Kuva on näpsäisty viimeviikolla kotikuusemme katveesta. Suurin piirtein keskellä kaukana horisontissa näkyvä talo on, paitsi Magnuksen ensimmäinen opinahjo, niin jo kokonaan Vaasan puolella.
Voin hyvällä omallatunnolla sanoa rakkaasta Nikolainkaupungistani, että niin lähellä, mutta kuitenkin, ah, niin kaukana.
Alakuvassa ei ole Magnuksen sisarusparven vanha potta, joka on käytönpuutteen vuoksi päässyt ruostumaan, vaan pata, jossa keitettiin mm. mämmiä.
Mämmi on yksi meikäläisen tuhannesta suosikkisapuskasta ja niinpä pidän erityisesi tästä esineestä.
Kesäisin se on aina täynnä keltaisia samettiruusuja. Samettiruusut ovat ainoita kukkia, joita meillä ylipäänsä voi täynnä missään olla. Niitä ostamme uskollisesti joka kevät puutarhaamme somistamaan. Puutarhaamme somistavat myös luonnostaan useat itsestään kasvavat, eli luonnonkukat. Esim. puna-apilat plus kaiken muunkin väriset apilat, hiirenvirnat, kissinkellot, päivänkakkarat, jne, jne.
Samettiruusu on siitä ihmeellinen kukkakaupasta ostettu kukka, että sitä ei tarvitse kastella, eikä ruokota millään lailla. Tai, ainakaan minä en koskaan kastele sitä. Se kukkii kukkimistaan melkein jouluun asti.
Patavalokuvasta voi nähdä varsinaisen syynkin, miksi yleensä innostuin taas pikkasen filmaamaan meidän surkealla kameralouskullamme. Tuon pikkaraisen kuusen vuoksipa tietenkin.
Siitä on ennenkin ollut kuva näillä sivuilla ja voitte nähdä, että huimaa edistystä on tapahtunut. Ainakin 59 uutta neulasta on siihen kasvanut ja tietenkin vartta mihinkä kiinnittyä.
Haravaa lukuun ottamatta jätin muun työkaluröykkiön kuvan ulkopuolelle.
Sieltä löytyy tälläkin hetkellä pistosaha, joka nimensä mukaisesti on pistetty maahan (huojuu kivasti tuulessa) pensas-sakset, jotka ovat myös maassa pystyssä (eivät huoju, eikä ole väliä, vaikka ruostuvat, koska niillä ei muutenkaan tee mitään), ja kauniiksi lopuksi kottikärryt kaiken vieressä tuuskallaan.
Tarvekalut ovat siis käden ulottuvilla, jahka lumentulo ensiksi saadaan loppumaan.
Minua lumentulo ei haittaa pätkääkään.
Koska a) en tee puutarhatöitä. Joskus tosin voin poiketa käytännöstä, jos ei ole mitään muuta tekemistä (sohvalla rähmällään olokin lasketaan muuksi tekemiseksi).
B) on lumentulo parempi vaihtoehto kuin ydinvoimalan saastelaskeuma.
Lintujen selviytyminen lumipyryssä hiukan huolestuttaa, mutta kaitpa ne itse tietävät, koska tulla ja lähteä.
Toissapäivänä näin ensimmäistä kertaa elämässäni punarinnan! Tai siis ainakin oletin, että se punarinta oli. Linnulla oli tiilenpunainen rintavarustus. Punatulkku se ei ollut. Punatulkkukin kyllä omenapuun oksalla tänään keikisteli.
Tänä keväänä olen nähnyt monia sellaisia lintuja, joita en ennen ole nähnyt muuta kuin kuvina surkeassa lintukirjassamme. Minusta on siis tullut tahtomattani lintubongari.
Lintuja on kyllä mukava bongailla. En yhtään pane vastaan. Ehkäpä hankin uuden lintukirjankin.
Kevään ensimmäinen lumentulo viime viikollako se oli, aiheutti sähinää myös muurahaisissa.
Koko sokerimuurahaisten tuhansiin nouseva populaatio änkesi sisätiloihin lunta pakoon.
Siis ottiko hermoihin!
Yleensä keväisin niitä pas...siis muurahaisia on liikuskellut vain muutamia tusinoita vetelästi pitkin keittiön lattiaa ja nyt niitä kihisi silmienkin tasolla pitkin seiniä. Laatikon, tai kaapin kun kun aukaisi ottaakseen lautasen, tai pippurisirottien maustamaan vaatimatonta ateriaansa, niin eiköhän niitä kihissyt nokan edessä edestakaisin satoja, ellei tuhansia. (Muistutan tosin, että olen taipuvainen julmettuun liioitteluun ja ylilyönteihin, mutta ymmärtänette, mitä ajan takaa?)
Magnus tyhjäsi kaapit ja sen jälkeen myrkkyä pruutattiin antaumuksella joka paikkaan, missä kuviteltiin niiden kiehnäävän ja minne kuviteltiin niiden menevän jatkossa kiehnäämään.
Vaikka myrkkyjen käyttö ei ikinä ole ollut mielipuuhaani (miksi niiden pitää muuten haista "hajuvedelle"?), niin nyt niiden pruuttailu tuotti kyllä toivotun tuloksen. Eipä ole näkynyt yhtäkään murkkua sen koommin. Enkä kyllä kaipakaan, ei sen puolen.
Ei ole muuten näkynyt jokakeväisiä muitakaan lutikka-armeijoita. Esimerkiksi ne sellaiset suuret ja kaameat sinitakkisontiaiset, tai mitä kovakuoriaisia lienevät, sekä sellaiset viiruselkäiset paskiaiset loistavat poissaolollaan. Samoin ne vikkeläkinttuiset lihaksikkaat hämähäkit.
Auttoikohan se syksyllinen ja joulullinen myrkkyisä siivous asiaan?
Kuten sanottu, en pidä myrkyistä, mutta en liioin liikkuvista sarvipääsittiäisistä.
Olen sanonut niille, että seinien ulkopuolella on lääniä olla ja elellä. Ulos emme myrkkyjä kylvä.
Sisälle, jos ötökät eksyvät, niin se tietää takuuvarmaa lorun loppua. Paitsi ampiaisille ja mehiläisille. Ne me kiikutamme (tai siis Magnus yksin kiikuttaa, kun muute eivät uskalla) pyyheliinan sisässä ulos ja hellästi vielä tuuppaamme (Magnus tuuppaa) takalistosta niitä lentämään, jos ovat pyyheliinakäsittelystä hiukan tokkuroissaan.
Tiistaina ajelimme Magnuksen kanssa Östermyraan. (Kyseessä ei ole meidän Magnus, vaan eräs toinen). KD:n piirihallitus kokoontui puimaan asioita, jos toisiakin.
Asiat saatiin tietenkin hyvään järjestykseen ja seuraavana onkin piirin kevätkokous, johon kutsun kaikki ihmiset mukaan.
Jaa missäkö ja koska? Noh, lauantaina 7.5 Orisbergissä klo 10.00
Meikäläinen on siellä. Olen se, joka on arpapöydän ääressä myömässä arpoja. Että tiedätte jos haluatte tulla moikkaamaan.
Voihan siellä olla muitakin siinä pöydän ääressä arpoja myömässä, mutta minä olen se paksumpi myyjä.
Keskiviikkona puolestaan olin kirkolla. Seurakuntatalolla. Kirkkoneuvoston kokouksessa.
Meikäläinen taas aukoili suutaan tiuhaan tahtiin. Oli niin paljon hyvää syötävää tarjolla. Täytekakkua ja kaikkea.
Toki avaan minä sanaisen arkkuni muulloinkin. Kokouksissa on kuitenkin hyvä, että pitää pyytää puheenvuoroa. Satun kuulumaan siihen ihmislajiin, joka vastaa, vaikka ei kysytä, puhuu, vaikka ei pyydetä. Sananvuorosta minun kanssani joutuu taistelemaan ja olen myös kova puhumaan ns. PÄÄLLE. Itse kumminkin saan ihan kauhean hermoromahduksen, kun teeveestä seuraan jotakin ihme paneelia, jossa kaikki paasaa kuorossa toistensa puheen päälle.
Olenkin hiukan yritellyt muuttaa itseäni, mitä suupalttiuteen tulee, mutta mihinkäpä sitä seepra raidoistaan pääsisi. Ei mihinkään! :(
Lauantai meni kotona istuskellessa iltapäivään saakka, jolloin lähdimme Nikolainkaupunkiin seuraamaan uintikilpailuja, joissa Viviannikin oli mukana.
Mauno oli kuitenkin ensin Köpingin TORILLA Tervajoki Palvelee-tapahtumassa. Magnus palveli myymällä Kaisan Kortit-tuotteita, jotka yllätys, yllätys ovat kortteja.
Nyt on kuitenkin repertuaaria hiukan levennetty ja korteista on teetetty myös isompikokoisia vedoksia. Niitä voi lätkäistä raameihin. Olen piirtänyt suojelusenkeleitä sängynpäähän vartioimaan, kun lapsonen nukkuu. Sellainen taulu sopii hyvin laittaa sen lapsensa ja lapsenlapsensa sängyn päätyyn. Tosiasia kuitenkin on, että suojelusenkeli on lapsen sängyn päädyssä silloinkin, vaikka koko taulua ei olisi mailla, eikä halmeilla. Ovat kuitenkin taulut aika somia, vaikka itse sanonkin. Kannattaa ainakin harkita ostaa sellainen.
Uimakilpailut menivät hienosti, vaikka pystejä ja prenikoita ei tullutkaan.
Tyytyväisinä lähdimme pois ja menimme serkkuni Elitzabethyn ja Göstallinuksen luokse käymään.
Joimme kaffit ja kun olimme järjestäneet omat ja suvun asiat ortninkiin lähdimme kohti Hälvän Vähäänevaa.
Lauantaille olisi ollut monenmoista menoa vielä illallakin, mutta ikävuosia on tässä viimeaikoina kiertynyt hartioille niin monia, että paras paikka oli oma punkka.
Sunnuntaina koitti sitten sen suuren juhlan hetki, jota varten piti kirjoittaa uusia runoja. Aiheena oli juoru ja tilaisuus Naisten kesken iltapäivä ja paikka Isonkyrön Pappila.
Sain kuin sainkin tästä mehevästä juoru-aiheesta väännettyä kolme proosarunoa.
Proosaruno on sellainen, joka on suoraa tekstiä, mutta sanotaan, että se on runo. Piste!
Lauseet, jakeet ja virkkeet voi kirjoitettaessa myös jakaa paperille sen näköisesti kuni runoissa tapana on. Esimerkiksi näin:
Tänään lähdin kirkonmäelle kauppaan
kotona kirjoitin pitkän listan
voipaperille
kaikista tarvikkeista,
jotka olivat päässeet kaapista ja hyllyiltä loppumaan.
Voita ei ollut enää
kuin pienen pieni kiiltävä nokare
ja riisiryynit vetelivät viimeisiään...
Kuuselan Jansku (nimi muut.) oli toisena runo-ja proosaniekkana kanssani. Oli se Janskun esitys sellainen, että harvoin näkee. Juorusta oli puhe siinäkin. Juoru muuttui esiintymisen aikana yhä mehevämmäksi ja mehevämmäksi (juuri niin kuin juorulla on tapanakin) ja yleisön myötäeläminen ja nauraminen äityi hervottomaksi.
Taputtamisesta ei ollut tulla loppua esityksemme jälkeen ja me kylvimme Janskun kaa suurissa ihailun ja hurraamisien virroissa ja sfääreissä.
Saimme illan mittaan muutenkin hyvää ohjetta ja osviittaa siitä, kuinka EI tule kertoa eteenpäin kuulemiamme kamalia asioita lähimmäisistämme. Meidän tulee olla kuuliaisia kahdeksannelle käskylle.
Kukaanhan meistä naisista ei tietenkään tunnistanut itseään esimerkeistä. Olimme vain kuulleet ja lukeneet joistakin esittämistämme räkeistä tapauksista jossakin. ;)
Oli siis kaiken kaikkiaan jälleen kerran hyvä Naisten kesken iltapäivä suussasulavine tarjoiluineen kaikkineen. Syksyllä peli jatkuu jLs.
Tänään on ollut aika ontto olo päänupissa. En ole osannut tarttua oikein mihinkään. Oltiin iloisia Magnuksen kanssa, kun ulkona satoi lunta. Säästyttiin siivoomisilta.
Tämän blogin kanssakin pakkasi olla vähän tavallista enemmän vääntöä, mutta sain kuin sainkin MUUTAMAN sanan paperille.
Kohta alkaa bloginkirjoittamisessa taas kesätauko. Kesä-, heinä, ja elokuussa maanantaisin ei ilmesty mhvv:tä lainkka. En usko, että se on kovinkaan murheellista, koska kesällähän on maanantaisin muutakin duunia, kuin lukea jonkun vanhahkon mumskin tuloja ja menoja.
T: Kaisa Mumstone-Blogskog
----------------------------------------------------
Psalmi 71: 1-4
Herra, sinuun minä turvaan.
Älä milloinkaan hylkää minua.
Sinä olet vanhurskas,
pelasta minut, vapahda minut!
Kuule minun pyyntöni ja auta minua.
Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta.
Sinä, joka tahdot pelastaa minut,
sinä olet minun kallioni ja vuorilinnani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti