TADAAA! TÖTTÖRÖÖÖÖ! (Iloista torvensoitantaa!)

Lukijakuntaani on liittynyt uuden uusi lukija!

Tervetuloa joukkoon Aulikki Clark! Olen oikein iloinen sinusta. Kuten myös teistä jok´ikisestä muustakin lukijastani ympäri maapallukan. Olette tosi tärkeitä ja kommenttinne ilahuttavat vanhaa sydäntäni kovasti.

Mitä hyötyä olisi kirjoittaa, ellei kukaan lukisi? Ei niin mitään!

Joskus ammoisina aikoina kirjoitin salaista päiväkirjaa. Päiväkirjathan ovat sellaisia, että niitä kirjoittaa itselleen. Purkaa tuntojaan, jos on kaltoin kohdeltu, riemuitsee, jos on hyvin käynyt ja onnea siunaantunut. Minä annoin annoin luokkakavereiden lukea salaisen päiväkirjani. Äitinikin luki sen myös, salaa, ja sehän taas ei sopinut seinillekään. Nyyhkyttäen dramaattisesti paiskasin vihkon pannunpesään, kiljuen samalla raivoisia syytöksiä. (Sen tein siksi, että pelkäsin äitini rikuneerausta, koska en ollut kirjoittanut kovin ruusuisesti hänestä. Ajattelin, että kannattaa huutaa ja rääkyä kovasti, niin ei tule jälkiseuraamuksia. Niin kuin kannattikin.

Bloginkirjoittaminen on toisenmoista, kun päiväkirjan kirjoittaminen.

Toivon, että jahka minusta joskus aika jättää (toivottavasti vasta usean vuosikymmenen kuluttua) niin lapsenlapsenlapsenlapsenlapsenlapset (ja kaikki siinä välillä) lukevat kirjoituksiani ja saavat kuvan ammoin eläneestä muinaisihmisestä, eli isoisoisoisoisoisoisoisomummustaan.

Toivottavasti onnistun piirtämään heille kuvan pirteästä, originellistä, säyseästä, viisaasta ja aikaansa seuraavasta aikansa teräsnaisesta. (Rykii hiljaa, mutta merkitsevästi). Toivon sydämestäni, että saavat jälkilukijasukulaiset kuvan rauhallisesta, kauniista, sävyisestä ja tasaisen luonteen omaavasta, rakastavasta ja ymmärtäväisestä esiäidistään. (Rykii kovaa, mutta merkitsevästi).

Jos niin käy, niin kirjoittamisesta kouluaikana todistuksenlaidassa oleva 10 ei ole mennyt hukkaan.

Olen kuin olenkin osannut tulkita sanansäilällä asiat päälaelleen ja nurin, tarkoitan hyvin ja tottuuvessa. 

No joo. Leikki leikkinä.

Minua puolestaan harmittaa kovasti, kun en itse aikoinani kysellyt kaikkea aprikoimaani ja udellut enemmän tietoja Lyyli Amalia-mummultani. Nyt voin vaan arvuutella. Silloin ei ollut koneita, mihin mummuni olisi voinut jättää bloggauksia yms.

Olihan toki kyniä ja sinikantisia vihkoja. Mummuni oli ihan omin nokkinensa opetellut lukemaan ja kirjoittamaankin. Hän ei vaan kirjoitellut mitään. Paitsi nimeään, mummuni kirjoitti elämänsä aikana vain yhden kirjeen lapsilleen, eli äidilleni ja Aija-Kanita tädilleni.

Hän kirjoitti sen äitileiriltä ja siinä luki HEI VAAN TÄÄLTÄ.

Ei lapsenlapsia nuorena niin kovasti kiinnosta mummun ja paapan tekemiset, mutta annas olla, jahka itse tulevat vanhoiksi, niin jo alkaa kiinnostamaan.

Ehkäpä minun ja Magnuksen lapsia, Catherinea ja Charlesia, jo hiukkasen kiinnostaa vanhempiensa toil...siis tekemiset. Ainakin Catherine ihmettelee, jos en maanantaisin ole puoleenyöhön mennessä kirjoittanut mhvv:tä. (Terveisiä vaan täältä). ;)

Alkukuvat ovat viime tiistain tansanialaisesta ateria-illasta Pappilassa. Ennen ruokailua ja jälkeen ruokailun.

Olipa erikoinen ilta!

Meidät kuljetettiin kädestä pitäen läpi Pappilan sokkeloisten tambuurien huoneeseen, jossa Artturi-kirkkoherra pesi kätemme.

Pesupakalta meidät johdatettiin kädestä pitäen huoneeseen, johon oli lattialle levitetty liinoja ja tyynyjä. Ellei Jaana (nimeä ei muut.) olisi pitänyt kädestä olisin ehkä kaatunut pyörtyneenä päistikkaa pöydälle (so. lattialle). Syystä, että minä en pääse istumaan pöydän ääreen, joka on lattia. Tai jos pääsen, en pääse ylös. Jaana lohdutti, että heitä on paikalla riskiä nostajia.

En kertonut Jaanalle pahinta pelkoani: en ylety ottamaan ruokaa pesuvadista, koska sattuneesta syystä en voi istua suorassa, enkä samasta syystä saa jalkojani klinkkuun vetääkseni ruokakippoa lähemmäksi.

Enkä minä muutenkaan olisi noin vaan voinut ruokapesuvatia lähemmäksi vetää. Vadista söi kolme muutakin nälkäistä. Pesuvateja oli useita, koska meitä ruokailijoitakin oli useita.

Olisipa se ollut, kun olisivat muut joutuneet pesuvatia minulta alinomaa itseensä päin kiskomaan.

Noin 1/2 tuntia lattialla kärvistelin ja sitten ei veri kiertänyt enää kuin poskipäissä. Syömistä ei ollut vielä edes aloitettu.

Pakko oli punnertaa itsensä ylös tuolille ja loppu hyvin kaikki hyvin.

Ruoka oli aivan mahdottoman hyvää ja sitä syötiin käsin. Nuo kuvassa näkyvät vaaleat pallukat ovat banaaninpaloja. Niiden alla oli naudanlihanpalasia.

Käsin syöminen ei alkukangerruksen jälkeen tuottanut vähäisintäkään tuskaa. Päinvastoin.

Oli ihastuttavaa kääräistä hyvänmakuisesti maustetusta riisistä pallukoita ja asettaa toisella kädellä päälle lihan- ja banaaninpalasia. Ruuan valmistamiseen oli käytetty mm.kookosmaitoa ja mitä kaikkea ihanaa muutakin.

Sormia (omia) oli kiva nuolla jokaisen suupalan jälkeen. Jokainen söi pesuvadista OMALTA SEKTORILTAAN (kuten stuo sanonta kuului). Palan painikkeeksi oli sitruunalimonaadia.  Tantsaaniassa sellainen on tapana, koska vesi ei aina kuulemma ole kovin puhdasta. Jälkiruoaksi Tansaniassa  syödään hedelmälohkoja. Maassa olleelta lähettiperheeltä oli kysytty mitä muuta jälkiruoaksi tarjotaan kuin  hedelmiä?  Muffinseja kuulemma.

Meille tarjottiin muffinseja. Eikä ihan mitä tahansa muffareita, vaan kielen mennessään vieviä, suussasulavia sellaisia.Tansanialaisella reseptillä leivottuja.

Siinä turvallisesti tuolissa istuissani ja syödessäni ajattelin hyvänmakuisen ruuan keittämisen armolahjaa. Sellainen lahja on meidän seurakunnan emännällä!

Slurp ja röyh!

Kirkkoneuvoston kokous osui myös männäviikolle.  Monenmoisia asioita nuijittiin pöytään ja suunikin aukaisin ainakin kierrepullaa haukatessani.

Kokouksen päätteeksi tehtiin esittelykierros, jossa uusi talousjohtaja sai kuulla ja nähdä mimmosta porukkaa Isonkyrön kirkkoneuvoston kokouksissa istuu. Kaikki me kerroimme ketä olemme ja kusta tulemme ja mitä olemme tehneet ja mitä tulemme tekemään.

Minä kerroin olevani Hälävältä ja toimineeni mm. pyhäkoulunopettajana. Se ihastuttava virka piti lopettaa, koska 1/2 kuurona en saanut kolmannellakaan kerralla selvää, mitä pikkumiehet- ja naiset minulle innokkaasti yrittivät julkituoda.

Kirkkoneuvostolainen Juhani sanoi talousjohtajalle esittelykierroksen mentyä, josko tämä oli huomannut, että kukaan ei ollut maininnut, mihinkä puolueeseen, tai ryhmään hän kuului.

Magnus (ei meidän Magnus) sanoi kovalla äänellä, että Kaisa ei muistanut, mihinkä ryhmään hän kuuluu ja mistä on valituksi tullut. Se on totta. Ehdotin ja muistelin, että oliko se listalta "ME VASTAAN KAIKKI MUUT"? Ei ollut.

Kirkkoherra kertoi Antille, että meillä on yksimielinen ja hyväyhteishenkinen neuvosto. Olen tismalleen samaa mieltä. Hienoa, että saa olla mukana.

Pääsiäinen meni rauhallisesti ja aivan liian nopeasti ohi. Pääsiäisen juhla saa aina niin kiitollisen mielen. Jeesus meni minunkin syntieni tähden ristille. Hän aukaisi tien taivaaseen. Turvallista ja valtavaa on tietää se.

Yksi, mutta sitäkin ihastuttavampi, trulli kävi lauantaina ovella virpomassa. Urhea merirosmo Joona. :D Voi olla, että ensivuonna urheita merirosmoja on kaksi. Joona ja Juuso.

Sunnuntaina minulla ja Magnuksella oli mieluisat tehtävät Nikolainkaupungissa ja siellä olevassa pohjoisen pallonpuoliskon kauneimmassa ja suloisimmassa kirkossa, eli Huutoniemen kirkossa.

Minulla oli runo ja puheenpätkä, Magnuksella puhe.

Tunteiden kirjoskaalaa mittarina jos käytetään, että kuinka meni, niin omalta kohdaltani paremmin kuin hyvin. Kyllä minä taas niin sen verran  typeräksi itseni tunsin kongotessani tiikeritantussa puhujapulpettiin.

Kaduin, että olin pelastanut tappotuomiolla olleen tiikeritantun roskikseen joutumasta. Tunsin olevani (ja myös taatusti näytin) kutosia odottavalta tiikerimammalta.

Mutta mitä sen on väliä? En ollut estraadilla itseäni esittelemässä, vaan kertomassa Jeesuksesta.

Viimekertaisesta bloggauksesta jäi kertomatta, että olimme myös viikko sitten pohjoisen pallonpuoliskon superkirkossa. Ihan vaan penkkejä hiertämässä. Anna-Maija, kaikkien ihanien suntioiden ja kivojen kirkonpalvelijoiden sankaritar number one, toi varta vasten minulle varaamiansa Dumle-keksejä rasiassa maiskuteltavaksi. Ja kyllä ne maistuivatkin.  Ohuenohuet rapeat unelmat latuskoilla nonparelleilla koristeltuina. Käsittämätöntä! Kiitos! Silmäni ovat hämmästyksestä vieläkin kuin kaksi dumlepiskettiä!

T: Kaisa Nonpallerius-Dumlersten

----------------------------------------------------

Maanantai blogiruno Suomi 100v

Kirjoittanut K. Jouppi, Suomi, Hälvä

Kaupantäti mittasi tarkasti litran mitalla maitoa

emaliseen maitohinkkiin

2 litraa

oltiin äidin asialla

hiivaa ja maitoa

voita ja jauhoja

Soile kantoi maitohinkkiä

-Katsokaa, kuinka maito pysyy hinkissä,

vaikka kansi on pois ja pyörittää...

niin pysyi,

hetken verran,

mutta kahva ei pysynyt

komeassa kaaressa lensi maitohinkki siniselle taivaalle

ja me katselimme kasvot kauhusta valkoisina kuin maito

koivunvitsa kirveli sääriä,

mutta itketty ei.

------------------------------------------------------

Martti Lutherin ja Olaus Svebiliuksen Katekismus:

Kuudes käsky:
Ei sinun pidä huorin tekemän.

Mitä se on?
Vastaus: Meidän pitää pelkäämän ja rakastaman Jumalaa, niin että me olemme puhtaat ja kunnialliset
ajatuksissa, puheissa ja töissä ja että jokainen aviopuolisotansa rakastaa ja kunniassa pitää.