Uskottava se on, että taas on maanantai. Ennen vanhaan jokaisella päivällä oli oma tunnusomainen tunne. Tähän ikään eläneenä on saanut huomata, että päivät tuntuvat hieman erilaiselta kuin ennen. Ehkäpä PÖTKÖ olisi se sana, joka parhaiten kuvaisivat nykyisiä päiviä. Jokaista niistä. On pötkömaanantai, pötkötiistai, pötkökeskiviikko jne, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan?
Ennen vanhaan oli hiukan toisin.
Maanantaina tuntui arvattavista syistä aika tuskaisalta. Arvaahan sen, kun kivan viikonlopun jälkeen oli mentävä töihin. Niska vääränä. Pakostahan vääräniskaisuus löi leimana maanantain kylkeen.

Tiistaina jo helpotti. Töihin lähtö sujui oikeastaan jo aika rutiinilla, kun alkuun oli päästy.

Tiistai tuntuikin jo suht koht (lievästi tosin) mukavalta. Mauttomalta, mutta mukavalta.

Keskiviikkona oli jo täysi rähinä päällä ja siksi keskiviikon päivätunne oli virkeä ja tehokas. 

Keskiviikkoisin onnistui moni asia ja iltaisin mentiin moniin paikkoihin ja harrastettiin monenmoista.

Torstai oli tietenkin mukavan tuntuinen, kun sen jälkeen oli perjantai, joka tietenkin oli ihan jättekiva.

Perjantain tunne oli helpottunut ja huoleton (ellei sitä pitänyt siivouspäivänä. Me emme pitäneet).

Lauantai on lauantai. Siitä ei sen enempää (ellei sitten pitänyt sitä siivouspäivänä. Silloin se oli hivenen tympeä).
Sunnuntai tuntui aina jotenkin erikoiselta. Pyhältä. Lapsillekin puettiin aina pyhävaatteet päälle.

Minulla oli aika monta pyhämekkoa. Oli tätini miesten paitakankaista ompelemia ja äitini pumpulilangasta kutomia.
Rynkkyhiaisia- ja helmaisia esiliinoja tätini ompeli minulle myös niistä samaisista miesten paitakankaista.  Minä olin lapsena aina hyvin fiinisti puettu. Varsinkin sunnuntaisin.

Noista ajoista varmaan juohtuu mieltymykseni nätteihin vaatteisiin. Plaraan mielelläni muotilehtiä, jos eteeni sellaisia sattuu.
Itsekin suunnittelen, mutta vain mielessäni kaiken sorttisia kostyymejä.

Vaatteiden suunnittelu on hyvää unilääkettä. Ensin iltarukous, sitten vaatteiden suunnittelua. Useinkaan en ehdi suunnitella vyötärönauhaa pidemmälle, kun jo kumea kuorsaus kiirii ympäri taloa.

On aika jännä juttu, että olen elämäni suunnitellut vaatteita, mutta vain muutaman kerran toteuttanut suunnitelman. Olen toteuttanut kutomalla yhden puolihameen ja valmiista kankaasta yhden bontson.

Joku voi sanoa, että bontso on suunniteltu ja keksitty jo iät ja ajat sitten.
Kyllä, mutta ei sellaista kuin minä: neliskanttiseen isoon kankaanpalaan reikä keskelle ja kaikki reunat pallistetaan superpörröisellä villalangalla!
Jaa, että sellaisiakin on nähty? Ovat siinä tapauksessa sen minulta kopioineet!

Kutomaani villapuolihametta ei taatusti ole kenenkään eteen tullut. Tämän villapuolihamejutun olen kertonut useasti ennenkin, mutta olen saanut muutaman uuden lukijan, jotka eivät sitä ole lukeneet, joten kirjaan sen tähän jälleen kerran ylös:

Ensin loin pyöröpuikoille valtavan silmukkamäärän ja aloin puikot sauhuten tikkuamaan harmaasta 7 veljeslangasta suoraa pötköä.
Välillä vaihdoin langan laatua angoraan, jolloin muodostui upeita vaaleanharmaita pörhökohtia sopivin välein. Juuri niin kuin sieluni silmillä valmiin hameen olin nähnyt.
Helma kiertyi somasti rullalle aivan, kuten alkuperäiseen suunnitelmaan sopikin..
Aikani kudottuani aloin kaventelemaan sieltä sun täältä ja kun helma mitatessa ylettyi sorjien nilkkojen kohdalle, tein kumminauhalle uran vyötärölle.
Äitini teki helmaan, kolmeen kohtaan, kaksitupsuiset rusetit ja TADAAA: hame oli valmis!
Siitä tuli upea. Ei kumma, että Tampereella eräässä vaateliikkeessä myyjätär pysähtyi eteeni ja osoitti sormella pörröluomustani.
Kerroin, että olen sen, tupsuja lukuun ottamatta, ihan itse tehnyt. Myyjätär kallisti ihaillen päätään ja minusta tuntui, että hänen teki kovasti mieli ostaa se. Ei hän kylläkään mitään sanonut. Onneksi. Olisin joutunut sanomaan, että läninki ei ole myynnissä.

Kuvia en ole ottanut uusia. Tarve olisi kova jo siitäkin syystä, että minulla on meneillään Facebookissa Kaisan adventtikalenteri-sivusto.
Tarvitsisin siis 24 färskiä kuvaa (tai enää 21, kun kolme luukkua on jo aukaistu).
Löysin tämän maanantaiblogin alkuun muistaakseni ennenjulkaisemattoman kuvan, jossa on melkoperäisen varmasti suden tassunjälki!  Ainakin sen silloin kuvasin yksityisen lenkkipolkumme syrjässä, jolloin susi meidän autotallinedustalla oli tepastellut.
Autotallinedustan jäljet näin, mutta eipäs moljahtanut mieleen niistä ottaa kuvia.
Alempi kuva on otettu kamaristamme. Siitäkin on jo muutama vuosi, mutta se voisi olla tältäkin viikolta. Mikään ei ole muuttunut. Lakana toki on otettu soffan päältä pois ja pesty. Se oli aina suojana, kun Lulu oli kylässä. Lulu tykkäsi kölliä soffan päällä. Ei lattialla. Tietenkään.

Kalenteriin on viimeviikolla kirjoitettu taas menoa, jos toista. Moneen merkittyyn menoon en voinut valitettavasti osallistua. Täytyi vaan tyytyä sanomaan, että moneksi en repeä, vaikka värkeissä olisi varaa kolmeenkin Kaisaan. Tosin toivoa on, että värkki hiukan kutistuisi. Jopa niin, että vaan kahteen Kaisaan varaa olisi.
Nimittäin viikon verran nyt on oltu sillä 1/2 pikadieetillä ja hyvin pyyhkii. Myös heillä, jotka minut saivat innostumaan, pyyhkii hyvin. Niin olen ymmärtänyt.

Viime perjantain kohdalla kalenterissa lukee Hattunen 11-14.
Se tarkoittaa sitä, että olimme Magnuksen kanssa tuon ajan tuon nimisessä kaupassa seurakunnan edustajina glögiä ja pipareita tarjoamassa. Jaoimme myös seurakunnan joulunajan ohjelmalehtisiä ja raamatunlauseita.
Ihmiset pysähtyivät iloisina juomaan ja syömään ja laittoivat myös tarkasti lehtiset ja lauseet laukkuihin ja taskuihin kotona luettavaksi.
Olipa harvinaisen mukava tehtävä meillä.
Paitsi, että Magnus vannoi jossakin vaiheessa, että hän ei ikänä tuu mun kans jakamahan yhtää mitää, eikä varsinkaa lökiä. Ei kuumaa, ei kylymää.
Jotenkin kyllä ymmärrän Magnusta. Ei ole helppoa olla tehtävässä ihmisen kanssa, joka repii pelihousujaan ja harvaa tukkaansa pienimmänkin "vastoinkäymisen" kohdatessa.
Pieni vastoinkäyminen oli, että glögi loppui. Ihmisiä tuli tarjoilupisteelle solkenaan.
Glögiä saatiin hyvin pian lisää, ei siinä mitään. Huolto pelasi todella hyvin.
Mutta jo siinä pienessäkin välissä, jolloin juoma teki välipään, minä olin viittä vaille, etten paiskannut lattialle makaamaan, huutamaan, potkimaan, sadattelemaan ja sylkemään.
Magnus säilytti rauhallisuutensa ja ojenteli ystävällisesti piparkakkuja ihmisille, ku löki on ny väliaikaasesti päässy loppuman. Pian sitä tuarahan lisää. Orota siinä ny jonku aikaa.
-Justihin piisas, sanoi laihialaisemäntä, ku velli kesken loppui, sain minäkin kähistyä "leikkisästi" "leikkisä" kun olen.
Meidän glögipiparivuoromme päättyi aikanaan ja kotimatkalla keskustelimme sulassa sovussa ja iloisina kaikesta. Tulimme siihen lopputulokseen, että kyllä me taas ensi vuonnakin Hattuseen menemme. Yhdessä.

Sunnuntaina olimme sellaisilla syntymäpäivillä, että enpä muista niin miellyttävissä ja mukavissa taas hetkeen käyneeni.
Äitini serkku täytti vuosia ja kutsuivat meidätkin juhlaa viettämään. Oli valtavan mukavaa nähdä samalla 4 pikkuserkkua ja yksi Charlesin 3:serkku (pikkuserkkujen lapset ovat keskenään kolmansia serkkuja mikäli oikein olen ymmärtänyt) ja yksi "tavallinen" serkku vaimoineen.

Facebookista on todellakin enemmän hyötyä ja iloa kuin arvaammekaan ja mitä sukulaisiin tutustumiseen tulee. Näillä syntymäpäiväjuhlilla ihana ja kaikinpuolinen syvä hyväksynnän huokuna täytti juhlakodin. Suku on paras. Ei siitä mihinkään pääse.
T: Kaisa Släktäng-Kusinö
-------------------------------------------------------

Psalmi 134: 3

Siionin Herra siunatkoon sinua,
hän, joka on luonut taivaan ja maan.