Tähän maisemaan olen ajatellut niitä leijonapystejä.

Kyllä luit aivan oikein PYSTEJÄ.

Haluan niitä nyt kaksi, koska meitäkin on kaksi (Magnus ja minä).

Luulenpa, että haluamiseni kyllä jää toteutumatta.

Ne painavat kuulemma niin paljon, että niille pitäisi tehdä oikein perustukset ja hintakin tuntui aika juhlalliselta (varsinkin tuplana).

Noh.. eihän sitä yksi ihminen voi kaikkea saada ja olisiko se oikein laitaa, että talvella jellonien niskassa olisi lumipeitto?

Vähäkö ne näyttäisivät baakkelseilta!

LEIJONALEIVOKSET portinpielessä? Miltä se nyt kuulostaisi ja näyttäisi?

Eilen illalla meillä nyt sitten oli se "Laulava Joulukortti"-konsertti.

Lähdimme kirkolle hyvissä ajoin.

Magnus meni jumalanpalvelukseen ja minä menin seurakuntatalolle kaffikuppeja asettelemaan ja piirakoita leikkelemään.

Edellisenä iltana paistoin suklaasörlssessön-piirakan (kaikille jaettiin yhtäläiset teko-ohjeet).

Lähdin vartavasten tätä sörlssessöniä varten lähikauppaan (kuutisen kilometrin päässä Hälvän periltä) hakemaan pyöreitä nonparelleja.

Minulla oli kaapissa nonparelleja, mutta ne olivat moikuliaisia ja piirakkata on huono leikata.

Suklaatisörlssessönin reunat murtuvat ilkeesti jos nonparellit eivät ole siis pyöreitä!

(Murtuivat kyllä reunamat joka tapauksessa minun painimattoani kun leikeltiin, vaikka olivat pyöreitä).

Illan esiintyjät tulivat hyvissä ajoin ja Laalaa oli järjestänyt heille suuhunpantavaa.

Minäkin söin heidän kanssaan lopuksi, että uskalsivat ottaa.

Olen Magnukselta oppinut, että kun on vieraita ja syödään, niin isäntäväen pitää ottaa viisinkertaiset annokset NOTTA VIARAHATKIN KEHTAA SYÄRÄ.

Sitten olen myös Magnukselta oppinut, että ei saa uskoa ensimmäistä kieltoa, kun kysytään JOSKO SAA VIARAHALLE OLLA LISÄÄ?

Eikä toistakaan kieltoa pidä missään tapauksessa uskoa ja lopuksi pitää ottaa ja puristaa vieraiden kädet niskalenkillä kiinni ja kaataa väenvängällä kaffia ja syöttää PIENTÄ LISÄ PURTAVAA.

Meikäläistä ei kylillä ollessa valitettavasti tarvitse niskalenkittää, muuta kuin PÄINVASTAISESSA tapauksessa: vieras ei ymmärrä lopettaa.

Muistan kerran nuoruudessani, kun olin koulukaverini kanssa kylällä eräässä paikassa, eräässä maakunnassa (siitä on nyt tasan viisikymmentä vuotta) niin nokkamme edestä siepattiin nisulautanen pois, kun kuulemma söimme niin KAUHIASTI.

Itse en ollut vielä edes vapisevaa kättäni pullalendilautasta kohdenkaan ehtinyt ojentaa, ja tokkopa ystävättärenikään.

Tästä jäi aikamoiset traumaattiset viillot sydämeeni.

Ehkäpä kiireinen syömismoosaamiseni juontuu jo tuolta aikakaudelta?

Ehkäpä saisin jättää lihavuusgeenisyytökset jo omaan arvoonsa?

Vieläkin ko. asian muistelu aiheuttaa tykytystä sydämen tienoilla.

Olimme sentään pyöräilleet siihen "kylä"paikkaan parisenkymmentä kilometriä, kavavat lapsiraukat, eikä pyörissä siihen aikaan ollut mitään vaihteita.

Ohkoinen pullansiivu olisi maistunut makealta kuivissa kitalaeissamme. (Nyysk...)

Konsertti oli valtava!

Istuin yksinäni kirkkosalin oikeanpuoloisen oven tykönä.

Minun tehtävänäni oli ojentaa konsertin ohjelmalehtinen siitä ovesta sisään tulijoille.

Siitä ovesta sisään tuli kaksi (2) ihmistä.

Onneksi toisista ovista tuli kiitettävä määrä kuulijoita.

En kehdannut enää siirtyä toiseen paikkaan ja koin hetkittäin hienoista ULKOPUOLISUUDENKIN tunnetta.

Se ihana leijumaanlähtö-fiilis valtasi, kuin valtasikin minut kuitenkin ja koin ja tiesin kuuluvani joukkoon minäkin.

TIESIN ja TUNSIN haisevani samalle tussille, kuin muutkin, jos asian oikein tarkasti ilmaisee.

Selitys edelliseen:

Aikoinani tullessani miniäksi sukuun, oli Magnuksen vanhemmilla vielä sikoja tällä plantaasilla.

Aina, kun otettiin uusi possu entisten lisäksi, piirsi appiukko leveällä tussilla viirun kaikkien niskanappiin.

" Miksi sä tuhraat tussia joka sian niskaan? Miksei vaan siihen uuteen?" kysyin tuohtuneena.

" No kuule, ku ne kaikki haisoo samalta tussilta, niin ne ei rupia tappelemahan. Ne tuntoo kuuluvansa samahan sakkihin."

Minäkin tunsin kuuluvani siis samaan sakkiin siellä konsertissa, vaikka istuin ypöyksin siellä sivustalla.

Pyrin aina hunajoimaan samalta tussilta, mikäli se on mahdollista.

Huomenissa aion mennä taas samalta hyvältä tussilta hunajoivan luokse: rakkaan tätini Aunen viihtyisään seuraan.

Magnus menee äänittämään puhelinhartauksia, joten pääsen Nikolainkaupunkiin pelkäämättä vauhtia!

Arvaatte ajatukseni, kun luin siitä junan hotelliin törmäämisestä?

ENKÖS MÄ SANONUT?

No heh, heh...ehkä tuo hotelli-juttu ei ole omiaan hälventämään pelkojani, mutta täytyy ottaa aina kaksiteräinen miekka= raamattu mukaan, niin se auttaa!

Jeesus Kristus sinua auttakoon ja varjelkoon, kuka ikinä ollenet!

Uskoo ja oivoo Kaisa von Tussendahl