haisemaan ummelta. Siihen umme-hajuun pitäisi jonkun keksiä vastahajumolekyyli.
Tai no...ehkä se ei kuitenkaan ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisiä probleemoja, joihin pitäisi vastaisku keksiä.
Valokuvista, jos sen sijaan sanasen sanoisi, niin yläkuvassa on härveli, joka toimii vain tuulella. Mutta tuulella se toimiikin niin, että on pakko nauraa, kun sitä katselee. Ylioppilastyttö pyörittää tahkoa ja ukko seisoo piippu hampaissa ja pitelee jotain terotettavaa kädessään. Liekö puukko, tai puntari?
Alemmassa kuvassa on puolestaan upea maalaistupa ja kammari, jonkalaisissa minä haluaisin asua, jos se mahdollista olisi. Se EI  ole mahdollista, joten olen ihan tyytyväinen tähän meidänkin Letkutien tupaseemme.

Viime viikolla kävin viemässä toiminimi-ilmoitushakemuksen maistraattiin. Matkalla huomasin, kun olimme ajaneet jonkun kilometrin kotoa, että kuulolaite oli taas vaihteeksi jäänyt mikron päälle.
Kuulolaitteeni on aina mikron päällä kotona oleskellessani. Minua ei huvita tuhlata pattereita vain kuullakseni kuinka lattialankut karskahtelevat ja naukuen valittavat kulkiessani köökistä peräpöksään ja päinvastoin. Kuulolaitteeni on hyvin pikkuinen ja siihen kuuluvat patterit nuppineulanpään kokoisia joten ne kuluvat äkkiä loppuun.
Tottakai kaikki kauheat karskahtelut ja vesien lorottelut ovat omiaan kuluttamaan niitä ja jos pitäisin koko ajan laitetta korvallisellani, patteri kestäisi noin neljä päivää.
Magnus on tottunut, että kysyn joka lauseen perään muutaman kerran HÄH? joten ei hän muuta osaa vaatiakkaan. Sitäpaitsi hän on paljon ulkona pihatöissä ja minä kirjoittelen ja piirtelen kortteja vintissä, joten senkään vuoksi, ei pattereita kannata kulutella.
Maistraatissa olisin mielelläni kyllä kuullut heti ensimmäisellä kerralla, mitä minulle sanotaan ja mitä kysytään.
Sisään astuttuani ja tervehdittyäni katsoi virkailijatar minua kysyvästi.Ystävällisesti, ynnä innostuneen iloisesti selitin, että kuulokoje jäi komuutin päälle, että josko neiti olisi hyvä ja ääneen kyselisi ja puhelisi.
Voin käsi lämpöisen sydämeni päällä vakuuttaa, että olin hyvin, hyvin  ystävällinen ja myötämielinen  omalta puoleltani ja aluksi.
Koska en kuitenkaan edelleenkään kuullut mitään, eikä selitykseni ottanut tulta alleen, alkoi verenpaineeni kohoilla. Korotin ääneni  ja Magnuksen puheiden mukaan sellaisiin volyymeihin ja kaiken lisäksi epäystävällisenoloisen värittyneeksi, että Magnus sihisi, että  (lainaan suoraan hänen sanojaan) minen ikänä tuu sun kans enää maistraattihin, enkä mihinkää muuallekkaa!
Magnus on ennen tätä vannonut olevansa tulematta minun kanssani vaatekauppoihin.
Minä en vaan kuitenkaan pitänyt siitä, että että virkailija näytti  haluavan ehdottaa minulle, että olisi parempi hakea sijoitusta vellitaloon kuin hakea toiminimeä.
Toiminimihakemus sitten kuitenkin saatiin kuin saatiinkin liikkeelle ja nyt elän iloisen odotuksen vallassa. Olen keksinyt jo logonkin KAISAN KORTIT-toiminimelle.  Piirsin mallin tänään ilmaan Magnukselle. Hän sanoi, jotta erikoosen komialta näyttää. Magnuksen mielestä kaikki, mitä kirjoitan, piirrän, tai sanon vaikuttaa erinomaaselta (jos maistaraatissa ja vaatekaupassa sanottua ei lasketa mukaan.)

Kortteja olen saanut jo myytyä ihan ilahduttavasti. Jahka ehdin, niin teen Kaisan korttikotisivut ja laitan näkösälle asian tiimoilta kuvia ja hiukan mainosreklaamia.
Maistaraatissakäynnin olimme osoittaneet samalle päivälle, kun meillä oli muutakin tärkeää asiaa kaupunkiin.
Se tärkeä asia oli minulla lausuminen ja Magnuksilla puheenpitäminen Krellin tilaisuudessa.
Krellihän on sama kuin Kristilliset eläkeläiset, kuten joka ikinen varmasti tietääkin.
Maistraatissa käymien ja Krellin tilaisuuden väliin jäi runsaasti luppoaikaa, joten kurvasimme autokauppaan. Ihan vaan katsomaan onko autoja ja jos on, niin mimmosia.
Magnus käveli autokauppaan kysymään, että löytyykö hyviä ja halapoja autoja. NIIN halpoja ja NIIN hyviä ei kuulemma juuri sillä hetkellä löytynyt -paitsi, että tuossa olisi yksi, sanoi myyjä, kun pihaan kaartoi hopeanharmaa auto.
Myyjä sanoi, että ko. autonomistajalta olivat uudet kaupat vielä hieman kesken, joten ääreen ei heti oikein voisi hyökkiä, ettei vaikuttaisi hyeenamaiselta.
Niinpä me lähdimme lausumaan ja puhumaan välillä.
Niin siinä siiten kävi, että minulle ostettiin tuo nimenomainen hopeanharmaa auto.
Se on parisen nuorempi kuin Ooppeli oli, eli 19 vuotias.
Auton kyljessä on samanlainen lommo kuin Ooppelissakin oli, mutta sitten yhtäläisyydet loppuvatkin.
Merkki on Saab. Automaattivaihteinen Saab ja se tuntuu ihan superhyvältä ajella. Ainakin sen 20 kilometrin verran, mitä sitä tyyräsin. Se 20 kilometrin ajo oli paitsi superhyvä, niin myös aika jännittävä tapahtuma.
Hyvä ettemme käyneet Magnuksen kaa toistemme kitusiin kiinni. Se olisikin ollut ensimmäinen kerta 48 vuoteen.
Huusin Magnukselle kurkku oikoisena, että hän on kaamea ja huono opettaja ja Magnus huusi minulle, että sakiampaa paksupäisempää oppilasta saa tikun kans kattella, eikä löyry.
Hohhoijjaa! Mutta siitä selvittiin kuitenkin kunnialla ja anteeksipyynnöllä.

Lauantaina lähdimme Elitzabethy ja minä  Härmän Kuntokeskukseen naisten virkistysviikonloppuun.
Kuten jo muutaman kerran aiemminkin virkistyimme monta astetta ja muutenkin saimme ajattelemisen aihetta. Seija (nimeä ei ole muut.) piti meille naisille mahdottoman hyviä luentoja.
Kuten usein olen ennenkin sanonut, en osaa analysoida kuulemiani luentoja  pätkääkään. Jos kirjoittaisin asioita luennoilla muistiin, minulle ei jäisi päähän sitäkään vähää.
Voin vain sanoa kaikille naispuolisille lukijoilleni, että parasta on tulla itse mukaan ensi vuonna, niin tiedätte.
Minä sain lausua iltatilaisuudessa muutaman omikirjoittamani runon. Jännitti taas ihan mahdottomasti. Uutena seikkana jännityssessiossa tällä kertaa oli, että henki oli loppua ennen jokaisen lauseen pistettä. Ääni myös vapisi. Ei kuuluvasti, mutta tarpeeksi, että sai äänenomistajan , eli minut, tutisemaan&tärisemään.
Melkein tuntuivat ilkeämmältä  nuo tuntemukset kuin kielenkannan kuivuminen kitalakeen.
Hyvin kuitenkin meni päätellen siitä, että jotkut halusivat ostaa runokirjani itselleen, tai ihan lahjaksi.

Sunnuntaiaamupäivällä oli vielä luento ja sitten Elitzabethy heitti minut Vöyrin kirkkoon, jossa Magnus saarnasi.
Jumalanpalveluksen päälle oli seurakuntatalolla lähetystilaisuus, jossa sain taas lausua runoja.
Tällä kertaa ei henki loppunut kesken, eikä kielikään kuivahtanut, mutta kyllä piti runojen välissä mehuryyppyjä kurkkuun kulautella.
Kirjoja meni myös kaupaksi. Eräs ostaja sanoi nähneensä minun kuvani ja jutun runokirjastani ihan paikallislehden sivulla viime torstaina.
Eipä hän ollut ollenkaan väärin nähnyt! Minua keväällä asian tiimoilta haastateltiin ja nyt sitten juttu julkaistiin. Ihan puolen sivun artkkeli, josta tilasta kuvassa näkyvät komeat poskeni ja kaksoisleukani veivät suuren osan.
Hohhoijjaa! Hyvään aikaan posket kuitenkin näkyviin tulivat. Olenhan seurakuntavaaliehdokas, eikä esillä olo (vaikkakin vaan poskien) ole koskaan turhaa.
Vielä kun saisi iskostettua ihmisten päähän numeron yheksäntoista, niin hyvä olisi.
Vöyriltä lähdettyämme käväisimme Hälvänmutkalla ja sitten jatkoimme Vaasaan Huutoniemen iki-ihanaan kirkkoon. Siellä oli seurat ja minulla oli kunnia saada laittaa kaffikuppeja pöytään ja kaadella niihin kahvetta.
Sieltä vielä käynti Asevelikylässä Catherinen perhekuntaa helssaamassa, ennen kuin ajelimme kotiin ja kaaduimme pehkuihin.

Nyt aion kaatua taas pehkuihin. Yhtä pehkuihin kaatumista tämä koko elämä!
Hyvää yötä Jeesus myötä!
T: Kaisa Pehkander-Vykort
-----------------------------------------------------

Saarnaajan kirja luku 11, jakeet  4-6

Joka tuulta tarkkaa, ei saa kylvetyksi,
joka pilviä pälyy, ei ehdi leikata.
Yhä vähän kuin tiedät, minne tuuli kääntyy,
tai miten luut rakentuvat raskaana olevan kohdussa,
yhtä vähän tiedät Jumalan teoista,
hänen, joka kaiken luo.
Kylvä siemenesi aamulla
äläkä lepuuta kättäsi illan tullen-
ethän tiedä, kummalla kerralla onnistut paremmin
vai onnistutko kenties molemmilla.