Tapaamisia ja syömisiä

Kukkuu? Haloo? Onko siellä ketään?
Täällä Kaisa! Tasan 1/2 kiloa ohuempana ja 1/2 vuotta nuorekkaampana! :D

Kuuri alkaa purra hitaasti, mutta varmasti. Mikä iloisinta, niin siitäkin huolimatta, vaikka viikolla olin kaksikin eri kertaa istumassa ravintoloiden lihapatojen ääressä, niin puntarin viisari sojottaa alempana kuin ennen. Selostan niistä lihapadoista hiukan lähemmin, kun tulen siihen kohtaan.
Kuvista, jos sen sijaan heti alkuun sanoisi jotakin:
Yläkuva on samasta tutusta keskikammarin nurkasta, kuten kymmeniä kertoja aiemminkin.
Nyt tässä kuvassa ovat EHKÄ ainakin taulut osittain muuttuneet. Laitoin kuvaotoksen tänne siitäkin syystä. että uusia kuvia ei taaskaan ole.
Kuvanhan voi ottaa uutena, sillä taulujen paikathan meillä muuttuvat tämän tästä, vaikka taulut ovatkin samoja.
Jos seinissämme jossakin on tyhjä naula, niin siihen käydään oitis hakemassa taulu jostakin toisesta naulasta riippumasta, johonka kohtaan puolestaan haetaan toinen taulu jostakin toisesta...jne.
Nauloja tintataan melkein joka päivä johonkin ihka uuteen kohtaan ja taas sama show jatkuu.
On hauskaa, että tauluja on runsaasti ja että ne riippuvat seinillä toinen toisensa alla ja vieressä ilman minkäänkarvaisia  sopivuus-säädöksiä. Joku sisustusintendentti saisi kyllä ähkyn meidän huushollissamme.

Alakuva on tämän kevään Israelin matkaltamme. Minä kuvaan ja Vivianni ja Magnus poseeraavat. Paikka on joku Jerusalemin lukuisista ulkoilmasyöntipaikoista ja odottelemme suussa sulavia falavellejä syyäksemme.
Israeliin kannattaa mennä jo yksin falavellienkin takia.
Juuri eilen. isänpäivänä, muistelimme Viviannin kanssa matkaa ja haikeina myös huokailimme.
Ah, kunpa vielä joskus noihin maisemiin pääsisimme. Uskonpa, että Joonathankin samaa mieltä oli.
Kääk! Ei olisi pitänyt mainita sanaa falavelli! Nyt ahdistaa alakertaan syömään välipalaa.
Käynkin kissauttamassa kahvit tässä välissä ja syömässä sallitun rajoissa leipää.

No niin, (pyhkäisee suupieliään ja alkaa taas naputtelemaan) peli jatkuu.
Viime maanantaina, jolloin kirjoitin edellisen bloggaukseni, olin tuttuun tapaan piirustustaidekurssilla Vähänkyrön Vaasassa. Siitä en teille vielä voinut kirjoittaakaan, koska olin niin aikaisin asialla näillä sivustoilla.
Piirustuskurssilla saimme taas eteemme mallikuvia, joista jokaisesta tuli piirtää haluamansa kuva. Minä halusin piirtää kuvan, jossa ihminen (ei käynyt selvästi kumpaako lajia) nukkui rauhaisaa unta täkin alla. Nenä ja toinen jalka vain näkyivät fällyn alta.
Opettajamme Masa- Etias sanoi, että mallin voi piirtää hiukan toiseenkin sorttiin ja asennotkin erilailla kuin herra Rembrantti aikanaan tehnyt oli.
No minähän piirsin sen ihmisen niin kummalliseen sykkyrään, että Masa-Etias ei yrityksestä huolimatta pystynyt olemaan nauramatta sitä katsellessaan. Ei, vaan hän nauroi kovasti ja railakkaasti.
Alkoipa minuakin naurattamaan opettajan nauru ja niin me nauroimme ikään kuin duettona kauan ja hartaasti. Yritin kuiskata, että en ollut vielä kunnolla käsitellyt, enkä piirtänyt sitä kohtaa, joka nauratti, mutta...en pystynyt. Nauratti siksi paljon. :D
Se on kuulkaa kaikella tavalla hauskaa tämä taiteiden harrastaminen. Ei tarvitse erikseen naurujoogia, kuten ei muitakaan joogia.
Tänään e valitettavasti pääse piirustustunnille, kun on toinen meno. Kahteen paikkaan ei ratkea, vaikka värkeissä VIELÄ olisikin varaa.

Tiistaina oli se ensimmäinen lihapatojen ääressä oleminen, joista alussa vihjasin. Ravintola Herkkutatissa (nimi muut.) Vaasassa.
Minä, Ansa (nimi muut.) ja Irru (nimi muut.). Kolme tuttua kouluvuosilta.
Kolme tiimaa myös praatattiin.  Oli kuin ei mitään vuosia&vuosia olisi kohtaamisiemme välissä ikinä ollutkaan! Tämä tapaaminen viehätti minua erikoisen paljon. Jälkeenpäin olen mutustellut ja muistellut jutteluamme. Minä tykkään sellaisesta seurasta, jossa ei kaihdeta mitään asia-aluetta. Puhuimme uskostakin ihan luonnollisena asiana ilman, että kukaan kiemurteli ja vilkuili aikarautaansa. Tosi voimaannuttava (kuten Ansa sanoi) miitinki. Päätimme, että mikäli meistä riippuu, se ei jää viimeiseksi.
Söimme myös tietenkin, vaikka juttua riitti, lounaan, johon kuului mm. simpukkasoossi.
Simpukat olivat vaaleassa ihanassa paksussa kermakastikkeessa kita (kuoret siis) ammollaan. Joistakin oli sisusta irronnut kastikkeeseen, mutta joissakin oli klöntti vielä tallella. Siis olivatko ne hyviä! Siitä siihen, etten syönyt kuoriakin.
En ole ennen moista kastiketta syönytkään. Silloin tällöin ostan itselleni säilykepurkin, jossa on simpukoiden sisälmykset ja ahmin yksin koko purkillisen.
Kääk! Ei olis pitänyt mainita simpukoista mitään. Nyt paukahti tekeen niitä mieli, eikä oo!
Kuinka voisikaan olla, kun aina heti s-purkin ostettuani sen syön. Meillä ei simpukkapurkki kauaa happane, kun meikäläinen on asialla.

Keskiviikon, torstain ja perjantain kohdalla ei kalenterissani ole edes kahvitahraa.
Vaikuttaisi ja näyttäisi, että en ole pannut tikkua ristiin noina päivinä. Väärin! Kyllä laitoin!
Imuroin koko rintamamiestalomme alavooningin. Olisi pitänyt imuroida ylävooninkikin, mutta otti sen verran selän päälle, etten edes ajatellut yläkertaa.
Valitin Magnukselle, että kylläpä imurointi krassaa ja vihloo selkäpiitä.
-Niin teköö, sanoi Magnus ja loi merkitsevän katseen minuun. (Hän on nimittäin se, joka meillä aina imuroi).
-Kyllä paikkojen jynssääminen, pölyjen pyyhkiminen ja vessan kuuraaminenkin työstä käy, olin sanomaisillani, mutta ruimaisi niin ilkeästi selkäruodosta, että jätin sikseen.

Lauantaina ajelin Nikolainkaupunkiin Pohjanmaan Kristillisdemokraattien syyskokoukseen.
Olin hyvissä ajoin paikalla. On Maunosta hiukan tarttunut tapa, että tuntia ennen on hyvä olla ovien takana ja viimmosena painaa ovi perässään kiinni.
Aikani, eli 1/2 tiimaa, odotettuani aloin kummastella, kuinka kukaan muu ei tule kokoukseen?
Meninkin sisältä kysymään, että olenkohan oikeassa paikassa?
-Riippuu siitä, missä te haluatte olla, olisi sen ystävällisen herrasmiehen varmaan tehnyt mieli kysyä.
Noh, minä halusin olla Kristillisen koulun tiloissa pidettävässä KD:n kokouksessa.
Juu, ei ole koulu ollut tuossa paikassa enää kahteen vuoteen, sanoi tuo ystävällinen mies.
Sain tietooni missä koulu tällä hetkellä sijaitsee ja prääsäsin paikalle. Hyvin ehdin. Kiitos ajoissa olemisen. Kun on ajoissa paikalla, ehtii, vaikka olisi väärässäkin paikassa.

Saman päivän iltapäivällä meillä oli Maunon ja 12 muun henkilön kanssa mieluisa meno siihen viikon toiseen lihapatapaikkaan. Östermyraan.
Aluksi ravintolaan syömään ja lopuksi teatteriin Tangoa katsomaan.
Tilasimme Magnuksen kanssa 7t (!) paistettua härkää.
-Kylloli maikian makuusta ja kerranki kypsää! Magnus iloitsi.
Hyväähän häränpaisti toki olikin, mutta minä en välitä kypsyyksistä, kunhan saa haarukalla ja veitsellä paloja irti, eikä jää suuhun pyörimään. Medium käy minulle oikein mainiosti (ja raakakin).
Pidin varani, ettei rintakehä ja hartiat äyskähdä kipeiksi liiasta syömisestä ja niinpä jouduin jättämään ihastuttavan pottumuusin miltei koskematta lautaselle. Sitä ihanuutta oli lätkäisty melkein napollinen
niiden häränpalojen viereen. Olisin saanut kauhean rautakankisyndroomakohtauksen, jos olisin muusinkin suuhuni ahtanut.
Jonkinlaisen kohtauksen kyllä sain, vaikka en liikaa syönytkään. Nimittäin häpeäjäykkyyskohtauksen. Tönäisin vesilasin kumoon, niin että vastapäätä istuva Give-Liza kastui ylt ympäriinsä.
Okei, onhan puhdas vesi eri kuin mustikkamehu, tai kirnupiimä, mutta...
Pattiin otti ja hävetti lujasti.
Teatterin tuoksinassa kaikki kuitenkin unohtui. Harvinaisen mukaansatempaava ja ajatuksia antava oli tämä Tango esitys. Näyttelijät täysin amatöörejä ja silti näyttelivät kuni Taunopalot ja Ansaikoset konsanaan.

Sunnuntaina oli kaikkien isien päivä, kuten kaikki tiedämme. Nikolainkaupungista tuli syömävieraita.
Keitin oikeaoppista kiisseliä (ei valu pois purnukasta, vaikka ylösalaisin kumoaaa), ja paistoin uunissa nyrkinkokoisia lihapullia.
Lahjaksi Magnus sai taulun, kalsarit ja vihreitä kuulia.
Tämä isäinpäivä oli paitsi hyvä ja ihana, niin myös tavallisuudesta poikkeava. Nimittäin puolet täytekakusta laitettiin pakastimeen ja vihreäkuulapaketti teipattiin maalarinteipillä umpeen, ettei kuulat lemmehdy, koska rasia oli avattu. Otimme kaikki kuulan, jos toisenkin.
Kuuna kullan valkeana meillä ei ole kuulapakettia avaamisen jälkeen kiinni enää teipattu.
Sitä se laihduttaminen ja nuorettaminen saa aikaan.

Isänpäivän iltana ajelimme vielä Nikolainkaupunkiin seuroihin. Minulla oli kahvitusvuoro.
Kahviryhmästämme kaksi oli sairastunut, joten hoitelimme asian kahdestaan. Timoteus ja minä. Hyvin meni, mutta menköön. Lopuksi Marja-Leena (nimeä ei muut.) vieraasta kaffiryhmästä tuli jeesaan tiskikoneen käytössä. Eli oli mukana koko ajan, kunnes viimeinenkin pilkkumi oli puhdas.

Nyt loppuu jatustelu taas tältä erää. Lähden KD:n paikallisosaston ystäväkokoukseen. Piirustustaidekurssi jää valitettavasti pois, vaikka värkeissä...jne.
T: Kaisa Pilliäinen-Pönderskog
-----------------------------------------------------------

Psalmi 140: 7-8

Minä luotan sinuun, Herra,
sinä olet minun Jumalani,
kuuntele, mitä sinulta pyydän!
Herra, sinä olet väkevä auttajani,
sinun kätesi suojaa minua taistelussa.