Magnuksen viime viikolla ikuistama luontokuva 2x puolenhehtaarinmetsästämme.

En ole tuonne metsän "siimekseen" aikoihin kävellyt, mutta en ole kävellyt kyllä mihinkään muuallekaan.
Sen kerran, kun taas aloitan kävelysessiot, niin tuonne, tuon pikkukuusen kylkeen juoksaisen.
Mukaan otan termospullollisen kahvia ja nisu...äh...tarkoitan riisikakun jos toisenkin, joiden päällä on vähärasvaista reiällistä juustoa.
Kaikki on meillä tätänykyä niin maan vallltavan kevyttä ja koko huushollimme ja lähitienoon peittää kaalikeiton imelä tuoksu
Kiloa kevyempänä, edellämainituista seikoista johtuen, tätä teille kirjoittelen kuin viime maanantaina.
Sama kynttilä lepattaa vieressäni ja aina välillä ryystän kahvia muumimukista.
(Olen oppinut ryystään kahvia muumimukista.
Enää ei tarvitse olla kupposen ohutta porsliinia.
Väitän kuitenkin, että ohuvesta porsliinikupista kaffi, hiukan laihakin, k maistuu paremmalta).

Laihtumisesta ja innosta muutenkin vapisten koittelin aamulla PUNNITUKSEN jälkeen muutamia vaatekappaleita, joita olen Elloksesta tilannut, kun halavalla sai, vaikka eivät mahtuneet päälleni.
Toden totta!
Sininen ihastuttava jakku, jossa on kolme teelautasenkokoista nappia mahtui nyt paremmin kuin aiemmin MELKEIN ylleni.
Tepastelin Magnuksen edessä ja loin häneen voitonriemuisia katseita.
-On vähä, ku herra Aramssonin takki. Tilhettää takaa samanlaasesti, loihe Magnus lausumaan.
- Niin, tai P. Puupään takki takaapäin silmäiltynä, lisäsin minä.
Yhtään en hermostunut arvioinnista, koska osaan kyllä aina ottaa elämän realiteetit ja totuudet huomioon.
Siihen realiteettiarvioon, jonka Charles taannoin antoi pallohameestani, kimpaannuin.
-Mikä ihmeen etuoikeus teini-ikäisillä yksin on pallohameisiin? Pallohameet kuuluvat kaikille. Sopivat sitten, tahi eivät!
(Minun pallohameeni mahtuu ja sopii minulle oikeinkin hyvin.
Ostin niin suurta kokoa, että varmasti sopii).
Ihan nyt tässä kirjoittaessani huomasin, että pallohameiden valmistajakin on samaa mieltä kanssani, koskapa numerointi yltää ihan viidenkymmenenkin (50) YLITSE. Eihän nuorissa niin montaa pallokruppista löydy kuin meissä vanh...öh...varttuneissa.
Vaikkakin hälyttävää tietoa nuorison palloittumisesta saa lukea lehtien päältä usein ajoin.
Mutta viis pallohameistakin, sillä pian, ihan pian sininen nappitakki sopii ja mahtuu ylleni, eikä Adamssonneista, eikä Puupäistä ole enää näkyvillä hajuakaan.

Innoissani huventumisestani pengastin toissapäivänä netissä ajankulukseni Elloksen virtuaalivaatetankoja.
Lisäilin tuontuostakin ostoskoriini kaikkea ihanaa ja HALAPAA.
Loppulaskuksi kertyi kolmattasataa euroa. Alennusta siinä oli Elloksen kirjanpidon mukaan melkein tuplasti!
Elikkä ilman MAANKAATO alennuksia ostokset olisivat tehneet yli 600 euroa.
HALOO!
Vaatekerta vaatekerralta poistin tilauksesta vaatenyssyköitä ja lopputulokseksi tuli: säästöä kolmattasataa euroa.
En tilannut ensimmäistäkään klettua.

Muuten viikko on ollut varsinainen plättiviikko, jos kalenteria on uskominen.
Meikäläinenhän ei usko kalenteria, vaikka olisi merkintöjäkin.
Siitä kamalasta unohdukseta en muuten ole täysin toipunut vieläkään.
Aina, kun se moljahtaa mieleen, pukkaa jänissyndrooma ilkeästi pinnalle. Muistan myös, miten lapsena olin oikeastaan aika yksinäinen ja kuinka en saanut koskaan nukenvaunuja!
Tälläistä inhottavaa j-drooma aina tuottaa.

Keskiviikkona meillä oli mukava tilaisuus kylän eläkeikäisten (!) naisten kesken.
Joimme kahvia ja juttelimme.
Paitsi, että lausuin runojani kerroin kokoontulleille, että olen sukua melkein kaikille, jotka asuvat meidän kylässämme.
Sata vuotta (about) on kierähtänyt ja muutama litra Kyrönjoessa valuskellut ja meikäläisen sukua (so. minä)on taas juuttunut näille nurkille olemaan ja asumaan.
Syy, että kerron näitä syntyjä syviä kuulijakunnalleni, on haluni kuulua joukkoon.
Olen aina halunnut kuulua joukkoon, enkä tuntea olevani seinästä kiskaistu kummajainen, kummajaisine mielipiteineen ja kummajaisine ajatuksineen.
Silti tuon aina kuuluvalla äänellä muiden mielipiteistä raskaasti eroavan oman piteeni julki.
Varsinkin kotioloissa ja Magnuksen kanssa.
Charles kysyikin meiltä, että olemmeko me kaksi aina erimieltä joka asiasta?
EMME!
Uskonasioista olemme tismalleen samaa mieltä ja paaaaljon muustakin (kun nyt muistais mistä).
Charlesille sanoin, että ei kukaan kuolevainen jaksa olla viidettäkymmenettä vuotta kaikista asioista erimieltä ja silti säilyttää puhe- ja pusuvälit. 45 vuotta on selvä todistus samanmielisyydestä.


Lauantaina Magnus lämmitti pihasaunan niin lämpimäksi, että hankikin sen ympäriltä melkein suli.
Oli mukavaa mennä kuumille lauteille verrytteleen aikaisemmin aamupäivällä punttisalilla venähtäneitä lihaksiaan.
Noh, ei ne lihakset toki tällä punttisalimenolla paljon nyrjähtele, mutta iloinen olen kumminkin, kun saan itseni salille pari kertaa viikossa komennettua.

Sunnuntaina ajelimme Charlesin kanssa Nikolainkaupunkiin Kansanlähetyksen seuroihin.
Magnuksella puolestaan oli tehtävänsä Östermyyrassa.
Minä ajoin mennen tullen ja kestin urheasti kaikki arviot ajotaidoistani- ja nopeuksistani.
Vaihteita ehdoteltiin vaihdettavaksi suuremmalle jo ensimmäisessä mutkassa.
Sanoin että Ooppelissa (tässä minun kaksikymmentävuotta vanhassa), on valitettavasti 5 vaihdetta, jotka ovat viimmosta niveltä myöden käytössä.
-Ai jaa? Kuinka se näin jurraa, vaikka vitosella...
- Vanhat autot ja vanhat mommat pakkaavat jurrailla, sihisin minä.
Vanhuus ei tule yksin. Se tuo jurrailut mukana. (Tuon aforismin keksin juuri nyt, joten en voinut sitä Charlesille sanoa, kun asia oli akuutti).

Nyt lopetan tämän viikkoraporttijurrailun tähän.
Palaan ensiviikolla asiaan ja toivottavasti entistä luihkeampana ja toivottavasti on raportoitavaakin ;)
T: Kaisa Jurri- Luihkerström
-----------------------------------------------

Psalmi 139, 1-6
Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Herra sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin, sinä sen tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen, tai lepään, kaiken olet mitannut,
perinpohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken.
Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.