Yksi viikkoraita elämäni räsymattoon on taas valmistunut ja painunut unhon suohon, eikä koskaan palaa. Lienee tarpeetonta mainita, että kyseinen viikkoraita luiskahti suohon taas hyvin liukkaasti. 

Se on tarpeen sanoa, että viimeviikon räsymaton raita oli iloisen punainen ja vihreän kukertava. 

Hyvä, kun tapahtumat tulee aina kirjattua tänne blogiin, niin voi itsekin niitä sitten VIELÄKIN vanhempana lukea (tai luetuttaa). 

Toivon, että voin vielä monta monituista vuotta mhvv:tä ylös kirjata. Kaikkihan muistatte, että mhvv on lyhenne sanoista mielenkiintoisia häppeninkejä varrelta viikon?

Kirjoitin varmuuden vuoksi kirjainselvennyksen näkösälle jo siksikin, että luultavasti tukku uusia lukijoita on alkanut kirjoitelmia lukemaan.  He voivat mielessään ajatella, että mikä ihmeen ämhoveevee? Siksi on aina hyvä välillä tehdä selvitys asiasta.

Yläkuva on toissavuodelta. Silloin joulukuusessamme riippui viimeisen kerran punaiset joulupallot. 

Viime vuonna kuusessamme riippuivat kultapallot. 

Kultapallot riippuvat kuusessamme täst´edes aina. Joka joulu. Niitä pitää ostaa lisää, mutta vain sen verran , että neljätusinaa suklaapalloa sopii myös sekaan oksille riippumaan. 

Suklaapallothan häipyvät oksilta aika äkkiä. Äkkiempääkin ne häipyisivät, mutta minä vahdin niitä kuin verikoira. Ennen joulua niitä saa syödä vain yhden päivässä. Aattona ja muina joulupäivinä ehkä kaksi ja joulun jälkeen niin monta kuin ehtii. 

Minä olen aina pitänyt varani, enkä kertaakaan ole jäänyt hopealle. Nyt on vaan niin, että voi olla vaikeaa taas näiltä huudeilta suklaapallukoita löytää ja kuuseen asetella. Viime vuonna jäimme ilman ja se oli kamalaa se.

Huomenna menen Nikolainkaupunkiin. Täytyy etsiä kunnon suklaapallokauppa. Muuten ei mistään tule mitään.

Alakuvassa on kakku. Syötykin jo ajat sitten. 

Kakkukuva sopi hyvin tähän bloggaukseen, sillä Magnus hiukan uhosi leipovana taatelikakun tänään. Ainakaan vielä eivät taatelin aromit ole kantautuneet tänne vinttipöksään. Pitänee mennä välillä alas juomaan vettä ja kysäistä, missä mennään, mitä kakkuun tulee.

Kalenterini viimeviikon aukeama on täynnä raapustuksia ja muistiinpanoja. 

Maanantain kohdalla lukee SIIVOUSTA. 

No, sitä on piisannut kyllä jo ennen viimeviikkoakin ja vieläkin piisaa. Esimerkiksi vinttipöksä, jossa nytkin kirjoittelen, on juhannuksen jäljiltä, mitä siivoomisiin tulee. Silloin muistaakseni siivosin tämän yhdistetyn työ&nukkumispaikan hiukan paremmin. 

Näin talvella ei haittaa, vaikka aina ei niin kauheasti siivoisikaan. Säkkipimeässä tänne tullaan ja aamulla säkkipimeässä lähdetään.

Joo, kyllä minä istun täällä päivittäin kirjoittelemassa ja piirtelemässäkin ja napsautan valot päälle, mutta silloin tuijotan ruutua ja paperia. En vilkuile ympärillä lentäviä pölytollukoita. 

Semmosesta ei tule kuin vihaiseksi. 

Ylihuomenna on ehkä pakko tarttua harjanvarteen ja pölyhuiskaan. On mukavaa, kun jouluna on kdin joka kolkka suht´koht siisti ja klenssattu.

Tiistaina oli Kansanlähetyksen jouluruokailu Östermyrassa. Varoin ankarasti syömästä liikaa. 

Jos syön fingerporillisenkin liikaa, tulen kipeäksi. Se on muuten aika pieni määrä, mitä voin kerralla syödä. Perhekuntalaiseni ihmettelevät isoon ääneen, että miksei tuloksia näy ollenkaan? Eli laihtumista. No siksi, kun syön vieläkin enemmän kuin kulutan! MUTTA! Nythän on tuloksiakin jo näkyvillä. Vaa´an viisari ei enää singahda niin korkealle kuin tässä jokunen aika sitten. 

Aloitin myötätunto&tukidieetin muutaman naisen kanssa. En uskaltanut niin rajua dieettiä kuin he pitivät, enää tällä ikää ottaa, mutta 2.5 kiloa on alaspäin mennyt. 

Jatkan näin jouluun saakka ja senkin jälkeen on tarkoitus pitää sama tahti päällä. Se onnistuu, tahi ei. En ala itkeskelemään ja käsiä vääntelemään etukäteen. Jos viisari jämähtää paikalleen, tai alkaa uhkaavasti osoitteleman entisiä tuhteja lukemia, niin sitten alkaa. 

Sain lukea joulujuhlaruokailussa runonkin. Ensimmäistä kertaa hengästyin lausumisesta! 

Ehkä sittenkin söin liikaa niitä ihastuttavasti maustettuja joulusilakoita ja sillejä. Ajattelin niitä lautaselleni lappaessani, että ovat kevyttä pötnettä. Silakka ja silli. No ovathan ne, mutta tietysti nelikollinen jo alkaa hiukan painaa palleaa ja pakko oli lausuessani puuskuttaa aina joka toisen värssyn välissä

Kotimatkalla valitin Magnukselle asiaa.

-Joo, kyllä mä havaattin, jotta ähkyyt , ekkä saanu henkiä veretyksi...

-Älä yhtään yritä! kiljuin käärmeissäni. Et säkää saanu henkeäs vedettyä silloin kerran yhden puheen aikana.  Pidit pikkutakin nappia kiinni, vaikka kinnas, eikä henki kulkenu. Nappi olis lentäny...

-Joo, soli kauhiaa! vastasi Magnus sävyisästi. -Henki ei kulukenu etehen, ei taa!

Jälleen kerran meitä yhdisti samanmoinen juttu. Ymmärsimme toisiamme lopuksikin valtavan hyvin. Kotimatkamme lumisen Suomen lumisella hiljaisella raitilla sujui syvässä yhteishengen- ja rakkauden merkeissä.

Minä opin, että pitää paikkansa sanonta "nälkäinen susi ulvoo kuuluvammin (so. paremmin)".  Enää en ikinä syö ennen lausumisia. En silakkaa, enkä silliä.

Ilmajoella olin paljon viisaampi. Tilaisuus oli seuraavana päivänä. Otin vain yhden joulutortun, pienen kakunpalasen ja yhden ainoan paperipäällysteisen karamellin, ennen lausumista.

Runoilu meni hyvin! Päättelen sen siitä, että muistin runojen aikana kaikki leukani, kiemuralla olevat lurexi-legginssini ja jotakin muuta pientä. Hengittäminenkin kuitenkin sujui kuta kuinkin mallikkaasti.

Keskiviikkona minua tultiin kotiin haastattelemaan paikallislehteen. Korteista ja joulusta. 

Perästä kuuluu. Laitan kuvia tänne näkösälle jo siitäkin syystä, että kaikille ei tule Pohjankyrö-lehti, vaikka se hyvä lehti onkin.

Perjantaina leivoin taskumallisia joulutorttuja. Serkkuni luuli pienenä poikana, että niiden nimi on jouluKORPPU. -Saako ottaa toisenkin joulukorpun, hän kysyi kohteliaasti. Ja saihan hän. Niin monta kuin tahtoi.

Keskiviikkona teen joulukorppuja uuden satsin. Ovat ne sen verran hyviä, eikä niin työläitäkään, kun menneinä vuosina olen muistellut, enkä laiskuuttani ole viitsinyt niitä leipoa.

Perjantaina menimme myös Nikolainkaupunkiin. Kävimme tätiäni tervehtimässä ja sieltä vielä Asevelikylään viemään ajokorttipossuja ja pipareita. Joonathanilla oli iltapäivällä mennyt inssiajo loistavasti läpi.

Kassalla maksaessani korttipossuja ja pipareita, alkoi korvakuulokkeesta kuulua kovalla äänellä:

-Pari kateissa! Pari kateissa! Pari kateissa!....

Minäkin olin hetken ihan kateissa. Piti koittaa korvia, piti tökkiä korttia lukijaan, piti ottaa pussukat pois hihnalta...jäykistyin totaalisesti.

Huomasin, että myyjätär katsoi minua tavallista pitempään. Sain jotenkin sokellettua, että minulla on pari kateissa...jonka jälkeen myyjätär oli sen näköinen, että ajatteli varmaan, että taitaa mummulla olla nyt kateissa vähän muutakin.

Onneksi kuulokojeet olivat molemmat siellä, missä pitikin, eli korvissa. Ihmettelen vähän, mitä ne sekoilivat, mutta jouluruuhkassa varmaan koneetkin joskus sekoavat.Onneksi sain myös kassaneidille selostettua, että kuulokojeet ne siellä korvissa paria huutavat ja tarkensin vielä, että minun parini, eli Magnus, odottaa autossa.

Asevelikylästä menimme Ristinummen kappeliin. Siellä oli KL:n "paikallisosaston" joulujuhla. 

Ilta kului mukavasti. Oli ihanaa jouluista ohjelmaa ja hyvät torttukaffit päälle.

Torttukahvit juotiin myös sunnuntaina Huutoniemen kirkossa niin ikään KL:n joulujuhlassa.

Hyvä oli ohjelma ja päälle hyvät torttukahvit. 

Minun oli puhe lausua tuossa joulujuhlassa vain yksi runo, mutta tartuin tilaisuuteen ja luin kaksi. Mietin jälkeenpäin, että onkohan minusta tulossa sellainen lausuja, joka pitää aina kantaa pois estraadilta, kun ei itse ymmärrä lopettaa? Luulen, että on.

Lausuminen meni oletettavasti hyvin, koska pönttöön kaakertaessani ja sieltä pois punnertaessani, tunsin olevan mahdottoman typerä ynnä tollero. Ja paitsi typerä ja tollero, niin myös sakea ja punkero. Lurexi-sotisovassani.

T: Kaisa Punkerbär-Lurexstrand

------------------------------------------------

Evankeliumi Johanneksen mukaan 3:16-17

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon,

että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään,

joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Ei Jumala lähettänyt Poikaansa tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.

Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu,

koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.