maanantai 16. syyskuuta 2019


Meikäläinen kuvissa (vanhoissa)  poseeraamassa. 
 Kuvat on otettu muutama vuosi sitten. Nykyään otettuja kuvia ei ole, eikä tule, vaikka uusivanha kamerakin jo on. Mitä turhaa ottaa kuvia, kun asento on näköjään aina sama. Naama vaan kurttaantuu kerta kerralta ja vuosi vuodelta. Tuo ylimmäinen kuva on otettu Isonkyrön Kesteriikin pihasta. Tänään olimme samaisessa paikassa Krellin (Kristilliset eläkeläiset) kokouksessa. Pihlajapuu, joka kuvassa näkyy hentona ja pikkaraisena oli jo aika lailla levennyt, kuten myös minä, jos nyt olisi uusi  kuva olisi otettu. 
Alakuvassa poseeraan pihanurmikollamme ja josta poseerauksesta on myös jo vuosi, jos toinenkin ohi lipunut. Magnusta kovasti aina naurattivat nuo ylläni olevat haaremihousut. (Enpä oikeastaan ihmettele, sillä kyllä ne aika naurettavat ovat). Pidin noita naurunaiheita paljon ja lopuksi ne sitten hajosivat saumoista makeuttaan ja heitin ne riekaleisina ja hyvin palvelleina  roskikseen.

Männäviikko vierähti ohi nopeaan, vaikka mitään ei oikeastaan tapahtunut. Ainakaan, jos kalenterin merkintöjä on uskominen. Merkintöjä on tasan kaksi. 1) KD:n piirihallituksen kokous  Östermyrassa tiistaina ja 2) J 19v. perjantaina. 
Kokous sujui jouhevasti, eikä mikään kumma, koska sen aikana sai syödä pupeltaa kaikkia herkkuja, joita kukin kokoukseen oli mukanaan tuonut. Tarjoilu pelaa aina nyyttäriperiaatteella. 
Tämän kokouksen aikana minä auoin suutani vain syödessäni. Muulloin ei tarvinnut. Olin nimittäin tismalleen samaa mieltä kaikesta kuin muutkin. Mitä sitä asioita toistelemaan.
J (eli Joonathan) täytti sunnuntaina 19v, mutta kakkukahvit päätettiin juoda viikon kuluttua. 
Alustavaa juhlaa Joonathan ja Vivianni (ihastuttavat lapsenlapsemme) tulivat lauantaina fiiraamaan meille.  
Paistoin ruuaksi lihapullia (ullatus, ullatus) ja jälkkäriksi rapalperikiisseliä (jälleen ullatus).
Sitä aina jotenkin nuortuu ja koukkuselkä suortuu, kun saa lapsenlapset kylään. Monenmoista kivaa keskustelua käytiin läpi vierailun aikana ja lopuksi rukoilimme Isä meidän rukouksen. 
Sydän oli pullahtaa rinnasta ulos pelkästä onnesta, ilosta ja riemusta.

Tänään alkoi taidekurssi. Minä olin aloittelemassa sitä jo edellisenä maanantaina, mutta onneksi tarkistin asian varmalta taholta. (Varma taho: kurssin vetäjä Masa-Etias).
Meitä oli koolla kiva asiasta innostunut ja sille vihkiytynyt sakki. Eräältä heistä sain hyvän aiheen joulukorttiin, joita aion muutaman taas piirtää. Kurssikaveri ehdotti piirtämään poron. Ikinä en olisi itse hoksannut niin mukavaa aihetta. Sain kortin jo hyvälle alulle. Nenän väritin ensimmäiseksi. Se on kirkkaanpunainen. Siitä on hyvä ensikerralla jatkaa.

Tänään alkoi taas makkarissamme myös hiirikausi. Päivällä oli killeriin erehtynyt tökkäämään viiksensä tämän syksyn ensimmäinen hiiri. Kovasti näytti pullealta ja kiiltävältä ainakin äkkiä vilkaistuna. Ihmettelin kylmää rauhallisuuttani kävellessäni killerin ohi kirjoituspöydän ääreen maanantaiblogia skriivaamaan. Ehkäpä olen näinä neljänätoistavuotena jo turtunut kuolleisiin viiksivalluihin? Voi olla. Niin turta en kuitenkaan ole, että olisin ottanut valluraadon pois loukusta ja paiskannut ikkunasta ulos. Ei, vaan sen teki Magnus, joka juuri kömpi tänne vinttipöksään nukkumaan. Taidan tehdä saman tempun. 
Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää yötä, Jeesus myötä! Ensi maanantaina nähdään jLs.
T: Kaisa Valluskog-Raatoperä
------------------------------------------
Psalmi 145:13-14
Sinun valtakuntasi on ikuinen,
sinun herruutesi pysyy polvesta polveen.
Herra on luotettava kaikissa sanoissaan,
uskollinen kaikissa teoissaan.
Herra tukee horjuvia,
maahan painetut hän nostaa jaloilleen.


1 kommentti:

Rautalintu kirjoitti...

Meillä ei onneksi viiksivallut oo keriinny vielä tupahan asti. Kartanolta kyllä on tullu jo kolome kappalesta. Pian ne sieltä keksii reitin tuvan puolellekki.