Alemmassa kuvassa on muutama kesä takaperin kuvaamani pisin näkemäni kasiainen ikinä.

Pituudesta saa hiukan kuusaa, kun miettii, että osin ruohoa läpikasvava toinen kynnysmattomme on noin 45 cm. Itse laskeskelin, että maski olisi ollut melkein yhtä pitkä, jos sitä olisi hiukan venyttänyt molemmista päistä suuntaansa. No, en minä sellaista missään tapauksessa olisi tehnnyt. Kuha ihailin ja ihmettelin niskavillat pystyssä.

Ylempi kuva on uusista kuulokojerasioistani. Kuva tuli vahingossa tähän. En olisi tahtonut, koska se on jo monasti esillä ollut. En sitä kumminkaan alkanut poistelemaankaan ja ainahan voi olla joku uusi ja ennennäkemätön lukijakin asialla.

Jo häntäkin silmälläpitäen kerron, että uudet kuulokojeeni ovat mahdottoman hyvät ja tehokkaat.

Aina, kun laitan ne nuppineulankokoiset...ei, vaan puoliskan nuppineulankokoiset mikrofoonit korviini, niin äänimaailma kirkastuu.

Nämä kuulokojeet ovat, paitsi, että niitä on kaksi edellisen yhden sijaan, niin siitäkin syystä kivat, että patterien tehot lähenevät loppuaan, ne eivät plimpluttele koko ajan. Ei, vaan niistä kuuluu silloin tällöin, eli joka viides minuutti hitaasti ja selkokielellä:

pattereiffa heikko voimakkkkuuuf...

Edellisen yksikorvaisen kulokojeen plimplutus oli omiaan tekemään hulluksi. Mielestäni kuulokojeissa ei tarvittaisi enempää plimplutusta kuin selkokieli-ilmoitustakaan.

Kuulija ymmärtää kyllä, että jotakin on pielessä ja loppunut, jos ihmiset näyttävät vain aukovan suutaan ilman äännähdystäkään.

Taas tuli hiukan liioiteltua. Ei minulla nyt NIIN huono kuulo ole, mutta että ymmärtäisitte, mitä tarkoitan ja olen mieltä plimplutteluista ja selkokielistä.

Eilen olin ostamassa uusia pattereita eräässä suuressa tavaratalossa, koska kojeeni oli asiasta jo jokusen kerran infonnut.

Marketti oli jopa niin suuri, että siihen mahtuisi 50-100 sellaista pikku lähikauppaa, jossa useimmat ja enimmät ostokseni aina teen.

Suuret ostarit on siitä mukavia, että etsiessä sitä pientä tarvitsemaansa ostosta, saa aikamoisen lenkin samalla kärpäseniskulla.

Eilistä lenkkiä tehdessäni sattui myyjätärneito olemaan siinä varrella ja kysäisin, että missäköhän mahtaa kuulokojepatterihylly sijaita?

-Tuolla! vastasi myyjätär iloisesti ja ositti johonkin suuntaan. Käännyimme johonkin,  mutta lenkkeiltyämme aika pitkästi, emme löytäneet mitään pattereihin haiskahtavaakaan.

Sen sijaan löysin ihania joulukuusenkoristeita. Ostin kaksi truutullista kullalta siftaavia joulupalloja ja myös kullalta siftaavan latvatähden. 

Olen jo suunnitellut joulua ja aikomuksenani on katkaista 51-vuotta kestänyt joulukuusen punapallokausi. Ripustan joulukuuseemme vain kullanvärisiä palloja, jahka sen kuusen kuun vaihteessa (1.12 2017) keskikamariin pystytän.

Kuusenpalloputkilot kainalossa aloitin taas niiden patterien metsästyksen.

Ei kun uudestaan kysymään uudelta myyjättäreltä:

-Missä te piilottel...öh...pidätte pattereita? Kuulokojeen pattereita?

-MITÄ? sanoin minä, kun myyjätär vastasi.

-Tuosta kulmasta käännytte tuonne ja siitä ensimmäisestä välistä vasemmalle! toisti myyjätär kuuluvasti.

-Meille neuvottiin ihan eri suunta äsken, ihmettelin minä yhtä kuuluvasti.

-Se johtuu siitä, että pattereita on monessa eri paikassa, selitti myyjätär kovalla äänellä, mutta ystävällisesti.

Löytyihän se patterihylly lopuksi jostain suunnasta monine eri patterivaihtoehtoineen. Valitsin oikeat (jotka kotona osoittautuvat vääriksi).

 

Kaupasta ulostultuamme ja autoon sulloutuessamme muistin, että minähän muutin 51-vuotisen tradition jo viime vuonna. Minullahan on eteisen yläkaapissa odottamassa ripustamista säkillinen kultapalloja! Noh, kultapalloja ei kuusessa voi ikinä olla liikaa.

Taas  kerran ihmettelin muistiani. KUN se kerran pelaa, niin eikö se voisi tehdä sitä ajoissa? Esimerkiksi ennen kassoille tuloa, kuten tässä tapauksessa olisi ollut tarpeen?

Onneksi yksi kultapalloja sisältänyt pötkö maksoi vain 2,90, joten kovin paljon ei persnettoa päässyt syntymään.

Viikolla minulla oli suuri ilo saada olla syntymäkaupunkini kauneimmassa ja ihanimmassa kirkossa lukemassa runojani. Aamupiirissä. Paikalle oli kokoontunut runsaasti naisia. Pienen todistuksenpoikasenkin sain töksäyttää siinä runojen välissä.

Joskus Vaasassa asuissamme kävin minäkin tässä samaisessa aamupiirissä, mutta silloin en vielä tiennyt sisälläni virtaavasta runosuonesta hölkäsen pöläystä.

Koska kyseessä oli aamupiiri ja minulla oli tapaaminen kyseisen ihastuttavan kirkon ihastuttavan suntion kanssa ennen alkamista, niin lähdin ajelemaan hyvissä ajoin ennen ensimmäisten sianruppujen loppua.

Siinä kaikessa rauhassa ajellessani  ja jotain virttä laulaissani, huomasin yht´äkkiä auton kojepellillä, ihan nokkani edessä, suurimman rimppakinttuisen hämähäkin, minkä ikinä nähnyt olen.

Sen keskiosakin, mihinkä ne rimppakintut kiinnittyvät, oli taatusti viinirypäleen kokoinen.

Huitaisin rypälettä kädelläni ja yritin samalla hiukan liiskata sitä niin, ettei nyt ihan kuolisi, mutta voisi ainakin pahoin.

Äkkiä huomasin olevani vastaantulevien kaistalla. Vastaantulevia ei onneksi ollut. Näköpiirissäkään. Huomasin, että minulla ei ole pätkääkään hermoja. Niitä pitäisi kyllä löytyä ja varsinkin autolla ajaessa. Olisi pitänyt muistaa, että kyseessä ei ole tarantella, tai edes ampiainen, joka moisesta huitaisusta olisi tosauttanut ihan varmasti.

Seuraavalla  kerralla, aion pysyä rauhallisena ja turtahermoisena. Vaikkahan mimmonen ötökkä heiluttelisi viiksiään nokkani edessä.

Tosin aion tehdä tupatarkastuksen ennen kuin hyppään koslaan ollenkaan.

Lauantaina olimme Ylipään Nuorisoseuralla markkinoilla. Myyskentelimme Kaisan Kortteja ja tauluja. Runokirjojakin oli tarjolla.

Markkinatouhu on aika kaukana minun mukavuusalueestani (minun mukavuusalueeni: yksin vinttipöksässä piirtelemässä, värittelemässä ja kuuntelemassa radiosta virsiä, tai jotain muuta vastaavaa musiikkia).

Hiukan helpotti, kun viereisessä pöydässä oli tuttu myyjä. Hänet olen tottunut näkemään ihan eri ympyröissä.

Ostin vieruspöydästä ihanat korvakorut. Sellaiset peukalonpäänkokoiset tärkätyt minipitsiliinat. Ruskeat. Minulla on tiikeritanttu, jonka värimaailmaan  nuo liinaset sopivat tismalleen.

Eilen, kun tyttäremme tuli pesueensa kanssa Isänpäivää viettämään, näin hänen kaulassaan huivin, joka sopi vieläkin paremmin liinasten väriin kuin tiikeritanttu.

-Tarvitsisin juuri tuon värisen huivin, sanoin Catherinelle. -Olen ostanut ihanat korvalliset markkinoilta (hakee korvalliset esille ihailtaviksi) ja ne sopivat huivisi väriin prikulleen!

-Saat tämän! sanoi Catherine ja sieppasi huivin kaulastaan. Catherine on juuri tuollainen. Vaikka paita päältä, jos vaan äitillensä sopisi.

Tulinko iloiseksi!? Tämä, jos mikä on sitä paljon peräänkuulutettua tasa-arvoa. Äitikin saa lahjoja Isänpäivänä!

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, menimme jälleen sinne Vaasan kauneimpaan ja söpöimpään kirkkoon. Minulla oli ilo ja kunnia lausua muutama runo omikirjoittamastani runokirjasta ja tarkastella lähettäjänä omaa katsantakantaani lähetteihin yms.

Lähetti on siis lähetystyöntekijä. Hän vie evankeliumia ja tietoja&taitoja ulkomaille.

Lähettäjä on sitten vuorostaan sellainen, joka tekee lähetin lähtemisen ulkomaille mahdolliseksi rukoilemalla ja antamalla varoja lähetystyöhön.

Tämä käyköön selityksenä näin tavallisia sanoja käyttäen, jos joku miljuunista lukijoista ei sattuisi tietämään, mikä on lähetti ja kummonen on lähettäjä.

Kirjoitin kaiken sanottavani läheteistä&lähettäjistä  paperille.

Niin olen joutunut tekemään aina, kun on jotakin sanottavaa saanut sanoa.

Kovasti kyllä haikailen ns. vapaan sanan perään ja vihreänä kateudesta kuuntelen heittiä, jotka ilman minkäänmoista merkintää ja paperia puhuvat sujuvasti, ymmärrettävästi, mielenkiintoisesti ja totuudenmukaisesti asioista. Senkaltaisia puhujia voisi kuunnella vaikka viikon syömättä, kuten  puhkikulunut sanonta kuuluu.

Tässäpä kaikki olennainen männäviikolta.

Projekteistansa, jos jotakin mainaisisi, niin kielenpesu on jatkunut hyvin. Mielestäni jopa jo 

kuukauden. Kuukauden päästähän viimeistään piti olla havaittavissa kaikki muutokset parempaan. Minä en kyllä tosin ole havainnut mitään.

Oksennus on vieläkin tullakseen joka kerta, kielen pinta on yhtä möhnäinen kuin se aina ollut on. Kielilötkäreeni pinnalla olen havainnut myös kamalan pituussuuntaisen "repeämän".

"Repeämä" on varmaan ollut kielessäni koko sen olemassaolon ajan, eli runsaat 70 vuotta.

Nyt vaan olen sen huomannut, koska joka ilta tuijotan suuhuni nähdäkseni onko muutosta, vai eikö.

Vedenlutkutusprojekti sujuu hyvin.

6.5 dl kädenlämpöistä vettä kitusiin heti, kun saa silmänsä auki, toimii ja on tuottanut tulostakin. En vain kuolemaksenikaan muista, mitä kaikkea hyvää juominen saa aikaan.

Yksi huone per päivä-siivousprojekti ei ole onnistunut toivotulla tavalla. Ei sinne päinkään, eikä ollenkaan. MAGNUKSEN piti siivota torstaina isänpäivää varten.

Ajattelen kyllä ottaa projektin uudelleen käyttöön Joulua silmälläpitäen. 

Projekti tulee onnistumaan onnistuu 110%:sti. Joulu on aina innostanut minua. Kaikilla sektoreilla. Jopa siivous-sellaisella.

T: Kaisa Allasektor-Mohnänder

-----------------------------------------------------------

Ensimmäinen Mooseksen kirja 1:20-23

Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja 

ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla.

Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät,

sekä kaikki siivekkäiden lajit.

Jumala näki, että niin on hyvä.

Hän siunasi ne sanoen: " Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet 

ja linnut lisääntykööt maan päällä".

Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä.