Uudessa kirjassa oleva kuva pyhäkoulu-runon kohdalla.
Toinen kuva on pihastamme muuten vaan.

Tämän päivän aloitin taas kovasti tutuksi tulleessa paikassa: hammaslääkärin vastaanotto-leelian lepotuolissa. Joku voi itsekseen ihmetellä, että onkokaan tämän blogin kirjoittajalla yleensäkkään hampaita niin montaa suussansa, kun on hammaslääkärikäyntejä tämän kevään- ja kesän mittaan.
No, ei oikeastaan olekkaan, mutta yksi poskihammas on teettänyt niin paljon töitä.
Toivorikkaana h-lääkäri yritti ykyttää, että tämänaamuiset toimenpiteet eivät varsinaisesti ehkä tarvitsisi änkyrää leukaperien puudutusta.
Minä pomppasin tuolista senverran korkealle, että lääkäri tyynnytteli ja sanoi pistävänsä ikeniin tavanomaisen sangollisen puudutusökömönttiä.
Muistin siinä sitten rauhallisena divaanilla maatessani, kuinka serkkuni Elitzabethy oli sanonut kieltävänsä ehdottomasti kaiken puuduttamisen AINA hammaslääkärissä ollessaan. Melkein myös hampaanposvetämisessakin!
" Se kestää niin vähän aikaa se "pikkarainen nipistely", kehtasi hän viimekeskiviikon serkkutapaamisella briljeerata.
" Puudutus kestää päivätolkulla ja leuka lotisee rintojen päällä ja huulet ovat kuin horkkatautiset lapamadot!" jatkoi hän kuvaustaan jokseenkin em. tapaan.
"Aineet on muuttunu sen jälkeen kun sua on puudutettu" (viiskötvuotta takaperin)yritin minä puolustautua samalla kun nautimme Pläälun keittämää maukasta lohikeittoa.
En kuitenkaan usko, että Elitzabethiin saadaan edelleenkään tuikattua puudutuspiikkiä. Sitäpaitsi eihän "REIKIÄ NOLLA!" puudutuksia tarvita.

Olimme siis keskiviikkona serkkumiitingissä oikein Nikolainkaupungin ihanassa saaristossa Pläälu-serkun huvilalla.
Meitä oli koossa tällä haavaa vain 4 serkusta, kun Lilli ei päässyt tulemaan.
Minä luulin askeltavani kuivin jaloin, kuivaa tietä pitkin mökille saakka ja melkein panin rusettikorkkarit kinttuihini.
Kyllä minä kuivinjaloin mökille pääsinkin, mutta välillä kyllä piti hypähtää veneeseen.
"Hypähtää" on ehkä hiukan liioitellusti sanottu siitä konkoamisesta ja pukerruksesta, jota jouduin hiespäin suorittamaan päästäkseni paattiin ja paatista pois.
Veimme tuliaisiksi Runollisen kirjan (rykäys) ja Pentikin kynttilän.
Meillä oli ylimukavaa yhdessäoloa ja söimme lohikeittoa ja mansikoita niin paljon, että täin olisi tappanut vatsanahkan päällä.(Tälläinen sanonta oli lapsuudessani paljon käytetty. Kait sitä täitä oli aika vaikea saada hengiltä jonkun pehmosen päällä. Hirvikärpästen kanssa on nykyään vähän sama propleemi, luulen.)
Emme kuitenkaan ehtineet mennä valokuvaloodaa edes puoleenväliin läpi, kun tuli venhoonhypähtämisen ja kotiinpaluun hetki. Aika oli kulunut kuin siivillä.
Parin kuukauden kuluttua tapaamme Lillin luona. Näin sovittiin, vaikka Lilli ei ollut itse paikallakaan.

Torstainako se oli, kun sitten päätin, että paistetaan lättyjä täälä Hälvänmutkalla.
Magnus sanoi, että hän ei rupia sisällä kähärästöön räiskälehiä ja kantoi kaasupullon tallista ulos ja rautapannun sen päälle. Minä tein taikinan ja kaikki sujui kuin Stömsössä.
Sitten Magnus alkoi katsella taikinaa hiukan tarkemmalla katseella (minä ja Charles olimme jo kerinneet mättää yhdet lättyset parempiin suihin).
"Kuinka tämon niin ouron näkööstä tämä taikina?" kyseli Magnus.
"Minä en kuule tiedä. Laitoin ne ERIKOISVEHNÄJAUHOJEN pussin pohjat siihen ja tavanomaiset jauhot lopuksi".
" Erikoista oli varmaan se, että jauhoissa oli lihaa mukana!" arveli Charles syynätessään pikkaraisia pätkylöitä sormiensa välissä.
"Näillä kaikilla on musta pää, mikä on tietysti myös erikoista", hän jatkoi analyysiään.
Ne erikoislättyset eivät kenellekkään enää maistuneet. Laitoin uuden liemen astiaan ja ihan tavallisia jauhoja sekaan.
Hyviä tuli ja kaikki syötiin viimmosta pupenoa myöden.
Mainittakoon, että päiväys kaikissa jauhopusseissa oli kunnossa. TOUKAT OLIVAT SIIS JOTAIN VARHAISTA ERIKOISLAJIKETTA. Tismalleen, kuten pussin kyljessä luvattiin: erikoisjauhoja. (Tarkoitettiin varmaan ERILOISJAUHOJA.)

En paljon viitsisi edes kirjoittaa, mutta huomiseksi olen tilannut ajan laihdutus-personaltrainerin pakeille.
Olen onnistunut saamaan maallista röpiäni vaihteeksi (!)kolme (tre) kiloa köykäisemmäksi pienentämällä kaikkinaisen syömiseni määrää, mutta se ei nyt riitä minulle.
Laskin, että olen ihannepainossa 115-vuotissyntymäpäivilläni tätä metodia seuraamalla, ellen tee taas kerran jotain radikaalia.
Tässä laihdutussessiossa korvataan ateriat PUSSEILLA! Tai siis niiden sisällöllä. Minuun kuitenkin tehoaa enämpi se, että joudun menemään jonkun ihmisen eteen puntarille kerran viikossa.
Magnus sanoi, että hänen eteensä voi myös hilata puntarin ja nousta päälle ja vielä ilmaiseksi.
Pah!
Kun tietää, ettei joudu maksamaan mitään, niin sitä myös syö sitä silmälläpitäen ;)
Charles sanoi seuraavansa tarkasti (lue:epäillen) yritystäni ja menevänsä myös trainerille, jos huomaa vähänkään tuloksia jouluna Hälävälle tullessaan.
Magnus ei viisaana miehenä sano enää yhtään mitään. (Mikä onkin parasta.)

Muuta täälä Rytkiksellä ei olekkaan tapahtunut. Sisällä olen istunut paarmoja, kärpäsiä ja UV-säteitä paossa.
Ai niin! Hentoa säärtäni ja siinä jäpittävää kolosta olin lauantaina vilauttamassa lääkärissä. Ei ollut tulehdusta. Jos tuo äylämä ei nyt kuukauden aikana ota krupsahtaakseen, niin menen sitten taas uudestaan siitä kitisemään :(

T: Kaisa Mustapää-Äylänen
-------------------------------------------------
Kirje Roomalaisille 4 luku, jae 7:

- Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi
ja joiden synnit on pyyhitty pois.