Kesä alkoi, mutta kärpäset vielä ei

Viimeviikon kalenteriaukeama ammottaa tyhjyyttään. Maanantain kohdalla on merkattu kaksikin menoa, mutta niistä minä teille edellisessä bloggauksessa silmät kierossa jo kirjoitinkin.
No, nehän olivat ne taloudellisen jaoston ja naistoimikunnan miitingit, kuten kaikki te, tuhannet ja taas tuhannet, bloginlukijani muistattekin.
Lauantain kohdalla lukee huterilla kirjaimilla KD:n kevätkokous. Orisberg. Peter tulee.
Kevätkokous oli ja Peter (Östman) (KD:n kansanedustaja) tuli myös.
Kevätkokous sujui kaikin puolin juohevasti ja mikä ettei. Magnus toimi kokouksen puheenjohtajana.
Minä, Heluna (nimi muut.) ja Bär-Lisbet (nimi muut.) hoidimme arpajaispöytää.
Kyseiseen pöytään kertyikin runsaasti hyviä palkintoja. Jokainen arvan ostaja sai palkinnon ja me myyjät kuulimme monia riemunkiljahduksia, kun arvonnan päätteeksi arvanostajat kävivät tsekkaamassa osuiko oikeaan ja tuliko voittoja.
Kuitenkin ihan hiljaiseksi ja valkoiseksi äljähti  eräs rouva, joka sai ostamallaan arvalla isonkokoisen suklaatalon suklaapihoineen kaikkineen.
Suklaapihassa kasvoi suklaakasveja ja suklaapolkujen varrella oli suklaapenkkejä.
Rakennelma oli kyllä mykistävän herkullisen näköinen. Eipä kumma, että tämä muuten puhelias ja vilkas arpavoittaja ei pystynyt muutamaan minuuttiin muuta, kuin puhaltamaan ilmaa ulospäin suustaan.
Allekirjoittanut seurasi myös tarkkaan arpajaisvoitoksi antamansa ja piirtämänsä kissitaulun voittajan ilmettä. Ilme oli kyllä riemastunut ja ilahtunut. Se ilahdutti arpalahjan antajaa.
Menkää muuten ihmeessä kaikki käymään Orisbergissä, jahka kiiruiltanne  ehditte.
Se on ihmeellisen kaunis paikka tekojärvineen ja kartanoineen. Siellä ihan järven vesirajassa on kaunis kellotapuli (ei seiniä, mutta komeat pylväät ja katto). Siinä tapulin katveessa Sibeliuksen Janne on kihlannut Aino-morsiamensa.
Elikkä varsinkin, jos aiotte mennä kihloihin tässä lähiaikoina, niin ajelkaa sinne. Paikka on hyvin romanttinen ja aivan kuin tehty kihlauksia varten.
Jos taas aiotte mennä naimisiin, niin Orisbergin iki-ihana, pikkuinen ja kaunis kirkko on myös kuin tehty naimisiinmenoja varten.
Itse olen mennyt naimisiin jo viisikymmentä vuotta sitten, joten en ko. paikkaa siihen tarvitse, mutta te kaikki muut, jotka olette vain odottaneet sopivaa paikkaa.
Harmi, kun minulla ei taaskaan ollut kameraa mukanani. Olisin saanut laittaa upeita kuvia mainospätkän viereen sanojeni todennukseksi.
On tuossa juttuni alussa hienoja kuvia kyllä nytkin. Ei sen puolen.
Eilenhän oli äitienpäivä, kuten jokainen, hiukankin ajankulua seuraava, tietää.
Äitienpäivän aamulla, kun rahjustin silmät osittain kiinni ja suu kokonaan auki, alakertaan keittiöömme, oli siellä kahvi keitettynä, kortti ja äitienpäiväleivät pöydällä.
Magnus oli laittanut oikein kellon herättämään, että ehtii varmasti laittaa kaikki kuntoon, ennenkö päivänsankaritar konkoaa alakertaan.
Tottahan meillä tietenkin äitienpäiväkakkukin oli.( Kts. alussa olevaa toista valokuvaa).
Kielsin edellisiltana Magnusta ankarasti vohlaisemasta siitä palaa. Ei edes minun lautaselleni, saatikka omallensa. En tykkää, jos pöytään pitää vieraiden silmien alle kantaa valmiiksi korkattu kakku.
-Esteettisyys pitää olla rikkumaton! puolustelin kakunkorkkauskieltoa.
Minusta kakku olikin tänä vuonna harvinaisen esteettinen. Ainoa asia, joka harmitti, oli sisäsyntyinen pihjuisuuteen taipuvainen luonteeni. Ostin koristeita taas ihan liian niukasti.
Koristeet sattuivat olemaan harvinaisen hyvänmakuisiakin. Olisi ollut niin kiva laittaa niitä ihan täyslaidallinen kakun päälle ja samalla syödä moosata niin paljon kuin suuhun kerralla mahtuu. Ja se ei ole ihan vähäinen määrä se.
Ensi vuonna, jos elän, ostan ko. karkkeja kilon. Pussi on silloin jauhosäkin kokoinen, koska karkit ovat vaahto-sellaisia, eivätkä paina mitään. Vaahto kun ei kerran mitään paina.
Söin siinä sitten äitienpäiväleipiä tyytyväisenä, mutta synkähkön hiljaisuuden vallitessa. En koskaan aamulla puhu kenellekään mitään ja vaikutan valitettavasti muutoinkin hiukan synkeähköltä.
Magnus tosin tietää viidenkymmenen vuoden kokemuksesta, että en vain vaikuta aamuisin synkältä, vaan myös olen hivenen synkkä. Ainakin, jos pitää vastailla, tai aukoa suuta muuta kuin syömistä varten. En kertakaikkisesti käsitä, kuinka jotkut avioparit alkavat puhua välittömästi ja sillä sekunnilla, kun nostavat nahkat silmiensä päältä. Kaikki setvitään juurta jaksain alkaen muinaisista roomalaisista, päättyen nyky-yhteiskunnan epäkohtiin ja tulppiin
Venäjän matkoilla mukana  retkikunnassamme oli tällainen pariskunta. Synkkänä, mutta kateellisena kuuntelin heidän jutteluaan seinän takana.
Miksi minä en ole samanlainen? Miksi Magnus on niin erilainen? (Magnus juttelisi mielellään ja laulaisipa aina pienen virrenpätkänkin lauseiden väliin sinne tänne).
Syödessäni siinä niitä ihania äitienpäiväleipiä ja ryystäessäni kuuluvasti kahvia, rohkeni Magnus iloisella äänellä kysyä, että olinko huomannut, että paprikat olivat sydämenmuotoisia?
OLIN HUOMANNUT! Ajattelin, että kehun ihanat leivät, jahka olen ne ensiksi syönyt ja veren sokeri kavunnut normaaliksi. Niin kuin kyllä teinkin.
Meillä ei ole tapana ostaa toisillemme lahjoja. Eikä varsinkaan äitien- eikä isienpäivinä.
Meillä on vaan sellainen tapa. Sen voi aina halutessaan rikkoa, tai olla rikkomatta. Sen tavan.
Ehkä, jos vietettäisiin valtakunnallista mummu-, ja paappapäivää, voisimme ehkä tehdä poikkeuksen ja ostaa jotakin kivaa lahjaksi. Kuten ryppyvoidetta, tai jalkatalkkia.
Nykyäänhän vietetään kyllä kaikennäköisiä päiviä, että ties, vaikka mumski- ja paappulipäiviä jo vietettäisiinkin. En ole vaan huomannut. Näin vanhana menee moni asia ohi hoksottimien.
Emme siis osta lahjoja, mutta kahvitarjoilu ja joku kiva sydämeenkäypä yllätys, meillä on tapana toinen toisellemme juhlapäivinä järkätä. Kuten nyt tänä vuonna Magnus väkersi ne paprikasydämet. Sellainen on kivaa, söpöä ja romanttista. Minä ajattelin kirjoittaa ens isänpäiväleipälautaselle alustaksi runon.
AH, IKIOMA PIKKU MUSU PULUSENI
OOT, PAITSI KOMEE YNNÄ REHTI, NIIN ISKÄ PARAHIN LAPSITTEMME.
KERTAAKAAN EN KATUNU OO ASIANTYNKÄÄ,
KUN PAPIN ETEEN KÄVELIMME KÄSIKYNKKÄÄ.
SUA TAHDON AINA KOVASTI JA SYÖMMESTÄIN MA ARMASTAA.
ELON PÄIVÄN ILTAAN SAAKKA TULISESTI RAKASTAA.
(Voi olla, että runoon tulee vielä säkeistö, jos toinenkin, mutta siitä sitten lähempänä isienpäivää).

Alkukuvan äitienpäiväkakun pohjan leipoi Magnus. Kakun olisi kuulemma pitänyt olla tasainen pyörylä, mutta siitä tuli saunanapon mallinen.
Mielestäni kakun malli oli ihan hyvä. Jatkuuhan koristemällien malli samankaltaista muotoviivaa ja rytmiä.
Kello kaksitoista asevelikyläläiset tulivat äitienpäivälounaalle. Äitienpäivälounaan  menuu oli tismalleen sama kuin se aina ollut on. Eli lihapullia, pottuja, kasvisgratiinia ja RAIKAS salaatti. Jälkkärinä mustaviinimarja-raparperikiisseliä.
Ravintoloiden ja kauppojen mainokset RAIKKAASTA salaatista saa aina paksun vereni kuohumaan. Kuka hullu ummehtunutta salaattia tarjoaisi saatikka möisi?
Ruuat ja raikkaat salaatit syötyämme menimme ulos heittämään tikkaa. Oli tikanheittotaidot meikäläiseltä pahasti päässeet ruostumaan. Magnuksella oli tänään olkapää ruosteessa. Särki ja jomotti.
Täytyypä meidän kumpaisenkin aina autotalliin mennessä paiskia parit tikat sei...siis tauluun, että seuraavan kerran, kun tulevat Asevelikyläläiset kylille, pesemme tikanpaiskimisessa heidät kaikki. Ilman ruostetta.

Äitienpäivän iltana ajelimme Nikolainkaupunkiin, Euroopan ihanimpaan kirkkoon, eli Huutoniemelle.
Seurojen päälle oli tarjolla, kuinkas muuten, täytekakkua.
Lautasille oli valmiiksi laitettu isoja vadelmakakunvonkaleita. Oli tosi hyvää. Melkein yhtä hyvää kuin Magnuksen ja minun tekemä vaahtomällikakku.

Tähän loppuu tämän kertainen mhvv (mielenkiintoisia häppeninkejä varrelta viikon). Menen katsomaan, josko alavooningissa saisi kahvia ja mällitäytekakkua.
T: Kaisa Hjärtpaprik-Mällkackell
----------------------------------------
Johanneksen evankeliumi 8: 12-16

Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi:
"Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa
minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."
Fariseukset anoivat hänelle:
" Sinä todistat itse itsestäsi, ei sinun todistuksesi ole pätevä."
Jeesus vastasi: "Vaikka minä todistankin itsestäni,
todistukseni on pätevä, sillä minä tiedän, mistä olen tullut
ja minne menen. Te sitä vastoin ette tiedä, mistä minä tulen
ja minne menen.
Te tuomitsette niin kuin ihmiset ainakin, minä en tuomitse ketään.
Ja, jos tuomitsenkin, minun tuomioni on pätevä, sillä minä en ole yksin,
vaan kanssani on Isä, joka on minut lähettänyt.