Asetelmakuva, jonka tähän alkuun olen näpsäissyt on ihan todellisesta elämästä.
En yleensäkkään harrasta, enkä niinkään tykkää lavastetuista kuvista.
Yksi kuvauskohde tekee poikkeuksen, mitä asetteluun, lavastukseen, ynnä runsaaseen kohenteluun tulee. Nimittäin minä itse. Kaisa Jouppi.
Runsas lavastelu, pakkelointi, runsas etäisyys, runsas pimennys, mahdollisimman etuisa ja runsas taustanäkymä jne, jne.
Siitä huolimattakin kaikki nämä lavastustemput tehtyämme, minä-kuvat joutuvat melko varmasti öö-albuumiin.
Asia vain on niin, että koskaan en ole tyytyväinen kuviini.
Rippikuvistani itkin salaa (ja julkisesti) monta vuotta, sikotaudin kourissa ollessani ja siittä otetusta kuvasta sain kauaskestoiset traumat useahkoksi vuodeksi,
hääkuvaamme pidin kaikilta kylmästi piilossa kymmeniä vuosia, puolivuotissatakuviani en luultavasti enää koskaan kaiva kätköistään, 60-vuotiskuvajaiseni revin välittömästi, jos kätköistä eteen pullahtavat jne, jne.
Saan tästä toiminnastani kuunnella tuohtuneita puheita siitä, kuinka en ole yhtään sen kummosemman näköinen kuin muutkaan pallopäät, mutta se ei ole ottanut auttaakseen.
Mieluimmin katson yhdenkäden hanskakuvia kuin kahdenkäden Kaisakuvia.
Magnus on usein sanonut, jotta pitää pystyä kattomahan torellisuutta silimästä silimähän ja tyytyä ja iloota.
Viis ulukomuaroosta. Sisäänen kauneus on tärkiempää.
On se niin, mutta minäpä olenkin sitä mieltä, että kuvat eivät vastaa lähellekkään ulkoista todellisuuttani ;)
Synnynnäinen viehkouteni ei ole vielä ottanut osuakseen nappiin kuvien välittämänä.
Mutta se siitä ja elämä ja valokuvaus jatkukoon!

Tällä viikolla olen ollut kipeä viimeiset 4 päivää.
Magnus sanoi aamulla, jotta mee lääkärihin.
Kieltäydyin jyrkästi samalla, kun kädet täristen availin Buranapurkkia.
Tiistaina olin vielä ihan kaikkinaisessa kunnossa ja porhalsin toisen kaupungin rajalle (ei Nikolainkaupungin) kampaajalle, jossa
vähäisiä haintuviani TASOITETTIIN ja SIISTITTIIN.
Aion muuttaa pomminpurkaja-lookkiani hiukan ladylikemmäksi. Ostin Anne-kampaajaltani ökömönttiä, jolla saa kuulemma hiuspyörylänkin muuttamaan suuntaa.

Keskiviikkona Letkutielle pelmahti 4 serkkutyttöä Nikolainkaupungista.
Oli jälleen tullut serkkutapaamisen aika.
Olin tosin valmistautunut sitä silmälläpitäen, että heidän vierailunsa olisi maanantaina!
Sunnuntaina olimme Magnuksen kanssa siivonneet hiessäpäin koko illan ja maanantaiaamulla teimme vielä ankaria loppusilauksia.
Olin päättänyt keittää serkuilleni makkarakeittoa ja Magnus oli kuoraissut jo ennen sian pyrstöyskää muutaman kilon pottuja.
Serkusten oli määrä saapua siinä yhden kieppeillä iltapäivällä ja siinä kymmenen kieppeillä aamupäivällä ajattelin hiukan peloitella Elitzabethyä.
- Niin, olikos se keskiviikkona, kun te tulia meille? lirkuttelin minä luuriin ja sain vaivoin pidäteltyä nauruani.
Sitte ei enää tarvinnut pidätellä. Pelkkä hymykin hyytyi totaalisesti.
- Ei, kun keskiviikkona, kuului vastakkaisesta luurista ihmetellen.
Säikähdin puolestani aikamoisen runsaasti ja sain vaivalla ja tuskalla ääneni luonnolliseksi:
- Öhh..heh, heh, kokeilin vaan, että muistaako serkkutyttö, vai onko alkanut päivät mennä sekaisin ja muisti prakaamaan...hehhehhehhehhehh....

Pakko oli kumminkin keittää valmiiksi about 5 litraa makkarasoppaa, kun oli perunatkin jo ilman nahkaa ja pakastaa se sitten saman tien.
Magnus katseli minua pitkin, vakavin luimauksin, kun ilmoitin hänelle asian oikean laadun.
- Kuinketsä laraa kalenteria ja katto, mitä kulloonki tapahtuu?
- Ei tarvinnut, kun muistin ulkoa! (Hohhoijjaa).

No, joo! Serkut tulivat siis keskiviikkona ja sinnikkäänä ihmisenä kissautin uudet viidetlitrat makkarasoppaa.
Sapuska tekikin hyvin kauppansa, eikä sitä tarvinnut laittaa pakastimeen. Ei sinne olisi kyllä enää oikein mahtunutkaan. Sattuneesta syystä.
Meillä oli tosi mukavaa, kuten aina.
Sanoin kännykkäviestissä Elitzabethylle, että se, joka tuon serkkutapaamis-idean keksi, ansaitsisi Noopelinpalkinnon.
Elitzabethy ei vastannut, vaatimaton kun on.

Torstaina olin kuntosalilla, josta juontaa ehkä toinen tällähaavaa potema vaivani. Toivottavasti se on niin, sillä en tahtoisi, että se juontaa eräästä toisesta tällähaavaa potemastani vaivasta :(
Ehkäpä minun pitää mennä lääkäriin, jos molemmat tällähaavaa potemani vaivat eivät ota laantuakseen :(
Jokatapauksessa minun pitää mennä uusimaan Burana montasataa-resepti, että saan joltisenkinmoista liennytystä kipupisteisiini :(

Perjantaina on yliviivattua asiaa kalenterissa, mutta sen muistan, että pyöräyttelin sämpylöitä.
Lauantaina yliviivasin merkinnän "talkoo äitienp."
Olin vakaasti aikonut mennä kirkolle seurakunnan lounaanvalmistustalkoisiin, mutta saimme kuulla, että Viviannilla olisi Lapualla uintikilpailut.
Soitin naapurilleni Huiville, joka vastaa vähintäin kolmea meikäläistä talkoissa ja kysyin häntä tilalleni.
Huivi lupasi mennä.
Uintikisoissa oli kiihkeä tunnelma, niin altaassa kuin altaan reunoilla.
Seuraava hankintani onkin korvatulpat.
Olen luullut, että minulla on aikamoiset äänivarat, mutta kyllä äänihuuleni rypistyivät kuunnellessani muutamien muiden kannustushuutoja.
Millä ihmeen ilveellä pienenkokoisesta- ja näköisestä immeisestä voi irrota niin vertahyytävän kuuluva huuto?
Kysyin Viviannilta hiljaa, että kuuluiko minun ja paapan kannustushuudot hänen kroolatessaan kilparadalla.
Ei kuulemma ollut kuulunut pihaustakaan.
Täytyy alkaa harjoitella.

Sunnuntain menin sitten minäkin äitienp.lounaan talk. Ihan niin kuin olin kalenteriin ylös präntännyt.
Jos oli uimahallissa kiihkeää, niin oli seurakuntatalon keittiössäkin.
Minä kyllä seisoskelin aikapaljon jäykkänä ja tumput oikoosina milloin missäkin.
Sain asetella särvettejä taiteellisiinn kasoihin, täytellä muutamia maitokannuja, lastata pieniin pilkkumeihin rasvanappipakkauksia, poistella kelmuja lihakasojen päältä yms.
Talkoissa (tai kökässä, kuten näillämain sanotaan) on tosi hauska olla.
Valitettavasti kuulun suoratumppuisten heimokantaan (ollen suvussamme sen ainoa kantasolunkantaja) joten kökkäily saa hivenen sydänlihaksenkin lyömään epätahdissa. KUN EI AINA HOKSAA MITÄ TEKIS!

Sunnuntaina Magnus kielsi minua nousemasta, vaikka heräisinkin, ennen 1/2 7:ää.
Luottamuksella voin sanoa, etten olisi päässyt pystyynkään sitä ennen.
Niin pal kipjää otti kaikkiin paikkoihin.
Nousta konkosin kuitenkin sovittuna ajankohtana ja Magnus oli kattanut "yllätys"-äitienpäiväkahvit minulle pöytään valmiiksi.
Söin melkein kaikki tarjollepannun menyyn, mutta muutaman haukkapalan syömisen säästin myöhempiin aikoihin.
Illalla ilmoitinkin suureen ääneen syöväni nyt loput ä-päivän aamutarjoilusta, mutta olivat tarjottavat häipyneet parempiin suihin.
Syömättä oli aamulla jäänyt 4 appelsiininpalaa, jotka oli aseteltu kauniisti pikkulautasen reunalle.
- Mä luulin, jottei sulle kelepaa ja söin ne itte makoosin suihin, sanoi Magnus.
Minä puolestani sanoin, että luotin kerrankin, että minulle vartavasten syötäväksi laitetut, myös syötäväkseni säästetään!
Minun täytyy siis ulottaa tietty käytäntö myös minulle jo valmiiksi asetettuihin syömisannoksiin, kuten kaikkeen muuhunkin, joka minulle tasa-arvolain mukaan kuuluu.
Tietty käytäntö: (huutaen ja kaiken syömiseksi kelpaavan kohdalla)
"JOKA SYÖ NÄMÄ MUN OMAT, SAA LÄHTEÄ VAIKKA YÖLLÄ HAKEMAAN TILALLE SAMANLAISET JA KORKOJEN KANSSA".

Söimme äitienpäivälounaan seurakuntatalolla. Catherine, Eerikki, Joonathan ja Viviannikin tulivat mukaan.
Sain lahjaksi vaatteita.
Ne miellyttivät suuresti ja sopivat muutenkin päälleni.
Catherine sanoi valinneensa ne minun tyyliäni ajatellen.
Sekin seikka ilahutti vanhaa sydäntäni, koskapa kyseessä oli pillikinttu-sretchifarkut ja nuorekas letru neuletakki ;)

Sunnuntai-iltana ajelimme vielä Nikolainkaupunkiin Kansanlähetyksen "ENERGY NIGHTIIN".
Ennenvanhaan sanottiin SUNNUNTAKISEURAT, mutta ajat ovat muuttuneet.
Kyllä mekin pikkuhiljaa aikojen mukana muutumme.
Oli sitten kysymyksessä Big Night, tai sunnuntaiseurat, Herra on sama: Jeesus Kristus.

Illalla ajelimme kotiin onnellisina, mutta iloisina.
Aamulla tänään sitten oli kalsea totuus avata Hälvbridgen ovi.
Narahdellenn se aukesi, mutta aukesi kumminkin.
Listaan merkitsimme kukin vakavana ja kalpeana numeroita, jotka digipuntariin oli kunkin jäsenen alla PAUKAHTANUT.
Aina on mahdollisuus alkaa alusta ja sisäistää paremmin Hälvbridgen säännöt.
Hälvbridgen säännöt:
1) Älä syö enemmän kuin tienaat.
2) Älä lyö lossiksi, äläkä anna toistenkaan lyödä.
3) Älä naura muille jäsenille punnituksessa.
4) Älä hymyile vinosti kuullessasi muiden surkeita tuloksia.
5) Älä pröystäile liikaa, jos olet onnistunut karistamaan muutaman satagrammaa enämpi kuni muu jäsenistö.
5) Älä syytä puntaria ja paukuta sitä jalallasi.

Kuudes pykälä voisi olla, että älä kirjoita liian pitkiä blogeja, mutta luulen, että laihdutuskerhon hallitus ei hyväksy pykäläehdotustani.
T: Kaisa Särkyle-Selkkämutka

-------------------------------------------------
Psalmi 134 kokonaan:
Yöpalveluspsalmi.
Matkalaulu.

Kiittäkää Herraa!
Kiittäkää, Herran palvelijat, te, jotka öisin toimitatte palvelusta Herran temppelissä!
Kohottakaa kätenne pyhää paikkaa kohti ja kiittäkää Herraa!
Siionin Herra siunatkoon sinua, hän, joka on luonut taivaan ja maan.