Tässä ei suinkaan ole koko odotettavissa oleva omenasatomme. Ei! Yksi omena ei mahtunut kuvaan.
Tosin sana "OMENA" on aivan liian yltiöpositiivinen siitä ryttyrusinasta, joka killuu alimmaisessa oksassa (siis kuvakulman ulottumattomissa).
Istutimme heti muuttettuamme tänne Hälvän plantaasillemme kaksi äpylipuuta ja kuvassa näkyy TULOS.
Kaikkien tuntemieni ihmisten myöhempäänkin istuttamiin puihin on tullut joka vuosi kilotolkulla omenia. Sekä ruvella, että ilman, kuulemma.
Minäkin olen toivorikkaana joka päivä istuttamisen jälkeen seurannut puiden kasvua ja tiirannut läpikotaisin jok´ikisen oksantyngän ja tunnen nimeltä jokaisen kirpunkin, joka niiden lehdillä on oleillut.(Eivät muuten oleile enää).
Toinen omenapuista on kuin ennenvanhanen kattilankrapa! Oksat ovat ylöspäin ja siirottavat jo korkealla.
Sanoin Magnukselle, että oksat pitää laittaa taittumaan ALASPÄIN. Jokaiseen oksaan pitää laittaa naru ja narunpäähän tiiliskivi ja...
"Minen rupia kivenmurikoota oksihin tumuamahan!"
"Mutta Maikku ja Eerikkiki...yritin ykyttää.
Sekään vinkki ei tehonnut, vaikka Maikku ja Eerikki saavat melkein niihin tiiliskiviinkin kasvamaan omenoita.
Toivon todellakin, että sukulaisilla tulisi runsas omenavuosi, niin että niistä joutais omppuposkisille sukulaisillekin muutama. TAI ETTÄ SATOA YLEENSÄ TULISI EDES JOILLEKIN, että sais vaikka kaupasta euroilla ostaa.(Niisk).

Tällä viikolla olen voimaillut ja pyöräillyt niin, että näin jälkeenpäin oikein huimaa.
Kuntosalilla keskiviikkona hien lotistessa yritin pysyä muiden mukana.
POHJEPRÄSSISSÄ (!) kärvistellessäni kerroin matalalla äänellä vieressä olevalle ripeälle nuorelle naiselle, miten tammikuussa aloitellessani kuntouraani en päässyt edes lattialle.
"Jos sitten jalat pettivät ja lunksahdin kanveesiin, niin en tahtonut päästä ylös", jatkoin luottamuksellisesti.
"Olen onnistunut pudottamaan painoani yhdeksän kilogrammaa", puuskutin ylpeänä.
"No ONNEKSI EDES SENVERRAN!" sanoi vieruskaverini myötätuntoiseti.
Tänään olimme Huivin kanssa taas salilla ja en enää viitsinyt selitellä kenellekkään mitään. Sitäpaitsi meidän ei tarvitse tehdä yhtään punnerrusta lattialla :)
Kolme kertaa olen veivannut kirkolle pyörällä. Yksi kerta on aina n.kakskytkuus (about) kilometriä.
Tänään, kun pyöräilin kirkolle oli naamarustinki, kuin punatulkun kupu. Yhtä pullea ja yhtä punainen.
Mutta tunsipa vaan viidenkymmenen vuoden takainen lapsuusystäväkin minut. Itse painalsin ohi. Toki tervehdin ja heilautin kättäkin innokkaan näköisenä, vaikka en melkein edes nähnyt tervehtijää.
Vasta ajeltuani pää höyryten kilometrin verran, minulla säti: LIISUKKA!
Täytyy kaivella puhelinnumeronsa esiin jostakin ja soittaa. Kysellä mitä kuuluu ja kuinka menee.

Tänään oli kirkolla myös markkinat. En kyllä olisi mennyt, ellei olisi ollut mielenkiintoista asiaa.
Ensiksikin blogiystäväni (rohkenen näin asian ilmaista) "Lahkirri" oli paikalla ihka elävänä.
Hänellä oli myyntikojussa myytävänä itsevärjättyjä lankoja ja pitsiliinoja. Sisarensa oli maalannut kauniita tauluja.
Ostin viehättäviä värityskirjoja kaksi kappaletta. Viviannille ja Joonathanille. Niitä illalla tutkaillessani minulle iski kauhea himo ottaa tussit esille ja VÄRITTÄÄ KUVIA ITTE. Sanoin Lahkirrille, että otan niistä kopioita ja väritytän pyhäkoulussa, mutta en tee tietenkään niin. Päätin sen jo kotimatkalla. Pitää vinkua lapsenlapsilta, josko mummu sais yhden kuvan färittää molempien kirjasta.
Oli hauska nähdä Lahkirri livenä. En olisi tuntenut blogin kuvajaisista. Niin oli nuoren näköinen. Eikä hän nyt tietenkään mikään VANHA olekkaan.
Toivon aina minäkin, että kukaan ei tuntisi minua kuvista päätellen. Minusta otetut kuvat kun aina pakkaavat olla paksumpia ja ryppysempiä ja kaikintavoin totuutta peittäviä ;)

Magnus oli liikenteenvalvojana kyseisillä markkinoilla. Hänen tehtävänään oli iskeä puomit eteen, kun parkkipaikka on tumpattu täyteen.
Kerran oli näin joutunut kuulemma tekemään.
En huomannut kysyä, mimmoset olivat olleet kuskin ilmeet, kun lätkästiin flankku kulkuväylän tukkeeksi.
Flankkujen umpeenlätkäsijän virka ei ole kummonen, kuten ei myöskään ulosottoviranomaisen, verovirkailijan tai sen kaltaisen toimitsijan pesti olletikkaan.
Enkä menisi vannomaan patolooginpestinkään nimeen. Tänään luin lehdestä, että kymmenenkin avausta joutuvat tekemään esimerkiksi Nikolainkaupungissa, kun sinne ensiksi muualta tulevat.
En sano, etteikö ammatti olisi kunniallinen. Minusta se ei vaan ole hääppönen. Tarpeellinen toki kyllä.
Siihen ammattiin ei kuitenkaan ole tunkua, luki samaisessa aviisissa myös.

Voi olla, että menen huomennakin markkinoille. Menen autolla tällä kertaa.
Aamupäivällä menen kuitenkin ensiksi Pyhäkouluun.
Virsi 503 ensimmäinen säkeistö:

Taivaan Isä suojan antaa
Hän on Isä jokaisen.
Lapsen huolet hän voi kantaa
paremmin kuin ihminen.
Hän ei riitele, ei suutu,
Hän on kärsivällinen.
Häneltä ei aikaa puutu,
Hän on Isä jokaisen.
Taivaan Isän lähellä
nauraa saa ja itkeä.

T: Kaisa von Rödhikhufvud