Mhvv:n pakolliset alkukuvat tässä taas alkuun.

Ylempi kuva kotikolomme viime vappuisesta räyhäkkäästä koristelusta ja alempi Magnuksen panoksesta rukoushuone Rauhan kökkätalkoissa. (Kuva ei ole lavastettu). (Traktori ei ole Magnuksen). (Taustalla siintävä Saabi on minun).

No niin! Alan viikon pärvöttämisen eilisestä, koska se on jokseenkin vielä hyvässä muistissa ja eilisen mittaan myös tapahtui aikamoisesti kaikkea.

Eilen (tai oikeastaan jo edellisenä iltana animyöhään, aloitin jälleen uuden projektin.EYVFS-projektin. (Ei yhtäkään vilkaisua Faceen sunnuntaisin).

Projekti sujui hyvin. En Magnukseltakaan kysynyt kertaakaan, onko sivuillani vilissyt valtavasti peukaloita.

Tänään päätin lopettaa projektin ja aloittaa sen sijaan EYVFL-projektin, eli ei yhtäkään vilkaisua Faceen lauantaisin. Syy moiseen projektiailahtelevaisuuteen johtuu siitä, että joskus sunnuntaisin on pakko laittaa sivuille mainoksia. Esimerkiksi kutsuja Naisten kesken iltapäiviin sun muihin ja
sehän olisi EYVFS-projektin aikana mahdotonta. Sen sijaan lauantai, jolloin en yleensä ole missään, eikä missään tapahdu yhtään mitään,  sopii projektipäiväksi mainiosti. Eli eläköön EYVFL-projekti! Ja kuolkoon, jos niin hyväksi näen.

Joku voi nyt ehkä mielessään kysellä, että entäs kuinkas surk..hyvin ne muut projektini tällä haavaa toteutuvatten?

Vastaus: Vaihtelevasti. Esimerkiksi yksi huone/päivä iivousprojekti on ollut huolestuttavan pitkään jäissä.  Vesiprojekti lorisee hyvin ja...mitäs muita projekteja minulla olikaan?

Eilen lähdimme 1/2 10 kirkkoon tapamme mukaan. Tosin hiukan haikealla mielellä tällä kertaa. 

Haikealla siksi, että kirkonmenojen jälkeen olisi seurakuntatalolla ollut tarjolla ohrapuuroa!

-Mitäs haikeaa siinä on? saattaa joku ja ihan aiheellisestikin, kysyä.

Ei mitään, päinvastoin, mutta minä tiesin, että en voi seurakuntatalolle sitä mennä syömään!
Kaikki johtuu SISÄISESTI pienentyneestä vatsamuhkurastani.
Ulkoisesti muhkurat valitettavasti ovat ennallaan. Luulisi, kun niitä katsoo, että kaksi napollista ohrapuuroa ei tuntuisi yhtään missään. Päinvastoin näyttäisi, että napollisia hupenee tämän tästä ja tuon tuosta.

Vaan minäpä sanon, että niinhän sitä luulis ja että kyllä tuntuu.
Meillä oli ystäväperheiden kanssa tärskyt pitseriaan kello 14.00 su ip. ja jos olisin puurollenapollisille kirkonmenojen jälkeen prängännyt, en olisi voinut pitseriassa syödä kuin ehkä yhden sipulirenkaan ja mahdollisesti yksi oliivi sen keskellä.

Joku teistä miljoonasta lukijastani varmaan muistaa, kuinka olen valittanut sisusklasujeni kutistumista? Siitä näkymättömästä kutistumisesta juohtuu paljon, mitä syömisien määriin tulee. Ehkä syömisien lukumääriin olisi syytä myös takertua, että vaikutus ylettyisi ulkoklasuihinkin?  Mene ja tiedä.

Yhdenpintaan lähdimme sitten köröttelemään kohti erään lähikaupungin lähipitseriaa.

Alkujärjestelyistä johtuen pystyin syömään neljä kapoista pitsansiivua, kaksi sipulirengasta, arviolta kuusi (sex) oliivia ja aika monta kanan siipispankkaa.
Jälkimmäiset syötävät, eli kanan pikkuruiset siivekkeet, olivat ihanan tummia ja suloisen rapeita.
Eräs pitseriassa syömässä ollut nainen oli kuulemma paiskinut siipiä takaisin kuppiin ottimet perässä kolisten. Hän oli raivoissaan karjunut, että siipispankat ovat palaneita ja kauheita!!!

Meitä pitsansyöjiä riittää moneen lähtöön ja meillä on eri makujakin näköjään. MINÄ haluan siipeni mustina ja hiukan jopa karrella!

Vatsat piukeina palasimme kotiin ja makasimme hetken vaakatasossa kuin jokilahnat kukin omassa kutjussaan. Sitten lähdimme jälleen kirkkoon. Tällä kertaa konserttiin. 

Kaikki te triljoonat lukijani  muistanette, että minulla on tapana leijua kattoon (tai kirkossa, jos olen, niin kupoliin), kuullessani jotakin suloista, kaunista ja ihanaa.

Kupolissa olin eilisen konsertinkin aikana.
Mietin siinä sinne  leijuissani, miten ihanasti sävelet ja sanat meissä vaikuttavat.
Toisissa toisellalailla, yksissä yhdellälailla.
Hyvin meidät on aikanansa luotu ja kaikensorttisia lahjoja itsekullekin annettu.
Niin kuin nyt säveltämisen lahja, sanoittamisen lahja jne.

Tänä aamuna minulle soitti rakas ystävä ja kehui piirtämäni uudet joulukortit maasta taivaaseen ja ylikin! Ne ovat kuulemma ihan sikahellusia!!!

Tietäisipä vaan soittaja, miten ilahduin ja hälvenipä synkät murheen pilvet pään päältä ja sisältä tuossa tuokiossa, vaikka Hälvällä kotikolomme sijaitseekin.

Eli, jos oikein tulkitsen, niin minulle on Taivaan Isä antanut sikahellusten korttien piirtämisen lahjan. Mikä sinun lahjasi on?

Jaa, ettet tiedä! Mieti, mieti vaan!  Minullekin lahja putkahti vasta piirua vaille seitsemänkymppisenä.
Tai siis, tietysti lahja on ollut muhimassa valmiina käyttöön otettavaksi jo ainakin 65 vuotta.
Charles valitteli, kuinka urani jääkin nyt  niin kovin lyhykäiseksi, kun se nyt vasta esiin pullahti. 

Vastasin, että mistäs hän tietää urien yms. lyhykäisyyksistä? Voinhan minä elää vaikka sata (hundra) vuotiaaksi. Siispä, eiku piirtämään tänäänkin.  Maanantaipiirrustuskurssille.

Maaseutunaiset kokoontuivat viimeviikolla ja minä heidän mukanaan.
Kiinnosti paikka, johon kokouksen päälle kokoonnuttiin. Fysioterapiapaikkaan.
Paikka sijaitsee hiukan lähempänä kuin se, jossa joskus innokkaasti kävin.

Tässä vierailemassamme paikassa ei vielä ole kuntosalivehkeitä (sellaisia puserrus/veivaus/työntö&tuuppaus-laitteita). Jumppaa ja kaikennäköistä imulaitetta oli tarjolla. Ne kyllä kiinnostaisivat, mutta en pääse tämänhetkisen kuntoni kanssa lattialle. Tai, jos pääsisinkin, en pääse ylös.
Imulaite on minun kohdallani ihan turha keksintö. Niin tyhjään imetyltä paikkapaikoin vaikutan.

Kirkkovaltuuston kokouksessakin olin männäviikolla. En aukaissut suutani kuin laulaessani virttä ja syödessäni sulhaspiirakkaa ja leipäjuustoa.
Suu kyllä loksahti auki alkuhartaudenkin kohdalla. Oli se niin hyvä.

Hartaudet ovat aina hyviä. Menkää ihmeessä kaikkinaisiin hartauksiin ja tilaisuuksiin. 

Ei niistä ikinä, kuinka sitä nyt sanoisi, SAKIAMPANA pois tule.
T:Kaisa Sakkander
-----------------------------------------------------------
Ensimmäinen Mooseksen kirja 1:14-19

Jumala sanoi:
"Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä
ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia.
Ne loistakoon taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle."
Ja niin tapahtui.
Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää
ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet.
Hän asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle,
hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä.
Jumala näki, että niin on hyvä.
Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päivä.