Runebergin päivä oli eilen ja yläkuvassa on kaksi pismyyränpesää kyseisen runoilijan rantamökin pihassa, jonne taannoin, olisikohan siitä nyt kolmisen vuotta, saimme tehdä mukavan retken isokyröläisten Koodeeläisten kanssa.

Retki on jäänyt mieleen, eikä vähiten siksi, että mökkipaikka ja alue olivat kauniita ja kyseessä oli kaikinpäin hieno, hyvä ja kuuluisa  runoilija ja mies muutoinkin.

Me runoilijathan ymmärrämme jotenkin sanoittakin toisiamme. Yhteenkuuluvuuden tunnetta ei tietenkään vähennä se, että toistemme runoja myös lueskelemme. Runeberg ei ehtinyt minun runojani lukea. Toisaalta olen melkoperäisen satavarma, ettei olisi lukenut, vaikka olisi ehtinytkin. Se ei haittaa pätkääkään. Sukulaissielu, mikä sukulaissielu kaikesta huolimatta. Ettei nyt kukaan ajattelisi, että menen itseäni ja värssyjäni Ruuneperiin vertaamaan, niin ilmoitan heti, että ei ollenkaan, eikä ikinä missään tapauksessa, mutta kuten sanottu, niin kyllä runoilija aina toisen runoilijan haistaa.

Runebergin maisemissa ja mökissä tunsin olevani ihastuttava ja kevyttäkin kevyempi runoilijatar.

Runebergin tortunkin söin. Lauantaina ostin, vaikka käteeni tunsin pakkauksenkin läpi, että kyse ei ole oikeansorttisesta Ruunekreenin tortusta. OIKEA Ruunekreenintorttu on painava ja korkea. Hillosilmän ja sen valkoisen sokerikuorrutepylpyrän koolla ei niin hirveästi ole väliä, mutta painolla on. Jos torttu on kevyt, niin heti tällainen pesunkestävä torttufani tietää, että kyseessä on kuiva koppuratorttu. Kun torttu on raskas, niin kyseinen fani tietää, että tuo ihana leivonnainen on kunnolla kostutettu. Romminmakuisella esanssilla.

Kuitenkin kävi niin, että vaikka torttunen oli hiukan kuivankälpeä, oli se kuitenkin hyvänmakuinen.

Tortunsyönnin päälle menimme, Magnus ja minä, pihasaunaan. Lämmitettyyn pihasaunaan.

Se oli toinen kerta tänä talvena. Mitä vanhemmaksi ihmislapsi tulee, sen veltommaksi käyvät lauantain saunapuhteet. On niin vaikeaa vetää roikkaa liiteristä valotuikkua varten ja lurutella ämpäritolkulla vettä ja kantaa niitä saunaan. Siitäkin huolimatta, että saunapolku on ehkä vain noin parikymmentä metriä pitkä.

Oi, kuinka olikin taas kuitenkin somaa istua lauteilla ja kärvistellä, kun selkänahka menee rullalle kipakoista löylyistä.

Saunan päälle meikäläisen ei kuitenkaan auttanut levätä laakerinlehdillä, vaan täytyi paistaa pullia, koska olin taikinan kerran nousemaan laittanut. Edellinen pullataikina ei noussut pätkääkään. Mieluimmin päinvastoin. Hiiva oli varmaan vuodelta 2005, jolloin olimme tänne Vähällenevalle muuttaneet. Ihan hyvältä hiiva kyllä näytti, mutta mikrosulatus oli varmaan liikaa sen rihmoille.

Noh, tulipahan leivottua likisattuja mätkyjä sanan varsinaisessa merkityksessä. Syötyäkin ne mätkyt tulivat. Sitä asiaa en tosin pätkääkään edes epäillyt.

Tässä näitä pulla- ja torttuasioita setviskellessäni alkoi tehdä mieli iltakahvia, joten pidän pienen tauon kirjoittamisessa.

Kas niin!... (pyyhkii omatekoisen omenahillon nokareita puseron hihaan).

Toinen tämän maanantain alkukuvista on "runoilijan" (so minä. Ei siis Runeberg) talon peräkammari. Vanha kuva, mutta vanha on talokin.

Kalenteri ammottaa melkoisen valkoisena kirjoituspöydälläni. Kuitenkin on tapahtunut yhtä sun toista. Sellaista, jota ei ole tarvinnut muistiin kirjoittaa, kun on muistanut muutenkin.

Nimittäin lauantaina olimme molemmat Laurilanmäen kuntosalilla, Siitä ei ole pienintäkään raapaisua kalenterin kyljessä. 

Sanoin edellisiltana Magnukselle, että nyt, tai ei koskaan hänen on aloitettava tekemään jotakin itsensä ja ympärillään olevien lihastensa hyväksi. Magnus aina puolustaa itseään sanomalla, että saa tarpeheksi liikuntaa kotikonuullansa. Ei tarvitte lähtiä merta eremmäksi kalahan.

Mutta! Hyötyliikunnasta ei ole tarpeeksi apua, näin talvisaikaan ainakaan, kun ei ole lunta, jota lapioisi paikasta toiseen. Sylillisen puita jos kerran päivässä kantaa puuliiteristä pönttöuuneihin ei liioin auta kunnossapysymiseen juurikaan. Joskaan se ei tietenkään pahennakaan asioita, se toki on myönnettävä.

Oliko mahtavaa olla oman murun kanssa kuntsarilla?!! Minä annoin kovaäänisiä ohjeita Magnukselle toisesta päästä huonetta. Ja vahdin hänen jokaista liikettä, kuin jellona saalistaan. Kaksi naista oli salilla samaan aikaan ja näytti siltä, että he olisivat hiukan ihmetelleet "Kippari Kallen Olgaa". Itsekn hiukan ihmettelin itseäni, mutta piti vahtia tarkasti, että Magnus tekee härveleissä oikeita liikkeitä, etteivät loputkin nikamat leviä pitkin permantoa. Minä olen saanut koneisiin ohjeita joskus, kun  Magnus puolestaan oli vasta toista kertaa elämänsä aikana kuntsarilla.

Ilmeisesti osasin antaa hyvät ohjeet ja vahtia, ettei rehki liikaa, koska tänään ruokalevon aikana sohvalta kuului kysymys:

-Koska mennähän salille seuraavan kerran?

-Pian mennään! kiljahdin innoissani.

Ja niin kans mennään! Nyt loppui unteluus ja hervakkuus tässä talossa.

Keskiviikkona olin luovan kirjoituksen kurssilla Kylkkälän kylätalolla. Olimme lähettäneet tehtäviä opettajalle ja meille keskenämme luettavaksi. Minunkin runoani käsiteltiin yhteistuumin. Eräs meistä kurssilaisista hiukan kyseli sen perään, kun kurssin alussa mainitsin, etten kestä mitään arvostelua.

Niinhän asia on, mutta tarkensin, että kehuja olen kova likka kestämään.

Vitsi, vitsi!

Kyllä minä arvostelua kestän ja onhan se hyvät hyssykät niinkin, että kaikki eivät tykkää kaikesta. Eikä tarvitsekaan. En minäkään kaikenlaisia runoja lue. Sellaisia vaan, josta tykkään ja joita ajattelen ymmärtäväni.

Saimme tehtäväksi seuraavaksi kerraksi kirjoittaa loitsun. Noh, minä kirjoitan rukouksen. Toinen vaihtoehto on kirjoittaa jostakin superhyperkoneesta. Sellaisesta, jota ei ole vielä keksitty, mutta joka tekee mitä vaan, kun se on keksitty. Aika hauska vaihtoehto. Ehkäpä kirjoitan sekä rukouksen, että keksin sen ihmekoneen. Saa sii, mimmoset siivet mielikuvitus saa.

Kahdessa Naisten kesken illassa sain olla viikon varrella. Toisessa luin runojani ja toisessa myös juonsin. Kaikkihan te muistatte suhtautumiseni juontotehtäviin. Aivan oikein! Tekonahkahousut tärisivät ja villakellohame heilahteli, kun tehtävää suoritin. Uskon, että ellei tärinää olisi ollut, kukaan ei olisi huomannut jännitystäni. Varsinkaan, kun kieli liikkui lipevästi suussa ja suun ulkopuolella.

Nimet tietenkin sotkin taas autuaasti.

-Kuinket sä kirijoottanu niitä ylähä? kysyi Magnus hämmästyneenä, kun kerroin illan kulusta.

-Mä olin kirjoittanut kaikki ylös. Siitä siihen, etten omaakin nimeäni, kuiskasin kalpean ja surullisen näköisenä.

Magnus pudisteli päätään ja sanoi olevansa aika huolestunut minusta ja touhuistani.

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Innolla odotan jo seuraavaa Naisten iltaa, joka on Vaasassa ensi keskiviikkona. 8.2 2017. Vanhan Vaasan pappilassa klo 18.00. Tulkaa sinne te kaikki kynnelle kykeneväiset.

T: Kaisa Kynskyken-Runedahl

--------------------------------------------------------

Maanantai blogiruno Suomi 100

(tapahtui 64 vuotta sitten)

Kirjoittanut K. Jouppi

Sormet pulpetinkantta pusertaen

pieni tyttönen

kansakoulun ekaluokkalainen

odottaa

koska hänen vuoronsa tulee

Oi, onneksi ei ihan vielä

-sieltä reunasta päin jonossa tänne näin,

kuuluu hoitajatädin komento

kädessään kiiltelee paksu rokotuspiikki

ei noin isolla piikillä voi näin laihaa käsivartta

apua, auttakaa isi ja äiti

mutta eivät ne kuule kotiin asti

no nyt on keskirivin vuoro 

reippaasti astuvat lapset ja ojentavat paljaan  käsivarren

paitasilleen on pitänyt riisua

Matti, Pirkko, Paula, Leena, Pauli, Arto...ja se pieni tyttönen

ei punaista täplää laastarin alla kenelläkään

ei, vaikka kuinka toivoi ja rukoili

ja salaa raapikin

reippaasti vaan on käveltävä neulaa kohti...

-Herätys muru. Kuinka voit? Kaikki hyvin

kaikki hyvin

nyt ei tauti iske

herää

isi ostaa tikkarin.

------------------------------------------------------------

Psalmi 136: 1-6

Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä.

Iäti kestää hänen armonsa.

Kiittäkää jumalien Jumalaa!

Iäti kestää hänen armonsa.

Kiittäkää valtiaitten valtiasta!

Iäti kestää hänen armonsa.

Hän yksin tekee suuria ihmetekoja.

Iäti kestää hänen armonsa!

Hän on taitavalla kädellä tehnyt taivaan,

iäti kestää hänen armonsa.

Hän on levittänyt maan vetten päälle.

Iäti kestää hänen armonsa!