Lyllan availemassa toista lahjapakettiansa.
Se sai kaksi pakettia, joissa toisessa oli lakritsipötkö (meiltä hälväläisiltä)
ja toisessa puolenmetrin puristeluun kaikale ( Catherinelta ja niiltä).
Se iloitsi lahjoistaan niin, että me muut jäimme aivan hopealle, vaikka saimme monituisia lahjoja itse kukin.
Minä esimerkiksi sain yökkärit, ryppyvoidetta, joka KIINTEYTTÄÄ kussa VELTTOA ja SILOITTAA kussa JURMUJA.
Tälläisiä voiteita kun on myynnissä ollut jo vuosia (aina entistä ehompina koostumuksina) niin ihmettelempä vaan, miksi mualimassa silti aina joskus löytyy ryttynaamoja. Peilistä varsinkin sellainen tuijottaa tyhjin katsannoin joka aamu!
Itse kummingin menin taas lankaan ja ostin ko.rasvapönikän ITSE pukinkonttiin itselleni. (Varma on aina varmaa).




Olen ollut joulun jälkeen hivenen flunssainen ja yskinyt (varsinkin ÖISIN, jos Magnugseen on uskominen).
Näinhän se on aina.
Päivisin, kun ylhäisessä yksinäisyydessä rojuskelee seslongilla, niin ei edes rykäistä tarvitse.
Annas olla, kun ilta hipuu ja yö yllättävi, tai jossain korkeatasoisessa konsertissa istuupi, niin jo alkaa kurkunperiä repiä. Hmph!
Muutoinkin elo ja olo oli aika rähjäistä.
Eräänäkin aamuna sanoin Magnukselle hyvän huomenen jälkeen, että silmäni oli tarttunut tyynyliinaan!
Ei nostanut Magnus katsettaan raamatusta. Sanoipahan vaan NOTTEI NÄY TYYNYVAARU POSKELLAS RIIPPUVAN ENÄÄ.
" No, en tarkoittanut KOKO silmää. Alaluomi tietenkin vaan. EN MÄ NYT SENTÄÄN SILMÄT AUKI HORNAA...MINÄKÄÄN".
Näin kamalasti kuitenkin oli tapahtunut ja se selittää tautini laatua: räkäinen, nyhväinen ja ysköinen.
Nyt on olo jo parempi.
Olen ollut Nikolainkaupungissakin jo hoitamassa meidän ihania talttahampaitamme pari päivää.
Minulla oli ilmapatja mukana( se, joka ei ploosuunnu minunkaan alla).
Oli tarkoitus olla kaikki seuraavatkin yöt Nikolaikaupungissa, mutta oli pakko tulla kotiin käymään välillä.
Nimittäin minun oli tarkastettava eräs pöytäkirja, joka itseasiassa olisi pitänyt tarkastaa jo viime tiistaina.
Kokouskuorenpäällä oli kissinkokoisilla kirjaimilla ja numeroilla tarkistuspäivä ja kalenteriin oli merkattuna siistillä käsialalla:
PÖYt.KT. TI KN.TAL(Pöytäkirjan tarkastus kunnantalolla).
Senpä jälkeen en asiaa enää muistanut!
Sittemmin ajattelin asiaa paljonkin! Ajattelin, että enää en ota kontolleni minkään valtakunnan lautakunnan jäsenyyttä.
En ilmoisna ikinä.
Aija-Kanita tätini neuvoi, että laittaa MUISTILAPPO eteisen komuutin päälle.
"Kun asia on hoitunut, niin LAPON saa rytätä ja paiskata roskikseen" neuvoskeli hän omista hyvistä kokemuksistaan.
" Huono neuvo!" sanoin Aija-Kanitalle.
" En kestä minkäänlaisia lappuja missään! Vaikka lattialla olisi sentin kanahka ja näkkileipäpaketillinen muruja ja roskia ylt´ympäriinsä, niin LAPPUJA ja LIPPUJA, LEHTISIÄ ja PROGRAMMEJA ei saa olla näkyvillä."
" Kärsi sitten nahoissas" rohkaisi Aija-Kanita.
Se minun on tehtävä ja kieltäydyttävä kunnioista vast´edes.
Paras käyttää lautakunnissa istuminenkin runokaakin pystyyn yrittämiseen varsinkin tällä muistitikulla varustettuna.




Siis olin hoitamassa lapsukaisia.
Lähdimme eilen luistelemaan Huutoniemen jäille, sillä muutaman kymmenen metrin päässä olevalle luistinjääkentällä ei ole jäätä. (Tyytymätöntä murinata).
Olin varustautunut kylmyyttä ja tuiskua vastaan, kuin Himalajan valloitukseen:jaloissa kuomakengät superlämpösukkineen, sekä toppapöksyt ja haahkanuntuvatoppatakki ja alla puseroo ja slipooveriä.
No...kylmä ei todentotta päässyt iskemään ULKOISESTI, mutta SISÄISESTI hytisin, kun huomasin, kuinka eräät olivat varustautuneet.
Kentällä syöksähteli raketin lailla pikkupoika, jolla oli verkkarit jalassa ja ohkoinen kittana fleesetakki pikkuisten hartioiden peittona.
Toisessa verkkarin pultussa oli kunnioitettavan kokoinen palkeenkieli, jonka välistä vilkkui paljas polvi.
Huomasin, että meikäläisestä on tullut vanha!
Vanhat luut hytisten ja vanhat paikkahampaat toisiaan vasten kalisten untuvien ympäröimänä tämä asia minulle valkeni kylmänä ja kalseana: vanha, mutta kylmä. (Niiskaus).
En minäkään muinoin muistuttanut luistinjäällä heinäseivästä heinillä.
Toisin on nyt.







Ehdimme myös leikkiä lasten suosikkileikkiä: MYRKKYKÄÄRMETTÄ (!)
Tosin itseensä saa syyttää.
Olen ollut kehittämässä tätä työlästä leikkiä, enkä ymmärtänyt, että siitä tulee vuosien Top i Ten.
Leikissä lapset ovat siis kilttejä pikkukäärmeitä, joiden kiltteys on hieman venyvä käsite, koska he kiusailevat ISOA KÄRMESTÄ (minä).
Kun isokäärme kaikessa rauhassa etsiskelee marjoja vasuunsa ja lauleskelee, kuinka suloista on olla ja eleä ilman nuita kiusallisia käärmeenpätkiä, iskevät viimeksimainitut.
Isokäärme huutaa siinävaiheessa apuun ISOA MYRKKYKÄÄRMETTÄ joka alkaa hirmuisen takaa-ajojahdin (siis taas minä).
Tässä vaiheessa Lyllankin haluaa aina liittyä mukaan.
HOHHOIJAA!
En käsitä miten joku homma voi naurattaa niinkin runsaasti ja Lyllanin häntä heiluu niinkuin helikopterin ropelli.



Täytyypä mennä nukkumaan, että jaksaa.