Paitsi, että kesä, niin näytästäisi vähän siltä, että myös muisti on mennyt tältä muorilta.

Yritin puolitiimaa (jos kohta pätkänmatkaa toistakin puoltatiimaa) muistaa ja painella valikkoon blogini tunnussanaa. 

Aikani yritettyäni  metodilla "tämä se on, vaikka ei mee läpi" aloin tuskastuneena etsimään eri vihkosten kulmauksista muistiapua. Ihme ja kumma muistin, että olin sen JOHONKIN ylös  kirjannut. Oikein muistinkin, mutta se oli unehtunut, että olin hiukan muunnellut sanaa seuraten ohjetta, että koskaan ei kannata kirjoittaa tunnuslukuja- ja sanoja sellaisenaan ylös.

Ennen kuin tämä ohje oli minulle, talipäälle, kirkastunut olin niin raivoissani, että bloginjatkaminen oli todella totaalisesti katkolla. Tietenkin se oli katkolla siitäkin syystä, että en päässyt sitä kirjoittamaan, mutta ainahan olisi voinut tekaista uuden blogin. Esimerkiksi "Hattarapään huterat muistot ja muistikuvat varrelta vuosien". Hhmmvv. Ei enää mhvv.

Kaikeksi onneksi savuava ja heikosti kytevä muistiaivonystyrän kohta alkoi kuin alkoikin toimia.

Muistin ovelan erheyttämiskikan, joka oli tosi ovela. Se erehdytti jopa itse tilin omistajankin. So. minut.

Muisti palautumisesta joskin enemmän kuin pätkittäin, innostuin ja sain taas bloginkirjoittamisfiilistä takaisin. Päätinkin reippaasti jatkaa bloggausta hamaan siihen saakka, kun en muista enää yhtään mitään.

Kyllä kirjoittaminen kumminkin on se minun nakkini. Sillä olen elämäni aikana päässyt, ainakin hivenen, loistamaan ja briljeeraamaan.  

Oli sydäntälämmittävää, kun koulutoverit kouluaikoina (about puolivuosisataa sitten)  huusivat yhteen- ja suureen ääneen suomenkielentunneilla, että Kaisan ainetta ei ole vielä luettu! 

Oli tapana, että opettaja ainekirjoitusten palautustunnilla luki pari ainetta ääneen. Malliksi ja opiksi otettavaksi. Tytöt (kävin tyttökoulua) tunsivat tyylini ja tiesivät heti, jos ainettani ei luettu. He halusivat sen ehtottomasti aina kuulla ja opettaja toteutti toiveen.

Noh, se oli sitä aikaa ja ovat nuo lukemiset ja kuuntelemiset omiaan nostamaan mieltä.  Ohi niiden kolhujen ja tuntojen, joita kouluaikoina aina pakosta silloin tulee, kun ei lueta läksyjä ja ollaan tyhmiä joissakin aineissa, vaikka olisi lukenutkin. (Itsestäni puhun).

Kouluaika muistui mieleen eilen. Hyvät puolet tälläkin kertaa, vaikka ei ollut kirjoittamisista kyse, vaan  piirtämisen tiimoilta. Piirtämisestä sain aikoinaan oikein stipendinkin. Kirjan, jonka nimi oli "Opi piirtämään".

Piirustusnumerokin  singahti tuona stipendikesänä monta piirua ylöspäin. Kuutosesta yhdeksään! Muistaakseni. 

Tuolloin en tiennyt, että kuudenkymmenenvuoden päästä piirtelisin kortteja ja niitä torilla kojussa myyskenneltäisiin. Jos olisin ajoissa tämän ymmärtänyt, niin olisin ollut myös ajoissa asialla. 

50 vuotta sitten läheteltiin paljon kortteja ylt´ympäriinsä. Minä sen tiedän, kun olin ammatiltani postifröökynä (sittemmin postifrouva).

Nykyään kukaan ei lähetä enää mitään. Ei ainakaan kortteja. Someen pannaan onnittelut ja surunvalittelut. Se on harmi se. Ainakin näin korttimaakarin kantilta katsoen.

kin

Koulun piirustustunnit ja se ihana stipendi muistuivat lämpöisenä mieleen, kun olimme eilen Tikanojan taidekodissa käymässä. Kohde oli valittu yhdeksi kohteeksi KD:n paikallisosaston kesäretkeen.

Taidekodin seinällä armoitetun piirustuksenopettajani, Tanu Manisen, jota sanottiin Näläksi, maalaama kaunis taulu. 

Kaikki retkeläiset tulivat tietämään, että taulun tekijä  oli opettajani. Yritin ykyttää myös stipendistä, mutta opas kiirehti porukkaa jo seuraavaan huoneeseen. 

Tikanojan  taidekotiin Nälkä meitä oppilaita usein vei taidetta ihastelemaan. Hieno opettaja. 

Iltaisin hän ajeli pyörällä tarkastamassa, että Tipulan tyttöjä ei kuljeskellut liian myöhään kaupungin kaduilla hortoilemassa.  Maasillan kupeessa oli myös joskus pystytettynä ns. HUMPUUKITELTTA. Teltan ovelta Nälkä kailotti, että kaikki tyttölyseolaiset ulos ja sassiin kotiin lukemaan läksyjä ja nukkumaan.

Niin myös tehtiin. Aina ja mukisematta.

KD:n kesäretki oli muutenkin kertakaikkisen hyvin onnistunut. Kävimme tutustumassa Vaasan kristilliseen kouluun, josta kaffit juotuamme ja omenapiirakkaa syötymme kiiruhdimme Raxiin syömään "muutamat" pitsanpalaset. Sieltä sunnuntaiseuroihin Huutoniemen kirkkoon (joka on muuten pohjoismaapallon yksi komeimmista ja kauneimmista kirkoista). 

Jos sitten kertoisi hiukan kesänmittaan tapahtuneista menemisistä ja tulemisista, ynnä tekemisistä.

Tekemisistä ei kovin pitkää liuskaa synny. Sen verran, kun nyt ulkona istuskeluun, kahvinryystämiseen ja nisuntoppaamiseen päivittäin voi aikaa ajatella tuhraantuvan

Kovin pitkää litaniaa ei liioin menemisistä ja tulemisista saa kirjoitettua. Emme ole käyneet missään ja paljon kukaan ei ole käynyt meillä. (Poikkeuksen tekee yläkuvassa näkyvä karvainen komistus, jonka nimi on Veeti).

Kaiken kaikkiaan kesä on ollut ihana. Ilmat ja säät eritoten.  Ukkosia ei ole ollut ollenkaan. Ja sehän on niin mahtava juttu meikäläisen ollessa kyseessä, että ei mitään laitaa.

Muistatte varmaan, että pelkään ukkosta niin, että siihen ei suomenkielen sanasto ei yksinkertaisesti riitä. Niin kauheita sanoja ei ole keksitty, jotka kuvaisivat sitä fiilistä, jonka ukkoseniili meikäläisessä aikaansaapi.

Tänä kesänä ei totisesti ole tarvinnut pelätä.  Se yksistään tekee kesästä ihastuttavan ja hyvän, vaikka ei mitään tapahtuisikaan, eikä mihinkään menisikään.

Piirtämisestä sen verran vielä piti kertomani, että sain tehdä kuvituksen erääseen lasten runoja ja kertomuksia sisältävään kirjaan.

Myös ihastuttavalla taideleirillä Orisbergissä sain viikonverran fiilistellä. 

Olen myös taas toivorikkaasti ilmoittautunut jokavuotiselle taidekurssille. Kurssilla aion tapani mukaan taiteilla puuvärikynillä ja tusseilla. Pallopäitä tietenkin. Mihinkäs sitä ihminen pallopäistään pääsee? Ei mihinkään, kuten ei seeprakaan raidoistaan.

Vielä yksi juttu.  Kun sen hirmuisen yrittämisen ja erehdyksen kautta pääsin blogiini sisälle, en muistanut, oliko SEURAAJIANI keväällä 80, vai tuo 81, joka lukema upeasti oikeassa yläkulmassa seisoo?

Muistaisin, että 80 olisi se oikea, mutta koska tuskin kesän aikana on uutta lukijaa tullut, on se varmasti väärä. 

Joka tapauksessa isot rutistukset jokaiselle "vanhalle" ja "uudelle" lukijalleni. Olette ihania ja teittin takia minä jaksan ja taistelen salasanaviidakossa voittaakseni ja voitokkaasti jatkaakseni.

Tuus Kaisa Onttopää-Klökkerssön

--------------------------------------------------

Psalmi 19:10-13

Herran sana on puhdas ja aito,

se pysyy iäti.

Herran säädökset ovat lujat,

ne ovat oikeita kaikki.

Ne ovat kalliimmat kuin puhdas kulta,

kalliimmat kuin kullan paljous,

makeammat kuin mesi,

maistuvammat mehiläisen hunajaa.

Ne opastavat minua, palvelijaasi,

niiden noudattamisesta saa suuren palkan.

Mutta kuka huomaa kaikki erehdyksensä?

Puhdista minut rikkomuksistani,

niistäkin, joita en itse näe.