Sarjakuva "Pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan" ottaa ja päättyy.

Kuvaa on napsittu Hälvältä ja Asevelikylästä, mutta kuten sanottu sarja päättyy.

Syystä, että, kaikki muutkin sarjakuvaan kuuluvat kuvat ovat otetut tismalleen samasta kohtaa ja ovatten myös yhtä epäselviä. Heti huomaa, että kuvaaja, (so.minä) ei ole viitsinyt penkiltään nousta, vaikka kipeänä ei suinkaan ole ollut jalka, vaan käsi.

Pikkasenko ottaa pannuun, kun kamera, joka meillä on, on voittanut kaikki mualiman testit, mutta me emme osaa käyttää sitä :(

Kameroiden pitäisi "haistaa" tumpelot ja toimia sen mukaisesti. Niiden pitäisi säädellä kaikki näpsyttimet automaattisesti.

No niin :)

Vuodet ovat vaihtuneet ja joulujuhlista on vain kauniit muistot.

Meitä kutsuttiin uutta vuotta viettämään Maikun ja Eerikin luo.

Oli oikein mukava, kotoisa ja rauhallinen UV-aatto.

Kahviteltuamme ja syötyämme Eerikki tarjosi KOKTAILIT!

Niin hyvää sekoitusta en miesmuistiin muista saaneeni.

Cocktail ala Eerikki: 1)jotain ihanaa jäätelöä, jossa oli ihania marjarantuja (pitää tarkistaa, mitä merkkiä se mahtoi olla).

2) ananaspaloja

3) mansikkahilloa

4) lakkahilloa

5) leipäjuustoa

Namskis!

Kuuntelimme puoleltaöin vielä ilotulituksen JYLYÄ ja lähdimme tyytyväisinä Hälvää kohti. Asumustemme välillä on vain 8 km, joten kotimatka sujui joutuisaan.

Tänään olimme Nikolainkaupungissa Catherinen syntymäpäivillä.

Magnus oli kirjoittanut Catherinen Facebookkiin onnittelulaulun ja sitten lauloimme saman siivun myös livenä puhelimitse kello 10.40 .

Catherine heräsi tuohon nimenomaiseen soittolauluun ja "KIITTELI" kovasti.

Illalla, kun menimme synttärikahville, Magnus kakoi taas kurkkuansa siihen sähtiin, että olisi laulanut onnittelulaulun.

Catherine kiljui, että PLIIS, EI YHTÄÄN LAULUA ENÄÄ. PISTE!

Minäkin jo ihmettelin ääneen muutamien hirvittävää veisuuhalua.

Tiedän kyllä, että ko. onnittelubiisi on liian pitkä sankareiden mielestä. Sitä kuunnellessa kerkee kiemurrella itsensä vaivautuneeseen solmuun pari kertaa ja laskea katto-ja lattialankut viiteen kertaa etu-ja takaperin, ynnä jakaa ne viis/neliöjuuri kahdella.

Laulut eivät sitten onneksi enää raikaneet ja suita tarvittiin ainoastaan syömiseen ja jutteluun.

Kotiin tullessamme oli ovet, ulommaista lukotonta lukuunottamatta, apposen ammollaan.

"KUKAHAN LÄHTI OVIISTA VIIMMEESENÄ?" kysyi Magnus. Minulle tuli pikkasen mieleen jonkinasteinen kuulustelumeininki.

" Jaaaa-a! Minun pitäisi muistella minutti minutilta lähtöselvitykset, mutta jotenkin on valmiiksi tuntu, että minä se EN ollut!, puolustauduin minä kovaäänisesti.

Magnuksen muisti onneksi palaili pätkittäin ja hän myönsi, että oli tarkistuttanut minulla palaako ulkovalo (minä sijaitsin jo ulkona) ja hän kävi räppäämässä ne päälle SISÄLTÄ ;)

Niin olen tänävuonna parantanut tapojani, että en alkanut ähäkuttailemaan, enkä "ENKÖS MÄ ARVANNU, ETTÄ."-..äilemään.

Pääasia, että kaikki oli kunnossa.

Pääasia on vaivannut minua pari männäviikkoa myös muutenkin.

Kyse on siitä krukoomista, joka sattui, kun kaaduin permannolle.

Ajallaan tuli lasaretista lasku ja meriselitys tapahtuman kulusta. Selitys oli ihan oikein varmaan, mitä siihen latinankieliseen täkstiin tuli (ainakin se NÄYTTI ihan oikealta), mutta pari suomenkielistä lausetta oli väärin. Ajattelin aluksi, että olokohon, minä painan villasella ja unehutan koko jutun, kunhan käsi joskus vain paranisi

Mutta yön pitkinä tunteina, kun olen kiemurrellut toppatuolissa unenpäästä kiinni yrittäen, asia on saanutkin mielessäni ihan KAUHEAT mittasuhteet.

Niinpä kaivoin RIAKNOOSI-lapun esiin (se oli jo ehtinyt mennä hukkaankin :( ja otin puhelun sairaalan keskukseen. Puhelu ohjattiin arkistoon ja sieltä luvattiin ystävällisesti lähettää tarvittavat planketit, jotta asiat saadaan järjestykseen.
Diaknoosissa (!) luki lause: KUULO HUONO MONIVAMMOJEN POHJALTA.

Hetkinen...minä kyllä kuulin, kuinka Magnus sanoi, että sillä (minulla) on huono kuulo, mutta mitään monivammoista hän ei sanonut sanaakaan. Kuinka olisi voinutkaan, kun ainoa vamma pääknuppiini koko eloni aikana on pari kakarana saatua luunappia.

Kuuloni huonontuminen huomattiin aikoinaan rutiinityöterveystarkastuksessa. Olin sellaisessa pehmustetussa kopissa, jossa kuuloa kuunnellaan, kun hoitaja tempaisi pehmusteoven auki ja ihmetteli, miksen painele mitään?

Siis häh? Mitä pitäisi painella?

"NÄPYKÖITÄ! PAINELE NÄPYKKÄÄ AINA, KUN KUULET ÄÄNEN!"

"No, selitin, etten ole kuullut vielä mitään, enkä luonnollisesti näin ollen ole painaltanutkaan mitään", selitin kuuluvasti.

Siitä se lähti, kuulokäyrän alas-ajo.

Kuuloni on sitäpaitsi vieläkin ns. hyvähkö, mutta halutessani sain vuosi sitten kuulolaitteen.

Esimerkiksi ässä-kirjainta en ole kuullut vuositolkkuun. En omaani, enkä toisten.

Arvaatte vaivan olemisen laadun, kun joku sanoo minulle VE-IHII-I -IHI-I HI--I--Ä

( oikeinkuultuna: vesihiisi sihisi hississä). Kuulokoje on aika tarpeellinen önäle meikäläiselle.

Mistään monivammojen pohjasta ei todellakaan ole kyse.

Tahdonkin nyt sitten, kun asia oiotaan, omin kuulolaittein kuulla, miten väärä paperi REVITÄÄN ja omin silmin nähdä, kuinka väärä paperi poispyyhitään tiedostoista :(

Jos rakas lukijani olet vielä mukana, paljastan toisenkin lauselman, jonka kanssa toimitaan edellämainitun toimin.

Lauseke, joka sairaalasta tuli kuului näin: "Tänään iltapäivällä ollut menossa suihkuun ja kompastunut sähköjohtoihin."

Tästä kuvauksesta saa käsityksen, että kylppärissämme on sähköjohtoja kompasteluun saakka.

Ihmettelin pikkasen, kun kysyivät, että olenko ollut suihkussa. Nohh, ajattelin, että tottapa hunajoin hyvältä Rexoonalta ja vastasin vapisevalla äänellä: "Joo!"

(Suihkuttelin itseni putipuhtaaksi jo tuntitolkulla ennen jatkotroikkaan rojahtamista makkarikutjussamme).

Nämä virheelliset totuudestapoikkeamat aion siis vaatia poistettavaksi.

Jos joskus joku sukulainen lukee potilaskertomustani, niin voi hän pian ajatella, että "monivammojen pohjalta" selittyy monikin asia.

Joo, joo, kyllä tiedän, että kertomukset ovat salaisia (mitä nyt kaatopaikalla jokunen pikku petyyki on joskus ajelehtinut) mutta minä haluan, että totuus jyllää kaikessa. Potilaskeromuksissakin.

Tänä vuonna aion laittaa uudesta Raamattupokkaristani sopivan pätkän tähän loppuun.

Psalmi 147, 2-5

Herra rakentaa Jerusalemin jälleen,

hän kokoaa Israelin hajotetun kansan.

Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut,

hän sitoo heidän haavansa.

Herra tietää tähtien luvun,

hän on antanut niille kaikille nimen.

Suuri on Herramme, suuri ja voimallinen,

mittaamaton on hänen viisautensa.

T: Kaisa von Hufvudont