Ihmeellinen ilmiö. Herää vastaus, että jotakin suurempaa on olemassa ja hiiteen alkulimat ja jyskyt. Alakuvassa on terapiatyttökoira Lyllan. Se on taas saapunut iloksemme tänne maaseudun rauhaan ja tyveneeseen. Ei pakoon mitään, koska kaupungissakaan ei ilotulitteet näinä aikoina pauku, vaan ihan muuten vaan. Olimme tapamme mukaan seurojen jälkeen Asevelikylässä ja kotiinlähdön koittaessa Magnus kysyi terapiakoiralta, jotta haluaasko se lähtiä Hälävälle pupunjäläkiä nuuskimahan?
Hetihän koira oli valmis. Ainakin Magnuksen mielestä.
Eipä silti, ei minullakaan asiaa vastaan mitään ole. Mukavaa ainoastaan. Juoksut&karvanajotkaan eivät ole tällä hetkellä akuutteja. Ja vielä: Eipä meikäläisenkään tarvitse villasukkia kinttuihinsa kiskoa nukkumaan mennessä, kun koirapatteri Lyllan on jalkopäässä..
Lyllan on friskaantunut loistavasti siitä taannoin tehdystä klumpunpoistoleikkauksesta.
Oli koira kyllä leikkauksen jälkeen niin huonossa hapessa, että hännästänsäkään ei heilunut muuta kuin tuo valkoinen osa (kts kuva).
Nyt huiskuu jo hela häntä. En ole koskaan nähnyt niin yltiöpääpositiivista piskiä kuin Lyllan. Se heiluttaa välittömästi häntäänsä, kun vaan katsookin sen suuntaan.
Tuollaisen hännänheiluttajaluonteen kun saisi ihmislapsikin. Maailma olisi taatusti parempi paikka elellä ja oleilla.
Vaihtoehtoiseti määrätynlainen negatiivistympeinen mieliala on omiaan saamaan hallaa aikaan pääkopassa ja sen ulkopuolella. Muissa ihmisissä.
Kaikki varmaan muistavat vertauksen siitä kuuluisasta vesilasista, johon on kaadettu puoleenväliin vettä? Sitten ihmisiltä kysytään, mitä he näkevät?
Toiset näkevät lasin, joka on puoliksi tyhjä ja toiset taas kupposen, joka on puoliksi täynnä.
Itse näen, riippuu päivästä, molemmilla tavoilla. Magnus näkee AINA puoliksi täynnä olevan lasin.
Vesilaseista puheenollen tänään ja eilen ne eivät ole tyhjiä olleet meikäläisenkään kannalta katsottuna. Ne ovat olleet ensin täpötäysiä, sitten typötyhjiä.
Olen alkanut vesihoitokuurin!!!
Eilen huomasin, että ihoni alkaa olla sieltä sun täältä kuin kalkkunan kaulakulkuset. (Olen sen toki huomannut jo jokunen vuosi takaperin, että eipä kiinteytystä ole havaittavissa järin paljoa).
Mutta paitsi nahkan rupuamista, ei koko yleinen olotilakaan ollut järin loistava.
Vatsanpohjaa kinnervöitsi (sisäpuolelta siis) ja se ns. minulle ominainen ylimääräinen mutka suolistossa pallean kohdalla, kurnutti, jos mahdollista, vieläkin äänekkäämmin kuin tavallisesti.
Muistin oitis, että noudattamaamme ruokavalioommehan kuului kolmen litran veden lutkuttaminen. Sitä en ollut noudattanut kuin ihan aluksi. Magnus ei todistettavasti silloinkaan.
Eipä ole kumma, että nahkaa vetää ryttyyn, kun ruoka-annokset ovat puolittuneet ja vettä ei ole tullut ryystettyä oikeastaan tippaakaan.
Niinpä olen nyt kahtena päivänä laittanut aamulla vesikannun täyteen tiskipenkille ja vartioinut itseäni, että se on illalla ollut tyhjä. Tiskipenkille sen takia, että vesi ei kylmene. Kylmä vesi ei mene soppatorvestani alas. Kuten ei kylmä piimäkään. Minun piimäpurkkini on aina tiskipenkillä vartomassa juojaansa ja voi häntä, joka sen erehdyksessä jääkaappiin laittaa.
Tänään jo iloitsin Magnukselle, että vesihoito alkaa puremaan! Kurnutusta ei ole kuulunut juuri ollenkaan ja on kuin muutama ryppykin olisi ikään kuin oiennut (tai ainakin alkanut etsiä uutta uomaa).
Mitä laihdutuskuuriini tulee, niin tänään oli viisari puolikiloa (ja siis puoli vuotta) alempana kuin se joulun- ja uudenvuoden ajan ollut on. Sekös ilahutti vanhaa sydänparkaani.
Kalenteriin ei viimeviikon kohdalle tullut mitään merkintöjä. Ei ennen, eikä jälkeen.
Ja niin kuin minä aioin matkustaa junalla Nikolainkaupunkiin ja kyläillä joka paikassa aamusta iltaan.
No, mitä tein, niin pitelin tulta pönttöuuneissa ja puuhellassa.
Eräänä aamuna keitin jopa kaurapuurot puuhellan lämmöllä. Sitä en ole tehnyt muistaakseni koskaan ennen. Kahvivettä olen keitellyt muutaman kerran näinä kymmenenä vuotena jona täällä Letkutien varrella olen asunut. Ei ole ollut usein tällaisia karmupakkasia, eikä liioin sähkökatkoksiakaan kovin usein. Ja se on tietysti hyvä se. Ei minusta enää tule puuhellalla paistajaa, eikä keittäjää. Puolustaudun myös sillä, ettei anoppikaan puuhällällä keitellyt, vaikka oli kuitenkin siihenkin aikoinaan tottunut.
Magnus oli viimeviikolla paripäivää Ryttylässä ja minun piti yrittää pitää torppaa lämpöisenä.
Kova työ oli muistaa mikä pellinnaru kuuluu mihinkäkin tulisijaan ja vedetäänkö yläpellin narusta, vai alapellin narusta, kun pellit a) aukaistaan, b)suljetaan.
Työlästä oli tietää koska tismalleen on se vaihe, että pellinluukut a)kiskotaan kiinni niin, ettei kuolla häkään, b) ettei lämpö ei livahda harakoille.
Kaksi uutta runoa (jaa taitaa niitä olla kolmaskin, mutta aika lyhyt) olen männä viikolla myös kirjoittanut. Mieleeni on noussut, jospa saisi kesään mennessä kolmannen kirjan valmiiksi runoiltua. Nimikin olisi valmiina: Tulppaaninippu.
Ei puutu kuin kolmisenkymmentä runoa enää. Parisenkymmentä on jo entuudestaan valmiina. Tosin nekin tuntuvat jo vanhoilta, kun olen erilaisilla estraadeilla niitä lukea posmottanut monta monituista kertaa.
Jaa, että, miksi niin kummallinen nimi? No ideana on se, että kun menee kylään johonkin, niin saa mitään sanomatta ojentaa kirjan tuliaisiksi. Kirja on siis samalla tuliaiskukkanippu. Ei lakastu kovin äkkiä.
Yksi korttiaiheideakin minulla on jo päässä kytemässä. Enää pitäisi vain saada idea paperille. Tänään alkaa taidepiirustuskurssikin, josko siellä yrittäisi ideaa paperille örmiä.
Kyseessä on ystävänpäiväkortti: pöydällä liina, joka on sydänkoristeinen. Pöydällä liinan päällä kukkavaasi, jossa komeilee punaisia kukkia, joissa on sydämenmuotoiset terälehdet. Pöydän tkana ikkuna. Ikkunassa sydänkoristeiset verhot ja ulkoa loistaa sydämenmuotoinen aurinko, jota sydämenmuotoiset pilvenhattarat ympäröitsevät....huh huh..pakkaa ottaa ihan sydämeen tämä luovuuden ilotulitus.
Ans kattoo! Ettei vaan olisi tänään päivä, jolloin vesilasi on puoliksi täynnä!
Taidan laittaa sydämenmuotoisen pisteen tämän maanantain bloggaukselle ja mennä alakertaan valmistautumaan taideharrastuksen pariin lähtemiseen. Pitää vielä etsiä färikynät ja piirustuslehtiö. Vaikka eivät ne hukassa ole. Samassa paikassa, mihin pussin ennen joulua käsistäni pudotin.
T: Kaisa Färgelin-Ritskog
-----------------------------------------------------
Psalmi 18:31
Jumalan ohjeet ovat täydelliset,
Herran sana on kirkas ja puhdas.
Kuin kilpi hän suojaa niitä,
jotka hakevat hänestä turvaa,
8 kommenttia:
Kiitos, Kaisa. Syräntälämmittävästä, hauskasta ja rohkaasevasta kiriootuksesta. Aivan parasta! Mutta nymmää haluan tiätää, mikä on se rieetti, mitä nouratat, kun keventyy ja nuorentuu aivan silimis? Mulla kun tuppaa tota painoo vaan kertyy, vaikkei mitään teekään (paitti syää).Jaois kivaa jos mahtuus vaatteet päälle tai no, että ne vaatteet eres näyttääs hyvältä, eikä tarttis hävetä liikakiloja eikä kiristääsi ja puristaasi vyätärön seurulta. Mutta ny neuvoja kehiin, kiitos.
Kyllä vesi on tärkeää. Mulla kuivaa yöllä kurkkua ja päivällä silmiä ja vedenjuonti auttaa niihinkin. Tosin välillä pakkaa unohtumaan.
Meillä kun vielä on mainiota vettä juotavaksi ja riittävästi, niin mitenkähän sitä on niin vaikia muistaa juoda? Pitänee aloittaa täälläkin päässä vesidieetti. Ei ole pahitteeksi.
Onnea uudelle kortille ja sydämelliselle idealle :)
Elina
Ohjeet on aika yksinkertaset. Paaaaljon vähemmän ruokaa ku tavallisesti.
Mutta itse tiedän, että se tieto on kaikilla päässä, niin kirjotan nyt vähän, kuinka mä syön.
Aamulla kahvia ja yksi leipä, jonka päällä vaan juustoa. Ei rasvaa.
Klo 9 kaurapuuroa ja maitoa plus omaa omenahilloa muutama lusikallinen.
Klo 12 1 peruna, kanaa, tai kalaa ja salaattia, vihanneksia (mä käytän pakastevihanneksia)
Klo 14.00 hedelmä, kahvia, raejuustoa ja pienehköleipä (ei rasvaa). Juustoa laitan.
Klo noin 16-17 välillä 3dl kotiruokaa. Esimerkiksi pastaa, tai 1 peruna, kalaa, tai kanaa, jauhelihaa tms. Vihanneksia.
Iltapalaksi rahkaa ja ananasta, hedelmä, kahvia ja yks pieni leipä. Ei rasvaa
Näitä voi muutella kuinka tahtoo. Ei tuu nälkä, jos näin syö. Juhlissa saa syödä. Ei tartte puhua laihduttamisista mitään. Kylässäkin saa syödä, mutta ei niin paljo, kun on tarjolla. ;) Tietysti, jos joka päivä käy kylässä, niin on vaikeeta, mutta...kuka sitä ny joka päivä kylässä käy! ;)
Anitta
On kyllä kauheeta, ku ei muista juoda. Kannu on hyvä olla pöydällä näkösällä. Aamulla mulla oli vielä eilisestäkin satsista vähä juomatta. Kaadoin Lululle. Uutta pannullista en oo vielä alottanukkaa. Meinaan kyllä tänään alottaa. Ainakin puolet pitää yrittää lutkuttaa.
Pau
Kiitos! Pian lähdenkin ideoimaan taidepiirustustunnille. On vaan paha, kun opettaja aina käy katsomassa, mitä raapustaa. Se sydänidea pitää aina piilottaa, ku vaikuttaa aika yksinkertaiselta munki mielestä. ;)
Kiitos, Kaisa.. jotain tuontapaista olen tuumaillutkin, noh..katsotaan nyt kuinka tässä käy. Vettä ainakin olen opetellut juomaan enemmän kuin muutaman kupillisen päivässä. Ja jokaisen kahvimukillisen jälkeen pitäisi juoda saman verran vettä.
Ompa komia halokuva!
Lähetä kommentti