Kuvassa kaksi omenapuutamme, joita olemme alkaneet ojentaa uuteen uskoon ja asentoon.
Ohjekirjan mukaan omenapuistamme oli hyvää vauhtia hehkeytymässä saunavihtoja (ainakin malliltaan).
Edelleen ohjekirjan ohjeita myötäellen Magnus väänsi oksia narun ja tiiliskivien avulla nyökkymään alaspäin.
Saunavihdathan tuottavat tunnetusti hintsusti omenasatoa.
Ans katsoa nyt, kuinka oppi puree puihin, jotka ovatkin tähän asti luulleet olevansa vastoja.
Kolmannessa kuvassa Joonathan sai enkan torninrakentamisessa.
Voitin joskus jossain arpajaisissa punaisen pussukan täynnä puupalikoita. Tämä arpavoitto on ollut elämäni parhaimpia, mitä arpavoittoihin tulee. Ensinnäkin se on melkein ainoa ja toiseksi siitä on ollut mahdottoman paljon iloa kaikille lapsenmielisille.
Ostakaa ihmiset lapillenne ja lapsenlapsillenne puiset palikat, jos eteen sattuvat. Söksee on taattu!

Olen tällä nimenomaisella hetkellä niin tuohtuneessa mielentilassa, että kirjoittaminen saattaa onnahdella paikka paikoin.
Meillä on se kolmen tiiman ohjelma ilta tänään Järviradiossa.
Jännittää ihan mahottomasti ja muutenkin aika pakkaa olla kortilla.
Magnus oli tällä ISOLLA (!) koneella koko aamupäivän, enkä päässyt ajoissa harrastamaan mielilempipuuhaani maanantaibloggausta :(
Nyt sitten täytyy mahdottomassa brottomissa yrittää onnistua saamaan aikaan jotain järjellistä ;)
Charles sanoi, että sähän nyt pinhuusissa olet tuon blogisi kanssa. Varsinainen addikti.
- En ole! Sitäpaitsi kaikki sadat ja taas sadat lukijat odottavat, että maanantaiblogi ilmestyy, enkä voi pettää heidän toiveikkaita olettamuksiaan, vastasin suu täynnä perunaporkkanamuusia.
- Hhmmpf, jatkoi puolestaan Charles.

Muuten sitä Järviradio-ohjelmaa voi kuunnella myös netin kautta.
Tänä iltana Järviradiossa klo 18-21 TADAAA...Magnuuus, Charleeees, Eweeeee, Matthewwwww, ja Kaisaaaaa!

Ja sitten toivotan ikionnellisena taas muutaman uuden lukijan tervetulleeksi joukkoon ihanaan.
Sissi ja Jukka Kaulanen. Ilolla teidät merkille panin.
(Kaikki entiset myös ehdottomasti jälleen kerran. Myös Jukka-Pekka :)
On mukavaa, että lukijaruudukko oikeassa ylänurkassa kasvaa, ettei tarvitse seinille kirjoitella.
Mukavaa toki on, että lukijoita yleensäkkin on. Ei tietenkään tarvitse ruudukkoon itseänsä...MUTTA MUKAVAA JOKATAPAUKSESSA. Kaikitse päin.

Nyt näyttäisi siltä, että kun tarkastelee kalenteria ti ja ke olisivat olleet plättiksiä.
Minkään valtakunnan merkintöjä ei ko. päiville nimittäin ole.
Ellei oteta taas lukuun "sinappi, ketsuppi, makkara"-merkintää keskiviikon kohdalla.
Tälläinen merkintä oli pakko laittaa oikein kalenteriin, että muistan hakea tavarat torstain Myrskylyhtyseuroihin ENNEN torstaita.
Niinpä ajelin keskiviikkona kirkolle makkarakauppaan ja hankin kaikki tarpeelliset tilpehöörit.
Torstai aamulla lähdimme ennen naapurin possukoiden ensimmäistäkään rupahdusta Nikolainkaupunkiin ja menimme Viviannin ja Joonathanin kaa Tropiclandiaan.
Olimme kylpylän kassajonossa pari minuttia jälkeen ovien avautumisen, mutta silti suihkut, poreammeet, saunat ja liukumäet olivat pullollaan porukkaa.
Minulla oli upouudet uikkarit mukana. (Jos kyllä vanhatkin myös).
Laitoin kuitenkin pussikuuritulosten innostamana ne uudet simpparit ylleni ja purjehdin uimaosastolle.
Magnus oli jo Joonathanin kanssa altaassa kun me tytöt saavuimme.
-Nosta vähä tuota rintavarustusta! loihe Magnus lausumaan, niin että taatusti kaikki altaassa olevat about 700 uiskentelijaa kuulivat.
- MILLÄS NOSTAT KUN EI NOUSE, sihisin minä ja desilitran verran hallin uimavettä oli mennä väärään kurkkuun.
- Katsos rakas Magnukseni, maan vetovoimalle en minäkään voi mitään ja...- -Orota, niin mä heleppaan, sanoi Magnus ja sitoi uimapuvun nauhakkeita niskan taakse kireämmälle (sikäli se oli yleensä mahdollista).
Niskat krykyssä ja myrtsinä otin näennäisiä uimaliikkeitä ja pian moiset toisaikaiset murheet väistyivätkin....uusien tieltä.
Tuli nimittäin mieleen, mitenkä varmastikkin valtava määrä kaikenlaista bikku bakteeria pyöriskelee siinä ympärillä kaikkien 900 (porukkaa oli tullut lisää syysloman viettoon kylpylään) uimarin lisäksi.
Muistissa oli juuri edellispäivänä lukemani uloste-uimahalli-uutinen.
Itse asiassa olin varma, että joku tappaja-ameeba löytää etusormeni kynsivallissa olevan verestävän reiän ja ui suolistooni.
Entäs Viviannin polvi? Siinä vasta oli oikein neliösenttien horkama rantautua.
Vivianni oli kaatunut koulussa, eikä polven kolhu ollut vielä kunnolla parantunut.
Kyllähän nämä murheet siinä kolmen ja puolentunnin aikana ehtivät huuhtoutua altaaseen ja loppujen lopuksi meillä oli mukavaa, vaikka bakteerikauhu ajoittain iskikin päälle.
Voimme itseasiassa mennä piakkoin uudelleenkin. Niin kauan pitää mennä, kun lapset huolivat följyynsä.
Menimme sitten pizzalle.
Senjälkeen tulikin niin väsy, että töin ja tuskin sain pidettyä nahkalaput silmien edestä ylhäällä.
Illalla lähdimme Lymmyyseen myrskylyhtyseuroihin.
Ihailimme kotiin tullessamme mahtavaa tähtitaivasta. Löysimme Otavan ja bongasimme satelliitin.
Joonathan sanoi, ettei koskaan ole nähnyt niin hienoa tähtitaivasta.
-Kaupungissa on niin paljon valoja, etteivät tähdet näy niin hienosti kun täällä maalla. Täälä Hälvällä lähimpään katulamppuun on meiltä kuus kilometriä, kerroin minä puolestani lapsille.

Perjantaina töiden päätyttyä vävy Eerikki tuli noutamaan lapsikatrastaan kotiin ja syömään samalla.
Edellinen onnistui, mutta jälkimmäinen ei :(
Minulla oli vasta tyhjä kattila yhdessä kädessä ja perunapussi toisessa, kun vävy ja Lyllan seisoivat toiveikkaana kynnyksellämme.
Tiedonkulku oli päässyt pätkimään pahemman kerran. Niin voi joskus käydä, vaikka kaikilla, paitsi Lyllanilla, on kännykkä.
Täytyy joskus ottaa vahinko takaisin oikein korkojen kanssa.(Korot= jotain superhyvää erikoisjälkkäriä).

Lauantaina menin kuntosalille.
Kuntoilin, pukersin ja pakersin ylhäisessä yksinäisyydessä.
Päätin, että on pakko alottaa taas kuntsarointi. Ei tuu muuten mistään mitään. En paljoa surrut sitäkään, että nostelemani painot ovat taljassa kovasti paljon pienentyneet. Johtuu tietysti siitä kohta vuodentakaisesta krukoomista :(
Sain kuitenkin nostettua taljaa ihan ilahduttavati. Tästä on vain yksi tie: ylöspäin ja painon suhteen myös yksi tie: alaspäin.

Eilen sunnuntaina Magnus saarnasi Soinin kirkossa.
Illalla oli Kansanlähetyksen seurat seurakuntatalolla, jossa minäkin sain lausua runoja ja todistaa uskostani Jeesukseen.
Väliajalla meitä pidettiin eräässä perheessä Magnuksen kanssa kuin piispaa (ja piispatarta) pappilassa.
Saimme hyvää ruokaa syödäksemme, kaffia juodaksemme ja vielä päikkärit nukkuaksemme.
Talossa oli myös visiitillä maailman suloisin Suomen ajokoira. Maisa 4kk.
Kun osaisi varttiosankaan olla niin sydämellisenystävällisenrakkaudellinen kun Maisa 4kk, niin meikäläisen rinnalla ei olisi tuskanuitua elää.

Luen muuten sen saman todistuksen tänään Järviradiossa kun eilenillalla Soinissa. Se ei haittaa mitään, koska soinilaisethan ovat kaikki taas seiroissa seurakuntatalolla.
Minullahan on sellainen "kielivaiva", kuten rakas lukijani muistanet ja niinpä otin vesilasin myös eilen viereeni puhujapönttöön.
Nyt ihmettelen, kuinka toimin radiolinjoilla?
Ei ole hauskaa, jos nielaisut klunksahtelevat eetteriin ja kuulijoiden korviin.
Siis, jos tulee hiljaisia hetkiä ohjelman kuluessa minun osuudessani, niin tiedätte, että olen ulkorappusilla hörppäämässä vettä kielenkantojen luiskahtelujen takaamiseksi.

T: Kaisa Hörppänen-Lunksahde
---------------------------------------------

Psalmi 96 jakeet 10-13
Julistakaa kaikkien kansojen kuulla:
Herra on kuningas!
Hän loi maan, joka pysyy eikä horju.
Oikeutensa mukaan hän tuomitsee kansoja.
Iloitkoon taivas, iloitkoon maa!
Pauhatkoon meri kaikkineen, juhlikoon maa ja sen luodut,
humiskoot ilosta metsien puut Herran edessä, sillä hän tulee!
Hän tulee tuomaan oikeutta, hallitsemaan vanhurskaasti maata,
uskollisesti sen kansoja.

Kävin tänään kuvaamassa sienet, joiden nimeä en tiedä.
Ovat muuten jo väljähtyneet väriltään ja levinneet laidoiltaan. Yksikään ötökkä ei ole niistä palastakaan maistanut, elikkä kyseessä on luultavasti joku alalaji seitikkien sankasta suvusta.
Harmittaa, kun en osaa käyttää fotograaffikonettani ollenkaan. Kuvat ovat aina kuin lievähkössä sumussa otettuja ja värit kuin meikäläisen kirjopyykki (kulahtanutta ja värit väljähtäneitä).
Ensi vuonna menen taatusti fotograaffikurssille, vaikka sitten pitäisi ajaa Nikolainkaupunkiin, tai Östermyyraan asti.
Väriskaalaan on tultava muutos!

Mutta mitä minun silmäni näkivätkään kun avasin blogini alkaakseni päivitystä pränttäämään?
Ihka uusi lukija taas. Lumero 27 oli kuin olikin 28.
Sydämellisesti tervetuloa Jussi Marttala sivustoilleni :)
Uudet lukijat (ja kaikki te ihanat entiset) olette nimenomaa se luja, tukeva niitti plakaattiin, jossa lukee: JATKA KAISASENI BLOGGAILUA, VAIKKA IKENET IRVIS JA VAIKKA SYDÄN MÄRKÄNIS!
No minun nyt ei tarvitse noin raskaasti tätä kirjoittamista suorittaa, eikä sydänkään ole märkänemässä, mutta ymmärrättehän, mitä ajan takaa?

Maanantain kohdalla kalendäärissäni lukee Posti Tele ja kulik.
Toisen merkinnän ymmärrän. Posti Telen eläkeläisten kohtaaminen olisi ollut Nikolainkaupungissa.
En mennyt sinne. Johtuiko se sitten tuosta KULIK:sta? Mene ja tiedä.
Mikä ihmeen kulik?
Hiukan ehkä uumoilen jo asian laidan, mutta on se niin vähäpätöinen, että en kirjoita siitä ollenkaan.
Turhaa ei Magnus hirvittele käsialaani. Kauppalappua on turha hänelle kirjoittaa mukaan, koska hän joutuu soittamaan ja suomennuttamaan joka rivin kumminkin.
En muista, olenko kertonut, että rakastan kirjoittaa itselleni mukaan kauppalappuja? Paitsi, että ne ovat elintärkeitä, koska en muuten muistaisi mitään, niin todenteolla rakastan niiden kirjuuttamista.
Laitan tähän esimerkin kuvitellusta, mutta sangen tavanomaisesta lapusta:

2 l mjöltsiniä
mööriä 1/2 kg
2kg puunuuta
munni 1pkt.
kaakkipussi
rörpetonkia purkki
2 punaista änkitiä

Minua viehättää ajatus, että kauppalappuni putoaisi ja salaperäinen kauppalappubongaaja löytäisi sen ja pitäisi lappua erikoisaarteenaan lopun elämäänsä.
Hän lukisi ja lukisi lappua, eikä hänelle selviäisi, mitä ihmettä siinä on kaupasta lähdetty hakemaan.
Kerran, kauan sitten, eksyin tälläisen kauppalappukeräilijän blogisivulle. Harmi vain, etten heti lisännyt sitä seuraamiini blogeihin. En enää ole löytänyt häntä etsiskelyistäni huolimatta.
Löytämänsä kauppalaput oli oikein kuvattunakin hänen blogissaan. Monia erilaisia!

Minä luen aina kauppakärrystä löytämäni toisten ostosmuistilaput, mutta en ole ymmärtänyt alkaa säästämään niitä.
Minulle on tuottanut hirveitä vaikeuksia olla nostamatta maasta, tai lattialta ylös valkoista paperilappua, jonka olen varmasti tiennyt olevan KAUPPALAPPUMUISTIO. (Alaa harrastanut erottaa sadanmetrin päähän kauppamuistilapun erotukseksi muista lappusista).
Olen pelännyt, että joku näkee ja luulee, että minä luulin, että kyseessä on aarrekartta, tai ihan paperiraha.
Kärryihin jäänyt lappu on helppo nakki noukkia ja lukea huomaamattomasti.
Täst´edespäin en enää pelkää, enkä luule mitään. Nostan kylmästi lappusen hellävaraisesti ylös ja luettuani SÄÄSTÄN sen.
Että tällästä.

Torstaina leivoin leipää ja sämpylöitä.Muistin mennä leipomusten välissä runokerhoonkin kirjastoon.
Leipien ja sämpylöiden leipominen on haastavaa pussikuurin aikana.
On sanoinkuvaamattoman vaikeaa stopata tuoreen leivän ja sämpylän moheltamista vain kynnenmustuaisen kokoiseen palaan.
Aika hyvin onnistuin.
Selitin tosin itselleni, että kysymyksessä oli jättiläisen kynsi ja sen mustuainen. Silti ennen pussidieettiä söin hulppeesti melkein koko leivän ja vähintäin kaksi sämpylää.
Tästä kieltäymisinnosta voit tehdä ihan oikean johtopäätöksen: puntarin viisari värähtää edelleen yhä alemmissa lukemissa. (Helpolla ei puntari silti pääse vieläkään).

Perjantaina jatkoin leipomisia. Nyt pyöräyttelin korvapuusteja ja leivoin omenapiirakan.
Pystyin urheasti voittamaan haluni syödä pellillinen puusteja leivinpaperi kyytipoikana. Omenatortustakin väkersin ihan pikkuisen palasen vain maistaakseni, kehtaako sitä tarjota vieraille.
Eve ja Matthew tulivat näet meille ja hioskelimme sitä Järviradion programmia minutti minutilta.
Muistanette, että ohjelma tulee suorana lähetyksenä Järviradiosta 24 päivä lokakuuta klo 18.00-21.00?
Meitä on Magnus, minä, Eve, Matthew ja Charles, jotka laitamme itsemme likoon, kuten niin vetävästi nykyään kaikesta tekemisestä sanotaan.
Haluaisin ohjelman aikana soittaa omana valintanani välimusiikiksi The Roadin ihkauudelta äänitteeltä sen nimikappaleen, mutta en muista, mikä sen nimi oli :(
Kuulin kappaleen radio Deistä ajellessani Punaisella vauhtihirmullani (siis Ruttu-Ooppelillani) tässä yhtenä päivänä.
JOS joku sankasta lukijakunnastani on taas jaksanut tähän pisteeseen saakka ja tietää ko. kappaleen nimen, niin otan ylionnellisena tiedon vastaan!
Saimme illanmittaan ohjelmakoosteen hyvin koostettua ja kahviakin kiitettävästi ryystettyä.
Sinä, joka puolestasi olet jaksanut TÄHÄN pisteeseen voit kernaasti rukoilla koosteen ja lähetyksen puolesta :)

Lauantaina olimme Alavudella Kansanlähetyksen vastuunkantajapäivässä.
Strategioista ja kaikista soluista ja Alfoista puhuimme ja kirjoittelimme lapuille ankarasti ja innokkaasti eri ehdotelmia.
Kysymys on tietenkin loppulopuksi siitä, kuinka saisimme evankeliumin ilosanomaa vietyä etiäppäin tässä matoisessa maailmassa.
Mietin vastuunkantajapäivän mittaan ja aikana, kuinka minä aikoinani kuulin Jeesuksesta.
Koulussa.
Koulussa minä kuulin ja karttatelineeseen laitettiin uskontotunnilla aina pääsiäisen aikaan iso pahvinen kuva, jossa Jeesus riippui ristillä.
Saiko pieni kolmasluokkalainen tyttö traumoja?
Ei saanut. Uskoin lujasti ja turvallisesti, mitä ope sanoi: Meidän ihmisten syntien takia. Meidän ihmisten iankaikkisen elämän puolesta.
VANHEMPANA sitten minulle kertasi asiaa työkaverini. Hän pyysi mukaansa jopa hengellisiin tilaisuuksiinkin.
Aikani vastaan krahnattuani menin, "kun se työkaveri on niin mukava, eikä aina kehtaa kieltääkkään".
Tässä sitä nyt ollaan pestyine kauloineen. Suosittelen lakata krahnaamasta vastaan ;)

Sunnuntaina menin kuiskaajaksi "Runo Tutuksi-tapahtumaan" Seinäjoelle.
Meidän Kirjaston Runopiiristä Kylli oli niin rohkea, että oli imoittautunut yksittäisesitykseen. Hän lausui sielä minun kirjoittamani runon "Onkos herätty?"
Esiintyjinä oli ryhmiä ja pienryhmiä eri maakunnista.
Yleisöä oli nytkin runsaasti. -Enempi kuin koskaan ennen, sanoi juontaja.
Olen ollut monta kertaa mukana ja aina sielä on ollut kiitettävästi osanottajia ja yleisöä.. Jonottaa on saanut, sekä hyysikkään, että ruokalaan, että kaffilaan.
Hienoja esityksiä oli paljon.
-Vaikeaa oli voittajaa joukosta nostaa, sanoi palautteenantaja ja tuomari, lausuntataiteilija ja näyttelijä Timo Kankainen.

Jos on suu kuivanut ja sydän poukkoillut itse esiintyessäni estraadeilla, niin nyt vasta hirvittävää oli.
Nyt kuivuivat, paitsi kielenkannat kitalakeen, niin silmänmunatkin niin, että tuskin pränttiä erotin.
Kuiskaamisesta olisi tuskin tullut mitään, jos kuiskata yleensä olisi pitänyt.
Kylli esitti runoni tosi hyvin, eikä edes pahemmin jännittänyt.
-Esitit runon juuri, kuten tekijä oli asiat sydämen sypyköissään ajatellut värssyjä luodessaan, vakuutin Kyllille.
Kylli oli tyytyväinen antamaani palautteeseen.
Emmekä me muuta kaivanneetkaan. Tiesimmehän itse, että kärkisijoille olisimme kuuluneet (kuten kaikki muutkin).

Tänään leivoin taas leipää.
Ei, emme me ole syöneet holtittomasti.
Meille tulee kolme muuta leivänsyöjää kylille keskiviikkona ja torstaina.
Charles, Joonathan ja Vivianni.
Viimeviikon ruisröötit eivät silloin riitä mihinkään.

Hyvää illanjatkoa kaikille ja Jumalan runsasta siunausta!
T: Kaisa Mustonen-Kynsiälä
------------------------------------

Ensimmäinen Mooseksen kirja, luvut 1-5

Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.
Jumala sanoi:"Tulkoon valo!" Ja valo tuli.
Jumala näki, että valo oli hyvä.
Jumala erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi
ja pimeyden hän nimitti yöksi.
Tuli ilta ja tuli aamu,
näin meni ensimmäinen päivä.

Kuvia lempparimaasta.
Ylimmäisessä näkymä Betesdan lammikolta.
Keskimmäisessä maailman kuvatuin kadunnimikyltti.
Alimmaisessa rappuset, jotka johtavat johonkin, jota en muista.

En kirjoita, että maanantai pyörähti käyntiin sateisena ja syksyisenä, koska suurimmalle osalle lukijoistani ei tarvitse erikseen alleviivata kyseistä seikkaa.
Tietysti heille, kutka lukevat blogiani maailman äärissä, asia voi olla tiedollisesti arvokkaampi, mutta enpä usko, että liijemmin heillekkään.
Sääkartat- ja tiedot kulkevat salaman nopeudella ja muistikin varmaan pelaa kaikilla muualla olevaisilla, että lokakuussa on Suomessa aina syksy ja sateista.
Mitenkään synkkänä sateesta ja syksystä huolimatta tämä maanantai ei suinkaan koittanut. Tähdennän tiukasti tätä seikkaa.
On kyllä epistä, että kun kirjoittaa MAANANTAI KOITTI SATEISENA JA SYKSYISENÄ sitä heti itsekkin ajattelee, että kirjoittajalla lankee kaikki maksut sinä päivänä, jääkaappi on tyhjä, ei ole mitään päällepantavaa, kukaan ei rakasta, eikä kukaan ymmärrä ja koko ajan tekee mieli rääkyä.
Meikäläistä ei todellakaan tällä kertaa kosketa tuollaiseta asiat (muutamaa vähäistä kohtaa lukuunottamatta) ollenkaan.

Tänä maanantaina sitävastoin saan toivottaa onnesta mykkyräisenä kaksi uutta lukijaani AILAN ja VILUKISSIN tervetulleeksi jo ennestään olevaiseen joukkoon!
Menen ällätikun kanssa aina kaikki "vanhat" lukijani läpi ja toivotan mielessäni kaikille kaikkea hyvää.

Maanantai männäviikolla oli ilmeisesti plättipäivä, koska siinä ei ole minkäänkarvaista merkintää mistään.
Silloinhan oli tietysti ainakin bloginkirjoituspäivä ja varmaan läyrysin jo silloin maanantain tekemisistäni. Hohhoijjaa!

Tiistaina raahasin jalkani fysioterapeutin pakeille.
Menimme yhdessä kuntosaliin ja kiersin kaikki vempeleet läpi hyvällä menestyksellä.
Jalkani teki kuin tekikin työtä käskettyä ja ilokseni tunsin pitkästä aikaa vanhan kunnon "puhelintolpan pätkän" ikiomaksi jalakseni.
Päätin, että koskaan en enää arvostele nilkan, enkä pohkeen tukevuutta, jos vielä voin ottaa kunnon askeleita suuntaan jos toiseenkin.
En koskaan enää puhu puhelintolpista kun puhun jaloistani.
Lupasin Jonskulle (kuntohoitaja. Nimi muutettu), että alan myös polkea kituttaa anopin vanhalla kuntopyörällä säännöllisesti.
Niinkuin aloinkin.
Pyöräkin aivan kuin vetryi ja siinä oleva kello alkoi hirvittävän kankutuksen, VAIKKA EN KUNNIANSANALLA EDES OLLUT KATSONUT SIIHEN :(
Kello ei lopettanut klankutusta, vaikka lopuksi väänsin sitä hampaat irvessä kaksin käsin.
- Mä en saa nukuttua, jos tuo törkee kalkutus ei lopu (kuntopyörä on makkarissamme)huusin Magnukselle.
Se on totta. Tavallisen patteriherätyskellonkin alla pitää olla liina ja villasukka. Silti epäilen, että kello kilkuttaa. Pitää joskus panna kuulokoje ja tarkistaa asian laita.
- Kannetahan pyärä navettahan, jos rouva ei saa unta pallohon, sanoi Magnus hermostuneena kun minä olin kuulemma taas niin TEATRAALINEN.
No, Hiljentyihän se kello. Varmasti paljon ennen minua. Itsestään kuulemma, mikäli Magnusta on uskominen. Uskonhan minä, koska Magnuksella ei ole tapana valhetella.
Sais uskoa minua myös, koska minullakaan ei ole halua valehdella. Kumminkin se sangen merkittävä hiljaisuus, joka seurasi "EN EDES KATTONU KELLIN PÄÄLLE"- kiljumisen jälkeen, oli liian paljonpuhuva.

Olen myös jumpannut keppien, punttien ja kumminauhojen kanssa säntillisesti, josta varmaan johtuu, että Buranapurkki on saanut olla aika rauhassa :)
Pussikuurikin puree jo kivasti alimmaista kolmoisleukaa ja ylimmäistä jenkkakahvaa, joten eiköhän tästä kohta vetreydytä vaikka varttimaratoonia juoksemaan.

Keskiviikkona saimme Nikolainkaupungista Laalaa ja Mauritz Kumpuveden meille kylille.
Sehän tiesi ankaraa pölytollojahtia ja etukäteisvalmistelua.
Leivoin korvapuusteja edellispäivänä.
Oli törkymöykkymäisen kamalaa kun ei voinut syödä leipomispäivänä kuin yhden pienen rusinankokoisen puustin.
(Söin nimittäin jo taikinaa niin paljon, ettei kärsinyt oikein kypsiä enämpää maiskutella).
Päätin siinä hiljaisesti, että seuraavat öörfiilarit leivon vasta jouluna, jos silloinkaan.

Torstaina olin kampaajalla.
Illalla muistin, että minunhan olisi pitänyt olla myös Kirjaston runopiirissä sinä päivänä.
Kalenterissani oli vain merkintä KAMP, joten koska siitä puuttui KIRJ.RUN.P. en liioin asiaa muistanut. Pah. En kehdannut Evelle ja ilmoittaa, että istun kotona Hälvänmutkalla hiuskuontalo ojennuksessa ja pyörittelen peukaloitani, vaikka pitäisi heidän kanssaan runoja lausuella.

Illalla tulivat Maikku ja Eerikki kaffeelle.
Magnus haki pihamaalla kasvavan sienen näytille, josko he tuntisivat mikä vamppu on kyseessä.
- En tiedä, enkä tunne, mutta sen tiedän, etten söisi, sanoi Maikku.
Kyseiset sienet ovat VAALEANLIILAN värisiä kintuistaan ja hetuloistaan ja muuten vaaleahkontummanbeigejä päältäpäin.
Näillä tuntomerkeillä ei kukaan Magnuksen sadoista Facebook-kavereista tunnistanut sienilajia. Epäileviä kannanottoja syötävyydestä sen sijaan sateli runsaasti.
Harmi, etteivät ole syötäviä. Hälvänmutkan soosivärkit olisivat turvattuna kevääseen asti. Niitä on niin viljalti. Paksuna mattona.
Itse epäilen, että kyseessä on seitikki-liilaniljake.

Perjantaina en kalenterin mukaan ole taas tehnyt mitään, mutta kalenteripa ei kerro totuutta.
Lämmitimme nimittäin pihasaunamme ja saunoimme akeasti.
Minä hieroin pottuhanskoilla itseäni löylyjen välissä ja naamarustingin kuoraisin oikein sitävarten valmistetulla kuorintavoiteella.
- Onkohan tästä mitään hyötyä? kysäisin Magnukselta.
- No enpä tiärä, vastasi Magnus mielestäni liiankin tietämättömän tuntuisesti.
- ON TÄSTÄ! Kuka tietää mimmonen nimismiehenkihara ruppia peittäis, ellei hiukan höylättäis liikoja pois?

Lauantaina Elitzabethy tuli meille ja jatkoimme matkaa Härmän kuntokeskukseen.
Tiedossa oli Naisten Virkistysviikonloppu.
Paiskasin kopallisen runokirjoja ja vaate- ja makeuppinyssykät tavaratilaan ja eikun menoksi.
Luennoitsijaksi oli kutsuttu Pirkko Hämeenlinnasta. Viikonloppu alkoi ihanasti ja herkullisesti ruokapöydästä, johon me Elitzabethyn kanssa ensimmäisinä ennätimmekin.
Viimeisten myötä pöydästä nousimme ja suuntasimme alakertaan konfferenssitilaan.
Luennot olivat tietenkin hengelliseltä pohjalta laadittuja. Itse asiassa suoraan Raamatusta.
Illalla oli minun vuoroni lausua runoja. Sain yös myydä kirjoja niitä haluaville.
Niin oli mukava ja hyvä tunnelma, että en muistanut edes pelätä kielenkantojen kitalakeen takertumisia lainkka.
Sydän kyllä paukutteli kuin anopin kuntopyörä, mutta sekään ei sanottavasti haitannut.
Päinvastoin olen kuullut, että jos ei yhtään jännitä, niin on ylpistynyt ja esiintyminen on liian itsevarmaa ja päähän kihahtamisen vaara vaani lähellä.
Mene ja tiedä. Olisi mukavaa kerran saada lausua niin, ettei ääni vapise, kieli kuivu, eikä sydän lyö...tai siis saisihan se lyödä, mutta ettei epämiellyttävästi tukkisi ulos kurkun kautta rintapielille.

Sunnuntaina naistenviikonloppua jatkettiin ielenkiintoisella luennolla luomisesta.
Luennon aikana sivuttiin ihmisen kuulumista nisäkkäisiin.
Minulle tuli yht´äkkiä tunne, että minä en halua olla nisäkäs!!!
Tapani mukaan en pysynyt hiljaa ja sanoin, että ehdottomasti en missään tapauksessa halua lukeutua nisäkkäisiin.
Olen ihan varma, että tarkoitus on se, että ne ELÄIMET luetaan nisäkkäisiin, kutka sitä ovat, mutta IHMINEN ON IHMINEN.
En saanut kannatusta ajatukselleni.
- Olkaa te nisäkkäitä. Minä olen puolestani vaikka...näsäkäs, sanoin leuat lotisten.
- Kyllä moomma nisäkkähiä, kun meillon kikit, sanoi Magnus, kun tuohtuneena kerroin asiasta.
- MÄ EN OO, VAIKKA RINTARUSTINKIA RIITTÄIS USEAMMALLE NISÄKKÄÄLLE JAKOON!

Näin olivat näreet viime viikolla.
Sunnuntaina illalla olimme vielä eräässä mukavassa tilaisuudessa, joka koski avioliittoa ja se hoitamista.
Siitä en sen enempää, utta kehotan kaikkia menemään kaikkiin ihaniin viikonloppuihin, joissa parisuhdetta voi hoidella.
Tietnkin kotihoitokin on hyvästä :)

T: Kaisa Näsäkäs-Ärhäkkä
------------------------------------------
1 Mooseksen kirja luvut 26-28

Jumala sanoi:"Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.
Ja jumala loi ihmisen kuvakseen. Jumalan kuvaksi hän hänet loi.
Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

Kauniita kukkasia mistäs muualta kuin Israelin maasta.
Kamera on ollut piirongin laatikossa miltei taannoiselta matkalta asti.
Mutta kuten aiemmin jossain mainitsin EI HÄTÄÄ! Kuvia Israelista ja sen ihanuuksista riittää vielä aika moneen blogiin täst´etiäppäinkin.

Sain Rosinalta meemin.
Tai ainakin luulen, että kyseessä on meemi.
Tulisi "tunnustaa" itsestään kahdeksan kappaletta sellaista seikkaa, joita ei ole blogissaan ennen tunnustanut, tahikka maininnut.
Luin jonkun toisen blogia, jonka kirjoittaja oli myös saanut meemuruisen.
Kuulemme ihan kolmannen jo sillä viikolla tai jotain. Tämä kyseinen kirjoittajablogisti epäili, josko oli mitään, mitä hän ei jo olisi kertonut.
Minä en arvele! Minä tiedän, että olen kääntänyt kaikki kivet ja kannot tekemisistäni ja kaikesta useampaankin kertaan luultavasti.
Olkoonkin meemini ensimmäinen tunnustus se, että kerron aina auliisti kaikista tekemisistäni ja usiampaankin kertaan :(
Olen ollut aina sellainen.
Nyt saan vihdoin toteuttaa itseäni, elikkä kertoa itsestäni koko ajan kaikennäköistä.
Toista oli ennen. Ennen blogikautta.
Kukaan ei jaksanut kiemurtelematta, tai keskeyttämättä kuunnella minua.-JOO, SÄ OOT JO KERTONU, oli Catherinenkin vakio maininta, kun juteltiin.
Vakiojutusteluistani ote: MAANANTAINA AVASIN RYPPYISET SILMÄLUOMENI. AURINKO JO PILKOITTELI METSÄNRANNAN PUISEN LEHVÄSTÖN LOMITSE. KONKOSIN ALAKERTAAN JA ALOIN KEITELLÄ KAFFETTA. PIKKUKÄRPÄSETKIN OLIVAT ILOKSENI JO HERÄNNEET ...ja niin edelleen loputtomiin.

Tunnustus numero kaksi:
Tai ennenkö kirjoitan sitä haluan sanoa, miten iloinen olen, kun minäkin sain kutsun tunnustusmeemirinkiin.
Minua ei ole koskaan erikseen ennen (en ainakaan tunnusta muistavani) kutsuttu sellaiseen.
Paljon olen lukenut kyllä yleisiä kehoituksia muiden blogeista, että tässä on meemi! Ottaa siitä vaan ja vastaa.
MUTTA SE EI OLE SAMA-ASIA, väitän minä.
Mistä ihmiset muuten kiskovat meemien lisäksi niitä kauniita ruusu-ja sydän blogitunnustuksia. Niitä sellaisia englanniksi kirjoitettuja?
I LOVE THIS PLOKI, tai THE MOST IHANIN BLOUK, I EVER LUKENUT.
Minulla vaan olisi muutama sellainen bloggari mielessä, joille voisi sellaisen lähdettää, mutta kun en löydä niitä. En minä muuten.

Sitten toinen tunnustus (tai siis toinen B): Olisin halunnut isona huulipuna-ja ripsivärikaupan omistajaksi. Olisin minä toki siellä pitänyt kaikkea muutakin hyvältähaisevaa tavaraa.
Olisin myös halunnut vaatesuunnittelijaksi.
Näyttelijän työ kiinnosti myös. No, sitähän oikeastaan sainkin tehdä leipätyössäni. Piti näytellä pitkähermoista, ystävällistä ja kaikkialle venyvää postipuksua, vaikka todellisuus oli jotain muuta.
Se oli sitä aikaa, kun sadekin oli postin ja Vennamon vika.
Nyt ovat VR:n työntekijät varmaan melkein yhtä lujilla. Kaikki, siis kaikki sympatiat VR:n työntekijöille.

Kolmas tunnustus: lempivärini on valkomusta. Olen myös luonteeltani lempivärini kaltainen.

Neljäs tunnustus: ......siis kuinka voi olla niin vaikeeta?
Tykkään olla keskipisteenä. Sitten, kun joskus olen kaiken keskiössä, en tiedä kuinkapäin olisin ja lausahtelen onnahtelevia ajatuksia. Mielenkiintoinen oireyhtymä.

Viides kohta meemiä: Olen patalaiska.

Kuudes: Pystyn syömään aika rupisia perunoita ilman kuorimisia. Keitettynä tietenkin ja jotain hyvää soossia päällä.

Seitsemäs pykäl...ei kun kohta: En tykkää kuljeksia kaupoissa, enkä hypistellä niissä yhtään mitään.

Kahdeksas pointti: Haluaisin olla lihapullilta ja vehnälendeiltä haiseva ehtoisa emäntä, tyylikäs runonikkari, kodin putsplankkari, rakastettava, ihanainen silkkisamettiyökkäri yllä liihoitteleva hemaiseva vaimo, kaikki muistava, kaikki osaava, kaikki tietävä, nuorekas, rypytön, kultakutrinen muiskuhuuli...ja...ja...

Pah, kun ei enää ole jäljellä yhtään pykäläpointtia.
Minua ei kukaan voi estää yhdeksännen omatekoisen pykälän lisäämistä meemiini:
Yhdeksäs ja sisällöltään paras pykälä: Uskon Jeesukseen omakohtaisena Vapahtajanani :)

Ettei vain jäisi luulo, että täällä toissa viikko vain makailtiin, niin lisään edelliseen bloggaukseeni pari asiaa.Asia numero 1:
Melkein olin minäkin lähettämässä taas nuttusia Etiopiaan.
Odotin, että Laalaa soittaa, että sitä koska maanantaina mennään? Mihinkä aikaan siis?
Laalaa vuorostaan odotti kirkolla kotonaan minun soittoani, koska minulle mahdollisesti passaisi saapua.
Kummankaan soittoa ei koskaan tullut ja Laalaa päättikin, että vie pussukat samantien postiin.
Nuttuja ei ole hetkeen voinut lähettää, koska ovat alkaneet ottaa niistä tullimaksua. Nyt on maksumies- ja nais löytynyt Amerikasta.

Edellisenä sunnuntaina olimme mahtavassa pianokonsertissa Isonkyrön kirkossa.
Niin taas tuli kattoihin kohoiltua, kuten samalla viikolla Lapuallakin.

Viime tiistaina minulla oli ilo ja kunnia vierailla Vaasan kirkossa, joka kauniina kohoaa keskellä kaupunkia.
Jälleen kerran totesin, että Suomen yksi kauneimmista kirkoista on juuri syntymäkaupungissani.
Sieltä samaisesta syntymäkaupungistani löytyy useampiakin Suomen kauneimpia kirkkoja.
Täytyy kyllä myöntää, että en ole vielä nähnyt vähemmän kaunista kirkkoa missään. Ja sitä sentään on kierrelty mualimaa. Ruotsia myöten.
Sain siinä ihanaisessa kirkossa lausua runojani ja pitää todistuspuheen aiheesta nimeltä TOIVO.
Magnus oli mukana, kun en voinut mennä itse omalla autolla.
En uskalla ajaa kaupunkialueella. Pieni punainen Ooppelini herättää niin suurta raivoa, kun sen kuski ei aja kuin neljääkymppiä.
Autoilla voi sanoa tosi paljon ilman sanoja.
Esimerkiksi ajamalla takapuskurissa kiinni 1/2 kilometriä ja ohittamalla kylkeä pitkin heti nokan eteen kurvaten sanotaan:
- Pysy ämmä kämpillä kaivelemassa tekohampaitas, äläkä tänne tuu matelemaan senkin...(ties mikä).
Magnus kyllä sanoo, että moon luulotautinen ja nottei kukaa nuan ilikiästi toisista kuskiista ajattele.
Minä kyllä uskon ja olen ihan näkevinäni kansainvälisiä käsimerkkejäkin aina ohitustilanteissa.(En kyllä ole ihan varma. Ehkä kaivelevat vaan neniään).
Neljänkymmenen rajoitusta ei kyllä noudateta ollenkaan. Ei Ooppelin nopeusmittari nyt niin pieleen näytä :(
- Ainahan voisi jättää auton johonkin laitakaupungin laidoille, saatat sanoa.
Nii-in, mutta tämä "jonkun toisen jalka" ei suostu ottamaan askeltakaan niin pitkällä kävelymatkalla kuin laitakaupungilta kirkkoon.
Sain hyvän mielen tuosta KESKIPÄIVÄN RUKOUSHETKESTÄ ja myytyä muutaman kirjasenkin.
Muutkin olivat iloisia tuosta hetkestä ja tyytyväisiä, koskapa sanottiin, että uusi kutsu voi käydä taas jolloinkin.

Keskiviikkona olimme Eläkeliiton keskiviikkokerhossa.
Joimme kahvia ja söimme suussasulavan nisun ja uusi kirkkoherramme oli kutsuttu pitämään hartaushetken.
Sitten...en heti, joko kuullut, tai ymmärtänyt, mutta pyydettiin runoa!
Kaikki tuijottivat toivorikkaina minua ja päättelin terävästi, että minusta on kyse ja on tullut aika kaivaa esille runokirja.
- Tämä tuli nyt niin äkkiä. Onneksi näytti tuo kirjakin unohtuneen tuonne laukunpohjalle vahingossa...sönkötin yrittäen nauraa vaatimattomasti vähätellen.
Olin poistuvinani ensimmäisen runon jälkeen, vaikka ymmärsinkin, että vaativatten lisää.
Kokonaista kolme runoa sain lausua.
Viimeisen värssyn kohdalla alkoi jännittää irtoaako kieleni enää joka tavulla kitalaesta.
Irtosi se, eikä meinannut lakatakkaan laklattamasta, kun Magnuksen kaa kotiin ajeltiin.

Torstaina menimme aamulla varttia yli seitsemäksi (syvä haukotus) Yrittäjien hyvänmielen aamupalalle tähän ihan meidän lähistölle.
Todella hyvä mieli tuli, kun osanotto oli niin runsas.
Aamupala oli hotellitasoinen, olihan kyseessä Jokikartano.
Namibian kuningaskin on siellä vieraillut, joten siitäkin voi vedellä johtopäätöksiä.
Mukaan oli saatu ihastutava laulajatar. Tangoprinsessa. En muista, enkä tiedä miltä vuodelta, kun ei ole tullut seurattua.
Tangot ovat hänellä muuttuneet hengelliseksi musiikiksi.
Laulu oli niin ihastuttavaa ja sävähdyttävää, etten muista hetkeen olleeni niin otettu kenenkään LAULUSTA (orkesteri-urku-ja pianomusiikista minulla on tuoreet tunnemuistikuvat).


Perjantaina olimme Even ja Mathewsin kodissa suunnittelemassa radio-ohjelmaa.
Meillä on 3:n tunnin (ei vähä mittään) ohjelma viiteen pekkaan Järviradiossa 24.10 2011 klo 18-21:een.
MUKANA MENOSSA: Magnus, Kaisa, Eve, Mathew ja Charles!!!
Olkaa kuulolla, jotka olette kuuloetäisyydellä.
En osaa sanoa mikä se kuuloetäisyys on.
Onko se Alajärven ranta-alueet, vai kuuluupiko ihan Nuorgamissa asti?
Äänitys tapahtuu nimittäin tuola Alajärven studioilla (!).

Lauantai oli plätti&tuijotus päivä.

Sunnuntaina menimme Even kera käsityömessuille myymään Herättäjä-juhlien hyväksi tehtyjä käsitöitä.
Saimmekin muutamat sukat ja pöytäliinat myödyksi.
Kuljimme vuoroillamme ympäriinsä katsellen kaikkea kaunista, mitä ihminen yleensä voi käsillään tehdä.
Menin ravintolaosastolle katsomaan josko pitkän pussikauden jälkeen söisi kunnon lunchin.
En syönyt.
Sensijaan ostin lunchirahoilla myyntipöydästämme kaksi vetoketjukorua. Laitan niistä joskus kuvat näkösälle. Ehkä ihan sellaisen kuvan, jossa vetskarikorut koristavat meikäläisen rintapieltä.
Viereisessä kojussa luki kyltissä VILUKISSI.
Keräsin rohkeuteni ja menin kysymään, että ollaankos sitä se Vilukissi, jonka blogia minäkin käyn lukeilemassa.
Olin kyllä ihan varma, että on, mutta kysyä piti kohteliaisuudenkin takia.
Olihan se kyseessä sama kissi :)
Vilukissi sanoi, että ei olisi minua livenä tunnistanut.
Ehkä pitää muuttaa tuo blogin "rippikuva" enämpi todellisuutta vastaavaksi ;)

Tänne asti jos uuvahtamatta pääsit, niin terveisiä sinulle rakas lukijani toivoo: Kaisa Keto-Vetju

----------------------------------------------
Psalmi 86, 5-7

Sinä Herra olet hyvä, sinä annat anteeksi,
runsan mitoin sinä jaat armoasi kaikille,
jotka sinua avuksi huutavat.
Kuule minun rukoukseni, Herra,
ota vastaan avunpyyntöni.
Sinua minä hädässäni huudan ja sinä vastaat minulle.

Tähän asti on tultu ja viikko on vilahtanut ohitse. Nopeasti kuni aamuruskon ensisäteet aamuautereen horisonttiin piirtyvissä puidenlatvuksien hiipeissä.
Paljon ehtii myös vettä virrata Kyrönjoessa, ennenkuin kaikki Israelin matkakuvat ovat näytillä blogissani olleet.
Varsinkin, jos ne laittaa useampaan kertaan esille, kuten kuvan kottaraisen (!) kanssa ehkä on päässyt käymään.
Tuo alkulause vaikuttaa kovasti runolliselta.
NIIN ON TARKOITUSKIN!
Täytyy vähitellen terästäytyä, mitä runojen kirjoittamiseen tulee. Uutta runokirjaa varten ei nimittäin vieläkään ole hehkeytynyt yhtäkään täysin uutta säeparia.
Jos nykyfiilikset eivät ota väistyäkseen, niin niitä ei ehkä kovin sankoin määrin ole näköpiirissäkään.
Tuo alku nyt tosin vaikutti jo aika lupaavalta ;) joten ehken se tästä.

Maanantai meni jahkaamisessa ja pahkaamisessa lähteäkkö Nikolainkaupunkiin, vaiko eikö lähteä?
"Eikö lähteä" voitti.
Maanantain kohdalla onkin sitten kalenterissani täysin valkoinen plätti. Ei mitään merkintöjä. Plättimäinen päivä siis.

Tiistaina porhalsimme Noyesin... (jo ennestään muutettu nimi muutettu, koska en muista alkuperäistä muunnosta. Alan muutenkin mennä hiukan sekaisin näiden muunteiden kanssa).
Tiistaina siis porhalsimme Noyesin kaa Jurvaan naistenkesken-iltaan. Illan nimeksi oli annettu "Naisen rosoinen onni".
En puhunut rosoisuudesta sanan palaa. Minulla ei ole koskaan ollut mitään rosoisuutta, mitä onneen tulee.
Se, että elämässäni ehdin päivän mittaan olla parikertaa onneni kukkuloilla, pudotakseni välillä mustiin mujuihin, ei ole rosoa.
Onneksi siis ymmärsinkin pitää kitani kiinni, tai onneksi en ehtinyt kirjoittaa mitään paperille, kuten ensiksi aioin.
Lausuin sensijaan muutaman runon runokirjastani.
Runoja pyydettiin äänekkäästi hurraten kuultavaksi useampiakin.
Olenkin ajatellut, että ellei runotamma pian ala laukata kiivaammin eteenpäin, ei ihmisien kohta kannata ostaa koko Runollista kirjaani, kun ovat kuulleet kaikki värssyt lausuttavan ja veivattavan niin usein, että osaavat kohta ne ulkoa.
Mitä sellaista ostaa, jonka jo osaa?
Paitsi lähetyskannatuksen vuoksi tietenkin. Tätä näkökulmaa revitänkin innokkaasti, kun kehoitan kirjan hankkimaan. Ja ainahan voi ostaa lahjaksi jollekulle toiselle, joka ei naistenilloissa ja seuroissa penkkejä hierrä.

Keskiviikkona Magnuksen veli Mauritzio tuli meille kylille.
Sehän tiesi sitä, että putsasimme koko pikku rintamamistalomme pölystä ja ikkunoiden välit kärpäsenraadoista.
Mauritzio tenttasi myös hiiritilanteen tarkasti. Kuultuaan, että hiiriä ei nyt viime TUNTEINA ollut jäänyt kiipeliin, suostui hän öitsemään yläkerrassa, eikä ilmapatjaa tarvinnut ilmata ja asettaa alakertaan.
Onneksi killerit eivät paukkuneet koko vierailun aikana. Sen jälkeen kyllä kiitettävästi :(
Sanoin Magnukselle, että minulla alkaa jo silmissä sameneen, kun ajattelen sitä siimahäntien KEKOA, joka syntyisi jos kasattaisiin kaikki 6 vuoden killerihiiret yhteen ja samaan kasaan.
- Mitä nuata yhtehen kasaa ja ittiänsä hermostuttaa. Parempiakin asioota voi yhtehen kasaalla ja laskia.
- Joo, mutta ajattele, mikä kaamee ällö-lihakasa!!! kiljuin minä.
- Minen tuallaasia viitti eres unisnani ajatella, loihe Magnus sanomaan syöden eilisiä perunamuusinloppuja.

Perjantaina olimme Lapualla urkufestivaaleilla.
Oikein kutsuvieraina istua näpötettiin melkein etupenkissä.
Turun kaupunginorkesteri oli koko komeudessaan esiintymässä. Täytyy sanoa, että konsertti oli hyvin vaikuttava.
Lupsautin silmäni kiinni, kuten aina teen konserteissa. En suinkaan vetääkseni tirsoja vaan nauttiakseni musiikista täydellisesti.
Jos pidän silmät auki katselen, mitenkä soittajien suut ja silmät pelaavat, kuinka hikikarpalot valuvat rintapielille (noin kuvaannollisesti) kuinka otsakiehkurat putoilevat silmille, mimmoset kläningit naissoittajilla on, kuinka mirrirusetit tärisevät strokien tahdissa ja niin edelleen loputtomiin.
EI! Pakko panna nahkalaput silmille. Niin kun toimii, niin alkaapa suloinen ilmalento kohti kirkon kupolia. Kohti tummaa syystaivasta, jossa kirkkaat iltatähdet sädehtivät hopeiset kyljet kiilävinä...
Luulenpa, että uusia runoja alkaa piankin syntyilemään.

Lauantaina menimme Palvelutalolle Magnuksen kaa pitämään virsipiiriä.
Magnus aloitti virret niin korkeasta äänilajista, että piti varpailla seisoa, että osui edes hivenen oikean nuotin syrjään kiinni.
-Miltä tuntuu laulaa noinkin lähellä oikeaa nuottia? tapasi veljeni usein kysyä minulta. Nyt jouduin kysymään sitä itseltäni itsekin.
Magnus piti viidenminutin pituisen puheenkin. Eräs mumma kysyi kuuluvalla äänellä, että eikö tänne oltu laulamaan tultukaan? :D
Kyllä me lauloimmekin. Sydämen pohjasta lauloimmekin.
Minä en oikeastaan tiedä parempaa laulumusiikkia kuin virret.
Virsissä on niin valtava sanoma joka säkeistössä, ettei niihin ikinä kyllästykkään.
Suihkussakin laulan aina virsiä. Joskus harvoin ehkä: MISTÄ TUNNET SÄ YSTÄVÄN?

Ennen virsipiiriä meillä oli seurakuntatalolla ns. VISIOINTI-päivä.Koolla oli niin työntekijöitä kuin meitä luottamushenkilöitä.
Minä olin äänessä omine visioineni niin, että pari päivää tulikin hävettyä.
Onneksi saimme välillä maittavaa lohisoppaa ja paakelsikahvit, että meikäläisenkin oli pakko olla hiljaa.
En minä niinkään puheitani hävennyt, vaan sitä, että muut saivat tuskin suunvuoroa.
Ellen ole jänissyndrooman kourissa, niin sitten pälätän kuin paikalleen juuttunut gramahfooni :(

Eilen Öpe täytti vuosia Nikolainkaupungissa.
Lähdimme kirkonmenojen jälkeen (menkää kirkkoon pyhisin te kaikki kynnellekynttäävät. Jumalan syvähoitoon!) Vaasankaupunkiin ja ehdimme kun ehdimmekin pizzerian eteen juuri kun se avattiin.
Pussikuurista johtuu, etten saa ahdettua itseeni enää kunnon määrää syömistä. Jäätelön olen jo joutunut jättämään kokonaan pois pizzeriamenyystäni.
Noh, enpä ole asiasta oikein murheellinen. Itseasiassa päinvastoin.
Rakastamiani kanankoipipalasia pystyn onneksi syömään entisen määrän: 15!(Ellei ihan 19).
No, ne ovat sellaisia pikkusia, peukalonpään kokoisia vaan.
Ostimme Öpelles ynttärilahjaksi mustikkasuklaata ja aurinkokuivattuja tomaatteja.
Mustikkasuklaa ja a-kuivatut tomaatit ovat lahjoja, joita minäkin haluan, kun seuraavan kerran täytän vuosia.
Ilmapuntari ja kobeliini, jossa vuorikauriit seisovat piirtyen auringonlaskua vasten, ovat puolestaan lahjoja, joita en halua saada sinä ilmoisna ikinä.
Tähän ilmoitukseen lopetan tälläerää.

T: Kaisa Seinänen- Koibelin

Ps. Koipeliinistani senverran, että perässä tuntuu pysyvän, vaikka toisen omalta aina vaan tuntuukin.
------------------------------------------------
Psalmi 12, jakeet 7-8
Herran sanat ovat todet ja puhtaat,
kirkkaat kuin seitsemästi puhdistettu hopea, joka hohtavana juoksee sulattimesta.
Sinä Herra suojelet meitä,
sinä varjelet meitä joka hetki tämän pahan ajan keskellä.

Uusien tuoreiden kuvien puutteessa laitan vaihteeksi Israelin kuvamateriaalia, joka on aina färskiä ja tuoreutta tiukkuvaa.

Sen sijaan tuoreita (onkohan tässä nyt kyse ns. aasinsillasta ?)omenoita olemme viime aikoina syöneet Magnuksen kanssa kilpaa.
Tai ei oikeastaan kilpaa, vaan pitämällä tarkkaa lukua siitä, ettei vain toinen meistä jää vähemmälle (rykäys).
Olin muutamia aikoja sitten syvästi huolestunut, kun en saanut päähäni kuka oli hän, joka viime syksynä kehoitti seuraavana syksynä hakemaan heiltä omenoita.
Olin tietenkin tapani mukaan itkenyt omaa laihaa omppusatoamme, jolloin ko. tuntematon henkilö kertoi puolestaan kanniskelleensa muutaman tuhat omenaa kompostiin. Sen muistan kirkkaasti.
" Kun ei kukaan huolinut ja kaikilla tursusi joka paikka täynnä hyydykkeitä ja hillokkeita", muistan sen jonkun sanoneen.
Mutta ei hätää. Saimme kun saimmekin näitä himoitsemiani kotomaan hedelmiä Maikun ja Eerikin pihaomenapuista ja sitten myös pari plastiikkapussukallista Even ja Mathewin ansarista.
Omenoita mäyhätessäni olen tutkaillut blogiani ja todennut, kuinka oikeaan osuva on sanonta: vale, emävale, tilasto.
Nimittäin blogini yleisessä tarkasteluosastossa profiilinäkymiä on kirjautunut pikkasen yli 7000. Omissa, salasanalla aukaistavissa tilastoissa luku on 19526!
Mene siinä sitten ja tiedä.
Minulla on sitäpaitsi ÄLÄ LASKE OMIA KÄYNTEJÄSI-ohjelma päällä tuossa salasanaosastossa. Epäilen ns. laskurin toimivuutta raskaasti.
Koetpa, rakas lukijani, kuuluvasi tuohon 7000:n bloginkävijämäärään, tai sitten peräti tuohon 19526:een (johon epäilyttävän varmasti itsekkin kuulun) on kivaa, että kuulut ja olet.
Oletko muuten koskaan ajatellut, että bloginkirjoittajalla (so. meikäläisellä) ei ole mitään mielipiteitä asioista ja mualiman nykymenosta, politiikasta, taiteesta, kirjallisuudesta, radio-ja tv-ohjelmista, kirkon tilasta jne, jne ?
Oletko ehkä ajatellut, että aina se kirjoittaa niistä omista menoistaan ja tuloistaan, jotka ovat yhtä yllätyksellisiä kuin lihapullaresepti?
Voin iloksesi kertoa, että mielipiteitä löytyy asiaan kuin asiaan. Kaikkiin radio-ohjelmiin ja tv-ohjelmiin otan aina kova-äänisesti kantaa. Myös lehtien seurantani on aika äänekästä kun posmotan omat OIKEAT seikat ja asioiden laidat esille, olinpa sitten yksin, tai yhdessä.
Tuntien ja tietäen oman kärkkäyteni olenkin päättänyt tässä blogissa kertoa suurinpiirtein vain omista toilahduksistani (ja joskus pikkasen Magnuksen ja muiden) koska niistä ei niinkään kukaan voi hernettä nenään vetää. Enemmän kuin herneitä toivon, että blogini ilahuttaisi ja olisi toiveitakin antava.
Seuraavaksi seuraa siis kiintoisa lihapullaresep... siis viikkoraportti, jossa pääroolissa minä.

Keskiviikkona kaahasin pakoputki rullalla Nikolainkaupunkiin.
Menin Asevelikylään ensiksi kahville ja vein varmuuden vuoksi pullapussin mukanani.
Catherine sanoi "ilahtuneesti" juuri menneensä päiväunille ja kerinneensä jo ihanasti nukahtaneensakkin, mutta että tottakai hän nyt kahvit keittää.
Lyllan nukkui myös, mutta vain koiranunta ja tervehti ylenpalttisen ylitsevuotavasti.
Lapsosia ei meinannutkaan nukuttaa, koska olivat jo koulussakin sinä päivänä olleet. Siellähän sitä ainoastaan nukuttaa, jos missä. Ainakin meikäläistä aikoinaan.
Asevelikylästä suuntasin kenkäkauppaan.
Minähän en tietystä syystä voi enää korkokengillä kuljeksia, joten päätin ostaa parit kunnon syysläskikengät :(
Katselin ja hipelöin maailman ihanimpia piikkareita ja olisin tirauttanut kyyneleitäkin, jos olisin kehdannut.
Siirryin aikani niiskuteltuaninäennäisen reippaasti läskipohjahyllyjen väliin.
Löysinkin ihan mukiin...tarkoitan jalkoihin menevät URHEILULLISET fläskpohjaiset kävelykengät. Minusta ne kyllä näyttivät pikkasen norsun aamutohveleilta.
Seuraavaksi minun täytyi löytää JUHLAläskipohjakengät. Alennushyllystä silmiini pisti kuin pistikin kanootinmalliset (ja melkein kokoisetkin) "ballerinat".
Löytämieni kenkien pitkien nokkien päässä oli viehkot nahkakukat. Huoaten laitoin kukkakanootit ostoskärryyni.
Hyvästi korkkokengillä keikkuilu! Tervetuloa matalamelonta!
Okei, on sitä toki maailmassa vakavampiakin asioita ja kaikenlaista heilahtelua. Senpä tähden en otakkaan asiaa enempää vakavasti.

Torstaina menin kirjastoon runopiiriin. Meitä oli tasan kolme runotarta koolla.
Suunnittelimme osallistumisia kilpailuihin ja esiintymisiin. Kilpailussa lupasin toimia taas kuiskaajana, kuten ennenkin.
Kuiskaaja ei enää nykyään kuiskaa. Hän sanoo unohtuneet repliikit niin kuuluvasti, että laipiossakin istuvat kuulevat ne.
Minun ei kylläkään ole muistaakseni tarvinnut kertaakaan "kuiskata" mitään. Toivottavasti ei täst´edeskään.
Illalla ajelin seurakuntakeskukseen kokoukseen, jossa suunniteltiin marraskuista isäinpäivä lounasta.
Lupauduin taas talkooporukkaan. Talkoissa oleminen on mielipuuhaani. Olen jo lupautunut ensikesän Herättäjäjuhlillekin talkoisiin. Niin sanottuun "roskaporukka"-tiimiin.
Roskaporukkatiimiläinen opastaa mihinkä säkkiin tipautetaan kertakäyttölautaset, kuhunka ruuantähteet ja semmoset. Varmasti muutakin kuuluu tähän roskisdyykkari-pestiin ja jäänkin innolla odottamaan ensi kesää.

Perjantaina olin aamupäivällä paikallisessa marketissa nälkäpäiväkerääjänä. Vähäkö hymyilytti. En ole kyllä kovin nälkäisen näköinen ;)
Noh, eihän siinä itselle mitään kerätäkään.
Sitäpaitsi sain hyvin punaisenristin punaisen liivin sivutarrat kiinni tänä vuonna. Viimevuonna piti jättää tarranauhat auki roikkumaan, kun niin kinnasivat.
Tämä edellinen lause vihjatkoon laihdutuskuurin sujumisesta. Hyvin pyyhkii. Ensivuonna voi olla niin, että koko kerääjäliivi holahtaa lattialle, kun on hartiat ja maharustinki niin olemattomiksi huvenneet.
Minulla se muuten pelasi ihanasti huolto siinä keräystä suorittaessani.
Rosina oli vartavasten lähtenyt tuomaan minulle viinirypäleitä kotoaan :)
Jokaista rypälettä maiskuttaessani ajattelin lämpöisiä ajatuksia Rosinasta.
Tälläisiin rakkaisiin ihmisiin sitä saa blogien kautta tutustua. Ei totisesti ole blogigaan mikään turha keksintö.
Kultainen ruusu nauhakkeineen vaan tämänkin keksijälle :)
Kultainen ruusu stimangikoristein myös sinulle, joka tänne asti olet kahlannutja mukana jotenkuten pysynyt!

T: Kaisa Liivistö- Holanne
---------------------------------------------
Sananlaskujen kirjan luvusta 3, jakeet 3-8

Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta-
Kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun,
niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta, että ihmisiltä.
Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan,
vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.
Älä luulottele olevasi viisas;
pelkää Herraa ja karta pahaa.
Siinä on sinulle lääke, joka pitää koko ruumiisi terveenä
--------------------------------------------------------------
Sinä, joka luulit, että bloggaus loppui jo, erehdyit (kuten minäkin).
Huokaus.
Lauantaina oli Merikaarron Siltarannassa (Vähäkyrö) Naistenkesken iltapäivä.
Hain syötävää ja juotavaa ja hyvissä ajoin ajoin paikalle kahvia kissauttelemaan.
Sain lausua runojakin ja esitellä kirjaani. Myötyäkin sain kymmenen kappaletta.
Valittelin Kylläsekälle, että ovat naiset kuulleet runokirjan runoja niinkauan kuin naistenkesken-iltapäiviä on järjestetty.
-Samat runot taas sitten kirjassakin, minä tuskailin
- EI NIITÄ KUKAAN MUISTA, lohdutteli Kylläsekä.
- Anna palaa vaan!

Siltarannasta pyyhälsin Elomaahan. KYLLÄ! Luit aivan oikein. Kotipaikkani nimi on, paitsi Vähänevä, niin myös Elomaa.
En olisi ikinä uskonut, että vieläkin löytyy uusi nimi tälle plantaasille kaikkien 45-vuoden kuvioissaoloni jälkeen, mutta näin iloisesti pääsi taas käymään :)
Virallisesti asun siis Isonkyrön Tervajoen Yryselän Hälvän Vähännevan Elomaalla. Tietenkin lisäksi vielä Letkutien ja Runoilijattarenpolun yhtymäkohdassa. Nämä kaksi mainittua ovat epävirallisia, mutta niilläkin posti tulee ja osaa perille.

Meitä oli kutsuttu saunomaan Maikun ja Eerikin mökille.
Magnuksen ja Maikun Äkku-veli oli myös paikalla. Olivat kaataneet puita mökin ympäriltä niin paljon, että ammattimetsurikin olisi taatusti viheltänyt, jos olisi tullut paikalle.
Ihmettelin itsekseni, että noinko saivat nämä harrastajametsurit ruotonsa suoraksi seuraavana päivänä?
Grillasimme kaikenlaista ja söimme muutamat yrttivalkosipulipatongit parempiin suihin.
Mielestäni yrttivalkosipulispatongin keksijä ansaitsisi myös kultaisen ruusukkeen valkoisin nauhakkein.

Sunnuntaina menimme tapamme mukaan kirkkoon. (Menkää hyvät ihmiset sunnuntaisin kirkkoon. Kirkot ovat niin lähelläkin. Niitä kun ei ole vielä lakkautettu).
Kirkossa saarnasi ystävämme Tampereelta.
Ehdotin Magnukselle, että viedään ystävä syömään lähikaupungin paikalliseen ravinteliin.
Minulla oli vähän oma lehmä ojassa, sillä tiesin, että meidän kurmeemme olisi perjantainen lohisoppa.(Söimme toki tänään sitä ja hyvää oli 4 päivää mujuneenakin).
Illalla menimme seurakuntatalolle raamattupiiriin.
Raamattupiirissä oli niin iloinen ja korviahuumaava keskustelun kailotus, että jos oventakana olisi ollut salakuuntelija olisi hän varmaan syöksynyt sisälle ja huutanut:
- Pullot pois!
Kuinka joku voi sanoa, että uskikset on vannepäisiä tiukkiksia ja kireenutturaisia itkuiikkoja?

Tänään meinasin melkein mennä Nikolainkaupunkiin, mutta asioihin tuli muutos. En osannut sitten tehdä yhtään mitään, paitsi tietenkin kirjoitella tätä blogia.
Huomenna menen, jos Luoja suo, fysioterapeutille jalkani kanssa. Se kun tuntuu edelleen jonkun muun kintulta :(

Nuorna vitsa väännettävä, ettei vanhana tule käännettävä.(Oma juurikeksimäni aforismi).
Kuvat ovat Vaasa-tyttöjen liikuntaesityksestä muutama kuukausi sitten.
Vivianni on tytöissä mukana. Ylemmässä kuvassa hän on, joko oikealla tai vasemmalla, mutta hän on. Alakuvassa Vivianni taivuttelee ihan etualalla.
On hyvä, että lapset saadaan innostumaan liikunnasta jo ennen kuin kykenevät edes kynnelle. Eivät ehkä ole sellaisia lonttopolvia sitten "vanhana" kuten eräät ;)
Muistan kauhulla kouluvoimistelun about puolivuosisataa sitten (ettei vaan enemmänkin sitten).
Piti yrittää kekkuloida jollain ihme kuolleelta hevoselta näyttävässä vempeleessä, tai ottaa sik&sak askeleita korkean telineen päällä (vieläkin niskavillat pörhistyvät), tehdä kärrynpyöriä, vaikka hätinä permannolla seisomassa pysyi ja niin edelleen ja niin edelleen.
Ainoa liikuntamuoto, josta pidin oli polkupyöräily. Sitä ei ikinä harrastettu ainakaan meidän koulussamme.
Vapaa-ajalla taas ei muuta tehty, kuin pyöräilty. Kesäisin kyllä uitiin. Ainoastaan yöt oltiin kuivalla maalla.
Olen onnistunut kuitenkin olemaan aikalailla liikkumaton näihin päiviin asti :(
Ellen nyt muuta tapojani, en kohta enää pääse liikkumaan, vaikka EHKÄ haluaisin.
Mutta eipäs liikuta asioiden edelle...

Ihan tähän melkein aluksi toivotan mahdottoman iloisena uuden ja uutukaisen lukijani tervetulleeksi tänne blogiini.
Tervetuloa Leena!
Jälleen kerran kiittelen tietenkin myös teitä "vanhoja" lukijoitani olemassaolostanne. Olette ylitärkeitä. Tulee tunne, että en tyhjään bittiavaruuteen näitä tekstejäni suolla.

Tämän viikon tiistai meni potiessa ja surkeillessa, joten siitä ei sen enempää.
Ei minulla tiistaipäivästä ole mitään muistikuviakaan, joista kirjoittaa, vaikka jotain muuta olisi tullut tehdyksikin, ei sen puolen.

Keskiviikkona meillä oli serkkutapaaminen Nikolainkaupungissa. Meitä oli neljä serkkua paikalla. Pläälu oli loukannut olkapäänsä, eikä päässyt miitinkiin.
Minä ajaa rutuutin itse paikalle, vaikka polvi oli kuin tyhjä potkupallo. Buranaa vaan kitusiin ja eikun menoksi.
Katselimme vanhoja valokuvia tiimatolkulla ja olimme liikuttavan yksimielisiä, kuinka hyvään sukuun olimme syntyneet.
Ihailimme komeita esivanhempiamme. Toinen toistamme silmäillen totesimme, että omenat olivat putoilleet meidän tapauksissamme harvinaisen lähelle puita.
Meillä serkuksilla on oikein komea vaari(tai hän on jo tietenkin kuollut, kun mekin olemme jo ikien "paremmalla puolella").
Iso-isoäitimme muistuttaa kuvassa upeasti Sibeliuspatsasta (sitä pääpatsasta nimenomaa).
Kaikien mielestä minä olen ilmielävä isoäitimme. Minä olen kaksoiskopio Hilda Dagmar-mummustamme kyllä omastakin mielestäni.
Omasta mielestäni muistutan myös iso-isoäitiäni aikamoisesti. En varmistanut asiaa serkuiltani, koska syvällä sisimmässäni en ole varma haluanko muistuttaa herra Sibeliusta. Tiedän kokemuksesta, että Elitzabethy olisi ollut liian hanakasti kanssani samaa mieltä.
Hän se oli se, joka lähetti 50-vuotiskortin minulle, jossa luki:
Onneksi olkoon viiskymmentävuotiaalle! Et näytä päivääkään yli kuuskymmenvuotiaalta!
Ulkonäöltäni siis olen ehkä kuin mummojeni kolmoispaino , mutta sisähenkisesti en.
Tokkopa isoäitini rääkyivät joka asiasta, tuijottelivat tuntitolkulla horisontteihin, äksyilivät, tai hermoraunioisesti asioihin suhtautuivat, tai siirsivät kaiken, minkä ikinä voivat, huomiseen?
Olen päinvastoin kuullut kautta pitkän elinaikani, kaikkia suuria viisauksia ja aforismeja joita esimerkiksi Hilda-mumskimme keksi asiaan kuin asiaan.
-MALTTAA KÖYHÄ KEITTÄÄ, VAAN EI JÄHYTTÄÄ, on yksi miltei päivittäin käyttämäni Hilda-viisaus.

Söimme serkkukohtaamisessamme Lillin loihtimaa lohikasvisgratiinia, sekä vadelmia jossain ihanassa kräämissä jälkiruoaksi.
Kyllä siinä kielenkannat irtosivat entisestäänkin, jos mahdollista.
Suku oli taas parhain ja kaunein ;)

Torstaina menin lääkäriin sen kituliaan vasemman jalkani kanssa.
Varoitin lääkäriä, että voin pillahtaa itkuun kertoessani sairaskertomustani. Onneksi sain pidäteltyä pahimmat itkunturskaukset ja ainoastaan ääneni oli parikertaa sortua. (Jänis sisälläni pysyi onneksi myös aisoissa).
Pääsin kuvaukseen Östermyyraan saman tien. Magnus tuli mukaani henkiseksi-ja ruumiilliseksi tueksi.

Kuvauspatjalla piti kääntyillä suuntaan jos toiseen.
- Mene vasemmalle kyljelle ja laita oikea jalka tyynylle. Kuului hoitajan suusta hiljaa. Hiljaa ehkä siitä syystä, että kuulokojeeni oli Hälvällä.
-OIKEA JALKA ? Vasen jalkahan se tässä prakaa, ajattelin kauhuissani.
- LAITA OIKEA JALKA TYYNYLLE JA MAKAA VASEMMALLA KYLJELLÄ! hoitajattaren käsky oli jo niin äänekäs, että meikäläiselläkään ei ollut vaikeuksia kuulla sitä.
Ymmärtäminen olikin eri asia.
Mielessäni kävi juttu, jossa kerrottiin, kuinka potilaan väärä jalka oli amputoitu.
Onneksi kysymyksessä ei nyt ollut sentään niin vakavat asiat, mutta eikös joltakin ole leikattu sappikivetkin, vaikka niitä ei ollut alunperinkään olemassa. Paperit sekoittuneet...
- LAITA OIKEA JALKA VASEMMAN YLI TYYNYLLE, kuului jo niin selvästi, että jos ihmiset niin selvästi puhuisivat, kuulokoje olisi turha kapine.
Sanojen myötä oikeanpuoleinen jalkani pökäistiin haluttuun asentoon, kuin valmiiksi kohonnut hiivataikina leivinlaudalla konsanaan.
Yritin maata niin, ettei pupujussukan korvat, eikä liioin töpöhäntä olisi liikaa huiskuneet.
Huiskuivat ne kumminkin :(
Miksi meikäläisellä kestää sanomiset niin kauan mennä piuhalle? Miksi en heti käsittänyt, että oikea jalka piti SEN TÄHDEN heittää vasemman yli tyynylle, että vasuria päästään filmaamaan oikeasta suunnasta?
Miksi ajattelen tuhansia asioita sensijaan, kun pitäisi toimia?

Magnukselle selostin autossa myrtsinä kuvaus-sessiota.
- Minen usko tuata. Aina sulle teherään kaikenlaasta. Sä varmahan kirmuseerasit siälä jo heti mennessäs ja huurit ja vaarit ja äyskiit.
- En varmasti sanonut halaistua sanaa. Tein vaan, kuten käskettiin. Sitten kun älysin MITÄ käskettiin.

Tänään lääkärin piti soittaa tuloksista ennalta annettuun ajankohtaan.
Paljoakaan liioittelematta makasin aamusta asti puhelimen päällä, enkä irroittanut katsettani siitä kuin syödessä, etten vaan unehuttaisi asiaa.
Säntillisenä ihmisenä tarkastin jossain vaiheessa vielä soittoajan.
Se oli jo mennyt menojaan!
Lääkäri oli soittanut ajoissa, mutta minä likka olin lauleskellut suihkussa.
Lääkäri sai, kun saikin minut sitten langan päähän ja ilmoitti, että polveni on siinä jamassa, että siihen pitää tuikata kukonhelttauutetta.
Kulumaa siellä sun täällä.
- En uskalla, sanoin, mutta lupasin kuitenkin ajatella asiaa.

Olen nyt ajatellut asiaa loppupäivän ja tullut siihen tulokseen, että EN uskalla!
Kaikki ne vertahyytävät jutut sivuun, pieleen ja "väärin" pistetyistä polvipiikeistä saa suonissani virtaavat verihiutaleet hyytymään.
En uskalla, en, en ja en.
-Sä et siis ole oikein tarpeeksi kunnolla kipiä? kysäisi Maikku, kun soitin sille tilannetiedotuksia. Hhmmm?

Olimme tänään illalla raamattupiirissä ja sieltä menimme Maikun ja Eerikin luokse omenapiirakkakahville.
Otimme puolet tavanomaisesta määrästä piirakkaa, koska olemme laihiksella. Aika suuret palat niistä puoliskoistakin tuli ;)

T: Kaisa Kukkonen-Heltta
-------------------------------------------
Psalmi 16, jakeet 1-3

Daavidin runo.
Jumala pidä minusta huoli,
sinuun minä turvaan.
Minä sanon Herralle: "Sinä olet minun valtiaani,
sinulta saan kaiken hyvän!"
Pyhille, jotka maan päällä ovat
hän osoittaa ihmeellistä rakkauttaan.