Pönttöuuni juuri siinä vireessä, jolloin sinne olisi maikea laittaa tikunpäässä makkarakiekuran!

Onneksi ei ollut kiekuroita. Ei jääkaapissa, eikä pakasteessa.

Minä kuulun siihen kansanosaan, joka ei IKINÄ kyllästy makkaraan.

Myös siihen osaan kansaa kuulun myös, jota ei häiritse kiekuroiden koostumukset. En ikinä edes viitsi lukea mimmoisia aineosasia kuoreen on puserrettu.

Luin lehdestä, että sian NAHKAA (en nyt suoralta kädeltä muista, oliko se KAMANAA vaiko KAMARAA. Ehkä tuo viimeksimainittu on oikein. Eikös kamana ole jotenkin oveen liittyvää?)

Siis luin lehdestä, että KAMARAA ei enää jauheta makkaramössöön.

Minua ei ole haitannut, vaikka sitä olisi lisätty edelleenkin.

Meidän kuumassa pönttöuunissamme saavat kyytiä niin kamarat, kuin kamanatkin.

Ruoasta puheen ollen, Magnus keitteli illansuussa kaksi litraa riisipuuroa.

" Kylloli hyvää, muttei varmahan kovinkaan ravittevaa?!" sanoi Magnus syötyämme tuhdihkot annokset parempiin suihin.

"No, ei tod." vastasin.

"Kuinka kiinalaaset sitten elää, vaikka ne syää vaan riisiä?" puolusteli Magnus riiskryynien ravintosisältöä.

Sanoin asian luultavasti johtuvan siitä, että riisejä on monia lajikkeita. Kiinalaiset eivät varmaan kuori ja kiillota jyvösiään niin perusteellisesti, kuin puuroriiseille tehdään.

Kerran, kauan, kauan sitten, kun minulla oli meneillään joku ihme TERVEELLISPITOINEN LUOMUJAKSO elämässäni, keitin puuroa kokojyväriiseistä.

Ei, ei. Ei maistunut samalta.

Kokeilu jäi siihen kertaan (kuten kyseinen jakso muutenkin).

Eilen illalla olin "Toivon Keskiviikko"-illassa Merikaarrossa.

Minulla on siellä aina miellyttävä tehtävä, eli kaffinkeitto ja kaato.

Siellä, kun hääräsin yksistäni kynttilöiden loimottaessa pöydillä kodikkaassa juhlasalissa, koin huikaisevaa onnellisuuden tunnetta suuressa rintapielessäni.

"Kiitos Jeesus, että saan olla tässä YLIMPÄNÄ KAFFINKEITTÄJÄNÄ. Sun työkaverinasi!"

En muistanut, olisiko minulla myös runon lausuilua ja niinpä kirjoitin runonkin iltapäivällä valmiiksi iltaa varten.

Ei ollut lausumista, mutta eipä mennyt inspiraatiot hukkaan.

Kirjoitin runon, jonka nimi on : "Nainen ennen ja nyt".

Sellainen aihe on nimittäin ensi lauantain Naisten keske iltapäivällä, jossa minulla ON runo lausuntaa. Ajattelin, että koekuuntelutan sen Merikaartolaisilla ja seuraan heidän naamataulujensa ilmeitä tarkasti.

Jos kovasti silmät laahuilisivat ja kelloa vilkuilisivat fiksailisin värssyjä.

Ei ollut nyt vuoroa, mitä lausumiseen tuli.

Suuri taakka on kuitenkin pois hennoilta hartioiltani, kun runo on jo valmiina lauantaita varten.

Pois ovat pähkäilyt, että MITÄ IHMETTÄ VOISI KIRJOITTAA AIHEESTA NAINEN ENNEN ja NAINEN SEN JÄLKEEN eli NYT?

Ties, vaikka pullahtaa toinenkin runo, niin on nyt helppo olo.

Tänään en jaksanut mennä runopiiriin.

Rupi höplässäni on äitynyt aika kamalaksi.

"Mikä tuan ny sun huulehes pani poksahtamahan?" ihmetteli Magnus.

"Sua ei ny pahemmin viitti moiskahutella!"

Kehoitin ottamaan vahingon takaisin parin viikon kuluttua, jonka oletan äylämän huulella viihtyvän. Hhmmpf..

Aioin sen sijaan tänään HELLITELLÄ itseäni ja hoitaa rupsahtavaa kauneuttani laittamalla SAVINAAMION poskilihaksilleni.

Niin vaan päivä kului ilman, että näin mitään vaivaa viehkeyteni eteen.

Siivosin sensijaan karderoopini ja heitin muutamia hyntteitä roskikseen.

Toisia säästin ja aion viedä ne Nikolainkaupunkiin keräykseen johonkin kirppariin.

Eräs tuttavani sanoi, että jos ei ole kahteen vuoteen pitänyt jotain vaatekappaletta yllään, se kannattaa laittaa kiertoon.

Minulla ei ollut yhtään sellaista.

Sellaisia oli, joita olen kymmenen vuotta PITÄNYT!

Nyt siihen tuli totaalinen toppi.

"Miksi mun pitää pitää kuteita kaapissani, joissa tunnen olevani TYPERÄ SÄÄLITTÄVÄ SURKIMUS?" kysyin syyttävästi Magnukselta.

"No älä hyvä ihiminen sellaasia kaapisnas pirä" sanoi Magnus sanomalehden takaa.

"Mieluimmin olen kokonaan ilman vaateita, vaikkei olisi mitään päällepantavaa enää ikinä koskaan!" ärhentelin pussukoiden seasta.

" Se on oikiaa puhetta, se!" vastasi ääni.

Lauantaina menen siis Nikolainkaupunkiin ja Huutoniemen kirkkoon. (Klo 13.00 TERVETULOA :)

Menen hyvissä ajoin, koska minun täytyy mennä Lyllania pissattamaan.

Tilaisuuden jälkeen haen sen Hälvälle, koska isäntäväkensä on lähtenyt perheleirille.

Lyllanin kanssa on ihan mukavaa matkustaa autolla. Se heittäytyy takapenkille, kuin lemppari sohvalleen.

Joskus se katselee ikkunasta maisemia, kuten kunnon turisti konsanaan.

Meillä oli aikoinaan pikimusta mopsi, joka heti autoon tullessaan volisi, kuin olisi päätä leikattu.

Aina piti tuskastuneena ihmetellä, kuinka niin pienestä piskistä irtoaa niin juhlallinen ääni.

Aion ostaa Lyllanille siankorvia. Ne ovat sen herkkua.

Ajattelisin, että ne eivät liioin ole mitään kaloripommejakaan, koska ovat niin ohuita. Muutama karva sielä täälä mausteena.

Lyllan on kuurilla (kuten me sen lähi-ihmisoliotkin kaikki. Kukahan meille syöttäis siankorvia?) ja pitää tarkoin annostella sen sapuskat.

Sunnuntaina meille tulee mieluisia tuttuja tänne Hälvänmutkalle.

Ulriika-Eleonora ja Marty!

Siihen asti: kuunnellaan ja katsellaan. Täältä Letkutieltä!

T: Kaisa von Utankläder