Äitienpäivä oli eilen. Muistan, kuinka oma äitini aina inhosi äitienpäivää.

Sanoin joka kerta topakasti äidilleni, että äitienpäivää juhlitaan. Satavarmasti! Vaikkahan ikenet irvessä (tässä kohtaa äiti aina lientyi ja "tyytyi kohtaloon".

Kerran sitten onnistuin kirjoittamaan hänelle sellaisen äitienpäivärunon, joka nauratti häntä niin, että ajattelin, että hän tuupertuu siihen paikkaan.  Rupesin jo jossain vaiheessa toppuuttelemaan naurua, joka oli äitynyt äitymistään ja sanomaan, että ei se runo nyt NOIN hauska voi olla.

Sanoin, että ei ole kiva, jos lööpeissä lukee seuraavana päivänä: Kuoli nauruun lukiessaan lapsensa äitienpäivärunoa! Sekös lisäsi vaan tulta naurutappuroihin.

Tuo äitienpäivä jäi ainiaaksi mieleeni ja mikä kivointa sen jälkeiset äitienpäivät äiti kesti huomattavasti paremmin, eikä valittanut ja vaikertanut oikeastaan ollenkaan.

Ylemmässä valokuvassa näkyvä asetelma oli ensimmäisenä vastassa, kun olin vihdoin saanut kongottua alakertaan ja kerittyä silmäluomet kunnolla auki ja rullalle.

Asetelma oli Magnuksen minulle, lastensa äidille, asettelema ja valmistama. Tuoretta kahvia oli pannu täynnä.

Magnus kertoi siinä kaffia ryystellessämme, että juomalasissa oleva tulppaani oli hetki sitten haettu talon kivijalan vierustalta. Se oli ollut ihan supussa katkaistaessa, mutta räväyttänyt kaikki terälehdet levälleen muutaman minuutin kuluttua.Vitsikäs kukka. Illalla se sulki hitaasti venytellen terälehdet umppuun. Erikoinen kukka.

Äitienpäiväkorttiin (minun aikoinani mainokseksi piirtämä) Magnus oli liimannut lampaan (kuvaa näpäyttämällä ehkä näkyy).

-Mitä? Meinaatko jyrätä pikku lampaan (so. minut) littiin? kysyin suu täynnä 100% kauraleipää.

-En tiätenkää. Soot siinä kattomas, ku taiteelen kivenmurikoolla! vastasi Magnus. 

-No, kyllä mä ymmärsin, ettet niin ajatellut!!! lohdutin, vaikka ei olisi pahitteeksi taas vähä litteämmäksi tullakin. En tietenkään loppukaneettia  ääneen, enkä tietenkään ala taas tässäkään paasata laihduttamisesta. Semminginkään, kun paasaaminen ei auta. Pitäisi olla järeämmät konstit.

Noh, mistään järeydestä ei ollut tietoakaan eilisenä äitienpäivänä.

Halulla söin aimo loiskareita tekemästämme täytekaakusta.

Magnus teki kakkupohjan ja minä täyttelin (hilloa, banaania, rahkaa ja kretaa) ja päällystin (pussillinen vaahtokarkkeja, 7 viinirypälettä ja Susu-suklaapatukan viipaleita).

Tulos oli näöltään...no joo, mutta maultaan jees.

Äitienpäivälahjaksi sain puseron, kevätsuukkoja (sitruunasuklaamöhnällä) ja kynsilakkapullon. Pullossa oli punaista lakkaa. Illalla ani myöhään innostuin lakkaamaan kynteni. Vitivalkoisella lakalla! Uusi punainen lakka oli alakerrassa. En jaksanut lähteä hakemaan.

Kuitenkin olihan pakko lakata kynnet, koska ne ovat nyt niin pitkät, että vois päästä puuhunkin, jos puuhun haluaisi.

Näin pitkäkyntinen olen viimeksi ollut ehkä silloin, kun tänne muutettiin. eli syksyllä tulee 13v umpeen. Ihmetykseni kynsistäni on suuri. Ehkäpä kuuluisa ihme&superaine, Taviöpro, sittenkin auttaa ja vaikuttaa? Ainakin kynsiin. Toivon, että se auttaisi myös harvenevaan hiuskuontaloonikin. Silloin ei jänteiden notkeuksilla ja elastisuuksilla olisi penninkään väliä. Pääasia on pää ja kynnet.

Myöhään illalla, siinä sitä valkoista lakkaa kynsivalleillekin vedellen, ajattelin, että seuraavakin Taviöprosatsi saa vielä tulla. Katson kunnolla sen hiuskuontalo-asian loppuun, ennenkö lopetan kapselien nielemisen.

Keskiyön aikaan Magnus tuli ylös ja haisteli pöllämystyneenä huoneemme ns. sisäilmaa.

-Mikä kusiaasen kusi täälä haisoo?

-Kynsilakka, vastasin minä katsellen kelmeitä kynsiäni.

-Kyllon kauhiat, totesi Magnus  minä ja olin tismalleen samaa mieltä.

Äitienpäivän kunniaksi ei saatu lippua liehumaan. Magnus yritti kauan ja hartaasti, mutta ei onnistunut. Narut eivät kuulemma liikkuneet senttiäkään suuntaan, eikä toiseen.

Ajattelin, että ovatkohan snöörit ja pidikkeet ruostuneet kiinni ruosteiseen ja vinoon lipputankoon? Mene ja tiedä.

Itse lippukin on jo hivenen kellastunut. Minulla ei ole konsteja valkaista suomenlippuja. Minulla ei ole konsteja valkaista yhtään mitään. KAIKKI valkoinen muuttuu hoteissani kulahtaneen keltaiseksi (usein myös kulahtaneen harmaaksi).

Tiistaina meitä kokoontui innokkaita seurakuntalaisia yhteen suunnittelemaan tämän vuoden  marraskuussa pidettäviä seurakuntavaaleja. Vaikka on vasta kesän ihana alku, niin eipä mene kauaakaan, kun jo kuljemme hytisten marraskuun hyisissä keleissä. On hyvä olla tärkeässä asiassa ajoissa asialla.

Itse täytin ehdokaspetyykin välittömästi ja annoin Evelle. Sitten huomasin, että kukaan ei ole minua ehdokkaaksi edes pyytänyt! Siitä siihen, etten pudonnut pappilan penkiltä.  Eve ymmärsi yskän piti välittömästi pienen puheen ja lopuksi pyysi minua ehdokkaaksi.

-Sait ylipuhuttua! vastasin, vaikka puhe ei ollut vielä kunnolla loppunut.

Vastaa sinäkin myöntävästi, jos  sinulta joku kysyy halukkuuttasi seurakuntavaaliehdokkkaaksi. Missä Suomen evlut. seurakunnassa ikinä asutkaan ja toimitkaan.
Ja on ihan suotavaa, että osoitat halukkuutesi, vaikka ei tulla erikseen pyytämäänkään. 

Torstaina olimme Vaasassa Magnuksen kanssa. Kävimme tätiäni helssaamassa. Lauloimme hänelle vakiolaulumme "Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen. Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen...

Sitten menimme Rewel-Centeriin kuuntelemaan, kun kuorot lauloivat. Varsinkin yhden kuoron esitys oli meillä innostuksen ja kiinnostuksen kohteena. Siinä lauloi Vivianni. Riemukasta kuorolaulua ei voita mikään!

Oli hyviä hetkiä kaikki ja tyytyväisinä ajoimme kotiin koppaan maata (kuten leikkisä sanonta näillä leveysasteilla kuuluu).

Lauantaina meillä oli kunnia saada olla Tuulan syntymäpäivillä.

Minulla oli kunnia saada lausua omitekemä runo päivänsankarille. Jos koskaan, niin nyt tunsin, että kaikki meni keskelle nappia! 

Syntymäpäiväsankaritar oli silminnähden tyytyväinen ja iloinen. Sekös tietenkin saa runon rustaajankin tyytyväiseksi ja iloiseksi. :)

Tyytyväisiä ja iloisia olimme myös perjantaina. Heti melkein puolenpäivän jälkeen.

Nimittäin VEETI tuli meitä taas ilahduttamaan. Saimme Veetiltä kukkia ja kortin (kts. alempi kuva).

Jos ja kun taas näkyy huonosti, niin napauta kuvaa. Ehkä silloin saa selvää, mitä Veeti meille tahtoo haukkua. :D

Veeti on yksi niistä  hienoimmista koiraherroista- ja neideistä, joita tunnen. (Veetin kohdalla kyse on tietenkin herroista). 

Tällä kertaa Veeti oli vaan yhden yön. Se on meillä jo kuin kotonaan.

Se tietää kaikki meidät asukkaat ja hoksasi heti, että yksi sen lemppari-idoleista (Magnus) puuttuu. Voi riemua ja iloa, kun Magnus sitten tuli. 

Veeti on siisti herra. Mättäät ja oljenkorret lentelevät, kun se kuopii tarpeillaolonsa jälkeen!

Olimme lauantaina syntymäpäivillä, joista jo kerroin, mutta ei hätää Veetillä: Charles oli kotona.

Ulkonakin olivat käyneet. Mättäät ja oljenkorret olivat saaneet taas kyytiä.
Huomasin kotiin tultuamme, että Veeti-herralta riippui kikana takamuksessa. No, eipä muuta kuin herra kainaloon ja hyysikkään putsausasemalle.

Loppu hyvin ja kaikki hyvin.

Teimme lähtöä Veetin kotikonnulle ja lähdönpäälle vielä harjailin koiraherraa, josta harjaamisesta se kovasti tykkää. Nytkin se kellahti oikein selälleenkin ja lupsautti silmät kiinni. Minulta silmät sen sijaan lupsahtivat auki. Kikana! Ihan selvästi kikana. Ylt´ympäri takkuuntuneena.

Yritin saada sitä pois, mutta huonolla menestyksellä. Veeti pani julkiset kammat asian tiimoilta (julkiset kammat: kieltäytyä totaalisesti yhteistyöstä).

Minä en uskaltanut tehdä mitään. Siksi äänekäs vastalause oli.

Ei auttanut, kun viedä Veeti ja kikana omaan kotiinsa odottamaan, että pesijä tulee paikalle.

Myös remmi jäi siinä tohinassa eteisemme aakkunalaudalle. Bär-Litzy (nimi muut.) kyllä lohdutti, että paripäivää he voivat käyttää vanhoja henkseleitä, joita aina joka kodissa löytyy, kun etsii.

-Hohhoijaa mitä hoitajia, ajatteli varmasti Veeti kuljetuskopassaan

T: Kaisa Kikander-Henkselsjö

-------------------------------------------------------

Psalmi 9:4-10

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,

kuuta ja tähtiä,

jotka olet asettanut paikoilleen

-mikä on ihminen!

Kuitenkin sinä häntä muistat.

Mikä on ihmislapsi!

Kuitenkin pidät hänestä huolen.

Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon,

seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.

Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi,

asetit kaiken hänen valtaansa;

lampaat, härät, kaiken karjan,

metsän villit eläimet,

taivaan linnut ja meren kalat,

kaikki vesissä liikkuvat.

Herra, meidän Jumalamme,

suuri on sinun nimesi

kauttakoko maailman!