Kuvat kuvaavat taas jälleen mielialaani ja tunnetilaani tällä hetkellä.
Pyydän saada kuitenkin kehottaa teitä katsomaan enemmän alimmaista tunnekuohu-ikuistusta.
Siinä valo jo loistaa selvästi :D
Asiasta vielä toiseen, ennenkö alan kertoa menoistani ja tuloistani plus oloistani:
Tiedän, että tuohon hymiö (:D)lauseeseen pitäisi aina pilkkuja ja pisteitä laittaa, eikä vain hymiöö yksin printtailla.
Tarkkana ja tunteikkaana esteetikkona (rykäisy) en voi silläviisiin toimia! Kas, kun minun mielestäni aina yksi hymiö parit pilkut ja pisteet voittaa. Piste.

No niin. Eilen iltapäivällä Catherine soitti ja sanoi Viviannin loukanneen kätensä pulkkamäessä.
Vivianni oli lasketellut kavereiden kanssa Edvininpolun viereisessä jättimäessä.
Sellaisessa JUNAMUODOSTELMASSA laskiessaan porukan kanssa oli Viviannin käsi oli jäänyt kaverin alle, kun oli tömähdetty alas. Olkavarren luut rusahtivat poikki.
Askeltakaan ei Vivianni suostunut ottamaan (tiedän hyvin tuntemukset, koska vuosi sitten olin samankaltaisessa pinhuusissa).
Eerikki (isänsä)oli paikalle hätytettynä pulkalla vetänyt neidin sellaiselle alueelle, johon ambulanssilla pääsee, koska neitiä ei saanut suostutelluksi kävelemään autoon (tiedän hyvin senkin tuntemuksen).

Ambulanssi oli kuskannut potilaan TK:hon, jossa oli odoteltu aikamoinen aika.
TK:sta sitten lasta kuljetettiin oikein sairaalaan, koska kovasti tuntui kipuja olevan(!).
Sairaalassa odoteltiin kuvaukseen pääsyä taas aikamoinen aikarupeama, jolloin sitten kuvista todettiin, että poikki ovat luut.
Kipsaus tehtäisiin seuraavana aamuna klo 8.
Kotiin kehoittivat menemään, mutta poikkiluinen tyttöpä pani poikkiteloin.
Sai sitten äitikin jäädä lasarettiin tytön tueksi.
Onneksi Viviannille annettiin lääkitys, koska "hänellä kovasti kuului kipuja olevan" :(
Tänään aamupäivällä Catherine soitti sairaalasta ja kertoi, että jahka kipsi hiukan jämähtää, pääsevät kotiin.
Vivianni jo hymyilikin kuulemma ja sanoi tahtovansa jäädä toiseksikin yöksi. Niin hyvin kuulemma hoidetaan.
Hyvin varmasti, mutta kovasti pitkän kaavan mukaan.
Klo kahdesta iltapäivällä seuraavaan päivän aamuun on minun mielestäni tarpeettoman pitkä aika pienen ihmisen kärsiä.
Luut pitäisi saada kasaan mielestäni aikalailla nopeampaan tahtiin.
Vivianni ei tuntunut katkeruudella kipuaikaa muistelevan, mutta mummunsa onkin pitempimuistisempi.
Hmmpfff!

Keskiviikkona ajelimme Östermyyraan.
Meillä oli kolme asiaa hoidettavana. 1)Mennä syömään Piikkiin (Pizzeria), 2) viedä kuulokoje korjattavaksi,
3) roudata Essayahin Sari Isoonkyröön vaalitilaisuutta pitämään, (kun hän ensin pitäisi sellaisen Seinäjoen Epstorilla).
Kaikki tehtävät hoituivat loistavasti.
Korvakuulokkeen olisin kuulemma minäkin osannut korjata.
Pikkaraisen mikrofonin työntäminen sillekuuluvaan koloon, ei tosiaan vaatinut suurempia kuulokoje-insinöörin taitoja. Kuulokoje oli näetsen levinnyt kahteen osaan.
Mutta ovat niin pikkaraisia ja hienojakoisia nuo nykyajan vempaimet, että minä en ainakaan uskaltanut edes yrittää.
Jos olisi "korjaamiseni" epäonnistunut, niin en olisi voinut valehdella, ETTÄ MÄ EN TEHNY MITÄÄN. SE ITTESTÄÄN VAAN RÄTKES JA LAKKAS KUULUMISET!
Lapsenahan aina levitettiin silmät jälkiruokalautasen kokoiseksi ja vannottiin käsi sydämellä, etten se mä ollut.
Nyt siis, jos olisin korva-önäleeni rikknäisemmäksi saattanut, olisin luultavasti saanut sakot, kuvan lehteen ja maksamaan kaikki kulut korkoineen. Ainakin pelkäsin näin käyvän.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tänään oli Isonkyrön vaalitilaisuudesta juttukin paikallislehdessä. Minua ei kuvissa näy, vaikka minussa pikkasen on linssiluteenkin vikaa muiden vikojen päälle.
Sarihan se tietenkin tärkein oli, mitä näkyväisyyteen tulee.
Siinä paikallislehdessä oli etusivun sisäpuolella kuva tyhjästä pienestä kopasta.
Kopassa on lappu, jossa lukee: Sarin vaalityön tukemiseen vapaaehtoinen lahja.
(Kuva on AJANKUVA-otsikon alla. Siihen saavat lukijat lähettää hyviksikatsomiaan näpsäyksiä ajasta ja menosta).
Täytyy sanoa, että minä en oikein tykännyt ko. ajankuva-kuvasta.
Sitäpaitsi se ei pitänyt kokoaikaa paikkaansa.
Lähtiessäänhän vasta ihmiset laittoivat koppaan kolikoita. Useat laittoivat paperirahantöhnääkin.
Näin omin silmin, miten koppa, jos nyt ei ihan tursunnut, mutta pohjapeitto kumminkin, euroista.
Pitää kyllä kinajatella positiivisesti ja valoisasti (kuta seikkaa toinen blogini alkukuvasta yrittää valaista).
Ehkäpä tyhjä kori avaa meikäläisten kukkaron liitinkejä hiukan liukkaammin.
Vapaus kaikessa ja kaikella on kumminkin taipumus suttaantua vaihtelevalla tavalla.

Loppiaisena olimme sitten niissä kihlajais-tupareissa, joihin juhlatamineet yllä yritimme jo kuukautta aiemmin itseämme tuoda tykö.
Lukuisa joukko lähisukua oli kokoontunut uudenuutukaiseen kotiin juhlimaan.
Uusi koti on aina uusi.
Paikat klenssaavat niin, että silmiä häikäisee.
Eihän vanhan kodin tietenkään tarvitse olla KLENSSAAMATON. Mutta meikäläisen kotise yllätti taas kerran :(
Äkku ja Tyllerö tulivat meille ennen juhlien alkua vaihtamaan, paitsi vaatteita, niin myös kuulumisia.
Vaatekertojen vaihto suoritettiin meidän kakkoskamarissa (tulevassa sänkykamarissa).
Tänään sitten, kuinka ollakkaan silmäilin huoneessa muutakin kuin läppärin ruutua ja katosta ja lampussa roikkui muhkeita hämähäkinverkkoja.
Verkkojen muhkeus johtui siitä, että ne olivat myös aikalailla pölyhiukkasten ympäröimiä.
Toivoin mielessäni, että vieraat eivät olisi huomanneet noita paksuja kauneusvirheitä.
No joo, se siitä. Onneksi hiiriä ei ole sen kauhuviikon jälkeen näkynyt viiksikarvankaan vertaa. Kaikki killerit (8 kpl) konottavat tyhjinä.

Eilen lähdimme koko porukalla (johon porukkaan kuuluu nyt jonkun aikaa minun ja Magnuksen lisäksi myös siis Charles) Nikolainkaupunkiin.
Menimme Suvilahteen seuroihin, mutta menimme myös Minimaniin.
Olimme muutama päivä sitten perustaneet laihdutusfirman nimeltä HÄLVBRIGDE.
Siihen kuuluu kolme maksamatonta jäsentä.8Minä, Magnus ja Charles).
Haimme Minimanista pari Nutrilettepakettia.
Charles käski minun mennä ostamaan ne, koska kaikki heti kuulemma ajattelisivat, että paketit ostetaan yksinomaa hänen syötäväkseen.
- Kaikki moomma sitä kaliperia, notta kaikki heti tiätää, notta nualle ne tuloo, sanoi Magnus.
Magnus oli oikeassa, kuten aina.
Hain paketit siis yksin ja vilkuilin eteen, taakse ja sivuille, näkyykö tuttuja ja valitsin kassajonon, jossa oli vähintäin yhtä tuhteja asiakkaita kuin meikäläinenkin.

Aamulla tänään sitten kaikki jäsenet menivät vuorollaan puntarille, vähintäin yhden tiimiläisen tarkan katseen alla.
Listaan kirjoitettiin päivämäärä ja paino. Alla seuraa pötkössä 14 maanantaita, jolloin kaikki hypähtävät puntarille ja merkkaa painonsa ylös muiden silmien alla.

Olin kyllä ylityytyväinen, että painoni oli vain kilon noussut pussikuurin jälkeen Joulun aikana, jolloin syötiin usein yötäkin myöten.
Tästä on hyvä taas alkaa. Nyt varsinkin, kun saan kuulua porukkaan, jonka tulen peittoamaan mennen tullen ja palaten.

Lopetan täältä tähän.Asiaa olisi luultavasti tursuillut lisääkin, mutta koneelletulijoista tuntuu olevan tunkua.
Oikein hyvää kaikkea kaikille lukijoilleni, kuta ikinä olettekin!
T: Kaisa Pussinen-Pumpsson, Hälvbridgen vs.aluegoordinaattori.
(nimenomaa g:llä).
--------------------------------------------------------------
Jesaja 41:13

Sillä minä, Herra. sinun Jumalasi,
tartun sinun oikeaan käteesi.
Minä sanon sinulle:
-Älä pelkää, minä autan sinua.

(Kortista, joka on minulla Raamatun välissä kirjanmerkkinä).