lauantai 7. elokuuta 2010

Tässä ei suinkaan ole koko odotettavissa oleva omenasatomme. Ei! Yksi omena ei mahtunut kuvaan.
Tosin sana "OMENA" on aivan liian yltiöpositiivinen siitä ryttyrusinasta, joka killuu alimmaisessa oksassa (siis kuvakulman ulottumattomissa).
Istutimme heti muuttettuamme tänne Hälvän plantaasillemme kaksi äpylipuuta ja kuvassa näkyy TULOS.
Kaikkien tuntemieni ihmisten myöhempäänkin istuttamiin puihin on tullut joka vuosi kilotolkulla omenia. Sekä ruvella, että ilman, kuulemma.
Minäkin olen toivorikkaana joka päivä istuttamisen jälkeen seurannut puiden kasvua ja tiirannut läpikotaisin jok´ikisen oksantyngän ja tunnen nimeltä jokaisen kirpunkin, joka niiden lehdillä on oleillut.(Eivät muuten oleile enää).
Toinen omenapuista on kuin ennenvanhanen kattilankrapa! Oksat ovat ylöspäin ja siirottavat jo korkealla.
Sanoin Magnukselle, että oksat pitää laittaa taittumaan ALASPÄIN. Jokaiseen oksaan pitää laittaa naru ja narunpäähän tiiliskivi ja...
"Minen rupia kivenmurikoota oksihin tumuamahan!"
"Mutta Maikku ja Eerikkiki...yritin ykyttää.
Sekään vinkki ei tehonnut, vaikka Maikku ja Eerikki saavat melkein niihin tiiliskiviinkin kasvamaan omenoita.
Toivon todellakin, että sukulaisilla tulisi runsas omenavuosi, niin että niistä joutais omppuposkisille sukulaisillekin muutama. TAI ETTÄ SATOA YLEENSÄ TULISI EDES JOILLEKIN, että sais vaikka kaupasta euroilla ostaa.(Niisk).

Tällä viikolla olen voimaillut ja pyöräillyt niin, että näin jälkeenpäin oikein huimaa.
Kuntosalilla keskiviikkona hien lotistessa yritin pysyä muiden mukana.
POHJEPRÄSSISSÄ (!) kärvistellessäni kerroin matalalla äänellä vieressä olevalle ripeälle nuorelle naiselle, miten tammikuussa aloitellessani kuntouraani en päässyt edes lattialle.
"Jos sitten jalat pettivät ja lunksahdin kanveesiin, niin en tahtonut päästä ylös", jatkoin luottamuksellisesti.
"Olen onnistunut pudottamaan painoani yhdeksän kilogrammaa", puuskutin ylpeänä.
"No ONNEKSI EDES SENVERRAN!" sanoi vieruskaverini myötätuntoiseti.
Tänään olimme Huivin kanssa taas salilla ja en enää viitsinyt selitellä kenellekkään mitään. Sitäpaitsi meidän ei tarvitse tehdä yhtään punnerrusta lattialla :)
Kolme kertaa olen veivannut kirkolle pyörällä. Yksi kerta on aina n.kakskytkuus (about) kilometriä.
Tänään, kun pyöräilin kirkolle oli naamarustinki, kuin punatulkun kupu. Yhtä pullea ja yhtä punainen.
Mutta tunsipa vaan viidenkymmenen vuoden takainen lapsuusystäväkin minut. Itse painalsin ohi. Toki tervehdin ja heilautin kättäkin innokkaan näköisenä, vaikka en melkein edes nähnyt tervehtijää.
Vasta ajeltuani pää höyryten kilometrin verran, minulla säti: LIISUKKA!
Täytyy kaivella puhelinnumeronsa esiin jostakin ja soittaa. Kysellä mitä kuuluu ja kuinka menee.

Tänään oli kirkolla myös markkinat. En kyllä olisi mennyt, ellei olisi ollut mielenkiintoista asiaa.
Ensiksikin blogiystäväni (rohkenen näin asian ilmaista) "Lahkirri" oli paikalla ihka elävänä.
Hänellä oli myyntikojussa myytävänä itsevärjättyjä lankoja ja pitsiliinoja. Sisarensa oli maalannut kauniita tauluja.
Ostin viehättäviä värityskirjoja kaksi kappaletta. Viviannille ja Joonathanille. Niitä illalla tutkaillessani minulle iski kauhea himo ottaa tussit esille ja VÄRITTÄÄ KUVIA ITTE. Sanoin Lahkirrille, että otan niistä kopioita ja väritytän pyhäkoulussa, mutta en tee tietenkään niin. Päätin sen jo kotimatkalla. Pitää vinkua lapsenlapsilta, josko mummu sais yhden kuvan färittää molempien kirjasta.
Oli hauska nähdä Lahkirri livenä. En olisi tuntenut blogin kuvajaisista. Niin oli nuoren näköinen. Eikä hän nyt tietenkään mikään VANHA olekkaan.
Toivon aina minäkin, että kukaan ei tuntisi minua kuvista päätellen. Minusta otetut kuvat kun aina pakkaavat olla paksumpia ja ryppysempiä ja kaikintavoin totuutta peittäviä ;)

Magnus oli liikenteenvalvojana kyseisillä markkinoilla. Hänen tehtävänään oli iskeä puomit eteen, kun parkkipaikka on tumpattu täyteen.
Kerran oli näin joutunut kuulemma tekemään.
En huomannut kysyä, mimmoset olivat olleet kuskin ilmeet, kun lätkästiin flankku kulkuväylän tukkeeksi.
Flankkujen umpeenlätkäsijän virka ei ole kummonen, kuten ei myöskään ulosottoviranomaisen, verovirkailijan tai sen kaltaisen toimitsijan pesti olletikkaan.
Enkä menisi vannomaan patolooginpestinkään nimeen. Tänään luin lehdestä, että kymmenenkin avausta joutuvat tekemään esimerkiksi Nikolainkaupungissa, kun sinne ensiksi muualta tulevat.
En sano, etteikö ammatti olisi kunniallinen. Minusta se ei vaan ole hääppönen. Tarpeellinen toki kyllä.
Siihen ammattiin ei kuitenkaan ole tunkua, luki samaisessa aviisissa myös.

Voi olla, että menen huomennakin markkinoille. Menen autolla tällä kertaa.
Aamupäivällä menen kuitenkin ensiksi Pyhäkouluun.
Virsi 503 ensimmäinen säkeistö:

Taivaan Isä suojan antaa
Hän on Isä jokaisen.
Lapsen huolet hän voi kantaa
paremmin kuin ihminen.
Hän ei riitele, ei suutu,
Hän on kärsivällinen.
Häneltä ei aikaa puutu,
Hän on Isä jokaisen.
Taivaan Isän lähellä
nauraa saa ja itkeä.

T: Kaisa von Rödhikhufvud

12 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Heipähei tätönen!

Kyllä tuo suvussa kulkee tuo omenankasvatus. Meillä on ollut 5 vuotta omenapuu täällä tundralla. Eikä yhden yhtään omenaa. Eilen sen puun sitten tuuli kaatoi kukkapenkkiin, niisk. No, se puu ei tänä vuonna edes kukkinut ja uhkasinkin sen syöttää tutun sauvasirkkayhdyskunnalle... Mutta toivosta emme luovu, sillä tänä keväänä rakkaudella istuttamani uusi omppupuu (pieni kuin mikä)on kasvattanut oksilleen yhden, maailman kauneimman omenan. En tiedä vielä, hilloanko sen vai paistanko siitä piirakan :)

Näitä sinun juttujasi on tosi hauska seurata. Ihailen aktiivisuutta kuntoilun saralla. Yhdeksän kilon painonpudotus teki kyllä meikäläiseen vaikutuksen.

Yritän olla aktiivisempi yhteydenpidossa. Tekniikan ihmelapsena, kun nyt osasin tuon google-tilinkin vihdoin luoda.

Iloiset aurinkoiset syysterkut

M ja pojat

Terttumarja kirjoitti...

Me emme sitten tavanneet markkinoilla.
Mutta "Lahkirrin" tapasin, menin vartavasten tänään paikalle uudelleen ja etsin kojun käsiini:)
Mekään emme onnistuneet saamiemme omenapuiden kanssa, vain toinen jäi eloon niistä kahdesta maallemuuton kunniaksi saaduista puista. Satokin jäi kokematta, kun muutimme pois niiden kasvupaikalta:(
Kaisa, sinulle on tuo kuntoilu "mennyt veriin", minä en laiskuuttani! viitsi kesäkuumilla rehkiä, mutta syksyllä sitten uusin innoin.

kaisa jouppi kirjoitti...

Milla.
Tuliko vanha, mutta raihnainen tätisi todella iloiseksi saadessaan sinut lukijakseen.
Anivarhain aamulla konkosin koneelle, koska ukkosen taas jytistellessä muistin äkkiä, mitä olin blogiini kirjoittanut ja hyökkäsin hiukan MUNKLAILEMAAN tekstejä.
Ajattelin siinä ripsivärit poskella valuen (en ollut muistanut pestä silmiäni illalla), että kuka nyt on jo ehtinyt käydä blogistollani ja vielä kommenteerannutkin.
No, kun selvisi KUKA, niin päivä oli pelastettu :)
Oli mukava lukea samanlaisista omppujutuista ja saada tietoon, että olet myös TEKNIIKAN IHMELAPSIA (sekin kun on ominaista W:läisille).
Odotappa, kun sinusta hehkeytyy TEKNIIKAN MUMMELIINI!!!
Siihen on kuitenkin vielä sinun kohdillasi puolivuosisataa aikaa.

Erittäin paljon iloisia terveisiä minulta ja Magnukselta ja Taivaan Isän siunausta. T: tätösesi.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina.
Olimme tänään toisenkin kerran markkinoilla.
Söimme lohikeittoa kukkura taltrikilliset ja kiertelimme kojut läpi. Ostin kurkkupikkelssipurnukan (vesi herahtelee pitkin kielen kantoja) ja Lahkirriltä kävin ostamassa kauniin pitsiliinan, joka jäi eiliseltä reissulta krassaamaan mieltäni.
Teimme myös Isokyö-kiertoajelun bussilla. Se oli tosi hauska kierros ja moni maisema näytti erilaiselta sieltä ilmastoidun linjapiilin penkiltä, kuin ruohonjuuritasolta 30 asteen helteessä.

Enpä tiedä mennä sanomaan tuosta kuntoiluINNOSTUKSESTA oikein uuta, enkä aata.
Tai sanon kuten Charles:" Eikös sen pitäisi myös NÄKYÄ jostain suunnasta, että ruumiinliikuntaa harjoitetaan?"

Unknown kirjoitti...

Terveiset vaan täältä meren rannalta sinne sisämaahan. Minä olen aivan otettu, kun kuulen sinun pudottaneen elopainoasi mainitut kokonaista yhdeksän (9) kiloa. Minäkin niin haluaisin saada painoani putoamaan - eikähän se pudottaminen kummonen konsti ole, vaan se painon pitäminen. Mikä lienee ihan tutkimuksillakin todistettu. Mua tyydyttäisi 4-5 kilogrammaa vähäisempi elopaino.

Tämä painonpudottamisen haluni johtunee siitä, että lauantaina ostin itselleni Minea Blomberg -t-paidan. Jos joku ei tiedä kuka hän on, niin kerrottakoon, että ruåttinmaalainen golffari. Minä en kyllä kyseisestä urheilulajista piittaa tuon taivaallista, mutta hänen nimeään kantava collegepuku ja t-paidat olivat aivan liian kutsuvan näköisiä, että olisin voinut vastustaa. Osittain se kyllä johtui siitäkin, että isoM ei ole kotosalla, vaan oleilee Härmän kuntokeskuksessa kuntoaan kohentelemassa. Ja siitä johtuen sain yksin hallita kukkaroa.

Niin, että mitäkö yhteistä on painonpudotushalullani ja MB-t-paidalla? Satuin ostamaan M-kokoa siltä varalta, että josko tuo kilonmenetys onnistuisi, mutta kun kotona kurkistelin peiliin peruutuspeilin avustuksella takaosaakin nähdäkseni, niin aivan kauhistuin. Jokainen, siis aivan jokainen makkaralihakseni oli oikein hyvin näkysällä. (Kaupan sovituskopissa lienee paremmat peilit, sillä siellä niitä ei näkyillyt.) Niinpä tänään käväisin toisessa samaisen ryhmittymän kaupassa ja ostaa pläjäytin L-kokoisen paidan. (IsoM on siis edelleen siellä Härmässä, kuten tarkkaavainen lukija lienee jo oivaltanut.) Nyt eivät naapurit enää pääse minun lihaksillani hymylihaksiaan voimisteluttamaan.

kaisa jouppi kirjoitti...

Hellevi.
Jaa, mutta mitäs siitä sanot, kun sen yhdeksän kilon lisäksi olisi vielä kolmetkymmenet muut kilot karistettavina?
Ja silloinkin golfHOUSUTKIN pitäisi vielä ostaa lainapeiteosastolta, MB:n pusureista puhumattakaan:(

Sekin on koettu, että laihduttaminen onnistuu, mutta PITÄMINEN ei.
Toiveikas olen, että tällä kertaa onnaa paremmin. Kiitos ankaran punttisaleilun :)

pau kirjoitti...

Hihittelen ja herätän hilpeyttä kirjaston koneella. Tai sitten sääliä, en tiedä.
Kiitos iloisista hetkistä kirjoituksesi parissa sekä hauskoista kommenteista.
Hellevi: oli mukava nähdä eilen :)
Iloa puseroon ja joka makkaralle, meille kaikille :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau.
Sehän on hyvä ketjureaktio, kun ensiksi sinä hihittelet ja sitten kirjastossa sua lähellä olevat hihittelevät.
Sellasta reaktsuunia tarvittaisiin enämpikin tässä kalsiassa mualimassa :( eiku :)

Runomummo kirjoitti...

Niinpä hihittelen minäkin, ympärilläni oon paaljon pudottajia hyvällä ja huonolla menestyksellä. Mutta minä se värkkään tämän tietokoneen kanssa kun en osaa laittaa kuvia runomummon palstalle ku vahingossa. Nytkin taitaa Kaisa saada yhden iison auringon kukan jos oikein arvaan tai sitten sekin meni mönkään.

kaisa jouppi kirjoitti...

Runomummo.
Enpä näe auringonkukkaa sinisilmäini eessä missään :)
MUTTA, pelkkä ajatus lähdettämästäsi kukasta lämmittää.
Niinpä aatoksin siivin lähetän sinulle päivänkakkararuiskaunokkikimpun sinne kammarin pöydällesi.
En puolestani ole edes HOKSANNUT, että kuvajaisiakin voisi lähdetellä, saatikka, että osaisin sen toteuttaa.
Siunausta sinulle, hengenheimolaiselle!

Kirlah kirjoitti...

Hejsan!
Lahkirri on palajanut kotiin ja uupunut koko viikon raskaan työn teosta. Tosi kiva oli tavata. Ehkä ensi vuonna tapaamme toisin päin: minä asiakkaana ja sinä myyjänä ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Kirlah.
Kiitos vaan! :)
Oli tosiaan mukavaa treffata.
Voishan sitä tulla ens vuonna kaupoille, kun keksis vaan sopivan myyntiartikkelin.
Olen tehnyt elämässäni yhden liinan VOFFELIkankaasta!
Muistaakseni siitä tuli todella nimensä veroinen:
RISTIPISTOLIINA= pistot ristiin rastiin ja neula pisti ilkeesti tuontuostakin kaikkiin kymmeneen sormeen :(
Voin kyllä tulla TUURAAMAAN teitä,että saatte kierrellä muut kojut läpi ja syödä ÄVÄITÄ (kuten Charles pikkupoikana sanoi) kaikessa rauhassa.