Kuvassa lukea posmotan runoa eräässä joulujuhlassa parisen (ellei kolmisen) vuotta sitten. 

Minulla näyttää olevan juhla-asuna se paljonpuhumani ns. pallohame.

Kun olin työelämässä (postipuksuna) laitoin aina joulunaikaan äitini virkkaamat punaiset pyöreät joulupallot korviini. Pallot olivat suuret ja komeat, niin kuin nyt vaan äitini tekemät koristeet aina olivat.

-Pallot eivät sovi pulleaposkisille, sanoi eräs asiakas minulle liimaillessaan joulukortteihinsa postimerkkejä.

-Piilarit eivät sovi pullosilmäisille, sanoi vuorostaan hyvä ystäväni minulle, kun piilolinssien perään haikailin.

-Pallohame ei sovi pullealle, voisi joku sanoa kuvaa katsellessaan (ja itsekin sanon).

Totta, mutta siitä huolimatta minä pallokläningin itselleni ostin. En enää välitä sanomisista pätkääkään (pyhkii salaa kuuman, kimmeltävän kyyneleen poskipäältään).

Tällä haavaa tuo pallohame mahtuu jo jopa aika kunnolla kiinnikin, joten voi olla, että kiskaisen sen tänään taas ylleni muutaman välivuoden jälkeen.

Pitkästä aikaa maanantaiblogi ilmestyykin näin tiistaina.

On tietenkin sattunut tapauksia, että maanantaibloginkin kirjoittaminen on luiskahtanut tiistain puolelle, mutta sitä sentään on aloitettu maanantakina.

Eilen ei edes aloitettu, koska olin illalla Ep:n Kristillisdemokraattien piirihallituksen jouluaterialla Östermyrassa.

Juhlallinen ateria, juhlallinen hallitus, juhlallisine jäsenineen ynnä puolisoineen ja juhlallinen paikka. Entinen hevostalli kuulemma. Pilttuita ei enää ollut jäljellä ja vaikka olisi ollutkin, niin ei olisi haitannut. Hevospilttuut on kivoja.

Ruoka oli hyvää. Ruoka on aina hyvää ja varsinkin jouluruoka.

Söin kuitenkin varovasti ja siipiäni myöden, koska, kuten kaikki te miljoonat lukijani muistatte, vatsalaukkuuni mahtuu tätä nykyä oudon niukasti sapuskaa kerralla kokoonsa nähden.

Ennen sitä meikäläinenkin pystyi syömään kaikkia sortteja (lanttu-, porkkana-, imelletty peruna- ja maksalaatikko plus perunaa, soossia ja muita putinkeja monta napollista yhteen menoon. Unehuttamatta tietenkään joululimppuja, rosolleita, kalkkunoita, savulohia  sun muita tilpehöörejä, mitä joulumenuuseen aina pitää kuulua.

Hyvin meni juhlaruokailu, enkä tullut kipeäksi.

Sen sijaan, atrian jälkeen lukemani runon jälkeen,  alkoi ohimoita ja pään sisustaa ruimia.

Runonluku meni huonosti ja runokin oli aika...öh...monisanaisen mitäänsanomaton, vaikka itse sanon. Ja minulla, jos jollakin, on kanttia sanoa, kun olen sen itse kirjoittanut.

No, sitten. Ei vähä mittään, mutta tänään on taas jouluillallinen! Ja tietenkin Östermyrassa!

Tällä kertaa syömään kokoontuvat Kansanlähetyksen työntekijät ja sopimusperäiset- sekä aluejulistustyöntekijät vaimoineen ja miehineen. Minä kuulun aluejulistustyöntekijän vaimon  kastiin.

On hauskaa syödä jouluillallisia joka ilta.

Jaa, että eikö sitä kyllästy niihin?

-Ei!

Minä en kyllästy jouluatrioihin ikinä. En myöskään kaalilaatikkoon. Työssä ollessani hain ruokatuntisin seinän takana olevasta kaupasta joka päivä valmiskaalilaatikkorasian.

Aioin tehdä tutkimusta siitä, kuinka kauan ottaa, kunnes tämä frouva kyllästyy AINA SAMAAN ruokaan.

Koe meni pyrstölleen. Se loppui kestettyään muutaman viikon.

Ei siitä syystä, että olisin kyllästynyt, vaan siitä syystä, että kyllästyin, kun en kyllästynyt. Mitäs ippiä sellaista koetta on jatkaa.

Itsenäisyyspäivänä meidät oli kutsuttu juhliin. Ei ihan Linnan, mutta ei jäänyt paljon puuttumaankaan. Nimittäin Suomen Ilmajoelle.

Tunsimme itsemme hyvin tervetulleiksi ja rakastetuiksi perille tultuamme (kuten varmaan kaikki Linnaan saapujatkin).

Vesku ja Tiinu (nimet muutettu) tervehtivät meitä halaamalla lämpöisesti (kuten varmaan Jenni ja Saulikin olisivat tehneet, mutta on eri asia halata kahtatuhatta ihmistä kuin kahta).

Tarjoilut olivat aivan mahdottoman maittavia ja suussa sulavia (kuten Linnassakin).

Illan puheenaiheet olivat maailman tärkeimpiä, parhaita ja mukavimpia (kuten varmasti Linnassakin. Ainakin joillakuilla).

Me puhuimme Kuninkaan Pojasta ja hänen tuntemisestaan koituvista hyvistä seuraamuksista.

Illaksi tulimme kotiin ja katselimme televisiosta niitä toisia juhlia. Siksi nyt pystynkin niin hyvin vertailemaan. Meidän omia ja niitä.

Pukuloistossa emme Tiinun kanssa jääneet Linnan leidien kanssa hopealle (tai ehkä Mintulle  ja Jennille piirunverran).

Viime viikko oli oikein kyläilyviikko muutenkin. Maurin ja Leilan luona olimme oikein kutsuttuina myös. Ylenpalttista hyvää saimme nautiskella heidänkin kodissaan ja hyvässä seurassaan.

Aija-Kanitan luona kävimme tietenkin myös. Se on selvä se.

Sunnuntaina oli Telluksen komeimmalla kirkolla (Vaasan Huutoniemen kirkko) Vaasan Kansanlähetyksen joulujuhlat. Minun ryhmälläni ja toisella muulla ryhmällä oli kahvitusvuoro.

Ennen kuin siitä kerron, tarkennan, että kukin saa laittaa mielessään Telluksen komein kirkko-tittelin eteen sen oman rakkaan kirkkonsa. 

Minulla Telluksen komeimman kirkon eteen kuuluu neljä (fyra) kirkkoa. (Riippuu, kussa kullakin kerralla olen.)

Ne neljä ovat: Isonkyrön uusi kirkko, Isonkyrön vanha kirkko, Vaasan kirkko ja Huutoniemen kirkko. Tarkennuksena vielä, että ikinä en ole epäkomeaa kirkkoa nähnyt. En ikinä!

Joulujuhlakahvitus meni hyvin. Kaikki sujui kuin rasvattu, kun oli tupla miehitys. Minä sain kaadella kahvia. 

Loppusiivoukset ja tiskaamiset sujuivat alta aikayksikön. Minä pyyhkielin kuin hidastetussa filmissä märällä rätillä vielä ruokasalin pöytiä, kun porukka tuli ääreni silmät pyöreinä ja sanoivat lopettaneensa työt jo aikoja sitten. Ymmärsin vihdoin lopettaa minäkin ja suuntasimme kulkumme kivenheiton päässä olevaan Asevelikylään. Erkki oli paistanut lättyjä ja hakenut sokerimunkkeja. Söin kaksi lättyä, enkä yhtäkään munkkia. Sattuneesta syystä. Röyh!

T: Kaisa Märgrät-Munkbär

---------------------------------------------------------

Ensimmäinen Mooseksen kirja 2:8-14

Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin,

ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt.

Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita,

jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä,

ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun

sekä hyvän- ja pahantiedon puun.

Eedenistä sai alkunsa joki, joka kasteli puutarhan ja joka sieltä lähtiessään

jakaantui neljäksi haaraksi.

Ensimmäisen nimi oli Pison.

Se kiertää kohti Havilan maata, missä on kultaa,

ja sen maan kulta on hyvää.

Siellä on myös suitsutuspihkaa ja onykskiveä.

Toisen joen nimi on Gihon. Se kiertää koko Nubian maan.

Kolmannen nimi on Tigris ja se virtaa Assurin editse.

Ja neljäs joki on Eufrat.