Ilokseni blogin lukijalaskurikäyrä pompahtaa aina hurjaan nousuun maanantaisin laskeakseen vähintäinkin yhtä hurjasti seuraavana, tai ainakin sitä seuraavan päivänä.
Huomenissa en ehdi kirjoittaa mhvv:tä säälliseen aikaan, joten ettei hurja nousu tapahtuisi turhaan, eli paljon lukijoita, mutta ei luettavaa, kirjoitan viimeviikon asiantyngät tänään sunnuntai-iltana.
Alkuun laitoin äidin (yläp.) ja pojan (alap.) taiteesta valokuvia teille nähtäväksi. Minun mielestäni omena ei ole kovin kauas pudonnut, vai mitä mieltä olette?
Korttejani voi käydä katsomassa ja tilaamassakin, jos niin tykkää ja siltä tuntuu, osoitteesta www.kaisajouppi.albumit.fi.
Taulunkin voi tilata, jos niin tykkää ja siltä tuntuu, ottamalla minuun yhteyttä.
Syy siihen, että en huomenna ehdi tänne kirjoitella, on aamupäivän seurakunnan tal. jaoston kokous, joka hyvässä lykyssä jatkuu iltapäivään. Illalla on se usein mainitsemani piirustustaidekurssi, joka puolestaan loppuu 1/2 21. Kirjoita siinä sitten, kun olet 1/2 pökerryksissä päivän menoista.
Ei! Parempi on kirjoittaa nyt, kun on aikaa, eikä pyörrytä.
Heheh..no ei vaitiskaan. Yritän kirjoittaa lyhyesti, mutta jämäkästi ja ennen kaikkea mieleenpainuvan kiintoisasti. (Yskii kovasti).
Viime maanantain kohdalla on kalenterissa kaksi merkintää:
1) Ystävä kokous KD ja 2) Lemmen viemää.
Numero yksi on varmaan tullut kaikille tutuksi ja tietoon tämän bloggausharrastukseni aikana, mutta tuo 2) LEMMEN VIEMÄÄ voi olla hiukan tuntemattomampi keissi.
Juu! Olen muutamisen vuoden seurannut silmää räpäyttämättä ja melkein hengittämättäkin saksalaista saippua... tai oikeastaan lipeäsarjaa nimeltä Lemmen viemää.
(Hohhoijjaa!)
Noh, päätin kuukausi sitten pitää kertakaikkisen paussin sarjan vahtaamisesta ja maanantaina oli sitten se päivä, kun aloitin uudestaan. Katsoinkin mielenkiinnolla, mitä kaikkea Paulinen ja Leonardin ynnä Wernerin elämässä oli päässyt kuukauden aikana päässyt tapahtumaan.
Mutta mitä minun vanhat, mutta sierettyneet silmäni näkivätkään? Vanhat konkarit olivat joutuneet taka-alalle ja uudet tuntemattomat naamat vallanneet koko ruudun!
Päätin, että en enää tuhlaa kallisarvoisia loppuelämäni tunteja sarjan töllöttämiseen, vaan käytän ajan johonkin muuhun. Ja, jos en keksi, mitä se muu voisi olla, niin sittenkään en enää palaa entiseen toljottamiseen. En ainakaan niin intensiiviseen.
Keksin, että voinhan käyttää ajan pururadallamme viuhtomiseen. Varsinkin nyt, kun olen kuurilla. Muutaman kerran olen jo niin tehnytkin, eli VIUHTONUT radan päästä päähän.
Varmasti, jos lisään kierroksia, se viuhtominen alkaa tuntua paremmalta.
Nyt on ollut sellainen tunne, että keuhkot pyrkivät ulos jokaisesta mahdollisesta reiästä, mikä ihmisruumiiseen on laitettu.
Onneksi toppatakin nepparit pysyvät jo kiinni, vaikka rintalasta ja pallea kohoilisivat kuinka kiivaasti. Ajatella! Jo kilon painonpudotus vaikuttaa näin suotuisasti.
Niin, luit aivan oikein! Kilon kevyempi ja vuoden nuorekkaampi Kaisa täällä juttua sinulle suoltaa!
Olen ollut hyvin tiukkana ja motivoitunut, mitä laihduttamiseen tulee. Ihan koko viikon.
(Kuten tietenkin ne viisikymmentä kertaa aikaisemminkin alkamani l-kuurit). Mutta uskon totisesti, että tällä kertaa vihdoinkin onnistun, sillä koskaan aiemmin minulta ei ole tiedusteltu, josko olen 80 päässyt täyttämään. Kyllä moiset kysymykset panee yrittämään.
Keskiviikon kohdalla on kalenterissa myös kaksi merkkausta:
Draama ja haastattelijana Sohva-kirkossa.
Menin jälkimmäiseen, koska haastattelijana en koskaan ennen ole ollut. Se, etten ole ollut, ilmeni siinä, että sulavuus&rentous oli heinäseipään tasoluokkaa.
Laatimani kysymyksetkin olivat paikkapaikoin ontuvia ja niinpä siinä ohjelman aikana sain valtavan halun ryömiä sohvan alle. Sohvan, jonka päällä istuivat haastateltavat. He onneksi vastailivat juoheasti ja hyvin kaikkiin kysymyksiini. Niihin outoihinkin.
Sohvakirkkoon oli tullut runsaasti väkeä. Hyvä ilta kaiken kaikkiaan, ellei meikäläisen osuudesta ihan kaikkea oteta lukuun.
Draama esityskin Pappilassa oli sujunut hyvin, vaikka meikäläinen SUURI KANSANJOUKKO-roolissaan ei ollutkaan paikalla.
Viimetorstain kohdalla kalenterissani seisoo selvällä suomenkielellä:
Kirkko klo 13. Pankin joulujuhla.
Se vaan, että kyseinen juhla, jossa minulla olisi suuri ilo ja kunnia lukea runojani, on vasta 10.12, eikä 12.10, kuten olin merkannut.
Sitä en siis vielä viime torstaina tiennyt, vaan istua jötkötin Saabissani kirkon parkkipaikalla ja ajattelin, että aikas pieneltä näyttää osanotto joulujuhlaan. (Itse asiassa parkkipaikalla ei ollut yhtäkään autoa Saabin lisäksi).
Soitin Jonnalle, joka kutsun aikoinaan oli esittänyt, että olenko väärä henkilö, väärässä paikassa väärään aikaan?
Kuulin vastauksen ja kalpenin. Pyysin Jonnaa, ettei sanoisi kenellekään ja hän lupasikin iloisesti.
Tämä jääköön nyt sitten teidän, minun ja Jonnan väliseksi salaisuudeksi.
Rauhoituin aika äkkiä ja huojennuin lisää, kun muistin, että olen aina tehnyt ihan kummallisia siirtoja ja merkintöjä menemisistäni ja tulemisistani. Tämä ei siis ole dementiaa, vaan läpi elämän seurannutta hometiaa!
Muistan esimerkin työelämästäni. Olen sen jo joskus tänne ylös kirjannut, mutta kertaus on opintojen äiti.
Olin liimannut pakettikorttiin postimerkkien sijasta kuittausmerkkejä (säästökirjaan liimattavia rahamäärämerkkejä) ja joka asia tuli selville ja saatettiin johdon tietoon. Esimiesjohtaja kysyi puhelimessa haudanvakavalla synkeällä äänellä:
-Mitä te (siihen aikaan teititeltiin alaisia) ajattelitte, kun liimasitte kuittausmerkkejä postimerkkien sijasta?
-En varmasti mitään, sain kauhultani soperrettua.
-Sitä minäkin! Klik!
No joo menneet ovat menneitä, mutta onneksi olin kuukautta etuajassa runonlukemiseni kanssa, enkä kuukautta liian myöhään.
Lauantaina ajeltiin Nikolainkaupungin kauppaoppilaitokselle seuraamaan Joonathanin Salibandy-matsia. Pelasivat Isonkyrön Remixiä vastaan.
Siinä olikin sitten taputtamista, kun piti molempia joukkueita kannustaa. Nykyisen kotikuntansa (Isokyrö) joukkuetta ja lapsenlapsen Vaasan joukkuetta.
Tasaväkinen oli kamppailu. Mukavaa oli katsella sitä ketteryyttä, nopeutta ja peli-intoa, mikä pelitantereelta nousi sinne korkealle katsomoon asti.
Katsomosta puheenollen ne ovat tällaiselle mummu-ihmiselle ihan liian korkeita ja jyrkkiä. Nuoret hyppivät penkkien yli kuin kirahvit, mutta meikäläinen seisoi jalat leveällä, polvet vaappuen etsien tukea kaiteista, joita ei ollut. Onneksi Magnus talutti pelin loputtua meikämummun alas ja turvallisesti auton penkille hengittelemään.
Matsista menimme Aija-Kanitan luo kahville. Tarjolla oli ihania berliininmunkkeja. Söin yhden sileällä omallatunnolla. Laihdutuslapussa näet luki, että juhlissa saa syödä kuten muutkin. Ja sehän oli todella juhlaa, kun pääsi matsiin ja tädin luona käymään.
Tänään sunnuntaina olisi ollut kaksi menoa. Elikkä olisi pitänyt revetä kahdeksi ja hyvin olisi riittänyt värkeissäkin varaa, jos se ilman veren vuodatusta olisi mahdollista. Menin kuitenkin Vähänkyrön kirkkoon rovastikunnallisille naisten päiville. Olin sinne aikoja sitten ilmoittautunut. Onneksi Magnus pääsi kunniakkaasti edustamaan perhekuntaamme Isonkyrön kirkkoon ja seurakuntakodille, jossa vietettiin kappalaisemme syntymäpäivää. Onnea vaan minultakin ja Taivaan Isän runsasta siunausta!
Illalla ajelimme Vaasaan. Huutoniemen iki-ihanaan kirkkoon seuroihin.
Seuroista Asevelikylään. Vävy valmisti taas niitä sanoinkuvaamattoman hyviä pitsojaan. Otin täysin tavanomaisesta poiketen ainoastaan yhden hyvin pienen palasen. Sellaisen 1/4 osan vanhanaikaisesta sinisestä nenäliinasta. Tavallisestihan syön koko nästyykillisen.
Samoin tekivät Magnus ja Charles, mutta kyllä me sitten kotimatkalla itseämme haikeina surkuttelimmekin ja kehuimme ääni väristen Eerikin pitsoja.
Tähän lopetan raportin ja toivotan kaikille hyvää yötä Jeesus myötä. Hänessä meillä on turva näinä kummallisina ja pelottavina aikoina.
T: Kaisa von Bolhufvud-Gyllenbögel
---------------------------------------------------------
Psalmi 46: 2-8
Jumala on turvamme ja linnamme,
auttajamme hädän hetkellä.
Sen tähden emme pelkää, vaikka
maa järkkyy,
vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin.
Meret pauhaavat ja kuohuvat,
vuoret vapisevat Jumalan suuruuden edessä.
Virta ja kaikki sen haarat ilahduttavat
Jumalan kaupunkia,
korkeimman pyhiä asuinsijoja.
Jumala on kaupunkinsa keskellä,
kaupunki ei järky.
Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee.
Kansojen meri kuohuu, valtakunnat
horjuvat,
maa järkkyy hänen äänestään.
Herra Sebaot on kanssamme,
Jaakobin Jumala on turvamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti