Hyvää tätä vuotta ja muutenkin.

Aluksi hiukan alkukuvien valotusta:
Olen käyttänyt tänä jouluna ensimmäisessä kuvassa näkyviä kynttiläntapaisia kynttilöitä kotikolomme pöydillä ja aakkunoilla.
Ne ovat patterilla lepattavia hautakynttilöitä.
Kaupanmyyjä sanoi iloisesti, että ihmiset kruopaisevat kannen pois ja...simsalapim...hautakynttilästä tuleekin pöytäkotikynttilä!
Kuten myös tapahtui.
En muutenkaan miellä plusmerkkiä (+) ja nollaa (0) mitenkään erityisesti haudoille tuleviin kyntteleihin mitenkään erityisesti kuuluviksi. Tälläiset merkit niissä "hautakynttilöiden" kansissa nimittäin oli.
Tosin en miellä ristiäkään vain hautakynttilöihin kuuluvaksi. Ristihän on ELÄMÄN merkki.
Vaihdoin siis kynttilän plussakupukannen tuollaiseen hienoon raitaiseen lasikupuun, jonkalainen minulla oli ennestään.

Toinen kuva yrittää esittää erikoista kuvakulmaa pihalla killuvasta kynttelilyhdystämme. Siinä kuvauksessa varmaan on onnistuttukin, jos vain vielä tuloksen näkisi.
Kuva kuitenkin kuvaa hyvin meikäläisen mielenlaatua tällä hetkellä, tämän kuluvan uuden vuoden uuden sarastuksen hetkellä :(
Nimittäin: kirjoitin illalla myöhään jutun erääseen lehteen. Sanoja sai olla niukalti, mutta onnistuin mielestäni parilla lauseella hahmottamaan asian sisäistämisen, ynnä tunteiden kuohut.
Lähettämiset ja jutun mukaanliittämiset eivät sitten enää menneetkään kuten Strömsöössä (kuten tämä raikas ja harvoinkäytetty vertaus kuuluu).
En saanut tunnekuohultani liioin sitten oikein hyvin nukutuksikaan (lue:kuorsatuksikaan).
Sitten, kun onnistuin jotenkuten uneen ryyppäytymään, niin Vivianni kiljui unissaan, että ÄITII, SE ON MUN LÄPPÄRI!!!

Nyt aamusella sain vihdoinkin, Magnuksen avustuksella, juttuni lähtemään täältä kamarinnurkasta yläilmoihin ja sen jälkeen vastaanottajalle.
Aloin kirjoittaa tätä blogiagin jo kutakuinkin lauhtuneena.

Blogiinihanhan pyrin aina alkuun saamaan korkeatasoisia valokuvanäpsäyksiäni sieltä sun täältä, mutta nyt ei tahtonut onnistua sekään. Ei sitten niin millään.
Siitä seikasta juohtuu siis tuo tummanpuhuvan kuvakkeen valinta.
NYT sen kuvan voisi jo vaihtaakkin.
Esimerkiksi kuvaan, jossa on kuvattuna häälähjamme, tuskanpunainen desilitranvetoinen ja lommoinen mittamuki.
Olkoon asiat nyt kuitenkin näin.
Sitäpaitsi olen siitä lommomukista jo varmaan kuvan tänne laittanutkin halutessani briljeerata ptkällä avioliitollani (jonka pituus 45v johtuu yksinomaa toisesta osapuolesta. Saa arvata kummasta).

Viikon aikana ei ole tapahtunut mitään. En ole tosin löytänyt kumpaakaan kalenteria. En uutta, enkä vanhaa. Josko niihin voipuneena joitan merkintöjä olisin raapustanut.
Vuosi tietenkin otti ja vaihtui ja sen muistan ilman kalenteriin tuijottamistakin.
Lauantaina olin Magnuksen kaa Laurilanmäellä palvelutalossa pitämässä virsipiiriä.
Maikku ja Eerikki tulivat sitten illalla uuttavuotta vastaanottamaan tänne Hälvänmutkalle.
Paistoin uudenvuodentarjoiluksi kolme pitsaa. Yhden tonnikalapäällysteisen ja kaksi jauhelihapäällysteisen.
Jauhelihaa meni kilo ja 200 rammia ja tonnikalaa yks purkki.
Pitsanpohjaresepti on idioottivarma ja vävyn ylöskirjaama. Idioottivarmasti tuloksena olikin taas kolme painimatonpätkää.
Pitsoista tuli 10 sentin paksuisia (about)ja syöminenkin onnistui, jahka saatiin niistä paloja irtoamaan.
Mainittakoon selvennykseksi, että vävyn pitsat ovat aina kuin suoraa superherkkupizzerian vitriineistä hankittuja.

Vivianni (hänet me siis otimme eilen yökylään mukaamme Nikolainkaupungista) sanoi suureen ääneen, että AI, TÄSSÄ ON SIENIÄKI!!!
Iltapalaksi oli, yllätys, yllätys, eilisiä pitsanjämiä.
Hän suostui reippaana neitinä urheasti maistamaan ja syömään kaksi nuppineulankokoista sienenpalasta.
Samalla tavalla on opeteltu paistetun sipulin-ja homejuustonkin syönti.

Vivianni pränkäsi siis mukaamme, kun olimme Catherinen syntymäpäiviä fiiraamassa eilen.
Tänään on OIKEA syntymäpäivä-päivä. Onnea rakas Catherine!

Charles olisi halunnut Lyllaninkin följyyn tänne landelle "vaivoiksi", kun kerran muutenkin elo vaivallisoituu kuulemma, mutta emme kumminkaan Lullua mukaamme ottaneet.
Nyt neiti V vielä nukkuu (kello on 10) mutta lopetan raportoinnin kumminkin tähän ja alan suunnitella toimintatehtäviä.
Neiti otti joululahjaksi saamansa keittokirjan mukaan, joten arvailen hieman, mitä tuleman pitää.
Jo autossa hän kysyi: -Mitä on marsipaani?
- Se vihreä kakku, se Prinsessa-kakku, on marsipaania ja sammakkopaakkelssit myös, vastasin asiantuntevasti.
- ONKO NE MARSIPAANIA? ilahtui neitokainen, tietäen heti mistä puhun.
Keittokirjassa on kuulemma ohje marsipaanilistikuille.
Minä en osaa marsipaania tehdä, joten suuntaamme tänään ehkä marsipaanikauppaan, ellei joku muu resepti käy.
Tikkuja kyllä on piha pullollaan kaikkien näiden myrskyjen jälkeen.

T: Kaisa Lipstik-Marsipaanen
-------------------------------
Jesaja 33:6

Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen,
hänellä on varattuna apua yllinkyllin, viisautta ja tietoa.
Siionin aarre on Herran pelko.