Ihan tähän tämän maanantain mhvv:n alkuun hiukan selostusta (ja varoitusta) tuosta alemmasta kuvasta.

Siinä nököttää ihana  pihasaunamme. Siitä ei sen enempää. Se on ollut siinä kaksitoista vuotta ja tulee edelleen olemaan, mutta nuo kaksi kuusta tuossa edessä!!! Ne tulevat kaatumaan (ja toivottavasti kirveellä ja sahalla. Ei tuulen ja myrskyn avulla).

Kuusista on, jokunen viikko sitten, nirhattu poikki monta ihanaa oksaa.

Oksat peittivät hienotunteisesti näkyvyyden saunalle ja olivat valtavan pitkiä ja tuuheita (melkein maahan asti) muodostaen romanttisen, hämärän, vihreän huoneen allensa.

"Huoneessa" oli puutarhapöytä ja muistanpa kerran ryystäneeni limonaadia pöydän ääressä saunomisen välillä löyhytellessäni.

Kuten kuvasta näkyy, niin "huonetta" ei kuusen alle saa muodostettua enää millään ilveellä ja 

on todella kauheaa, että koko kuuset pitää kaataa, ei vaan oksia karsia.

Lupaamani varoitus onkin tämä: älkää kuuna kullan valkean istuttako puita talon läheisyyteen, eikä sähköjohtojen alle.

Oikeanpuoleinen kuusi on jo kerran tuulessa ja tyrskyssä katkennut, mutta rysähti onneksi "vain" sähköjohdon päälle.

Koska emme voi siirtää talomme kivijalkaa ja itse taloa sen päällä toiseen paikkaan (vaikka mieli tekisi), niin on pakko kaataa puut.

Hyvästi intiimmit puunalusta-kaffihetket ja verannalla ilkosilla löyhyttelyt!

Ylemmästä kuvasta (sekin ollut näillä huudeilla jo useasti) tulee pieni maininta hetken kuluttua

Eipä tulisi pitkiä lurituksia maanantaiblogiin, jos pitäisi kalenterimerkkauksien mukaan kirjoitella. Viime viikon sivuaukeama ammottaa tyhjyyttään vitivalkoisena ja kelmeänä.

Ainoastaan perjantain kohdalla lukee OHJAUSRYHMÄ SRKTALO 16-18. Siellä minä kelmeänä myös istuin. Sanoin muutaman sanankin erinäisistä asioista ja niiden vierestä.

Käsväskyyn olin varannut kaksi pyöreää kauraleivänpalasta (juustoa välissä) ja nallepulloon vettä.

Samoissa tiloissa jatkuisi vielä perjantain raamattupiiri. Oli hyvä tankata näiden kahden tarpeellisen, mutta niin erilaisen tilaisuuden välissä.

Perjantaipäivä meni siis siinä, eikä siitä sen enempää, mutta torstai...siitä hiukan enemmän.

Siitäkin huolimatta, että moni on Fb:stä asianpäältä jo lukenutkin.

Tähän nimenomaiseen asiaan haluan hiukan tarttua, ennenkö palataan torstaihin.

Nimittäin: minua on alkanut jälleen kerran ja pitemmän aikaa kuristaa kurkusta ja ahistaa, kun tuntuu siltä, että minulla ei ole enää mitään uutta ja färskiä kirjoitettavaa.

Kaikki jutut, jotka ovat tapahtuneet 72 vuotta kestäneen eloni aikana, olen jauhanut useaan kertaan, oikein ja nurinperin. Facessa ja täällä.

Luulen ja pahoin pelkään, että tämä bloggaussivusto, eli mhvv, loppuu totaalisesti ensi toukokuun 28:s päivä. Siitäkin huolimatta, että Ryttyläss hieman eräälle ihanalle lukijalleni toista lupailin.

Charles kielsi lopettamisesta kirjoittamasta. Hän sanoi, että se on sen merkki, että kerjää ja ruikuttaa, että ihmiset itkua tyrskien haluaisivat blogia jatkettavan.

Sitä en halua, mutta en halua silloin 28 toukokuuta lopettaa kuin seinäänkään. On tämä sen verran hauskaa ollut. Hyvä on kertoa etukäteen.

Aion kyllä kirjoitella Facebookkiin juttuja (silloin, kun jotakin sattuu ja tapahtuu), joten jos et ole vielä Fb-kampraattini, niin tule sellaiseksi!

Sivustoni on kyllä kaikille nähtävissä ja luettavissa, että kaveruuskaan ei ole välttämätön. Minä kyllä tykkäisin kovasti, jos kumminkin tulisit.

No, niin nyt sitten se asia, josta Facessa olen jo revitellyt, mutta josta tykkään revitellä lisää, jos vaan joku kuuntelee. Asia on nimittäin niin, että minun oli viime torstaina pakko ottaa ja soittaa terveyskeskukseen ja tilata lääkäri.

En tiennyt, kuinka lääkäri tilataan. Tai siis, mihinkä soitetaan. Kaikki on muuttunut siitä, kun viimeksi (vuonna 2015) terveyskeskuksen palveluita tarvitsin.

Silloinhan, kuten muistatte, kaaduin asfaltille keskellä kirkonkylää  ja suoraa nenälleni. Nenästäni alkoi tietenkin välittömästi vuotaa kaiken muun eritteen lisäksi myös runsaasti verta. Seurauksena oli myös, että piti hankkia uudet silmälasit. Siitä asiasta en niin kovin murheellinen ollut.

En nimittäin tykännyt silmälaseistani lainkka. Päinvastoin. Näytin ne nenälläni ihan Urho Kekkoselta (lukuun ottamatta tietenkin niitä harvoja hiussuortuvia, jotka minulla onneksi vielä on ja Urholla ei). 

Koska en kiireissäni löytänyt oman terveyskeskuksemme uusia numeroita mistään, päätin soittaa siihen vanhaan, jonka olen luuriini tallentanut. Se toimi!

Numerosta alkoi kuin alkoikin kuulua posmotusta numeroiden vaihtumisista ja kerrottiin uusi numero. Neuvottiin painamaan ruutua, jos tahtoo, että terveyskeskuksesta soitetaan takaisin saman päivän aikana. Minulla oli kiire, joten en ajatellutkaan painaa ruutua.

Tosin en olisi voinut niin tehdäkään, koska en tiennyt, mitä ruutua? Sen arvasin, että ikkunaruutua ei tässä tarkoitettu, vaan ehkä tietenkin puhelimen, mutta näyttöruutuako?...Vaivalloisesti ajattelin, että ehkä kyseessä on se risuaita-näpykkä? 

Aika pian (siis käsittämättömän pian) sain hoitoUHMISEN langanpäähän ja aloin antaumuksella selittää vaivojani ja pyytää päästä lääkäriin:  

Vasen jalka on ollut kovaa kipeä kaksi viikkoa.... pääsen kyllä kävelemään, kun otan Burana 600 kolme kertaa päivässä... eilen illalla vasemman käteni kämmenselkään nousi kuumottava ja koholla oleva valtava mustelma ja minua närästikin ja illalla iski mieleeni, että jospa minussa muhii veritulppa... sydämessä ja jalassa ja kädessä....

Veritulppa on sellainen vaiva, että ainakaan minua ei huvita jäädä pehkuihin miettimään onko se tulppa, vai ei. Sitä mieltä oli hoitajakin. Niinpä ajan saatuani lähdimme Magnuksen kanssa köröttelemään omaan terveyskeskukseemme.
Siellä otettiin sydänfilmi ja kohtelias ja empaattinen nuorukainen, joka filmin otti, sanoi sydänkäyrän näyttävän hienolta. Se lohdutti.

Kehuin nuorukaisen maasta taivaaseen ja sanoin hänen sopivan hyvin ammattiinsa. (Kuten asia olikin).

Kyllä sen huomaa, sopiiko joku ammattiinsa, vai ei. Meidän terkkarissa sopivat kaikki.

Itkua tuhertaen vannoin lääkärille, että jos tästä selviän, niin alkaan huolella hoitamaan itseäni, enkä vaan meinaamaan.

Alan jumppaamaan (tässä kohtaa pyydän katsomaan sitä toista kuvaa). Tuollaisella vempulalla olenkin nyt vempuloinut päivittäin ahkerasti.

60 kertaa ylös ja alas yhteen menoon! Välillä aina pieni huilausbreikki ja taas huhtomaan.

Lupasin lääkärille, että laihdutan itseni normaaliksi (!) Tai ainakin sellaiseksi, että nilkat kestävät.

Lääkäri hymyili ja sanoi, että laihduttaminen ei ole nyt se ensimmäinen asia.

Ihana ammattiinsa sopiva lääkäri. Ei alannut syyllistämään. Sopii ihanasti ammattiinsa.

Kerroin, että olen tuntenut itseni tähän asti aika terveeksi. Vaivana ei ole ollut kuin köyhyys ja ilkeys.

Lääkäri vastasi edelleen hymyillen, että niin, sinä olet perusterve.

Hän kirjoitti lähetteen Y-taloon Östermyraan ja siellä otettiin verikokeita ja tutkittiin ultralla, onko jalassa tukoksia, vai ei. Ei ollut!

Kaikkeen tähän meni aikaa yhdestätoista kahdeksaantoista. 6 tuntia. Ei aika, eikä mikään.

Ei sittenkään, vaikka emme syöneet eineen jyvää koko aikana. 

Jalka on aina vaan kipeä, mutta se on pääasia, että ei ole veritulppaa.

En tiedä, mikä jalan kanssa tulee neuvoksi? Aion katsella nyt ainakin kymmenen kilon verran. Ellei laihduttaminen, jumppa ja kuntopyöräily auta, niin...menen uudelleen terveyskeskukseen. Nyt tiedän numeronkin. Ruutu selviää siihen mennessä myös.

Tästä tulikin pitkä lötinä, vaikka kalenteri valkoinen olikin. Kädenselkämys on vielä musta. Se kompensoi tämänkin jutun: Kalenteri valkoinen, kämmenselkä musta.

T: Kaisa Svarthand-Bloodynose.

-----------------------------------------------------------

Jesaja 33:6

Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen,

hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa.

Siionin aarre on Herran pelko