Matkailu avartaa

Näkee taas, että ei ole kuvia liikoja männä viikolla napsittu.
Molemmat sivuston  kuvat olette nähneet ennenkin. Yläotoksessa näpöttää terapia/vihikoira Lyllan ja alaotos on viime kesän 1700-luvun markkinoilta.
Markkinakuvassa ei näy yhtäkään niistä, yli kolmestakymmenestä miljoonasta ampiaisesta, jotka alueella takapuolipiikki tanassa lenneskeli.
Oikeastaan kuva, itse asiassa, voikin olla jo edelliseltä kesältä, kun tarkemmin ajattelee.
Kuvassahan on selvästi auringonkiloa nähtävissä. Sen sijaan viime kesänä aurinko ei kertakaikkisesti päässyt kilotamaan niiden piikkipuokkojen välistä. Enkä kyllä yhtään liioittele! :(
Lyllanin kuva on taas sikäli ajankohtainen, että se oli viime viikolla meillä. Sen muu perhe oli Tukholman risteilyllä. Hiihtoloma kun oli.
Saimme kaikki, me maihin jääneet (Lyllan, Magnus, Charles ja allekirjoittanut), runsaat tuliaiset.
Minä sain pikkulillin kokoisen Kallen kaviaari- pötkylän, jonka sisällön tursutin oitis kahden näkkärin päälle ja söin makoisiin suihin.Sain myös hajuvesipullon, lakritsipiippuja ja valkoisen Toblerone- ...hmm...mikähän se oikein on? Ei ainakaan pötkö, eikä patukka.
Kaikki teistä kyllä tietävät, mitä tarkoitan, enkä tuhlaa enempää ruutia sanan miettimiseen. Ilta on pitkälle kulunut.
-Oliko hajuvesi hyvän hajuista?, kysyi Catherine, kun kiittelin röyhtäillen tuliaisista.
-No aluks se haisi vähemmän hyvältä ja sitten tunnin parin päästä ylihyvältä, minä selostin.
-Me haisteltiin Viviannin kanssa nimenomaa tuota pottua ja todettiin , että tämä haisee mummulta, sanoi Catherine ja jatkoi:
-Jos ei kelepaa, niin annat sen mulle ja Viviannille!
Kyllä minulle kelpaa. Ja vielä, kun sisältö haisee minulta. Nyt selvisi sekin, että aluksi haisen änkyrältä, sitten miedolta ja suloiselta.
Tobleronesta söin viimmoset palaset tänään. Salaa muilta. Siksi syömisen piti olla salaista, koska en tahtonut antaa pipenöäkään muille. He olivat omansa ahnehtineet heti samoilla jalansijoillaan ja minulla suklaadi oli säästynyt laukunpohjalla näin kauan. Syykin selviää, jahka olet päässyt lukemisissasi loppuun.
Lyllaniin vielä mennäkseni, niin on aina hirveän mukavaa, kun saamme pitää sitä vieraanamme.
Ei haittaa pätkääkään, vaikka se vie puolet nukkumatilastani. Asia ratkeaa usein siten, että koiraparka joutuu olemaan jalkatyynynä, mutta kun se ei kerran valita, eikä pomppaa lattialle, niin minulle passaa kyllä. Villasukatkin ovat ihan virattomia tuon jalkatyynyn ansiosta.

Keskiviikkona saimme vierailla Ylistarossa. Minä ja Magnus. Runonlausujana ja seurapuhujana.
Kaksoisolentoni (näkymätön tuplapainos minusta, joka koko ajan ja kaikkialla seisoo vierelläni) yritti taas kähistä korvaani, että kylläpä sun hameenedusta pömpöttää, housunpersus lököttää, kolmoisleuat lotisee ja pattipolvet tutisee.
Suu pakkasikin pikkuisen korppuuntumaan ja sydän ei lyönyt koko iltana kuin pari kertaa, josta tiesin, että säällisesti kaikki meni. Hyvin meni, vaikka kaksoiskappale muuta visersi.
Ylistaroon mennessäsi tunnet itsesi aina mahdottoman tervetulleeksi. Ylistarossa pidetään parempana kuin piispaa pappilassa. Vieraanvaraisuus on ylitse pursuavaa ja puhuja- ja runoilijalahjaksi saa aina vaikka mitä. Nytkin esimerkiksi saimme kotiinvietäväksi itsetehtyä kiviuunipitsaa, kreikkalaista salaattia ja tulppaanipuketin. Pitsan päällä oli mm. hirvenlihaa.
Kotona söimme antinet syvän hiljaisuuden vallitessa. Rukoilimme ylistarolaisten siskojen ja veljien puolesta ja heidän järjestämiensä seurojen puolesta kiitollisin mielin. Herra lähettäköön tilaisuuksiin aina runsaasti kuulijoita ja Hän siunatkoon seuroja niin runsaasti kuin ikinä mahdollista on! :D

Torstaina saimme Magnuksen kanssa mennä Vaasaan Lähetyssoppeen muijiksi (Charles sanoi pienenä muija (myyjä), kun yy-kirjain oli kateissa).
Oli isokyröläisten vuoro hoitaa tuota muija-tehtävää. Vuoro tulee, jos oikein olen ymmärtänyt, kerran kuukaudessa. Uskon, että lupaudumme toistekin tuohon tehtävään. Nyt varsinkin, kun tietää, kuinka toimitaan. Magnus uhkasi hieman, että ostaa seuraavalla kerralla pussillisen mälliä (karkkia) ja menöö karulle ja tarjuaa jokahittelle mällin ja kehoottaa menemähän syämähän  sisälle kauppahan.
Se on kyllä jo aiemminkin hyväksi koettu idea. Nimittäin Taiteiden yössä Magnuksella oli tällainen tehtävä. Lähetyssopen myynti oli ollut huikea sinä päivänä. Noh, tosin silloin oli väkeäkin liikenteessä runsaasti, mutta jos 10.00-17.00 kadulla seisoo ja karkkia jakelee, niin luulisi nyt muutaman sisällekin uskaltavan.
Jos joku nyt kiinnostui, niin ilmoitettakoon, että Lähetyssopessa on myynnissä vauvannuttuja, villasukkia, pipoja, lintulautoja, ruokatabletteja, itsetehtyjä koruja, kortteja, poppanoita jne. Niitä myydään lähetystyön hyväksi ja ovat lahjoitettua tavaraa. Itse kudottuaja käsin valmistettuja.
Magnuksen jäi putiikinpitäjäksi, kun minä köpöttelin kirjakauppaan noutamaan Charlesin tilaaman kirjan. Indonesian kielioppikirjan.
Tehtävän suoritettuani menin joutessani erääseen vaatehtimoliikkeeseen ylätorilla. K&N:ään (nimi muut).
Plokkasin housuosastolla mustia housuja ja löysinkin kivat. Laitoin sivuun roikkumaan, että löydän sitten, jahka plokkaan kaikki vieläkin kivemmat löytämäni housut viereiseltä rekiltä..
Niistä vieläkin kivemmista ei valitettavasti löytynyt XXXXXXXL:ää, joten ajattelin, etten ota mitään. Siis tyyliin "pitäkää tunkrahvinne!"
Lähdin kävelemään ulko-ovelle ja siihen tulessani, alkoivat pillit ujeltamaan.
Kesti monta sekunnin murto-osaa, ennenkö tajusin yleensäkkään, mikä vinkuu. Sitten, kun äkkäsin, että hälytys on päällä MINUN mennessäni kynnyksen yli, alkoivat silmänmunaskuuni pullistua ulos kuopistaan. Tunsin, miten poskille nousi tuskanpunaiset täplät.
Ajattelin kauhuissani, että vinkuuko se Indoneessian kielioppi siellä laukkuni pohjalla? Onko kirjoissakin hälyttimet ja unehuttiko se myyjänketale irrottaa sen?
Tässä vaihessa minua lähestyi salskea myyjänuorukainen, joka kohteliaasti kysyi, että sullako piippas?
-Minä...öh...laukku...sniff...gulp...huomasin, että kyynärtaipeellani riippui laukku JA MUSTAT PITKÄTHOUSUT! Tunne oli sanoinkuvaamaton.
Polvet aladoopina seurasin myyjänuorukaista kassalle. Selitin suu todella kuivana (runonlausuntakuivuudet ovat kuin litisevä vesioja tämän rinnalla), että en yhtään huomannut, että...
Kädet setsuurilla ojensin pöksyt myyjälle ja kuiskasin posket punottaen, että uskotko, että en aikonut varastaa näitä?
-Kyllä minä sinua uskon, sanoi tämä ihana nuorukainen.
Ajattelin ja näin sieluni silmillä itseni istuvan vartijan pienessä kopissa kahden poliisin edessä ja antamassa sosiaaliturvatunnusta ja osoitetta.
Näin vielä, miten itkua tyrskien vakuuttelisin syyttömyyttäni ja vannoskelevan, etten varastaisi unissanikaan. -Käskyissäkin sanotaan, että älä varasta, minä sanon nikotellen näyssäni.
Näen miten poliisit vilkaisisivat toisiaan ja jatkaisivat merkintöjään.
-Seli seli mummu, he sanoisivat yhteen ääneen minulle. Näky onneksi loppui ja
maksoin housut nöyrästi ja kiitin vielä sydämeni pohjasta nuorukaista. Aion kiittää vielä lehden yleisönosastolla, jahka tästä tokenen.
Joku minua lohdutti myöhemmin, että siksi minua uskottiin, kun olen niin rehellisen näköinen mummeli ja harvoin varkaat säntäävät sisällepäin pillien soidessa.

Charles hiukan meinaili, että minua ei uskalla enää kaupunkiin ilman valvontaa päästää. Hän saattaa olla oikeassa.
Huomenna, tiistaina, aion kuitenkin taas kaupunkiin mennä ja siellä Vaasan kirkkoon. Kello 12.00. Saan lukea runojani ja muutenkin puhua pikkasen näistä uskon asioista. Tervetuloa sinne kaikki kynnelle kykenevät ympäri Suomen.

Viikonlopun sain olla Ryttylässä Naistenpäivillä.
Olikin taas niin ihana viikonloppu, että oksat pois. Naisia oli paikalle kertynyt yli kaksisataa ympäri Suomea. Leylahin (nimi muut.) pidimme aamurukoushetken, joka alkoi kello 7.00.
Niin monta aamuvirkkua naista, kun tällä naistenpäivillä oli, emme ole Leylahin kanssa ennen tavanneetkaan. Olemme sentään olleet asialla jo ainakin 10 vuotta.
Tuollaiset tapahtumat ovat omiaan nostamaan mieltä ja lujittamaan uskoa ihanaan Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen ja on kuin kuulisikin himpun verran paremmin ja silmät olisivat asteen verran kirkkaammat kuin ennen Ryttylä-sessiota. Jos et oikein usko, niin tule ensi vuonna mukaan! Nimittäin, jos olet nainen.

Tänään illalla olin seurakunnan taloudellisen jaoston kokouksessa kirkkoherranvirastossa. Oli hyvä kokous ja laitoimme monen pykälällisen verran asioita oortninkiin.
Minä sain pitää alkuhartauden, josta kunniasta olin erityisen iloinen ja otettu.

Nyt on pakko lopettaa ja ei minulla enää paljoa sanottavaa olisi löytynytkään.
Hyvää yötä, Jeesus myötä!
T: Kaisa Alarm-Byxkangar
--------------------------------------------------
Jeremian kirjan luvusta 33, jakeet2-3

Näin sanoo Herra: Minä olen luonut kaiken.
Minä päätän ja toteutan kaiken tahtoni mukaan, sillä minä olen Herra.
Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle.
Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä.