Mitääntekemätön viikko

Hyisevää maanantai-iltaa kaikille teille rakkaille lukijoilleni.
Tuuli on tuivertanut sillä siivolla, että voi vaan olla onnellinen, että on sen verran lihaa luiden ympärillä, että pysyy tolpilla.
Toppa-ja sukkahousut ja sormikkaat ahdisti päällensä pukemaan, kun lähdin pyöräilemään naapuriin.
Naapuriin on noin runsas viisisataa metriä.

Numerollinen lukijakuntaluku on pysynyt samana ja toivottavasti te, numerolukukunnan ulkopuolellakin olevat lukijat, olette pysyneet samoina.
On aina torventöräytyksen paikka, kun blogilla on lukijoita ja seuraajia.TÖT...TÖT...TÖÖÖ!

Viime viikon menoissa ei paljoakaan seuraamista ole.
Kalenterin lehdet loistavat valkeina. Ei yhtäkään kärpäsen-, eikä kahvikupin rinkulaa minkään päivän kohdalla.
Vaikka kalenterissa ei ole kärpäsjälkiä, niin näkkileipäni päällä oli tänään puutunut kärpänen. Sellainen pikkukärpänen onneksi vaan.
Sain sen listittyä, mutta olin huomaavinani, että a) joko silmät, tai b) siiventyngät leivälle ehkä jäi, ennenkö suljin silmäni ja haukkasin palan suuhuni.
Kuten jotkut teistä muistavatkin, olen kaikkiruokainen, enkä turhan nuuka, enkä nirso minkään sytävän suhteen (lukuunottamatta tietenin ne usein mainitsemani apinan aivot).
Minäkö olisin murtanut milliäkään pois leivästä, jonka päällä oli runsaasti oliivirinkuloita ja valkosipuliaiolia? Ei ikinä!
Gluteeniton kokeiluvaihe on loppu tältä erää. (En minä siitä syystä sitä kärpästä syönyt. Ja eikös kärpäsissä ole proteiinia, eikä gluteenia?)
Nyt, kun olen syönyt viljatuotteita, tiedän varmasti, että olo ja elo olisi helpompaa ilman niitä.
Nyt taas tunnen ilkeästi koko vatsalaukkuni kaikki ontelot sisältäpäin. Ulkoapäinhän ne tuntemukset eivät kokeen aikana mihinkään hävinneetkään. Kymmenen kilon reppua ei voi olla tuntematta. Ainakaan, kun sitä yrittää sulloa liika pieniin vaatteisiin. :(
Voi olla, että menen tohtorin pakeille ja pyydän, että ottavat kokeen, onko keliakiavikaa, vaiko eikö ole. Vaikka mitäs tuosta kokeita ottelemaan.
Jos kerran tuntee kupusessaan, että joku ei sovi, niin on sitten sitä jokua syömättä.
Ehkä, jos pukkaa jotain muuta vaivaa (mitä en totisesti toivo), vikisen tästä asiasta siinä sivussa.
Maitotuotteissa aion pysytellä koko loppuelämäni laktoosittomissa. Ne kurnuttavat ja kirnuavat suolenmutkissa ja vatsaväskyssä huomattavasti vähemmän kuin ne muut laktoosilliset maitotuotteet.

Ja sitten kuva-albuumi osastoa selittelemään:
Ylin kuva on meidän uudesta nurmikosta, joka keväällä istutettiin.
Alue on ollut viljalla (naapuri viljellyt, koska plätti on ihan kiinni heidän pellossaan).
Magnus istutti alueelle kaksi omenapuuta, joista toiseen, vaikka on vasta tuskin metrin korkuinen, tuli yksi omenakin.
Vanhoihin, jo 8 ja 5vuotta takaperin  istutettuihin puihin, tuli kaksi omenaa.
Siitä sadosta ei paljon hilloa keitelty.
Onneksi olemme saaneet naapurista runsaasti hillovärkkiä, sekä mys Eweltä ja Mathevilta.
Nyt on omenahilloa on pakkasessa monta rasiallista ja juurikin sylkäisin suusta tikun yhdestä omenasta, jonka söin siitä satsista, jonka muutama tiima takaperin naapurista taas hain.
Kotimaiset omenathan pitää syödä niin tyystin, ettei jää kuin tikku.
Charles sanoi, että häneltä ei jää tikkuakaan, mutta se on mielestäni kyllä liioiteltua syömistä. Liekkö terveellistäkään?
(Täytyypä mennä alakertaan ja ottaa lisää omenoita syöäksensä ja keittää vielä äykeät kahvit.
Mauno tömppää par´aikaa puolukoita, joita oli tänään ansiokkaasti noukkimassa.
-Nyt ovvarmahan kärmehekki sevverran jo kohomees, jottei tarvitte pelijätä, ku noppii marijoja sankoohin, Magnus sanoi lähtiessään.
Aiomme laittaa hillon muoviämpäreihin ja kannen tiiviisti päälle, sekä roudata ne kuoppaan. (Kuoppa: keittiön lattian alla oleva tila, johon laskeudutaan lattialuukusta).
Kannen läpi eivät viiksivallut ja myyrät pääse hilloon sontimaan, eikä lirauttelemaan
On taas se aika vuodesta, että nuo ihastuttavat paskiaiset (pitää olla varovainen sanoissaan, kun luin, että jo hämähäkin imurointikin on eläinsuojeluain vastaista), siis nuo ihastuttavat ruikkelit, eli hiiret, alkavat pränkäämään sisälle.
Laitoin etikkavanan talon ympärille noin parisen viikkoa sitten ja olen varma, että se on jonkin verran auttanut.
Vain yksi on tullut killeriin muutama viikko sitten.
Noh, eilen illalla  sitten menin yksin vintille nukkumaan (Magnus jäi katsomaan lentopalloa).
Olin juuri nukahtanut, kun havahduin, että jalkopäässä joku tepastelee.
JOKU TEPASTELEE?! Lyllanihan oli iltapäivällä viety takaisin Nikolainkaupunkiin!!!
Heilutin raivoisasti kinttujani ja olen varma, että kuulin mossahduksen. Aivan kuin joku lämmin pätikkä olisi lennähtänyt ilmaan  kaaressa ja tippunut lattialle.
-Tuallaasia mossahroksia ei piänistä hiiriistä lähäre!  Soon ollu vähintäänki rotta, Magnus sanoi, kun kertasin  hänelle kurkku kuivana tapahtumien kulkua.
Magnus meni yläkertaan tarkastelemaan tannerta ja sanoi kääntänensä pussilakanatkin nurin, eikä mitään ollut näkynyt missään. Yleensä kuulemma jokunen pipana hiiriltä putoaa pelkästä kauhusta ainakin, jos niitä kovin lakananmutkissa potkiskellaan.
EHKÄ minä sittenkin näin unta.
Joskus näen unta, että itse pudota mossahdan jostakin johonkin. EHKÄ tämä oli sellainen uni.(Hytisee).

Lyllan oli siis meillä viikonlopun. Kuin myös Vivianni ja Joonathan.
Heitä on vaikea saada vieraiksi nykyään, kun molemmilla on solkenaan harjoitusta ja kilpailuja uinnissa ja säbässä (salibandyssä).
Se on haikeaa, mutta on vaan ymmärrettävä, että ajat muuttuvat ja lapset kasvavat.
Vain muistoissa elävät ja väikkyvät ne hetket, kun molemmat istuivat lattialla ja rakensivat palikkatornia, tai väänsivät muovailuvahaa. (Pyhkii vaivihkaa silmäkulmiaan).

Sunnuntaina oli kyläkirkko rukoushuone Rauhalla. Minä sain lukea tekstit.
Jotkut osaavat niin hienosti analysoida saarnaa kirjoituksissaan, mutta minä en osaa.
Saarna oli hyvä. Siinä puhuttiin Jeesuksesta ja kiitollisuudesta.
Kehoitankin sinua, kuka ikinä oletkin, menemään itse kirkonpenkkiin sunnuntaisin istumaan ja kuuntelemaan. Se on sitä parasta analysointia.
Kannattaa lukea Raamattua, että analyseeraaminen onnistuisi napakymppiin. Tiedät heti puhutaanko saarnaspöntöstä oikein tahi pieleen.
Rauhalla puhuttiin oikein. :D
Jumalanpalveluksen päälle joimme kuumaa mehua, söimme ankkastukkia (pullapitkoa) ja piparkakkuja.

Iltapäivällä roudasimme porukan Asevelikylään ja itse menimme pohjoisen- (ellei peräti eteläisenkin) pallonpuoliskon suloisimpaan kirkkoon sunnuntaiseuroihin.
Sunnuntaiseurojen nimi on tätänykyä Kohtaamispaikka, mutta se ei tahtia haittaa. Samaa Jumalan sanaa niissä puhutaan.

Aioin jo lopettaa, mutta teimmehän me viime viikolla vielä jotakin, joka oli tekemistä sanan varsinaisessa merkityksessä:
Siivosimme niska limassa koko rintamamiestupasemme lattiasta kattoon. Molemmat kerrokset.
Syy moiseen raivaustyhön oli tietenkin se vanha tuttu: vieras tuli taloon.
Tällä kertaa vieras tuli iltamyhäisellä ja lähti aamuvarhaisella.
Eivät olisi pölytollot näkyneet. Vaikka en minä ainakaan kylään mennessäni tupatarkastusta tee.
Ei tehnyt Nicokaan.
T: Kaisa Lillstuga-Tarkkanen
-----------------------------------------
Psalmi 25, jakeet 10-13

Herran tie on hyvä, hän on uskollinen niille,
jotka pitävät hänen liittona ja lakinsa.
Herra, nimesi kunnian tähden
anna anteeksi suuret syntini.
Se, joka Herraa pelkää, oppii valitsemaan oikean tien.

-------------------------------------------------------