Koululta oli annettu käsky, että koska jäähalli on remontin alla, pitää juhlallisuudet pitää muualla. Sinne muualle ei kuulemma mahdu kuin kolme ihmistä kutakin ylioppilasta ja lakin päähänsä painamista katsomaan ja ruusuja tuomaan. Meitähän olisi ihan omasta porukastakin jo 6 kummeista ja sedistä ja tädeistä puhumattakaan!
-Minähän menen, vaikkahan olisi viimeinen tekoni! Menen oven taakse ennen sianruppua odottamaan ja luiskahdan sisään, enkä lähde pois kuin köysissä, tai laudoissa! uhosin kaikille.
Noh, sain kuin sainkin itseäni hieman takaisin ja loppujen lopuksi kävi niin, että lainkuuliaisena kansalaisena uskoin, mitä sanottiin.
Magnus ja minä menimme suoraa vastaanottojuhlataloon. Kummisetä%eno Charles meni lakinpainopaikalle. Neljäntenä kyllä hänkin, mutta...
Charles (ja muutkin) sanoivat, että tilaa olisi kyllä sitten loppuviimeksi löytynyt. Runsaastikin.
Se tieto ei siinä vaiheessa enää lämmittänyt, mutta toki ymmärrän koulun asettamia rajoituksiakin. Juhlasalit vetävät vaan määrätyn määrän. Palo-yms. laki määrää tarkasti, kuinka paljon ihmisiä kuhunkin lukaaliin saa ahtaa. Sille ei voi mitään.
Juhlapaikka, jossa kahvit juotiin ja herkut syötiin oli suuri ja upea. Sinne sopivat kaikki vieraat ilman rajoituksia.
Ylioppilasjuhla on yksi hauskimmista ja iloisimmista juhlista. Tiedän sen jo siitäkin, koska olen itsekin saanut moiset juhlat aikoinaan viettää. Vuonna 1981.
Kuvanottohetkestä on Kyrönjoessa (ja kaikissa muissakin joissa) virrannut vettä 38 vuotta. Kiloja on on kertynyt sama määrä kuin vuosia tuohon silloiseen sorjaan varteen, eikä naamakaan ole enää samassa kuosissa kuin kuvassa.
Myös se viisaus ja tieto, mitä päähäni lukiovuosina ahdoin on osittain huvennut. Oppiminen ei suju enää siihen sähtiin kuin nuorena. Kesti kaksi päivää, ennenkö opin avaamaan televiitsionimme (tästä hieman tuonnempana). Hoksottimet ovat myös ruostuneet, kun kuvassa tuntuvat suorastaan sätivän mustan lipan alla. Tänä aamuna luulin pitkän tovin, että olen saanut virheellisesti painetun kalenterin joululahjaksi (se sama kalenteri, jonka aukeamia olen teille vuoden alusta asti paasannut).
-Kyllä soli aiva kunnosoleva ajast´aika, kummä sen ostin ja joulupaperihin kääriin, yritti Magnus ykyttää.
-Joo, TÄHÄN asti, mutta syyskuussa alkaa falskaamaan, huusin minä.
Tuohduksissani otin puhelun kirkkoherranvirastoon. Varasin seurakunnan pappilaa "Naisten kesken iltapäiviä" silmälläpitäen. Ajankohdaksi ajattelin muuatta sunnuntaita syyskuussa ja sen myös reippaasti puhelimeen artikuloin. Seurakunnan kalenterissa se sunnuntai oli kuitenkin ihan erinumeroinen kuin minun päiväni! Sisimmässäni tiesin, että seurakunnan kalenteri on aina oikeassa. Minun pinkki kalenterini täytyy olla se, joka on väärässä!
Kuinka minä en ole ennen mitään huomannut? Kuinka monessa oikeassa paikassa olen ollut väärään aikaan?
Verenpaineeni huiteli kolmessasadassa, Kuinka ja miten minä nyt tarkistan, missä pitää olla ja milloin? Kirkkoherranviraston ihanan Paulan kanssa pääsimme päivämäärästä kuitenkin yhteisymmärrykseen.
Paineiden hiukan höllättyä aloin tutkia kalenteria tarkemmin ja tietenkin sillä silmällä, että mitä pitää kirjata uudestaan ja ennenkö sytyttää sillä kalenterilla saunanpesää.
Oli sitten, lievästi ilmaistuna, kaameaa huomata, että minä olin väärässä. Ei pinkki kalenterini. Olin koko ajan erehdyksessä katsonut syyskuuLOKAKUU sivua. Sillä aukeamalla toki sunnuntai on eri kuin pelkästään syyskuu aukealla. Lokakuu ei ole syyskuu. Sen pinkkikalenteri tiesi ihan oikein.
Kaameaa oli se, että piti Magnukselle myöntää erehdyksensä.
Olen sitä mieltä, että minussa on Kansallisteatteri (ja vaikka mikä muu teatteri) menettänyt aikamoisen näyttelijättären. Nauroin muka helpottuneena ja huojentuneena kauan ja hartaasti ja naurun loputtua selostin ohuella, puolihuolimattomalla äänellä, että olin epähuomiossa katsellut väärää aukeamaa.
-En yhtään sitä lokakuuta siinä syyskuun perässä pannut merkille...aha aha aha aha, jatkoin entistäkin ohuemmalla äänellä.
Magnus oli hiljaa. Hän tietää entuudestaan, että kannattaa olla hiljaa, kun vaimo on luullut jotakin ja väittänyt puolituntia, että virhe on muualla (tässä tapauksessa kalenterien painatuskeskuksessa).
Ylioppilasjuhliin vielä mennäkseni, niin ne ovat siitäkin mukavia, että saa tavata sukulaisia ja ystäviä livenäkin, eikä aina Facebookissa (joka sekin on mielestäni ylikivaa).
Myöskin kaiken sorttisten herkkujen syönti ylioppilasjuhlissa on tosi hauskaa. Minäkin olin kantanut korteni ylioppilaskekoon leipomalla kahta sorttia piskettejä ja tonnikalapiirakkaa.
-Meille ei jäänyt yhtään kotiinvietäväksi tonnikalapiirakkaa! Catherine parkui puhelimeen juhlien jälkeen. -Menikö ne tosiaan kaikki?
No, eihän niitä kaikkia oltu juhlapaikalla syöty. Olin tuonut loput takaisin Hälvälle. Lupasin leipoa ihan uuden piirakan ja ottaa mukaan, kun seuraavan kerran menemme heidän luokseen.
Juhlissa otettiin tietenkin myös paljon kuvia. Olisin minäkin ottanut, mutta...(lopun tiedättekin).
Kännykkääni sain taltioitua muutaman kelmeän ja sumuisen otoksen. Niitä ei voi mihinkään esille tuoda, enkä minä osaisikaan.
Tiistaina meiltä kärvähti nettireititin. Kaikki talon kolme tietokonetta sammahtivat siihen paikkaan.
Tunnelma talossa oli kuitenkin sähköinen. Tuli jokaisen suulla selväksi, että tilanne vaatii korjausta ja heti!
Sitä ihminen on niin riippuvainen nykyajan härpäkkeistä ja kun asuu aika kaukana joka paikasta, niin on ihan hyväkin koneista riippua.
Lähdimme niiltä jalkojen sijoilta kaupunkiin ostamaan reititintä. Tuota sanaa en tosin myyjän suusta kuullut. Kaikenmoisia alaan kuuluvaa muuta kylläkin.
Huomasin (ja tunsin), että olen aivan ulkona kaikesta, mikä koskee nettiä, tietokonetta, puhelinta yms, yms. MUTTA, eipä olisi myyjänuorukainenkaan tiennyt mikä on pesukarttu, vintturikaivo tai pyykkilauta Minä olen kesäisin lapsena jälkimmäisellä hiukan saanut kokeilla pestäkin.
En ymmärtänyt siis pätkääkään, mitä myyjä meiltä a)kysyi, b)meille selosti. Magnus ehkä vähän enempi. Ainakin hän kuunteli sujuvasti ja viisaan näköisenä myyjän selostusta.
-Meillen tuloo virta koneehin puhelinkaapelia myäre, ku lykkäämmä reitittimen johoron tepselin seinähän, kertoi Magnus myyjänuorukaisella. Myyjänuorukainen nyökytti silmät pyöreänä päätään.
-Niin ja ukkosen aikana otamme kaikki töpselit seinästä irti...lisäsin minä myyjän kuunnellessa kiinnostuneen näköisenä.
Hetkisen kuluttua hän alkoi kärsivällisesti uudestaan esittelemään juuri meille sopivaa laitteistoa ja operaattoria.
Tarkastelin itseäni ja Magnusta ikään kuin sivusta, ulkopuolisena. Tuli mieleen Juhani Ahon romaani Rautatie. Tässä ei ollut kyse rautatiestä, mutta jotain samankaltaisuutta olin asiassa ja hetkessä havaitsevinani.
Saimme uudet laitteet mielestämme sopuhintaan ja nyt kaikki pelaa. Paremminkin kuin ennen.
Täytyy sanoa, että Magnus snaijaa paljon enempi näistä "reititin&mokkula"-asioista kuin minä. Siitäkin huolimatta, vaikka minä olin tietokoneiden kanssa tekemisissä jo työaikanani.
Magnus sanoo, että kun on koko elämänsä aijan kaivanu kuappaa muille, oppii ymmärtöhön palio muutaki siinä sivus. (Magnus on ammatiltaan kaivinkoneenkuljettaja. HYVÄkaivinkoneenkuljettaja).
Naakka on rakentanut pesänsä navetankaton torniin. Eihän siinä mitään kummallista, mutta ihmetyttää, kun torniin on aikoinaan tintattu tukevat lankut, että eivät pääsisi sinne pesimään.
Kerroin viime viikolla Magnukselle, kuinka olin sattunut näkemään, miten naakka asteli pää kenossa piipunreunalla ja tunki sitten itsensä torniin pyrstö suoraa taivasta kohden. Eikä aikaakaan, kun pyrstökin hävisi näköpiiristä.
-Pitääskähän mennä katollen ja laittaa tornihin uutta lankkua ja verkkua? Tai olla ilikiä ja sytyttää tuli navetan paran alle?
-Meiltä ei mennä katolle, eikä sytytetä tulia. Ei enää ikinä. Meidän on vaan myönnettävä, että naakat ovat voittaneet tämän sodan. "Kiva" seurata, kuinka monta mölyapinaa tornista aikanaan nokkansa ulos pistää? Nyt tulevana kesänä ja sen jälkeen tulevina vuosina (huokaus).
Tämä bloggaus on nyt kevään viimeinen. Syyskuun toinen päivä tavataan jLs ja jos kalenterista oikeasta kohdasta katsoin ;)
Hyvää, ihana, lämmintä ja suloista kesää kaikille. Käykää kirkoissa ja hengellisillä kesäjuhlilla. Kumpaakin sorttia on Suomessa paljon ja monia.
T:Kaisa Naakkapää-Sommarflicka
-------------------------------------------------------------------
Psalmi 136:1-9
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä.
Iäti kestää hänen armonsa.
Kiittäkää jumalien Jumalaa!
Iäti kestää hänen armonsa.
Kiittäkää valtiaitten valtiasta!
Iäti kestää hänen armonsa.
Hän yksin tekee suuria ihmetekoja
Iäti kestää hänen armonsa!
Hän on taitavalla kädellään tehnyt taivaan.
Iäti kestää hänen armonsa!
Hän on levittänyt maan vetten päälle.
Iäti kestää hänen armonsa!
Hän on tehnyt suuret valot.
Iäti kestää hänen armonsa.
Hän teki auringon hallitsemaan päivää.
Iäti kestää hänen armonsa.
Hän teki kuun ja tähdet hallitsemaan yötä.
Iäti kestää hänen armonsa!
1 kommentti:
Voi ei, joko se taas on kesätauon paikka?
Ei muuta ku oikeen hyvää kesää teille.
Lähetä kommentti