Mennyt, mikä mennyt

Kyllähän sitä kirjoittaisikin, ellei tarvitsisi keksiä otsikkoa, eikä laittaa kuvia. Nytkin meni puolitiimaa kumpaistakin etsiskellessä ja keksiskellessä. Loppujen lopuksi, vaikka kuinka pehertää, niin samat otsakkeet ja samat kuvat kiertävät kehää. Kaikkihan te sadat lukijani muistatte, että olen aika laiska ottamaan kuvia.
Vanhat kuvat, vanhat otsikot, samantapaiset jutut...hmmm...ei hyvältä näytä. :(
Onneksi edellissunnuntaina kuulin yhdestä iloisesta lukijattaresta, josta en ennen ole tiennyt ja joka kuulemma näitä samiksia aina odottaa. Sellainen tieto antaa intoa ja puhtia mieleen ja notkeutta vanhoihin, paksuihin sormiin näppäimistöllä tanssimaan.
Eikä tosiaan missään ole määrätty, että blogissa aina vetävä ja uusi otsikko ja kuva pitäisi olla. Sitä paitsi minä oikein olenkin sellainen, että kaikki pitää pysyä samanlaisena. Mutta, mutta...toisaalta taas...voi olla, että loppu blogille häämöttää. :(
Eivät muuten ole sormetkaan kohta paksuja enää, jos laihdutusasiat tähän sähtiin ovat luistaakseen.
Nimittäin täällä teitä vinttipöksässä tervehtii 4,8 kiloa köykäisempi ja 4.8 vuotta nuorteampi Kaisa!
Kyllä! 4,8! Luit ihan oikein! Tosin niin on ollut useasti ennenkin, mutta TÄLLÄ kertaa on eri asia, kuten olen jo maininnutkin.
Kerroin viimeviikolla eräälle ystävättärelleni syitä tämänkertaiseen laihdutusintooni ja siitä, kuinka kahdeksankymppiseksi joku epäili.
Ystävättäreni nyökytteli vakavana päätään ja osoitti ymmärtävänsä minua ja intoani. Hän ei kertaakaan edes yrittänyt keskeyttää valitusvuodatustani sanomalla esimerkiksi, että et sinä nyt kyllä yhtään, ainakaan äkkiä katsoen, kaheksankymppiseltä vaikuta. Pimeässä varsinkaan!
Tulin siitä sanomattomuudesta ja keskeyttämättömyydestä vain iloiseksi, koska se vahvisti minua jatkamaan kuuria ja pysymään lujana hautaan saakka.
Olemme laihdutustiimin kanssa sopineet, että kerran viikossa pidämme HERKKUpäivän.
Se päivä tulisi enimmäkseen olemaan lauantai.
Viime lauantaina kauppaan lähtiessäni  sanoin muille laihdutustiimiläisille (Magnus ja Charles), että JOS kaupassa on joulutorttuja, niin ostan kaikille yhden. Mitään muuta en toisi, vaikka mätänis ja vaikka hyllyt notkahtelisivat muita nisusia.
Ei ollut joulutorttuja.
Tein muut ostokseni ja vyöryin kassalle.  Silloin: mitä verestävät silmäni näkivätkään?
Ennen kassaa olevalle tyhjälle paikalle oli järjestetty joulutorttutarjoilu kahveineen päivineen! Olipa vielä ruskeita pipareitakin!
Pumppasin itselleni paffikuppiin kaffia ja tartuin molemmin käsin kiinni ihastuttavaan tähtisilmään, jota myös joulutortuksi kutsutaan.
Kyllä ei koskaan mikään ole maistunut niin hyvältä kuin se kelmeä pieni joulutorttu tuona lauantai-iltapäivänä.
Tuskin kuuluvalla äänellä sain kysytyksi, että miksi tämmöistä ihanuutta on tarjolla?
Tähtisilmävadin takana seisova mies vastasi, että joulu tuloo ja kirkolla on kaikennäkööstä häppeninkiä, niin ajattelimma, että tässäki lähikaupassa...
En edes kuullut kaikkea ja vielä vähemmän ymmärsin. Torttua oli vielä pipenöitä jäljellä kourassani ja se vaati kaiken huomiokykyni.
Syötyäni ja juotuani hain pullatiskistä viinerit tiimiläisille. Eivät olisi ikinä antaneet anteeksi, jos minä vain olisin herkkupäivänä saanut herkutella.

Viimeviikon kalenteriaukeamalla lukee kahdessa kohtaa: runoja.
Olisi pitänyt lukea kolmessa kohdassa, mutta unohdin laittaa ylös.
Yleensä en taatusti unohda, jos jossakin vaan suinkin saan karhean, sanaisen arkkuni aukaista, mutta nyt pääsi niin käymään.
Nimittäin tiistaina oli Isonkyrön Kristillisdemokraattien po:n syyskokous ja sinne oli minulta runoa pyydetty. Muistan, kun vaatimatonta näytellen sen vihkoon ylös kirjasin. Perään olin kirjoittanut muut muistettavat kohdalle osuneet asiat ja tuomiset, kuten  kahvipaketti, imeläkivi, tee ja särvetit.
Tilaisuuteemme oli kutsuttu puhujaksi Vaasasta myös lääkäri Ida, joka piti mielenkiintoisen puheen kummilapsitoiminnasta Intiassa. Ei siinä runoja kukaan muistanut edes kaivata. Ei edes runoilija itse.
Ajattelin, kun huomasin asian, että luen ystäväkokouksessa, joka pidetään tässä vielä ennen joulua, KAKSI runoa. Sama porukka siellä kumminkin on paikalla. :D

Perjantaina lähdimme Magnus, Eikku ja minä Kurikkaan.
Eikun kanssa menimme Kropsuun naisten kesken iltaan ja Magnus meni Karelia-tuvalle miesten kesken iltaan.
Kropsussa sain lausua omitekemiä runojani.  Olikin mukavaa, kun ei tarvinnut sanoa, että yleisö saa lausua mukana, koska joulurunoja en ole Kropsussa ennen lausunut.

Lauantaina ajelimme Magnuksen kanssa Hyllykalliolle Nurmooseen. Filia-messuun.
Magnuksella oli saarna ja minulla 2 runoa. Kaikki meni hyvin, enkä takellellut kuin muutamassa kohdassa. Kielikin kääntyili notkeana sanojen suolteessa, eikä takertunut kitalakeen, eikä muuallekaan.

Sunnuntaina tapahtui sellainen asia, jota en muista vuositolkkuun tapahtuneen:
Nukuimme niin sanotusti pommiin. Emme ehtineet kirkkoon. Sekös otti kupoliin. Olisi ollut Hoosiannat ja kaikki!
Televisiosta tuli onneksi jumalanpalvelus ja sai edes katsoa, kun muut lauloivat.

Illaksi menimme Nikolainkaupunkiin ja sunnuntaiseuroihin Huutoniemen kirkkoon.
Siellä otimme vahingon takaisin ja lauloimme Hoosiannan koko poskella, niin että katto kohoili.
Kirkosta tryykäsimme kauppaan ostamaan Lyllanille lakritsapötkön tuliaisiksi.
Lyllanilta on leikattu suuri patti pois mahanalustasta ja se on toipilaana.
Oli ollut niin kova leikkaus, että muutamaan päivään ei ollut jaksanut häntäänsäkään  heiluttaa muuta kuin siinä olevaa valkoista osaa, eli hännän päätä (kts. alkukuva).
Mutta annas olla, kun oli laitettu muovinen tötterö päähänsä, niin jo oli tullut neitiin eloa.
HIRVEÄ kolina ja KAAMEA reuhtominen ja tötsä oli kun olikin, vastoin kaikkia painovoimalakeja ja lujuuslaskelmia, irronnut sen päästä.
Noh, keinot muuttuivat astetta kovemmiksi toisellakin osapuolella (vävy Eerikki) ja tötteröremmiä kiristettiin. Se tepsi, mutta piskipä ei suostunut makaamaan. En tiedä montako tuntia koira seisoi, mutta talonväki ahdistui, eikä pystynyt katselemaan karvanajolla olevaa potilastaan, joka kuojuu nokka kuumana ja sairaan näköisenä . Sillä sairashan se  hyvät ihmiset olikin vatsa leikattuna ja kiinni krupattuna.
Keksivät laittaa Rollo-uimakilpailusta saadun toimitsijapuseron sille ja niin solmittua, että koira ei päässyt (eikä pääse) haavaa "hoitamaan".
Nyt on kaikki hyvin. Ainakin taas siihen saakka, kunnes toinen klunssi leikataan. Lääkäri oli huomannut, että niitä on toinenkin. Hohhoijjaa!
Tähän lopetan raporttini ja lähden alakertaan katsomaan, josko tässä torpassa sais kahvia. Sitten taidepiirustuskerhoon.
T: Kaisa Klunssi-Kruppander
------------------------------------------------------------------
Psalmi 146: 1-6

Halleluja!
Ylistä Herraa, minun sieluni!
Koko elinaikani minä ylistän Herraa,
Jumalalleni minä laulan ja soitan
niin kauan kuin elän!
Älkää luottako maan mahtaviin,
älkää luottako yhteenkään ihmiseen-
ei ihmisestä ole auttajaksi.
Hänen henkensä lähtee, hän tulee jälleen maaksi
ja sinä päivänä kaikki hänen hankkeensa raukeavat.
Onnellinen se, jonka auttaja on Jaakobin Jumala,
onnellinen se, joka turvaa Herraan, Jumalaansa.
Herra on tehnyt taivaan ja maan ja
meren
ja kaiken mitä niissä on.
Herra on iäti uskollinen.